![]() 12.05.2015 20:27:03 | |
---|---|
Nyt kun oon juutuubista kattonu noita tuoreimpia Accadacca-videoita Nurnbergin ja Dresdenin keikoilta, niin alkaa tuntua siltä, että Sladenkin soitto alkaa, JUMALIUTA, melkein groovata! Ei oo meno enää läheskään niin jäykkää, kuin pahimmillaan, eli jos se soitto tosta pikkuisen vielä hioutuu, niin Chris Sladesta tulee, piru vieköön, HYVÄ_rumpali! Jatkakaa, jätkät, hemmetissä samaan malliin! | |
![]() 13.05.2015 11:42:55 | |
NMuutama päivä sitten joku brasilialainen nevahöörd-radiokanava julkaisi netissä videon, jolla esiintyy dementiapotilaita nautiskelemassa AC/DC:n musiikista. Kyseinen video on luonnollisesti kunnianosoitus dementiaa sairastavalle Malcolmille, jonka toivotaan lukemieni nettiartikkelien mukaan pääsevän itsekin näkemään videon. Videon lopussa ruutuun ilmestyy teksti: "Malcolm's music will always be stronger than his disease", ja mehän voimme olla hyvin harvoista asioista yhtä paljon samaa mieltä kuin siitä, että vaikka Mal ei jonakin päivänä enää tajuaisi mistään mitään, hänen kiistämättömän merkittävä musiikillinen perintönsä ei tule koskaan katoamaan. Aiheeseen voi ottaa kantaa sosiaalisessa mediassa hashtagillä #unforgettableriffs. PS. Tiesiköhän Malcolmin dementiasta kukaan bändin tai jätkien lähipiirin ulkopuolinen jäsen ennen viime vuoden syyskuuta? Oliko esimerkiksi kenelläkään teistä minkäänlaisia aavistuksia herran "psyykkisistä ongelmista", joista ainakin omasta mielestäni oli näin jälkikäteen katsottuna nähtävissä selkeitä merkkejä jopa Live At River Plate-DVD:llä (tyhjä katse, "Shoot to Thrillin" bridgen aikana tapahtuva parin soinnun unohtuminen, "You Shook Me All Night Longin" ensimmäisen säkeistön riffitreenit ilman ääniä, samaisen biisin soolon aikana näytettävät pakkoliikkeet)? | |
![]() 13.05.2015 15:56:01 (muokattu 13.05.2015 16:00:59) | |
RockFanatic: "You Shook Me All Night Longin" ensimmäisen säkeistön riffitreenit ilman ääniä, samaisen biisin soolon aikana näytettävät pakkoliikkeet)? Nuo riffitreenit joista puhuit edelliselläkin sivulla ovat kuvaa toisesta osasta biisiä. Näitä näkyy muuallakin, esim. että Mal ja Cliff kävelevät laulamaan kertsiä kohdassa jossa he eivät vielä olisi niin oikeasti tehneet ja jo seuraavassa kuvassa he ovatkin vielä lavan takalaidalla. Sitä paitsi Malcolm tulee Shook Messa levylläkin vasta ekan säkeistön puolessavälissä mukaan. Ja mitä pakkoliikkeisiin tulee, niin eiköhän se ole ihan normaalia rokkiheilumista, vaikkakin vähän hassun näköistä kun siihen nyt kiinnittää huomiota (Muistuttaa toisaalta Ringo Starrin heilumista). EDIT: Ja lisäesimerkkinä nämä kaksi Youtube-videota Shookista samalta River Plate -keikalta ovat eri leikkauksia: Aidompi: https://www.youtube.com/watch?v=mpjZ9ctErH0 Huonompi: https://www.youtube.com/watch?v=zakKvbIQ28o (Tässä Mal ja Cliff kävelevät jo ajassa 1:09 mukamas mikeille) http://sptfy.com/5La Hyvää rokkia, poppia, folkkia. | |
![]() 13.05.2015 16:02:24 | |
No jo nyt on perhana! Kerrassaan huolimatonta työtä DVD:n leikkaajilta ja editoijilta, annoitte viattomalle Accadacca-diggailijalle aivan liian masentavan kuvan Malcolmin tuolloisesta tilasta! | |
![]() 13.05.2015 16:12:01 | |
Mistähän ja keneltähän on alun perin lähtöisin se "hassunhauska" idea, että Angus näyttää keikoilla yleisölle takapuoltaan? Nämä lippukalsarit sun muut alushoususysteemit ymmärrän kyllä, mutta se paljaan p**seen näyttäminen on mielestäni jo hieman outoa... | |
![]() 13.05.2015 16:23:48 (muokattu 13.05.2015 19:46:12) | |
RockFanatic: Mistähän ja keneltähän on alun perin lähtöisin se "hassunhauska" idea, että Angus näyttää keikoilla yleisölle takapuoltaan? Nämä lippukalsarit sun muut alushoususysteemit ymmärrän kyllä, mutta se paljaan p**seen näyttäminen on mielestäni jo hieman outoa... Liittyiskö siihen koulupoikajuttuun? Perseen näyttäminen liittynee olennaisena osana (esi)murrosikäiseen käytökseen, varsinkin koulupuku- ja poikakoulumaissa. - Kaukolähettimen Klassista Värähtelyä jo vuodesta 2008 - | |
![]() 13.05.2015 17:54:40 | |
Vähän samaa sarjaa kuin se Anguksen nolohko "strippausnumero"... Tekeekö muuten enää tällä kiertueella? | |
![]() 13.05.2015 18:19:11 | |
Ei tee enää samassa muodossa kuin aiemmin. Käsitykseni mukaan miehen riisuutumistyyli on tällä kiertueella hivenen hillitympi: hieman ennen keikkojen puoltaväliä lähtee takki, puolivälin tienoilla kravatti ja loppupuolella kauluspaita. Eli keikkojen viimeiset biisit Angus soittaa ilman paitaa, mutta niitä "hassunhauskoja" kalsaripelleilyjä, p*rseen paljasteluja ja takin käyttöä itsetyydytysvälineenä emme enää tällä kiertueella näe. Eipä ole suuri menetys, jätkähän on jo 60-vuotias, eikä hänen strippauksensa ole kyllä koskaan ollut mitenkään erityisen hauskaa katsottavaa, ei ainakaan tällaisen viimeisen päälle heteroseksuaalin miessukupuolen edustajan vinkkelistä. | |
![]() 13.05.2015 19:04:03 (muokattu 13.05.2015 19:04:30) | |
Paljaassa perseessä ei mitään vikaa, mutta mun mielestä sen strippausajan vois käyttää järkevämminkin keikalla. EDIT: Ennen se on ollut shokkikeino, nykypäivänä kenties tervetullut hengähdystauko ukoille? http://sptfy.com/5La Hyvää rokkia, poppia, folkkia. | |
![]() 13.05.2015 19:59:07 | |
Todennäköisesti tuo striptease-akti on ollut ainakin viime vuosina nimenomaan täytenumero, jolla Angus on viihdyttänyt yleisöä sillä välin, kun Brian on käynyt takahuoneessa röökillä, viskiryypyllä ja jauhamassa p*skaa kiertuehenkilökunnan kanssa. Ja ai niin, Stiff Upper Lip Live-DVD:llähän mies kerkesi vaihtaa strippishow'n aikana oikein esiintymisvaatteetkin! | |
![]() 13.05.2015 22:59:03 | |
Lisää asioita joita en kaipaisi enää tällä kiertueella - Let There Be Rock 20 minuutin versiona 15 minuutin kitarasoololla. Senkin ajan voisi käyttää muutamaan livenä harvemmin kuultuun biisiin, mutta tätähän se varmaan tälläkin kertaa on. Tikuttaakohan Slade koko tuon 15 min kitarasoolon 8-osia haitsulla..? :) Metsän laidas munat jäi vetoketjun väliin /
Kyllä siinä joutsenemo katsoi hyvin pitkään. -M. A. Numminen | |
![]() 14.05.2015 00:16:54 | |
sellisti: Lisää asioita joita en kaipaisi enää tällä kiertueella - Let There Be Rock 20 minuutin versiona 15 minuutin kitarasoololla. Senkin ajan voisi käyttää muutamaan livenä harvemmin kuultuun biisiin, mutta tätähän se varmaan tälläkin kertaa on. Tikuttaakohan Slade koko tuon 15 min kitarasoolon 8-osia haitsulla..? :) No tottakai! Tästä on se lopun kitarasoolo karsittu eli sinne 20 minsaan mennään.. Mut kuullostaa hyvältä ja AC/DC ilman näitä perusasioita ei olis sama asia! Turha odottaa, että tätä aletaan 40 vuoden jälkeen jotenkin yhtäkkiä muuttaan... https://www.youtube.com/watch?v=t2M8Z91UHC4 | |
![]() 14.05.2015 09:18:31 | |
Oikein hyvän kuuloisia noi uudet livepätkät, ja Let there be rock sekä High voltage kuulostaa siltä miltä pitääkin. Slade saanut juonen päästä kiinni. | |
![]() 14.05.2015 10:21:23 | |
Tuore Philin haastattelu toukokuulta. https://www.youtube.com/watch?v=0xniv90d4bI Angus ei vastaa puhelimeen eikä muukaan bändi halua olla enää tekemisissä. Phil näyttää kuitenkin hieman paremmalta, vankilatuomion uhka ilmeisesti pakottanut lopettamaan huumeidenkäytön. Komeat puitteet miehellä elää, olisi sääli jättää nuo Lamborghinit, helikopterit yms. vempaimet ja mennä muutaman neliön koppiin istuskelemaan useammaksi vuodeksi. Kaikki vielä niinkin typerän syyn takia, että mieli pahoittui kun Head Job ei käynyt kaupaksi. Harvemmin rumpalien soololevyt on mitään myyntimenestyksiä olleet. Saako kyseistä levyä edes ostaa Suomessa muuta kuin yli kolmenkympin importtina? Ei ole missään näkynyt. | |
![]() 14.05.2015 20:44:06 (muokattu 14.05.2015 21:25:56) | |
The Jack: Tuore Philin haastattelu toukokuulta. https://www.youtube.com/watch?v=0xniv90d4bI Angus ei vastaa puhelimeen eikä muukaan bändi halua olla enää tekemisissä. Phil näyttää kuitenkin hieman paremmalta, vankilatuomion uhka ilmeisesti pakottanut lopettamaan huumeidenkäytön. Komeat puitteet miehellä elää, olisi sääli jättää nuo Lamborghinit, helikopterit yms. vempaimet ja mennä muutaman neliön koppiin istuskelemaan useammaksi vuodeksi. Kaikki vielä niinkin typerän syyn takia, että mieli pahoittui kun Head Job ei käynyt kaupaksi. Harvemmin rumpalien soololevyt on mitään myyntimenestyksiä olleet. Saako kyseistä levyä edes ostaa Suomessa muuta kuin yli kolmenkympin importtina? Ei ole missään näkynyt. AC/DC-leirin käyttäytyminen ei yllätä. Asia oli esillä myös Bon Scott/Highway To Hell-kirjassa eli jokainen on oman onnensa nojassa, bändi on tärkein. Itse tilasin Head Jobbin Musichunterista. Import juu, hintaa en muista, kolmenkympin kieppeillä taisi olla. Mutta hintansa väärti. Mieluummin kuuntelen sitä, kuin uutta AC/DC-levyä. Autossa pyörii tiheään. Ei elämästä enää edes juovu. | |
![]() 14.05.2015 22:24:52 | |
Saako kyseistä levyä edes ostaa Suomessa muuta kuin yli kolmenkympin importtina? Ei ole missään näkynyt. Amazon UK:sta löytyy helposti ja toimittavat Suomeen: http://www.amazon.co.uk/gp/product/ … pu0c-21&linkId=3GZCKVRCT6MTX7LC New osiosta löytyy vielä muiden myyjien toimesta hieman halvemmalla. Muusikon elämä terveellisemmäksi: iHerb alennukset ja kokemuksia - Rouhee Blues - Spotifyn paras blueslista... ...tai aina | |
![]() 15.05.2015 11:13:04 | |
Tuohon muutaman sivun takaiseen Thunderstruck-kritiikkiin liittyen sanoisin seuraavaa: on totta kai aivan päivänselvää, ettei Brianin äänen ylärekisteri ole enää aivan samassa terässä kuin TRE-turneella, mutta yllättävän hyvin mies kuitenkin mielestäni klaaraa nuo ylä-äänetkin edelleen. Katsokaapa vaikkapa 14 vuoden takainen Stiff Upper Lip Live-DVD:n Tunderi-veto ja reilun viiden vuoden takainen River Platen veto peräkkäin, niin huomaatte taatusti, että reilun kymmenen vuoden takainen keuhko-operaatio teki "Beanon" äänelle hyvää. Äänestä tuli puhtaampi, kirkkaampi ja voimakkaampi, ja ylärekisterikin tuli suurimmalta osin takaisin. Tuo STLL-DVD:n veto kuulostaa ainakin omiin puurokorviini aivan hirveältä, kun taas RP:n Tunderi kuulostaa ihan Tunderilta. | |
![]() 16.05.2015 14:03:26 | |
The Jack: Tuore Philin haastattelu toukokuulta. https://www.youtube.com/watch?v=0xniv90d4bI Angus ei vastaa puhelimeen eikä muukaan bändi halua olla enää tekemisissä. Phil näyttää kuitenkin hieman paremmalta, vankilatuomion uhka ilmeisesti pakottanut lopettamaan huumeidenkäytön. Komeat puitteet miehellä elää, olisi sääli jättää nuo Lamborghinit, helikopterit yms. vempaimet ja mennä muutaman neliön koppiin istuskelemaan useammaksi vuodeksi. Kaikki vielä niinkin typerän syyn takia, että mieli pahoittui kun Head Job ei käynyt kaupaksi. Harvemmin rumpalien soololevyt on mitään myyntimenestyksiä olleet. Saako kyseistä levyä edes ostaa Suomessa muuta kuin yli kolmenkympin importtina? Ei ole missään näkynyt. Nii, että jos olisi ollut suomessa normikaupoissa niin olisi myynyt paremmin? | |
![]() 16.05.2015 14:59:58 | |
Koska on (valitettavasti) erittäin todennäköistä, että Rock Or Bust jää AC/DC:n viimeiseksi studioalbumiksi (tai jos ei, niin ainakin toiseksi viimeiseksi), niin tässä vaiheessa alkaakin olla ajankohtaista se Accadacca-matsku, jota Sony pukkaa markkinoille bändin lopettamisen jälkeen. Omissa haaveissani siintää kaukainen ajatus nk. "Backtracks Vol. 2:sta", joka ei sisältäisi lainkaan aiemmin julkaistua materiaalia. Kolmella tai neljällä boksiin kuuluvalla CD-levyllä voisi olla esimerkiksi äänitteitä konserttiharjoituksista, pari keikkaa Fly On The Wall- ja Who Made Who-turneilta, demoja ynnä muuta herkkua. Kahdella tai kolmella DVD:llä taas voisi olla vaikkapa vuoden 1991 Moskovan-keikka kokonaisuudessaan, Rock In Rio-konsertit vuodelta '85, se toinen filmattu Pariisin-keikka joulukuulta seiskaysi, harvinaista "best of"-tyyppistä keikkamatskua FOTW-, WMW- ja BUYV-kiertueilta (luulisi näiltäkin kiertueilta kumminkin matskua löytyvän), vuoden '79 Clevelandin-keikka kunnolla remasteroituna ym. Itse ainakin suurin piirtein kusisin hunajamarinadia ja pas***taisin BBQ-pihviä, jos joskus saisin tietää tuollaisen paketin ilmestymisestä. | |
![]() 16.05.2015 20:30:37 (muokattu 16.05.2015 20:32:13) | |
RockFanatic: Tuohon muutaman sivun takaiseen Thunderstruck-kritiikkiin liittyen sanoisin seuraavaa: on totta kai aivan päivänselvää, ettei Brianin äänen ylärekisteri ole enää aivan samassa terässä kuin TRE-turneella, mutta yllättävän hyvin mies kuitenkin mielestäni klaaraa nuo ylä-äänetkin edelleen. Katsokaapa vaikkapa 14 vuoden takainen Stiff Upper Lip Live-DVD:n Tunderi-veto ja reilun viiden vuoden takainen River Platen veto peräkkäin, niin huomaatte taatusti, että reilun kymmenen vuoden takainen keuhko-operaatio teki "Beanon" äänelle hyvää. Äänestä tuli puhtaampi, kirkkaampi ja voimakkaampi, ja ylärekisterikin tuli suurimmalta osin takaisin. Tuo STLL-DVD:n veto kuulostaa ainakin omiin puurokorviini aivan hirveältä, kun taas RP:n Tunderi kuulostaa ihan Tunderilta. Taannoinen Thunderstruck-kritiikki ei ainakaan omalta osaltani koskenut pelkästään Briania, toki hän on vetänyt sitä viime aikoina huomattavasti paremmin kuin aiemmin. Vaikka kyllähän ne ylä-äänet vieläkin on vähän kireitä, mutta ei tuo toki ole ainoa biisi jossa näin olisi. Thunderstruck ei vaan mielestäni ole koskaan toiminut kokonaisuutena kovin kaksisesti livenä, vaikka on levyllä ihan ässäbiisi. Yksi syy siihen on sen kitarariffin puuttuminen suurelta osin liveversiosta, mikä tekee biisin A-osasta jotenkin puuduttavan monotonisen; pelkkää samaa avointa kvinttisointua tahtitolkulla. Toisaalta Angus ei ole vähään aikaan enää ihan takeltelematta saanut soitettua sitä riffiä senkään aikaa kun se siinä biisissä livenä esiintyy. Jollain Donington-livellä se biisi vielä toimii ihan mukavasti, mutta sitten siinä on ainakin henk.koht. vielä sekin että se on pitkään ollut ainoa biisi livesetissä jota Rudd ei ole ollut levyttämässä, ja vaikka Sladesta olisi mitä mieltä liverumpalina, niin kyllähän tuo biisi väkisin jotenkin häneen assosioituu musavideon irvistelyineen ja sivubasarien teatraalisine mäiskimisineen. Rudd ei ole ihan siinä määrin ottanut biisiä "omakseen", vaikka toki hänen luontainen groovensa siinäkin kuuluu. Eikä se nyt enää Sladenkaan kanssa ihan yhtä tanakasti lähde. Sikäli minusta sen olisi voinut pudottaa jo ajat sitten, vaikka se 90-luvun yksinäinen hitti olikin. Tai olis välillä vaihdettu vaikka Moneytalksiin, sekin oli suosittu ralli aikanaan. Metsän laidas munat jäi vetoketjun väliin /
Kyllä siinä joutsenemo katsoi hyvin pitkään. -M. A. Numminen | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)