![]() 09.06.2015 18:07:50 (muokattu 09.06.2015 18:14:29) | |
---|---|
aivokuolio: Tulee noita Larsin Unforgiven-livejä irvistellen kuunnellessa mieleen se legenda että alkuperäisen biisin kävi studiossa vetämässä joku studiorumpali ku Larsilta ei vaan irronnut oikea tatsi sitten millään. Onhan tuo nyt aika ihmeellistä kolistelua saatana. Source? Vaikka paikkansa pitäisikin niin olisi jannujen varmaan pitänyt ottaa m.netin jamppoihin yhteyttä silloin melkein 30v sitten, niin oltais saatu päteviä jamppoja paikalle. Itse olen tyytyväinen että äijät jaksaa jatkuvasti vielä keikkailla. Meinaan kun ajattelee niin aika perseestähän olisi jos bändi olisi hajonnut (vaikkapa jo 2001) ja bändiä ei olisi sen jälkeen näkynyt. Kyllä se vähän ikävä skenaario olisi... "meikäki panee sillai että muija on toisessa huoneessa ja yritän venyttää kikkeliä kovaa :)" -Kerpele | |
![]() 09.06.2015 21:53:52 | |
Ojankaivaja: Source? Vaikka paikkansa pitäisikin niin olisi jannujen varmaan pitänyt ottaa m.netin jamppoihin yhteyttä silloin melkein 30v sitten, niin oltais saatu päteviä jamppoja paikalle. Itse olen tyytyväinen että äijät jaksaa jatkuvasti vielä keikkailla. Meinaan kun ajattelee niin aika perseestähän olisi jos bändi olisi hajonnut (vaikkapa jo 2001) ja bändiä ei olisi sen jälkeen näkynyt. Kyllä se vähän ikävä skenaario olisi... Mitä tuohon Unforgivenin sessiorumpalijuttuun tulee, niin uskon että se on kyllä täyttä paskaa, senverta paljon Larsin soitolta se omaan korvaan ainakin kuulostaa. Tuntuu siltä ihan niinkun olisin ennenkin tässä ketjussa lukenut näitä "tehkää itse paremmin"-juttuja, varsinkin silloin kuin ko. bändin muusikkoja kritsisoidaan ihan aiheellisesti, jos nyt välttämättä haluaa pelkkiä ylisanoja lukea vaikka siihen ei ole mitään aihetta, niin varmasti Youtuben kommenttiosiosta löytyy samanhenkisiä "Metalllica on paras bändi ikinä plz come to Brazil"-mentaliteetillä varustettuja ihmisiä. Minua ei hirvesti varmaan edes henkilökohtaisesti haittaisi, vaikka bändi pistäisikin pillit pussiin, voisi olla jo korkea aikakin sille jos biisitkään ei tahdo muuan leadkitaristilta ja rumpalilta kulkea. Jos nämäkin kaverit olisivat vaikka Black Albumin tai Loadin jälkeen hajonneet, ja James suunnannut tekemään soolouraa ja muut pojat jotain muuta sen jälkeen, bändi muistettaisiin ihan eri tavalla, huipulla lopettaminen ei kumminkaan ole mitenkään häpeällistä, ainakin jos toinen vaihtoehto on se, että soitetaan vaikka siitä ei tule yhtään vitun mitään ja tehdään toinen toistaan puolivillaisempaa paskaa ratsastaen klassikkolevyjen maineella. Ei tosin sillä että siitä nyt varsinaisesti mitään haittaakaan ole että Metallica vieläkin on toiminnassa, mutta ei siitä tunnu olevan paljoa hyötyäkään muille kuin ko. yhtiön pankkitilille ja bändiä sokeasti palvovalle fanikerholle. Vihaleipä There is no dark side in the moon, really. Matter of fact, it's all dark. | |
![]() 09.06.2015 22:59:03 | |
Megadethh2: Ei tosin sillä että siitä nyt varsinaisesti mitään haittaakaan ole että Metallica vieläkin on toiminnassa, mutta ei siitä tunnu olevan paljoa hyötyäkään muille kuin ko. yhtiön pankkitilille ja bändiä sokeasti palvovalle fanikerholle. Itse alotin kuuntelemaan Metallicaa silloin kun ei vielä ollut muita kuin se Kill'Em All levy. Tämä pistää vähän näin vuosia seuranneena ja siinä sivussa kasvaneenna miettimään, että ketä ne Metallican fanit oikein on? Siis nykyään? En oikein tiedä voinko itseäni siihen porukkaan enää laskea, vaikka 80-luvulla Burtonin aikaisia levytyksiä tuli kuunneltua päivittäin ja vuosien ajan. Nykyään kun julkaistaan Lulun tyylisiä levyjä, jotka eivät ole "oikeita" Metallica levyjä ja muutoin studiolevyjen tahti on mitä nyt on. Yritetään väkisin soittaa sitä vanhaa kamaa. Minusta olisi ihan ok, vaikka tekisivät akustisia cover-levyjä tai mitä tahansa. Kuitenkin jotain sellaista josta kuulee, että jokaiselta se musiikki irtoa ihan luonnostaan ja sitä on mukava soittaa. Metallicassa on oikeasti todella hyvä basisti, mutta eipä hän ole sävellyspuolella tainut kovinkaan paljoa loistaa. Ei ole varmaankaan saanut. James ja Kirk voisivat molemat heittää ne 20-30 000 riffin kokoelma nauhurinsa mäkeen ja mennä studioon porukalla ja tehdä sellaista mitä luontevasti tulee. Ei enää uusia DM tyylisiä julkaisuja. Tosin jos "fanit" niitä haluavat niin mikäs siinä sitten. Varmasti bändillä on paljon henkilökuntaa ja muita töissä jotka saavat elantonsa Metallican kiertueiden ja muun oheistuotteiden johdosta. Tämä on ehkä tehnyt sen, että näiden fanien mielipiteitä halutaan miellyttää. Ongelma vaan on siinä, että ne alkuaikojen fanit ovat kasvaneet samoin kuin Metallican jäsenetkin. Tässä tapauksessa näyttää, että niin alkuaikojen fanit kuin itse bändin soittajatkin tykkäävät jostain muusta kuin nyky-Metallicasta. Tämä bändi voisi keikkailla 80-luvun tuotoksilla, vaikka niin kauan kuin jokainen ukko vain on hengissä. Onkohan se kuitenkaan ihan viisasta? Toki uudemmillakin levyillä saattaa olla biisi tai kaksi, jotka ovat jotenkin onnistuneet. Muuten voisi sanoa, ettei bändi ole saanut kovinkaan paljoa aikaiseksi ainakaan 20 vuoteen. Niistäkin kaikista 20 vuoden aikaisista levytyksistä olisi saanut korkeintaa yhden hyvän levyn ja siitäkin olisi ollut vielä suurin osa cover kappaleita. Vaikka kukaan ei pakota tätäkään bändiä kuuntelemaan on sen vaikutus ollut itselle todella suuri aikoinaan. Siksipä onkin surullista katsoa kun mistään ei tunnu tulevan enää mitään kunnollista. Jokainen bändin jäsen on kuitenkin sen tason soittaja, että jos se osaaminen ja mielenkiinto olisi sellaisessa mikä kiinnostaa soittajia---> Voisi tulla ihan oikeasti hyvää musiikkia, vaikka sillä ei olisi ehkä välttämättä mitään tekemistä metallimusiikin kanssa. | |
![]() 10.06.2015 00:19:17 | |
mpekkanen: Itse alotin kuuntelemaan Metallicaa silloin kun ei vielä ollut muita kuin se Kill'Em All levy. Tämä pistää vähän näin vuosia seuranneena ja siinä sivussa kasvaneenna miettimään, että ketä ne Metallican fanit oikein on? Siis nykyään? En oikein tiedä voinko itseäni siihen porukkaan enää laskea, vaikka 80-luvulla Burtonin aikaisia levytyksiä tuli kuunneltua päivittäin ja vuosien ajan. Nykyään kun julkaistaan Lulun tyylisiä levyjä, jotka eivät ole "oikeita" Metallica levyjä ja muutoin studiolevyjen tahti on mitä nyt on. Yritetään väkisin soittaa sitä vanhaa kamaa. Minusta olisi ihan ok, vaikka tekisivät akustisia cover-levyjä tai mitä tahansa. Kuitenkin jotain sellaista josta kuulee, että jokaiselta se musiikki irtoa ihan luonnostaan ja sitä on mukava soittaa. Metallicassa on oikeasti todella hyvä basisti, mutta eipä hän ole sävellyspuolella tainut kovinkaan paljoa loistaa. Ei ole varmaankaan saanut. James ja Kirk voisivat molemat heittää ne 20-30 000 riffin kokoelma nauhurinsa mäkeen ja mennä studioon porukalla ja tehdä sellaista mitä luontevasti tulee. Ei enää uusia DM tyylisiä julkaisuja. Tosin jos "fanit" niitä haluavat niin mikäs siinä sitten. Varmasti bändillä on paljon henkilökuntaa ja muita töissä jotka saavat elantonsa Metallican kiertueiden ja muun oheistuotteiden johdosta. Tämä on ehkä tehnyt sen, että näiden fanien mielipiteitä halutaan miellyttää. Ongelma vaan on siinä, että ne alkuaikojen fanit ovat kasvaneet samoin kuin Metallican jäsenetkin. Tässä tapauksessa näyttää, että niin alkuaikojen fanit kuin itse bändin soittajatkin tykkäävät jostain muusta kuin nyky-Metallicasta. Tämä bändi voisi keikkailla 80-luvun tuotoksilla, vaikka niin kauan kuin jokainen ukko vain on hengissä. Onkohan se kuitenkaan ihan viisasta? Toki uudemmillakin levyillä saattaa olla biisi tai kaksi, jotka ovat jotenkin onnistuneet. Muuten voisi sanoa, ettei bändi ole saanut kovinkaan paljoa aikaiseksi ainakaan 20 vuoteen. Niistäkin kaikista 20 vuoden aikaisista levytyksistä olisi saanut korkeintaa yhden hyvän levyn ja siitäkin olisi ollut vielä suurin osa cover kappaleita. Vaikka kukaan ei pakota tätäkään bändiä kuuntelemaan on sen vaikutus ollut itselle todella suuri aikoinaan. Siksipä onkin surullista katsoa kun mistään ei tunnu tulevan enää mitään kunnollista. Jokainen bändin jäsen on kuitenkin sen tason soittaja, että jos se osaaminen ja mielenkiinto olisi sellaisessa mikä kiinnostaa soittajia---> Voisi tulla ihan oikeasti hyvää musiikkia, vaikka sillä ei olisi ehkä välttämättä mitään tekemistä metallimusiikin kanssa. Hyvää tekstiä, pitkälle aika samaa mieltä olen tästä kaikesta, esim. nuo Hetfieldin viimeaikaiset akustiset vedot ovat olleet oikeasti ihan hyvän kuuloista materiaalia, varsinkin kun miehen ääni sopii niihin hyvin eikä kuulosta samalla lailla väkinäiseltä, kuin vaikkapa Death Magneticilla ja suuressa osassa livevetoja (vaikka tässäkin on sentään jotain parannusta tullut, niin ei se Hetfieldin nykyääni vaan silti tahdo istua noihin vanhoihin biiseihin, uusista nyt sitten puhumattakaan). Robilla olisi varmasti jossain muussa projektissa paljon enemmän musiikillista annettavaa takuuvarmasti, kaipa nuo Lars ja Kirk voisivat myös saada jotakin aikaan muilla teillä vielä, kukapa tietää. Vihaleipä There is no dark side in the moon, really. Matter of fact, it's all dark. | |
![]() 10.06.2015 03:16:12 | |
Megadethh2: Robilla olisi varmasti jossain muussa projektissa paljon enemmän musiikillista annettavaa takuuvarmasti, kaipa nuo Lars ja Kirk voisivat myös saada jotakin aikaan muilla teillä vielä, kukapa tietää. Mua on aina huvittanut suunnattomasti se, että Les Claypool ei päässyt silloin aikoinaan bändiin ja nyt siinä on sit tuo kyseinen gorilla joka on kuitenkin vähän sellanen huono Les Claypool. Funkånaut: Ratkaisu on helppo: Mene vauvafoorumeille tai Demin sivustolle, ei tää oo mikään pursiseura. | |
![]() 10.06.2015 06:17:56 (muokattu 10.06.2015 06:24:16) | |
Vessajono: Mua on aina huvittanut suunnattomasti se, että Les Claypool ei päässyt silloin aikoinaan bändiin ja nyt siinä on sit tuo kyseinen gorilla joka on kuitenkin vähän sellanen huono Les Claypool. Kyllä Trujillo on ihan muuta kuin huono Les Claypool. Tai jos noin väitetään, niin voisi sanoa samantien, että Les Claypool on huono Geddy Lee. Itse arvostan Trujilloa muusikkona todella korkealle ja sillä ei ole mitään tekemistä Metallican kanssa. Toivoisinkin suuresti, että lähtisi johonkin toiseen bändiin kun on tarpeeksi mielestään fyffeä tienannut Metallicassa. Noihin aiempiin jutusteluihin, että jos bändi olisi lopettanut esim Loadien jälkeen ja ylipäänsä pitäisin bändipaitoja niin voisin hyvinkin kulkea Metallica-paita päällä kylillä. Nyt minulla on exän aikoinaan ostama Death Magnetic -paita ja sen päälle laittaminen tuntuisi rehellisesti sanottuna vähän samalta kuin vetäisi Karjala-lippiksen tai MM95-kuteet niskaan. Siitä huolimatta, että Metallican Justice oli aikoinaan syy miksi aloin soittaa kitaraa ja tehdä omia biisejä. http://www.petrilampela.net | |
![]() 10.06.2015 09:30:00 (muokattu 10.06.2015 09:39:31) | |
Trujillon säveltämä matsku varmaan olis jotain Suikkarit / Infectious Grooves - osastoa. Eli ei tod. sopis Metallicalle ja Lars ei kuitenkaan pystyisi sitä soittamaan. Eli en itse yhtään ihmettele että Trujillolle ei ole annettu Metallicassa mitään sävellysvastuuta. Tietysti voihan sillä olla pöytälaatikossa iso kasa kurkoja rässipiisejä, mutta epäilen. Niin ja munkin mielestä Trujillolla olis varmaan ihan oikeasti annettavaa kyllä jossain toisessa projektissa. | |
![]() 10.06.2015 10:08:32 | |
Dropped C: Eli en itse yhtään ihmettele että Trujillolle ei ole annettu Metallicassa mitään sävellysvastuuta. No tämähän nyt ei pidä paikkaansa. Quru: Kaikki musiikki on ihan perseestä. | |
![]() 10.06.2015 10:15:44 | |
"More than anything else, stay funky!" Näinhän se tokaisi taas johonki haastattelun loppuun. Kyllähän ne sen doodletki on aika funkhenkisiä. Ei siinä mitään, mutta sydän on varmasti funkin puolella. Tais jopa tapailla jotain Kool and the Gangia jossain doodlessa. | |
![]() 10.06.2015 10:48:14 | |
Vessajono: Mua on aina huvittanut suunnattomasti se, että Les Claypool ei päässyt silloin aikoinaan bändiin ja nyt siinä on sit tuo kyseinen gorilla joka on kuitenkin vähän sellanen huono Les Claypool. Rölökakkasääh on tässä vahvasti läsnä. | |
![]() 10.06.2015 11:39:24 (muokattu 10.06.2015 11:40:29) | |
Dropped C: Trujillon säveltämä matsku varmaan olis jotain Suikkarit / Infectious Grooves - osastoa. Eli ei tod. sopis Metallicalle ja Lars ei kuitenkaan pystyisi sitä soittamaan. Eli en itse yhtään ihmettele että Trujillolle ei ole annettu Metallicassa mitään sävellysvastuuta. No ei minusta esim. Suicidalin "Lights, Camera... Revolution" ole suinkaan NOIN järjettömän kaukana Metallicasta tyylillisesti (lukuunottamatta satunnaisia funk-kohtauksiaan ja Muirin punkmaista älämölöä). Parempi metallilevy se minusta on kuin yksikään sen jälkeen tulleista Metallica-lätyistä. https://www.youtube.com/watch?v=BPfkK7bcyfE https://www.youtube.com/watch?v=EQNCqI9gGKs https://www.youtube.com/watch?v=uNjFfbn_8rw Mutta eipä Trujillo tuollekaan levylle säveltäjänä juuri toiminut, voi olla että oma matskunsa olisi enemmän funkkisosastoa. Tai sitäpä ei tiedä kukaan muu kuin mies itse. http://www.petrilampela.net | |
![]() 10.06.2015 11:53:25 (muokattu 10.06.2015 11:58:43) | |
On tuttu levy kyllä tuo ja hyvä. Kuitenkin tollanen meininki perustuu siihen että täytyy olla järkyttävän kova rumpali ja basisti. | |
![]() 10.06.2015 12:21:41 | |
Vessajono: Kieltämättä jo ajatus jotain kantrisävyisestä, vähän akustisvetoisesta rokkilevystä tuntuu siltä että lopputulos olisi luultavasti huomattavasti mielenkiintoisempi kuin mitkään Metallican tekemiset viimeisen 27 vuoden aikana. Kyllä, ainakin kokeilla vois. | |
![]() 10.06.2015 16:05:57 | |
Vessajono: Kieltämättä jo ajatus jotain kantrisävyisestä, vähän akustisvetoisesta rokkilevystä tuntuu siltä että lopputulos olisi luultavasti huomattavasti mielenkiintoisempi kuin mitkään Metallican tekemiset viimeisen 15 vuoden aikana. Kyllä ne ajat muuttuu. Vajaa 20v tollanen levy tuli ja vastaanotto oli mitä oli. Kun aikaa on kulunut, tuokin "syrjähyppy" on muovautunut osaksi Metallica-historiaa ja nyt voi jo toivoa että palaispa bändi sinne vanhoihin hyviin aikoihin kun musakin oli vielä kantrisävyistä ja akustisvetoista rokkia eikä mitää rymistelyä. Jos kaava jatkuu niin noin 5 vuoden päästä aletaan haikailemaan sinne St. Anger-eran kultaisiin vuosiin kun Larsikin osas vielä virittää virvelinsä ja ja lyriikat oli laadukkaita. On tää huima bändi. Aina aikaansa edellä tms eikä meille kelpaa ikkää mikkää. | |
![]() 10.06.2015 16:58:14 (muokattu 10.06.2015 17:15:10) | |
aivokuolio: Kyllä ne ajat muuttuu. Vajaa 20v tollanen levy tuli ja vastaanotto oli mitä oli. Kun aikaa on kulunut, tuokin "syrjähyppy" on muovautunut osaksi Metallica-historiaa ja nyt voi jo toivoa että palaispa bändi sinne vanhoihin hyviin aikoihin kun musakin oli vielä kantrisävyistä ja akustisvetoista rokkia eikä mitää rymistelyä. Jos kaava jatkuu niin noin 5 vuoden päästä aletaan haikailemaan sinne St. Anger-eran kultaisiin vuosiin kun Larsikin osas vielä virittää virvelinsä ja ja lyriikat oli laadukkaita. On tää huima bändi. Aina aikaansa edellä tms eikä meille kelpaa ikkää mikkää. Kylläkyllä. Tämä nyt ei ollut eka kerta kun tätä ajatusta pyöritellään, mutta ei se nyt ole olennaista tietty. Mutta siis ite näen, että näin ei tule käymään koska eihän St.anger ole mitään musiikkia. Siis kertakaikkiaan. Äsh... Loadeista ja etenkin siitä ekasta on helppo kokea positiivista nostalgiaa, koska siellä on oikeasti taidokasta musiikkia. Ja ennenkaikkea monipuolista matskua Ain't my bitchistä Mama Saidiin, eli mielenkiintoa löytyy biisien kesken. Stankeri taas tarjoaa samaa paskaruntua koko perkeleen 75 minuuttia. Tässä videovinkki kun tässä on kehuttu Jamesia kantrijakkaralla akkarin kanssa. Vetävät ReLoadin Low man's lyric -veisua (liekö ainoa kerta) livenä. https://www.youtube.com/watch?v=y5eQOPWiS84 Eka säkkäri menee vähän laahatessa, mutta siitä se kasvaa ja kylmiä väreitäkin meinaa saada aikaiseksi. Tsiikailkaas myös Jasonin bassolinjoja. EDIT. eihän se ainoa live-veto ollut https://www.youtube.com/watch?v=G_F9u-iZ-TE | |
![]() 10.06.2015 17:10:32 | |
LyraB: Kylläkyllä. Tämä nyt ei ollut eka kerta kun tätä ajatusta pyöritellään, mutta ei se nyt ole olennaista tietty. Mutta siis ite näen, että näin ei tule käymään koska eihän St.anger ole mitään musiikkia. Siis kertakaikkiaan. Äsh... Loadeista ja etenkin siitä ekasta on helppo kokea positiivista nostalgiaa, koska siellä on oikeasti taidokasta musiikkia. Ja ennenkaikkea monipuolista matskua Ain't my bitchistä Mama Saidiin, eli mielenkiintoa löytyy biisien kesken. Stankeri taas tarjoaa samaa paskaruntua koko perkeleen 75 minuuttia. Tässä videovinkki kun tässä on kehuttu Jamesia kantrijakkaralla akkarin kanssa. Vetävät ReLoadin Low man's lyric -veisua (liekö ainoa kerta) livenä. https://www.youtube.com/watch?v=y5eQOPWiS84 Eka säkkäri menee vähän laahatessa, mutta siitä se kasvaa ja kylmiä väreitäkin meinaa saada aikaiseksi. Tsiikailkaas myös Jasonin bassolinjoja. Näimpä, ihan aikuisen oikeasti onko Invisible Kid jonkun mielestä oikeasti hyvä biisi? Kun omaan korvaani se on ehkä yksi noloimpia biisejä mitä bändi on koskaan ulostanut pihalle, Death Magneticin huonoimmatkin luritukset ovat silkkaa hunajaa siihen verrattuna korville. Ei sillä, onhan sillä St. Angerillakin hetkensä (esim. vaikkapa nimikkokappale ja Frantic), mutta siellä on niin paljon huonoa paskaa seassa, että ei se oikein ainakaan itselleni riitä. Vihaleipä There is no dark side in the moon, really. Matter of fact, it's all dark. | |
![]() 10.06.2015 18:13:05 | |
LyraB: Loadeista ja etenkin siitä ekasta on helppo kokea positiivista nostalgiaa, koska siellä on oikeasti taidokasta musiikkia. Ja ennenkaikkea monipuolista matskua Ain't my bitchistä Mama Saidiin, eli mielenkiintoa löytyy biisien kesken. Stankeri taas tarjoaa samaa paskaruntua koko perkeleen 75 minuuttia. St Anger iski mulle ilmestyessään ihan kybällä, mutta eipä tuota ole sen jälkeen tullut kuunneltua. Se oli semmonen hetken lapsi. Parempaa musaa se kuitenkin sisälsi kuin Death Magnetic, mutta toki Loadin parhaimmisto menee siitä ohi. ReLoadia en ole muuten vieläkään kuunnellut kertaakaan läpi, pitäsköhän joskus uskaltautua. http://www.petrilampela.net | |
![]() 10.06.2015 18:20:38 | |
No kyllähän nyt sentään Reload(kin) jonkun Änkyrän hakkaa 10-0 kaikin puolin mennen tullen... | |
![]() 10.06.2015 19:04:08 | |
Regalis Apertura: No kyllähän nyt sentään Reload(kin) jonkun Änkyrän hakkaa 10-0 kaikin puolin mennen tullen... ReLoadilla on Metallican parhaat soundit... Hunajaa korville. Ja Devil's Dance on todella pahaperse biisi. | |
![]() 10.06.2015 19:36:41 (muokattu 10.06.2015 19:37:15) | |
Katsoin taas Some Kind of Monsterin. Jos pitäisi viime vuosikymmenen parhaita komedioita luetella niin tämä painisi ihan kärkipaikoista. Tiedä sitten onko leikkaajasta kiinni, mutta Hetfield vaikuttaa suunnilleen maailman rasittavimmalta ihmiseltä. Lassen druidi-isä tekee unohtumattoman cameo-roolin ja Lars itse on rikki sisältä monella tapaa. Bob Rock on ainoa jota voi pitää tolkun miehenä tämän jälkeen. | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)