| Aihe: Uudet vs. vanhat - hinta / laatu / hyöty | |
|---|
 Timo JM
08.07.2015 00:10:57 (muokattu 08.07.2015 00:17:24) | |
|
Jotenkin ymmärrän vintagen merkityksen, koska siihen liittyy paljon tunteita ja keräilyarvoakin. Olen kuitenkin monesti miettinyt mikä saa ihmiset maksamaan vanhentuneesta tekniikasta enemmän, kuin uudesta.
Otetaan vaikka esimerkiksi V-Amp 2 ja alkuperäinen SansAmp. Ensimmäisen arvo on 20 € ja jälkimmäisen 200 €. (Siis suurinpiirtein.) Molemmat omistaneena en voi käsittää tätä hintaeroa. Itselleni ei ole pienintäkään epäselvyyttä kummasta on enemmän hyötyä käytännössä. Siis täysin neutraalisti ja ilman nostalgista tunnelatausta arvioiden. Vastaavia esimerkkejä on vaikka kuinka paljon.
(Onnistutaankohan pitämään keskustelu asiallisena.) | |
Kyllä tässä on mielestäni varsin hyvä idea keskustelunpohjaksi, jos sitä ei sitten pilata aivan turhalla rölötyksellä.
Aikoinaan Fenderin kitarat pyrittiin tekemään puista jotka olivat tasalaatuisia, edullisia ja helposti saatavilla. Niissä super hyviksi kehutuissa 50 ja 60-luvun kitaroissa on kuitenkin mikkien ja monien mittojen kohdalla enemmän vaihtelua kuin nykyään on kitaroissa.
Jos 50-luvulla olisi ollut tyyliin Harley Benton kitaroita ja niiden saatavuus olisi nykyään samaa luokkaa kuin Fenderin ja Gibsoneiden tuon aikakauden, niin varmaan niidenkin hinnat olisivat suurempia kuin mitä kukaan voisi tänään uskoa. Tosin Fenderin ja Gibsonin suosioon vaikuttaa myös sekin, että niillä on ollut ja on edelleen monenlaisia kuuluisia soittajia. Soittajia pitäisi siis olla tuolla Harley Bentonillakin sieltä vuosikymmenten takaa.
Tämä on kuitenkin ihan turhaa jossittelua kun se ei ole mahdollista.
Tänä päivänä ei kuitenkaan tarvitse ostaa halvinta mahdollista, eikä tilata Custom Shop kitaraa, että saa laadullisesti jopa ihan oikeasti hyvän soittimen. Tämän päivän Fender American Standard Stratocaster on paljon tasalaatuisempi kitara kuin mitä on valmistettu vaikka jollakin tietyllä vuodella 50-luvulla. Vanhoissa Fendereissä myös mikit olivat enemmän käsityö hengessä tehty, että nyt on lankaa sopivasti. Nykyään suurin osa mikeistä tehdään sellaisilla koneilla, että kierroksia tulee yhtä paljon.
En sitten tuossa verrannut Fenderin ja Gibsonin laatua Harley Bentoniin, vaan sitä että sarjatuotanto oli silloin enemmän "käsityötä" ja kaikki kitarat olivat enemmän tai vähemmän yksilöitä kuin nykyään. Tämä käsityö voi olla monesti myös todellakin hyvä asia, mutta Fender kyllä halusi aikoinaan tehdä kitaroita edullisesti ja varmaan bisnes mielessä se on muutoinkin ihan järkevää. Ainakin silloin.
Kitaroissahan on kaikissa, jopa ihan halvimmissa Kiinalaisissakin käsityötä. Joissain on enemmän ja joissain taas vähemmän.
Edullisten kitaroiden puiden laatukriteerit eivät varmaan ole ihan samalla tasolla kuin sellaisen kitarasepän joka valmistaa vain muutamia kitaroita vuodessa ja täysin tilaajan toiveiden mukaan. Sama koskee myös muita osia ja yleensä niissä halvemmissa on myös säästetty mikkien, kytkimien ja monien muiden osien laadusta.
80-luvulla oli oikeastaan vain yksi kitaroiden vakavasti otettava valmistusmaa. Jos kitarassa ei lukenut Made In USA, niin se oli Japanilainen ja ostettu ilmeisesti kun rahat eivät riittäneet kunnolliseen. Silloin oli sellainen ilmapiiri ja esim. nykyään pidetään Koreassa tehtyjä soittimia ihan hyvinä. Silloin 80-luvun puolivälissä ne eivät kuitenkaan ainakaan täällä Suomessa myyneet mitenkään erikoisen hyvin. Niitä ei pidettu juuri kitaroina vaan täysin huonoina ja lähes itäblogin soittimiin verrattavissa oleviin. Jollaisia ne eivät kuitenkaan olleet, vaikka on niitä hyviä soittimia tehty ihan jokaisessa maassa, mutta kuitenkin.
Hieman olen ihmetellyt joskus kun näkee näitä 70 ja 80-luvun Aria, Asama jne. kitaroita kovemmalla hinnalla myynnissä kuin mitä halvimmat Gibsonit maksavat. Eihän vaikka Melody Maker Flying V ole kitarana aivan älytön, mutta saa näitä MM sarjan Gibsoneita Top Soundista vieläkin hintaan uutena 399 euroa, vaikka niitä ei enää uutena tehdäkkään. Kitarat tulevat vielä kotiin asti samalla rahalla.
En siltikään sano, etteikö joku 35-40 vuotias Aria tai vastaava voisi olla ihan soitettavakin kitara. Ne kokemukset kuitenkin joita itsellä on, niin en minä kyllä niistä ainakaan enempää maksaisi kuin noista halvemmista Gibsoneista.
Hieman kyllä välillä ihmettelen tätä nykyään olevaa Japanilaisten kitaroiden hypetystä, koska ne saattavat maksaa enemmän kuin vanhat jenkki Peaveyt ja monet muut kitarat joihin ne vanhemmatkin Japanin kitarat aika pitkälle perustuvat.
Muutenhan sillä ei ole niinkään väliä vaikka soitin olisi Ugandassa tehty, jos puhutaan hyvistä soittimista ja käsityöstä.
Taitaapa moni kitarasankari vaikuttaa näiden monienkin soittimien, vahvareiden ja efektien hintoihin. Toki ne voivat olla ihan hyviäkin, mutta ei ne kyllä mielestäni aina ole sen rahan arvoisia.
Monet maailman luokan soittajat kun saavat muutenkin ihan sellaiset kamat kuin halauavat, että ei tarvitse juurikaan kuuluisan soittajan etsiä itselleen kitaran, vahvistimen ja efektien rakentajaa. Mainostaahan niitä sitten pitää, mutta eihän nekään sopimukset ikuisesti kestä.
Kun katsoo erilaisien kitaroiden, vahvarien ja efektien valmistajien kotisivuja ja sieltä löytyviä sen lafkan kamoja käyttävien soittajien nimiä. En nyt viitsi tähän erikseen mainita yhtään esimerkkiä, ettei kukaan pahoita mieltänsä. Aika paljon niissä on kuitenkin samoja nimiä ja monesti saattaa olla vieläpä sellaisesta musagenrestä, ettei ne kitaristit kyllä ainakaan keikoilla tai levyillä niillä soita. On myös todella paljon sellaisiakin nimiä monella valmistajalla, jotka ovat keikoilla soittaneet useita kymmeniä vuosia tietyn merkkisillä kitaroilla ja koskaan ei ole ollut sellaista soitinta keikoilla tai stuodiossakaan.
Jos tähän aiheeseen palataan, niin minusta kannattaa itse kokeilla jokainen peli ja miettiä onko se omaan käyttöön sopiva vai ei. Joskus voi tosin olla ikävä, että itselle tarpeeton mutta hyvä laite on menettänyt täysin arvonsa. Silloinkin kun se olisi monia laitteita halvempi vielä käytettynäkin ja muutoinkin monipuolisempi ja mahdollisesti ehkä parempikin.
Jollekkin vaan voi olla hyvä ja huono täysi jotain muuta kuin jollekin toiselle soittajalle. Riippuu se sitten soitettavasta musiikista tai jostain muusta. Valitettavan paljon mainonta ja ne omat esikuvat kuitenkin ohjaavat sitä omaa ostopäätöstä. Silloinkin kun ne mahdollisesti ostettavat vehkeet eivät tuo juurikaan mitään uutta siihen omaan soittoon. | |
Timo JM: Otetaan vaikka esimerkiksi V-Amp 2 ja alkuperäinen SansAmp. Ensimmäisen arvo on 20 € ja jälkimmäisen 200 €.
V-Ampin ohi on ajanut jo aika moni digilaite, mutta ymmärrän toki että sille voi olla reilusti enemmän käyttö- kuin markkina-arvoa. Analoginen Sansamp ei samalla tavalla mene "vanhaksi", ellei sitten joku kehitä analogitekniikkaa reippaasti eteenpäin. |  iec
08.07.2015 09:13:51 | |
|
mpekkanen: ... esim. nykyään pidetään Koreassa tehtyjä soittimia ihan hyvinä. Silloin 80-luvun puolivälissä ne eivät kuitenkaan ainakaan täällä Suomessa myyneet mitenkään erikoisen hyvin. Niitä ei pidettu juuri kitaroina vaan täysin huonoina ja lähes itäblogin soittimiin verrattavissa oleviin. Jollaisia ne eivät kuitenkaan olleet, vaikka on niitä hyviä soittimia tehty ihan jokaisessa maassa, mutta kuitenkin....
Oman kokemukseni perusteella allekirjoitan tuon Korealaisten laadun. Esimerkiksi tuo minun made in Korea PRS SE laittaa kyllä made in USA Gibson studion koville laadun puolesta. Viimeistely on tehty hyvin ja kaula on todella loistava. Toki varmaan laatu vaihtelee eri korealaisten valmistajien välillä, mutta tämä World Musical Instrument Co osaa hommansa hyvin. Ilmeisesti valmistavat PRS SE-mallien lisäksi ainakin Schecter-, ja ESP LTD-merkkisiä kitaroita.
-iec
Tieto lisää tuskaa ja turha tieto turhaa tuskaa...Ja niin päin pois... |  PIM
08.07.2015 09:15:14 | |
|
No V-Amppi oli halpa paska jo uutena verrattuna sitä edeltäneisiin mallintaviin, joita oli ollut myynnissä jo vuosia ennen V-amppia, kun taas sansAmp oli legenda ja synnytti tullessaan täysin uuden laiteryhmän.
Kamaahan on sopivasti, tilaa vaan liian vähän. | PIM
08.07.2015 09:17:29 | |
|
Mulla on ollut varmaan kymmeniä korealaisia kitaroita ensimmäisen Epiphone Sheraton II:n jälkeen jonka ostin 1989. Yhtään täysin kelvotonta ei porukkaan ole sattunut, joten mun kirjoissani korealainen ei ole mikään kirosana.
Kamaahan on sopivasti, tilaa vaan liian vähän. |  Osteri
08.07.2015 10:20:06 (muokattu 08.07.2015 10:21:16) | |
|
Uudet vs. vanhat - hinta / laatu / hyöty
Ihminen on siitä kummallinen olio, että mikään ei riitä; aina pitää saada hankittua uudempaa ja "parempaa" mikä sitten yleensä näkyy korkeampana hintanakin joka maksetaan.
Tässä meiningisä vanhat unohtuu nurkkaan vaikka niissä todella usein nimenomaan hinta ja laatu ovat erittäin kohdallaan. Jos vaan muuten tuollainen vanhempi kitara sopii ja on soittajalle RIITTÄVÄ, niin sellaisia kannattaisi etsiä ihan vaan hyötysuhteen takia. Porukat myy pois hyviä vanhoja pilkkahinnalla vaikka niistä saa usein pienellä korjailulla ja parantelulla hyviä soittopelejä.
Mulle tilanne on ollut aivan loistava, oikea aarreaitta, koska itselle on löytynyt monta hyvää vanhaa soitinrunkoa, jotka nyt paranneltuna ovat vain mulla ja muut eivät niitä enää saa edes käytettyjen toreiltakaan. Ainutlaatuista ja riittävää - siksi suosin vanhoja soittimia.
edit: on korealaisiakin ja hyviä ovat.
- Rock ! - |  hallu
08.07.2015 10:37:24 (muokattu 08.07.2015 10:44:45) | |
|
Mä epäilen, että kitaroissa mennään puhtaasti keräilypohjalta eli en usko sen vintagekitaran olevan varsinaisesti parempi kuin nykyaikaisen kitaran, vaan se on ainoastaan harvinainen, legendaarinen ja siksi kallis ja koska se on kallis ja vain harvojen saatavana, se sisältää mystiikkaa ja hohdokkuutta joka elää vain meidän mielikuvissa.
Vahvistimissa se tekniikan muutos näkyy ja vaikuttaa enemmän, koska nykyisin ei enää tehdä "huonoja" vahvistimia, niin ne yksinkertaiset autoradiosta kyhätyt väkästykset joita fender teki viiskyt- ja kuuskytluvuilla ja osittain vielä seitkytluvullakin, ovat vaan erilaisia kuin nämä nykyiset. Niissä on vaan aivan oma jäljittelemätön viehätyksensä, minkä vuoksi monet niitä haluaa käyttää. Ne ovat yksinkertaisia lähes akustisen soittimen tavoin reagoivia laitteita joita ei vaan ole vielä pystytty uskottavasti mallintamaan.
Sitten viimeisenä tulee tämä juopa digitaalinen vastaan analoginen, joka lienee nyt jonkinlaisessa murroksessa kun digitaaliset laitteet alkavat olla niin hyviä että ne laadullisesti kelpaa kenelle tahansa. Itselleni digitaalisuuteen liittyy periaatteellinen ristiriita, joka aiheuttaa suhtautumisvaikeuden siihen. Nimittäin kun signaali pilkotaan binääreiksi ja ajetaan tietokoneeseen ja sitten se jälleen koostetaan analogiseksi ja vahvistetaan, niin se ei ole enää sama signaali joka lähti kitarastani. Se voi näyttää ja kuulostaa ja maistua ihan samalta, mutta se on vain tietokoneen luoma kopio siitä signaalista, joka lähti kitarastani. Siihen asiaan minun pitää jotenkin oppia suhtautumaan. Digitaalisessa kopiossa on se ongelma, että se on täysin samanlainen kuin alkuperäinen. Nurinkurisesti siitä ei seuraa minun mielikuvissani, että kopio saavuttaisi autenttisuuden, vaan siitä seuraa että se alkuperäinen kadottaa autenttisuutensa ja muuttuu vain yhdeksi kopioista. Minä näen ad muuntimen silppurina joka tuhoaa signaalini ja vaikka se olisi kuinka hienosti liimailtu uudelleen kasaan da-muunnoksessa, niin se ei poista sitä väkivaltaista mielikuvaa jota tietokone signaalilleni tekee.
Digitaalisissa laitteissa on myös kopioitavuuden ongelma eli laitteet ovat käytännössä vain jokin ohjelman pätkä jota voidaan kopioida määrättömästi (miten sellainen voisi olla mitenkään keräilymielessä arvokas?). Siinä missä digitaalinen laite kiteytyy siihen ohjelmanpätkään joka voidaan käytännössä ajaa missä tahansa tehokkaassa tietokoneessa, niin analoginen laite on kytköksissä niihin konkreettisiin piireihin ja komponentteihin ja se on sitä kautta enemmän yksilö ja enemmän ainutlaatuinen. Ja sinä me tulemme myös siihen, että digitaalinen tekniikka ainoastaan vanhenee kun taas analoginen tekniikka on ajatonta. Tämä johtuu nähdäkseni siitä että uusi ja parempi ohjelmanpätkä osaa toistaa myös sen vanhan ohjelman pätkän temput, mutta se vanha ohjelman pätkä ei osaa toistaa uuden ohjelmanpätkän temppuja. Analogissa laitteissa kun tekniikkaa kehitetään, niin se vanha yleensä menetetään eli se uusi laite on erilainen ja se jää sitten käyttäjien ratkottavaksi onko se uusi parempi, mutta jos haluaa hyödyntää sen vanhan laitteen ominaisuuksia niin tarvitaan se vanha laite.
Minulla itselläni on tähän seikkaan vielä suhtautumista, mutta eiköhän se tästä :-). Itselläni on käytössä sekä uutta että vanhaa teknikkaa ja pyrin olemaan avoin kaikelle, mutta ymmärrän kyllä vanhojen laitteiden viehätyksen.
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka | |
hallu: Mä epäilen, että kitaroissa mennään puhtaasti keräilypohjalta eli en usko sen vintagekitaran olevan varsinaisesti parempi kuin nykyaikaisen kitaran, vaan se on ainoastaan harvinainen, legendaarinen ja siksi kallis ja koska se on kallis ja vain harvojen saatavana, se sisältää mystiikkaa ja hohdokkuutta joka elää vain meidän mielikuvissa.
Olet oikeassa, että vintage- ja keräilyarvo ei sinänsä kulje hyvyyden kanssa käsi kädessä, mutta kyllähän kitaroiden tapauksessa se vanhojen 50-60-luvun kitaroiden haluttavuus perustui alunperin juuri siihen, että ne olivat parempia kuin sen hetken uudet kitarat.
Nykyään toki on tarjolla uusia kitaroita, jotka kitaroina ovat varmasti vähintään yhtä hyviä kuin vanhat vintagepelitkin...
Believe what you want, it doesn't mean you're right... | Osteri
08.07.2015 11:15:48 (muokattu 08.07.2015 11:17:21) | |
|
hallu: A) Mä epäilen, että kitaroissa mennään puhtaasti keräilypohjalta .....B) mutta ymmärrän kyllä vanhojen laitteiden viehätyksen.
No tuossahan on parikin arvomaailmaan pohjautuvaa näkemystä hyvin esitetty.
A) Koska soittimet on kiinnostavia ja viehättäviä, niitä saa olla määrällisesti useita, jokaiselle makunsa mukaan. Eihän sille mitään voi että "kitaranäyttely" omassa kodissa on vaan makeeta.
B) Arvomaailmaa tämäkin; itse lukeudun tähän joukkoon joka nimenomaan viehättyy vanhasta soittimesta, eikä tarvitse olla edes merkki-vintagea, aina niistä joku persoona löytyy kuitenkin. Eli vanhempi soitin ja hyvä soittotuntuma niin ostokynnys siihen on huomattavasti alhaisempi kuin vastaavanlaisilla spekseillä kaupan hyllystä.
Näytän malliesimerkin:
En aikanaan ostanut tätä loistavaa kitaraa, vaikka kuolasinkin kovasti http://www.promusictools.com/fr/fr/ … d-tfb-prestige-limited-edition.html ....koska mulla jo oli hankittuna omassa kuvassa näkyvä 1994 WB MG-700, jossa aikalailla samat spexit. Tätä tarkoittaa viehättyminen minun kokemana.
- Rock ! - | |
Laulava Kylätohtori: Olet oikeassa, että vintage- ja keräilyarvo ei sinänsä kulje hyvyyden kanssa käsi kädessä, mutta kyllähän kitaroiden tapauksessa se vanhojen 50-60-luvun kitaroiden haluttavuus perustui alunperin juuri siihen, että ne olivat parempia kuin sen hetken uudet kitarat.
Nykyään toki on tarjolla uusia kitaroita, jotka kitaroina ovat varmasti vähintään yhtä hyviä kuin vanhat vintagepelitkin...
Niin tuo siis koskee varmaan eniten juuri Fenderiä ja Gibsonia. Gibson teki sen onnettoman ratkaisun, että lopetti LesPaulin tuotannon varmaan juuri kysynnän vähäisyyden takia ja kai se kitaramalli olisi jäänyt unholaan, jos Jimmy Page ei olisi sellaista vanhaa räyskää jostain musakaupan "jätelavalta" löytänyt ja alkanut soittaa sitä, jonka jälkeen jokainen janipetteri halusi samanlaisen, mutta meni koko synkkä seitkytluku ennenkuin Gibson onnistui polkaisemaan tuotantoon jokseenkin sellaisen skitan jota nää janipetterit halusi (taisi olla se legendaarinen Heritage, joka alkoi vastata siihen tarpeeseen).
Fender taas ajautui toisenlaiseen kriisiin seitkytluvulla ja vissiin kävi vararikon partaalla ja siihen liittyy kaikenlaista valitettavaa kitaroiden laadun osalta. Itse kyllä pidän seitkytluvun stratoja hyvinä kitaroina ja oiekastaan ainoa niiden yhteinen huonopuoli oli se onneton tremolo, mutta silloin pääsi myyntiin asti myös joukko valmistusvirheellisiä soittimia, jotka synkensivät Fenderin mainetta, mutta ne "virheettömät" soittimet ovat kyllä mielestäni tosi hyviä ja eiköhän ne virheellisetkin soittimet ole kadonnut tai korjattu jo näihin päiviin mennessä. Ainoastaan se surkea tremolo ei mene valmistusvirheen piikkiin, vaan oli tuonajan kitaroiden selkeästi heikko rakenteellinen ratkaisu.
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka |  Kefiiri
08.07.2015 12:21:11 (muokattu 08.07.2015 12:21:44) | |
|
hallu: Ainoastaan se surkea tremolo ei mene valmistusvirheen piikkiin, vaan oli tuonajan kitaroiden selkeästi heikko rakenteellinen ratkaisu.
Millä tavoin 70-luvun Fenderien tremolosysteemi erosi aiemmin käytetystä ratkaisusta? Vai mitä tässä nyt tarkoitettiin?
En ole musiikin asiantuntija. | |
Olen kyllä ihan tyytyväinen siihen, että sain aikanaan hyvät rahat laitteista SansAmp, Rockman Sustainor ja Proco RAT. Nyt teen paljon laadukkaampia äänityksiä "digitaalista paskaa" suoltavalla V-Amp Pro:lla :-D | PIM
08.07.2015 12:37:07 | |
|
Timo JM: Olen kyllä ihan tyytyväinen siihen, että sain aikanaan hyvät rahat laitteista SansAmp, Rockman Sustainor ja Proco RAT. Nyt teen paljon laadukkaampia äänityksiä "digitaalista paskaa" suoltavalla V-Amp Pro:lla :-D
Jollain paremmalla mallintavalla tekisit tod. näk. vielä parempaa jälkeä ;)
Kamaahan on sopivasti, tilaa vaan liian vähän. | |
PIM: Jollain paremmalla mallintavalla tekisit tod. näk. vielä parempaa jälkeä ;)
Tää riittää toistaiseksi. On jo nyt valovuoden päässä aiemmasta :-) | Kefiiri
08.07.2015 12:53:12 (muokattu 08.07.2015 12:54:54) | |
|
Riittävän hyvä todellakin on riittävän hyvä, silloin pääsee välillä hyvinkin halvalla kun hommaa vanhempaa ei-vielä-vintagevälineistöä.
En ole musiikin asiantuntija. |  mpekkanen
08.07.2015 13:05:24 (muokattu 08.07.2015 13:11:55) | |
|
Johonkin trakku vs. Putkivahvistin juttuu taisin kirjoittaa, että olen soittanut yhden keikan Behringerin mallintavalla combolla joskus 10 vuotta sitten. Sillä tuli myös treenattua muutama vuosi, ettei se kyllä ihan uusi ollut. Saattoi olla ehkä 2000-luvun alun pelejä. Toimi treeneissä ja keikalla todella hyvin.
Unohdin, että olenpa soittanut yhden pienen klubikeikan myös Line6 mallintavalla combolla muutamia vuosia myöhemmin. Paikka oli aika pieni ja yleisöä alta pari sataa, mutta sekin vahvistin toimi todella hyvin.
Kun aikaisemmin minulla oli Peavey VTM 60 putkinuppi ja Metaltronix 4x12 kaappi aina keikoilla, niin kyllä nuo mallintavat ainakin oli huomattavasti mukavampi roudata sinne keikalle.
Tietysti noissa mallintavissa digitaalikoneissa saattaa olla ongelma jos todella paljon keikkailee. Ne kun eivät taida olla sellaisia, että niitä saa korjattua ihan edullisesti tai ei ehkä ollenkaan.
Kuitenkin onhan niissäkin jonkinlainen takuu. Ja hyvän putkinupin ja kaapin hannalla ostaa jo ainakin kymmenen mallintavaa vahvistinta. Jos sille käytölle laskee edes jotain hintaa, niin ei ne kyllä kalliiksi tule ja takuuhan kuitenkin takaa jonkinlaisen käyttöajan. Voihan niitä mallintavia aina päivittää uudempiin jos on tarvetta, sitten myöhemmin.
Pienen mallintavan combon saa samalla rahalla kun ostaa uudet putket ja vie ne jollekkin vahvarikorjaajalle joka uusii ne. Sen combon saataa saada halvemmalla, vaikka ne putket osaisi itsekkin vaihtaa. Jos kyseessä on sellainen putkivahvistin, että siinä on paljon putkia.
Taitaa olla vain kitaristit niin vastaan kaikkea digitaallista tekniikkaa kohtaan, että vie varmaan aikansa kun nämä täysin hyväksytään.
Putkia ei kuitenkaan maailmassa enää tehdä kovinkaan monessa paikassa, että tulevaisuudessa on melkoisella todennäköisyydella entistä enemmän näitä digitaalisia vehkeita tarjolla. Halusipa niitä tai ei.
Itse olin pitkään putkivahvareiden kannattaja, mutta jos nyt pitäisi ostaa uusi vahvistin niin se olisi varmaankin joku mallintava pieni combo. Trankku ja putkicombo jo löytyvät ja enemmän tulee tuolla trankulla soitettua, jos yleensä soitan sähkökitaraa. Suurimmaksi osaksi tulee soiteltua paljon enemmän kyllä ihan akustisilla kitaroilla.
E: Hyvä kitarakaappi toimii varmaan mallintavan vahvistimenkin alla, että sillä saa ainakin sitä soundia paremmaksi ihan samalla lailla kuin putkipelienkin kanssa. | |
Onkohan noi kosketinsoittajat fiksumpaa porukkaa, kun monet vanhemmat synat on ihan järkevissä hinnoissa? |  Gabe
08.07.2015 13:13:05 | |
|
Tämä onkin mielenkiintoinen aihe, etenkin jos siitä pystytään puhumaan ilman suurta tunteen paloa.
Vintage kitarat eivät kiinnosta allekirjoittanutta ollenkaan. Niissä on niin tarkkaa se niiden kanssa puljaaminen, miteen ei oikein uskalla muuttaa koska kaikki vaikuttaa sen kitaran arvoon, kuluneet orkkisnauhatkin ovat paremmat näissä kuin tuliterät rosterinauhat. Lasken vintagekitarat enemmän keräilyharrastuksen piiriin kuuluvaksi jonka vuoksi en itse niiden kohdeyleisöön kuulukkaan. Minulle kitara tulee ensisijaisesti käyttöön ja luulen muutenkin että nykyään saa joltain laadukkaalta käsityöpajalta tilattua paremman soittimen kuin joku 50-70 luvun vastaava on.
Vahvistimissa tämä muuttuu vähän vaikeammaksi. Olen esimerkiksi ymmärtänyt että vanhoissa Marshalleissa aika paljon siitä soundista johtuu niistä käytetyistä muuntajista ym. rojuista. Joten jos vaikkapa se wanha JMP on juuri se oma juttu niin parhaaseen lopputulokseen ei välttämättä pääse uudemmilla koneilla. Sama koskee tietty niitä ensimmäisiä Fendereitä alimitoitettuine virtalähteineen jne. Toisaalta taas minulle on sanottu että noissa vanhoissa koneissa on todella paljon vaihtelua soundeissa eivätkä kaikki kuulosta läheskään yhtä hyviltä keskenään, silloinhan niitä tehtiin vähän niistä kamppeista joita edullisimpaan hintaan sai. Noissa harvinaisimmissa koneissa on sitten taas riesana tuo keräily ja sen vaikutus koneen arvoon. Eipä niihinkään uskalla mitään modeja tai isompia operaatioita alkaa tekemään ilman että arvo tippuu. Itse löydän onneksi enemmän kuin kylliksi valinnanvaraa nykyajan putiikkivahvistimista eivätkä nuo vintagekoneetkaan enää kummempia kuumotuksia aiheuta. Tässä pätee varmasti myös sama kuin kitaroissakin, eli väitän että ymmärrys on kuudessa vuosikymmenessä mennyt edes jonkin verran eteen päin myös teknologia saralla.. jonka johdosta nykyajan parhaat vahvistimet ovat varmasti luotettavampia ja tasalaatuisempia kuin wanhemmat edeltäjänsä. Vai kuinka moni uskoo että osaamisen huippu käsintehdyn vahvistimen kohdalla oli puoli vuosisataa sitten? Lisäksi nykyajan koneita uskaltaa modata ja hienosäätää oman maun mukaan ilman pelkoa arvon alenemisesta. Paljosta me kuitenkin ollaan velkaa noille ensimmäisille kytkennöille ja pitkälti niiden pohjalta vieläkin mennään. Ymmärrän kuitenkin kyllä miksi joku on innostunut vintagekoneista, onhan niissä fiilistä/tunnelmaa/mojoa rutkasti ja jos sillä on merkitystä niin eihän sen osuutta kannata aliarvioida. Ennemmin itsekin ottaisin vintage vahvistimen kuin nykyajan halppis piirilevyhirvityksen jos valita pitäisi.
Pedaaleissa tilanne on nykyään varmasti parempi kuin koskaan aiemmin. Kaiuttimien ja putkien kohdalla mielipiteeni on vähän jakautunut. Wanhat elementit ja putket soundaavat parhaimmillaan todella hyvältä, mutta nykyajan vastaavillakin pärjää enemmän kuin hyvin. Itseasiassa lemppari etuasteputkeni on TADin kiinassa valmistama Mullard mukaelma. Elementteinä on sekoitus uutta ja wanhaa. | |
Tässä kun alkaa olla ikää jo ihan riittävästi, niin on päässyt seuraamaan tätä kehitystä aika pitkältä ajalta. On mielenkiintoista, kuinka aikanaan lytätty soitinkin saa vuosien jälkeen uuden arvostuksen. Yksi esimerkki on vaikkapa tää Straton 25v juhlamalli. (Se hopea.) Muistan kuinka sitä ilmestyessään haukuttiin. Omaan käteenkin tuntui oudolta halolta. Nyt samasta skitasta pyydetään paria tonnia. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
