Kitarat: kitarakamat ›

qal: Oman (vähäisen) kokemukseni mukaan on kolme eri täydellistä soundia: himasoittosoundi, treenikämppäsoundi ja livesoundi. Itse olen ollut huomaavinani että kaikkiin näihin pätee Fender 6G2 Princeton.
 
Ei mulla muuta.

Jucciz: Fender 6G2 Princeton.
 
Ei mulla muuta.
 
Samoilla säädöillä?

qal: Samoilla säädöillä?
 
Tuskinpa kuitenkaan... säätimet on tehty säätämistä varten.

Sarko: Livenä vetäessä on muut asiat kuin kitaran puut mielessä.
 
Paitsi jos yleisössä on pelkkiä lautoja.

Kefiiri: Tuskinpa kuitenkaan... säätimet on tehty säätämistä varten.
 
Sepä juuri olikin alkuperäisen kommenttini ajatus. Itse kun tuli keikkailtua niin äänimiehet käskivät vääntää volumet huomattavasti pienemmälle kuin mitä oli treenikämpiltä jäänyt (eikä oltu edes mikään punkhevimökäbändi jolle ei redknob twini tahdo riittää). Tällä usein oli myös vaikutusta soundiin.
 
Tokihan tähän myös vaikuttaa se, että mikitetäänkö vehkeet myös treenikämpillä jolloin soundit saa lähemmäs autenttista keikkatilannetta.

qal: Samoilla säädöillä?
 
Samoilla säädöillä: volume kolmosella ja tone vitosen ja kutosen välissä.

qal: Sepä juuri olikin alkuperäisen kommenttini ajatus. Itse kun tuli keikkailtua niin äänimiehet käskivät vääntää volumet huomattavasti pienemmälle kuin mitä oli treenikämpiltä jäänyt (eikä oltu edes mikään punkhevimökäbändi jolle ei redknob twini tahdo riittää). Tällä usein oli myös vaikutusta soundiin.
 
Tokihan tähän myös vaikuttaa se, että mikitetäänkö vehkeet myös treenikämpillä jolloin soundit saa lähemmäs autenttista keikkatilannetta.
 
Tässä on muuten aika hyvä neuvo jos ajattelee keikkailevaa bändiä. Eikä tarvitse olla punk-bändikään, mutta ei varmasti ole millekkään tyylille huono idea. Tosin se vaatii omat PA-kamat joissa riittää hieman sitä potkua, mutta tosiaan ei varmaan olisi haittaa jos ne kitaratkin opettelisi mikittämään jo treeneissä. Näin oppisi nopeampaa soittamaan samantyylisellä volumella ja soundeilla kuin keikoillakin. Näin ei tarvitsisi väännellä myöskään sitä vahvistinta aivan tolkuttomasti, riippuu tietysti soitettavasta musiikista, volumesta ja soundeistakin taas. Ainakaan ei tarvitsisi hommata treeneihin ja keikoille eri kamoja.
 
Voisi myös hommata sen tehoiset vahvistimet jotka toimivat parhaiten noilla volumeilla ja ei tarvitsisi turhaan ostaa suurempi tehoisia vahvareita joita ei kuitenkaan voisi käyttää kuin siellä treeneissä. Silloin voisi myös mahdollisten pedaalien tai keinokuormankin tarvittavuus vähentyä, kun olisi oikean tehoiset/soundiset vehkeet treeneissä ja keikoilla.
 
Kunnon kitaristi pärjää kyllä kotona ihan akustisellakin, mutta voihan sinnekkin hommata pienen vahvarin jos haluaa. Tämäkin kun on niin soitettavasta musiikista kiinni. Akustinen riittää minulle kotiin, mutta ymmärrän kyllä metallimiehiä ettei se akustinen ole paras mahdollinen kotiin esim.
Niin ja on niitä muitakin musatyyleja, joissa sähköinen soundi kotona voi olla bänditoiminnan kannalta parempi...
 
Akustisen soittoa voi kyllä muuten suositella ihan kaikille oli se varsinainen muu musiikki sitten mitä tahansa mitä bändin kanssa soittaa ja muutenkin. Ei siitä akustisella soitosta ainakaan haittaa ole.
 
Nämä oli taas näitä omia jorinoitani, joita ei tarvitse kenenkään ottaa mitenkään sen ihmeemmin elämänohjeeksi.

Saman ongelman parissa painitaan
 
https://www.youtube.com/watch?v=dwEsjN6BEaE&feature=youtu.be

tjj2000: Saman ongelman parissa painitaan
 
https://www.youtube.com/watch?v=dwEsjN6BEaE&feature=youtu.be
 
Plussaa tästä. Hauska pätkä oli ja oikeastaan tässä oli kiteytetty aika monta hommaa, jos asian haluaa niin ajatella :)

mpekkanen: Plussaa tästä. Hauska pätkä oli ja oikeastaan tässä oli kiteytetty aika monta hommaa, jos asian haluaa niin ajatella :)
 
Totta, pitää alkaa metsästämään vintage-pedaaleja... :D

Juzpe: Erikoista.....
 
Olen samaa mieltä. Oma idolini oli joskus soittoa aloitellessa Ritchie Blackmore, nykyisin Hendrix ja esim. Gilmourin soundista ja soitosta tykkään kyllä varsin paljon. Mutta enpä ole koskaan yrittänyt tavoitella heidän soundiaan. Olen aina yrittänyt ruuvata kaikista vehkeistä sellaista soundia, josta itse tykkään ja joka toimii omassa soitossa. Itse asiassa tuntuu, että esim. Hendrixin soundi ei juurikaan toimisi omassa musiikillisessa kontekstissa, vaikka huikea soundi onkin.
 
Ei sillä, että siinä idolin soundin tavoittelussa olisi jotain pahaa, jos se inspiroi, mutta eikö jokaisen oma uniikki soittotyyli ja -tatsi vaatisi periaatteessa oman uniikin soundin, joka on juuri itselle paras. Enpä tiedä, kukin tietysti tehköön, niin kuin parhaaksi näkee.

hevikukko:
Jokaisellahan on omana haaveenaan, saada oman Idolinsa signature ääni omasta styrkkarista ulos.
 
Tätä kun lainattiin tuossa äsken, niin vastaan tähän omaltakin kantilta.
 
Itse olen kuunnellut ja kuuntelen vieläkin todella monipuolista musiikkia. Erilaisista etnistä musiikeista ja kansanmusiikeista, bluesiin, jatsiin jne. myöskin metallia tulee kuunneltua ja sieltäkin myös monenlaista. Välillä voi mennä todella nopea tai raskas, mutta sitten taas voi upota hieman vanhempi tai perinteisempikin.
Genrejä on oikeastaan niin paljon, että kaiken hyvän listaaminen joita tulee kuunneltua ja osaa myös soitettua-->Ei ole oikeastaan mitään järkeä.
 
Mitä tuohon varsinaiseen lauseeseen tulee, niin vaikka itselläkin on toki suuria suosikkeja niin kyllä minä siltikin haluan kuulostaa ihan itseltäni. Joskus nuorempana on varmasti hieman kadehtinut joidenkin soittotaitoa ja halunnut, että kumpa voisi osata soittaa samoin.
Kuitenkin jo sinä vaiheessa kun kitarasta alkoi tulemaan jotain musiiksi luokiteltavaa kamaa, niin on se oma juttu ollut aina ykkösenä. Sen soundin myös löytää jokaisesta soittokunnossa olevasta kitarasta ja vahvistimesta, eikä sitä tarvitse oikeastaan kovinkaan kauan etsiä. Tosin joskus voi jossain vehkeissä olla säädettäviä nuppeja niin paljon, että niiden ruuvaamiseen menee enemmän aikaa kuin joidenkin toisien vahvareiden kanssa. Siltikin se soitto kuulustaa itseltäni, ei keneltäkään muulta vaikka niin yrittäisinkin. Tosin itse tykkään yksinkertaisista vahvareista ja vehkeistä käyttää ja tarvetta kuulostaa joltain toiselta ei ole.
Arvostan kyllä jokaista soittajaa jolla on oma tunnistettava soittotyyli. Harvoin se kuitenkaan on kiinni pelkästään siitä laitteiden soundista. Kyllä hyvä kitaristi osaa soittaa hyvin myöskin monenlaisilla soittimilla ja vahvareilla, ettei niiden aina tarvitse olla kauhean kalliita tai vain tietynmerkkisiä(esim.).
Tietysti maailmanluokan soittajat saavat soittimia ja muita vehkeitä ihan toisella tyylillä kuin kaveri joka soittaa kotosalla itsekseen. Jälkimmäinen varmaan joutuu hommaamaan kamansa enemmän "artisti maksaa" tyylillä.
 
Oikeastaan en edes oikein ymmärrä, miksi pitäisi yrittää kuulostaa joltain muulta kuin itseltään jos kerran osaa jo tehdä omaa musaa...
Voihan tietysti olla sitten sellaiset jutut erikseen jos soitetaan covereita, mutta mielestäni nekin ovat parhaimman kuuloisia silloin kun soittaja soittaa ne omalla tyylillä ja soittotatsillaan.
Ihan turhaa jorinaa tämä minun kirjoitus ja ei mitään sen suurempaa totuutta. Jokainen tyylillään.

mpekkanen:
 
Oikeastaan en edes oikein ymmärrä, miksi pitäisi yrittää kuulostaa joltain muulta kuin itseltään jos kerran osaa jo tehdä omaa musaa...
Voihan tietysti olla sitten sellaiset jutut erikseen jos soitetaan covereita, mutta mielestäni nekin ovat parhaimman kuuloisia silloin kun soittaja soittaa ne omalla tyylillä ja soittotatsillaan.
 
Olet oikeassa ja pitkä aika sitten tämän aiheen väsäsin. Itse halusin just "tuon" soundin, koska halusin vain soittaa sellaisella itsekin. Se soundi tuntui silloin ja vielä nytkin sopivalta, koska yksinkertaisesti pidän sitä hyvää fiilistä tuottavana äänenä. Kuulostan väkisinkin soitannalliselta tatsilta juurikin itseltäni ja niin sen haluaisinkin olevan. Kyllähän tyylisuunnat voivat olla huomattavissa kenen tahansa soitossa, mutta oma tyyli tulee, jos on tullakseen.
Coverit ovat just hyviä kun soittaja tekee sen omalla tyylillään, näin siihen tulee uutta kivaa väritystä mukaan väkisinkin =)
 
mpekkanen, Laulava Kylätohtori, Juzpe jne...
Neutraalit mielipiteet ovat aina asiallisia ja mielenkiintoisia kuten esim. teillä ja niitä on aina mukava lueskella.

Hyvät soittokaverit ja kylmä olut. Siitä lähtee.

hevikukko: Olet oikeassa ja pitkä aika sitten tämän aiheen väsäsin. Itse halusin just "tuon" soundin, koska halusin vain soittaa sellaisella itsekin. Se soundi tuntui silloin ja vielä nytkin sopivalta, koska yksinkertaisesti pidän sitä hyvää fiilistä tuottavana äänenä. Kuulostan väkisinkin soitannalliselta tatsilta juurikin itseltäni ja niin sen haluaisinkin olevan. Kyllähän tyylisuunnat voivat olla huomattavissa kenen tahansa soitossa, mutta oma tyyli tulee, jos on tullakseen.
Coverit ovat just hyviä kun soittaja tekee sen omalla tyylillään, näin siihen tulee uutta kivaa väritystä mukaan väkisinkin =)
 
Voihan se tosiaan olla, että oma soundimieltymys ja sen idolin soundimieltymys kohtaavan sen verran hyvin, että siihen omaan soundiin pääsee juuri tavoittelemalla idolin soundia.
 
Samaa mieltä, että coverit pitäisi vetää omalla tyylillä - sekä hyvässä että pahassa. Jos yrittää yksi yhteen, niin se ei vaan toimi, koska eihän siihen alkuperäiseen kuitenkaan kukaan pääse. Varsinkin siis, jos coveroidaan jotain huippukitaristeja.
 
Oman bändin kanssa ollaan tehty niin, että valitaan biisi ja aletaan soittamaan hatarien muistikuvien mukaan. Tietty vähän vaativimmissa joutuu lunttaamaan, mutta esim. sooloja ym. en jaksa koskaan opetella 1:1, vaan vetelen aina hyvin pitkälti improvisaationa. No, eipä tule yleisöllekään tylsää, kun aina mennään eri tavalla... :)
 
mvirta: Hyvät soittokaverit ja kylmä olut. Siitä lähtee.
 
Just näin. Ei kulje soitto, jos ei bändin kemia toimi. Ja kyllähän se kylmä huurteinen tuo omaa tunnelmaa työpäivän jälkeisiin treeneihin... :)

Laulava Kylätohtori: Oman bändin kanssa ollaan tehty niin, että valitaan biisi ja aletaan soittamaan hatarien muistikuvien mukaan. Tietty vähän vaativimmissa joutuu lunttaamaan, mutta esim. sooloja ym. en jaksa koskaan opetella 1:1, vaan vetelen aina hyvin pitkälti improvisaationa. No, eipä tule yleisöllekään tylsää, kun aina mennään eri tavalla... :)
 
Tosi Jees! Näin pääsee itse soittamaan avoimesti ja toteuttamaan todella omia taitojaan rajoissa, joihin luottaa kokemukseltaan kykenevänsä.

Eipäjuu ole koskaan tullut yritettyä kuulostaa keneltäkään muulta, tuskin olisin onnistunutkaan. Perussoundi on ollut jo 80-luvun alkupuolelta LP/Marshall-maailmaa, siellä JMP/JCM/ärtsympi plexi-osastolla. Alkuun ei kelvannut kuin hyvä piuha ja volapotikka, nythän toi homma on jalostunut pienehköön purkkien kokonaisuuteen, joita tosin käytellään aika maltilla mausteena.
Ei kait tuo ns. oma soundi ole itselle kuin sitä, et on tyytyväinen siihen, jotta ne kamppeet pukee ääniksi sen mitä koittaa sanoa.
Kohtuu pitkä kieppi on tullut kuitenkin tehtyä sen tiimoilta, et on kuta kuinkin tyytyväinen.
Sen verta soundifriikki on tullu aina oltua, jotta on myöskin tullut noihin romuihin panostettua, eipä ole vuosiin tarvinnut etsiä vikaa laitteista, kun automaattisen selvää on ollut ketjun heikoin lenkki, nimittäin minä.
Joskushan se vika oli olevinaan aina vempeleissä, no sekin kyllä selvis...Graalin maljaa ei täällä rintamalla ole, eikä tule.
 
Tuosta "soundi tulee sormista" kliseestä voi olla vähän muutakin mieltä, tai siis siitä, mitä se nyt kellekin tarkoittaa. Vaikka sillä, mitä mieltä Jukka-setä on, ei ole kakankaan väliä, niin tässä se mun mielipide nyt kysymättäkin tulee:
Kaikki mitä koko kropasta välittyy siihen kitaraan, siis koko ihminen kaikkinensa, mukaan lukien sen sielun ja hengen, jos sellaisten päälle jotain perustaa, kaikki vuotaa siihen ääneen.
Yksi perustavaa laatua oleva juttu on, onko kaverilla talenttia? Onko palavaa intohimoa? (kirjoitin muuten ensin vahingossa:intohomoa, o ja i nakkisormille turhan lähellä toisiaan). Jos noi kaksi löytyy ja sen lisäksi nöyryyttä ja kurinalaista treeniä, vois sanoa jotta homma on pulkassa, vähemmälläkin talentilla pärjää, jos noi jälkimmäiset asiat on hanskassa.
 
Siis yksinkertaistaen, siinä soundissa kuuluu se koko ihminen, eletyn elämänsä kanssa, toki tekniikkakin merkitsee, mut sillä yksinään ei mun miälest oo paljonkaan tekoa, yhdistettynä talenttiin ja intohimoon kylläkin.
Toinen saa sen yhden äänen kuulostamaan taivaalliselta, kun taas toinen joka vetää teknistä akrobatiaa otelaudalla, ei saa sataakaan nuottia kuulostamaan yhtä hyvältä. Tuli muuten miäleen aiheen puolesta, kun jotkut on yrittäneet apinoida kaiken muun lisäksi(anteeksi jos joku tästä pahoittaa mielensä) jonkun toisen vibraa, ei tule onnistumaan, veikkaan, uskoisin sen olevan ihan kullakin uniikilla yksinoikeudella.
 
Jotain samankaltaisuutta voisi olla kai ihmisäänellä ja sillä "omalla kitarasoundilla", kummatkin persoonia, jotka kuuluu läpi, oli ne kamat sitten mitkä hyvänsä, ovat tunnistettavissa, toki toi human voice usein helpommin, kitarasoundista tunnistamiseen tarvitaan ehkä "vähän" enemmän talenttia.
 
Loppukaneettina:Soundi löytyy äijästä, kitarakamojen kanssa puuhastelu on sitten ihan oma alalajinsa, niistä yksinään sitä ei tule löytymään, vaikka kuinka vaihtaisi, hiihtäjäksikään ei tulla kuin hiihtämällä, ei siinä pelkkä suksien vaihto auta.
 
Tällassii ajatuksii asija tiimoilt.....

Jukka Häikiö: Eipäjuu ole koskaan tullut yritettyä kuulostaa keneltäkään muulta, tuskin olisin onnistunutkaan.
 
Joo, ei tuollainen toisen apinointi oikein mihinkään johda. Loppujen lopuksi se itselle paras soundi ei välttämättä olekaan yhtään sellainen millä omat esikuvat on vedelleet, ja hyvä niin. Parempi vain että keskittyy siihen omaan juttuun ja pyrkii etsimään ne itsellensä sopivimmat ja sitä omaa korvaa miellyttävät romppeet.
 
Jotain samankaltaisuutta voisi olla kai ihmisäänellä ja sillä "omalla kitarasoundilla", kummatkin persoonia, jotka kuuluu läpi, oli ne kamat sitten mitkä hyvänsä, ovat tunnistettaviss
 
Kuten sanoin joskus aiemmin niin paras vertaus minkä olen koskaan kuullut on käsiala. Jokaisella meistä on se oma ainutlaatuinen käsiala minkä tunnistaa, mutta onhan se aikaansaatu jälki vähän erinäköistä riippuen veteleekö lyijykynällä vai pensselillä. Eli jokainen meistä kyllä soundaa omalta ainutlaatuiselta itseltään kamoilla kuin kamoilla, mutta eri kamoilla kuulostamme silti vähän eriltä. Eli sama ihminen tuskin soundaa 1:1 samalta sekä pienen Fenderin combon + Stratocasterin että Marshallin fullstackin ja Les Paulin kanssa, vaikka sen soittotyylin (käsialan) tunnistaisikin. Vai mitä? Kamppeet tilanteen ja kontekstin mukaan, siihen sekaan kovaa treeniä ja hyvä fiilis.

Minulle on tärkeintä kamoissa se, että saan niistä tietyn tuntuisen responssin soittaessani. Jos tämä "tuntuma" on kohdallaan, niin soundi voi olla hyvinkin monenlainen, mutta silti tuntuu hyvältä soittaa ja kuulostan joka tapauksessa itseltäni. Soitan 95% ajasta säröllä, kasarihevanderipohjaisella tyylillä, ja kaipaan kamoilta sellaista "elastista" vastausta soittooni.
 
Tämä tatsivaatimus pohjautuu pitkälti seuraaviin osasiin, joilla vetelin aikanaan ne tärkeät oppivuodet: Gibson 498T (Alnico V) tallamikki -> Marshall Valvestate 8100 särökanava.