Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Miten te alatte työstämään uutta biisiä?
 
Tässä kun on itsekin tullut pyörittyä monenlaisissa musiikillisissa ryhmissä, olen huomannut paljon eroja ihmisten lähestymistavoista uuden materiaalin luomiseen. Kuvaan joitain säveltäjätyyppejä/-tyylejä joita olen kohdannut.
 
Tyyppi joka suunnittelee valtaosan biisistä ennen kuin edes tarttuu kitaraan. Kun soittaminen alkaa, rakenne on jo tiedossa, kuten myös eri osioiden dynamiikat ja tunnesävyt. Usein käy niin, että jostain kohtaa voi puuttua yksi "moduuli" ja sitä on hankala löytää, kun sointukulun tulee jatkua jo valmiiksi tehtyyn seuraavaan osaan. Samainen tyyppi myös käyttää paljon nuotitus/tabitus-softia ja ja käyttää paljon aikaa luodakseen loogisemman, täsmällisemmän ja selkeämmän kuvan biisistä.
 
Yksi tyyppi keskittyy täysin sävelmaailmoilla pallotteluun pitämällä biisin rakenteen melko usein samankaltaisena. Harmoniat ja persoonallinen asteikkojen käyttö antavat omanlaista leimaansa biisille. Biisinteko alkaa ikään kuin keskeltä ja kasvaa siitä yhtä aikaa alkuun ja loppuun päin. Sointukulkujen ja nelisointuisen sävelmaailman jazzmaisuudet luovat selkeän ja anteeksiantamattoman hiekkalaatikon. Aluksi on usein joku mystinen sointu jonka ympärille muovautuu sopiva sointukulku, loppuaika menee melodioiden hiomiseen kunnes osio on täydellinen. Muut osiot juontuvat hyvin selkeästi tästä sointukulusta.
 
Toinen taas ei tiedä juurikaan mitä tuleman pitää. Tapana on usein vain kaivella sisintään ja kokeilla mitä mielen sopukoista tällä kertaa sattuisi assosioitumaan. Taustalle vaan joku sillä hetkellä sovellettu rumpukomppi soimaan ja improvisoimaan sen päälle. Riffejä ja sointukulkuja syntyy mutta ne eivät useinkaan ole kaikki samaa biisiä. Rakenne voi heittää häränpyllyä pitkäänkin ja aina ei ole selkeää visiota edes, että mikä niistä kaikista osioista on kertsi yms. Biisi voi alkaa rönsyilemään ja sisältämään osioita jotka joudutaan repimään pois tai osioita jotka ovat aluksi minimaalisia mutta kasvavat pian dominoivaksi osaksi koko biisiä. Biisin räjähtäessä enemmän tai vähemmän koko ajan, ulosjääneistä sointukuluista/riffeistä voi nopeasti kehittyä omia uusia projektejaan. Monet biisit voivat jäädä kesken kun sitä seuraavaa riffiä ei keksi millään. Biisin tunnetilaan pitää taas päästä uudestaan. Tällaisina hetkinä pitää antaa musiikin viedä ja toivoa parasta.
 
Kaikenlaisia pieniä eroja kaikissa on. Joku haluaa ehdottomasti soittonsa taakse jonkun rytmin joka saa hänet luoviin grooveihin. Joillakin taustakomppi vain vaikeuttaa asiaa ja he vaativat hiljaisuutta. Jotkut lähtevät suoraan tekemään jotain tiettyä tyyliä ja toteuttavat soitossaan tuolle tyylille soveltuvia maneereja. Jotkut taas soittavat hatustaan ja toteuttavat rohkeammin mieleen tulevia ideoita, välillä onnistuen ja välillä ei. Eivät useinkaan osaa selittää jälkeenpäin mitä soittivat.
 
Jotkut ihmiset ovat myös selkeästi enemmän kiinni tietynlaisissa biisinrakenne-tyypeissä. Heillä on näkemystä ja korvaa luoda dynamiikaltaan tai harmonioiltaan uusia, varioituja versioita biisin aikaisemmista osioista. Usein se voi kuitenkin mennä siihen, että kun on kolme sointukulkua/riffiä kasassa niin jo huudetaan, että "Se oli siinä, nyt vaan soitetaan toi pari kertaa uudestaan ja sit loppuun viel toi pari kertaa. " Jos joku kohta töksähtää niin siihen keksitään bridge ja biisi on valmis. Jotkut taas tekevät kaiken täysin orgaanisesti ja soljuvat eteenpäin siten miten biisi itse sen soittajalle kertoo. Kuin tarinan kaari.
 
Itse olen vähän sellainen tarinoitsija joka yrittää kuunnella mikä biisin sanoma on. En juuri koskaan keskity rakenteisiin ja pyrin tekemään biisistä dynaamisesti toimivan matkan. Seuraan inspiraationi loppuun asti ja usein vasta lopuksi katson/huomaan mihin projektiin tekeleeni soveltuisi. Rakennusmateriaalia on runsaasti mutta usein on hankalaa työstää mitään ilman tuntuvaa inspiraatiota. Hyväkin biisi voi jäädä pöytälaatikkoon jos fiilis ei vaan tule. En löydä halua tai työkaluja sen modaamiseen vaikka ymmärtäisinkin biisin potentiaalin. Mutta kun se biisi valmistuu, ja kaaos tiivistyy, se tuntuu aina siltä kuin olisit löytänyt sisältäsi jonkinlaisen mittaamattoman aarteen.