Studiotyöskentely ›

Kertokaahan millä tavalla ootte "huijanneet" artisteilta parempia suorituksia. Kirjan vanhin taitaa olla "mennään yks harjoitusveto ennen kun painan recciä".
 
Ite olen monta kertaa käyttänyt seuraavaa:
Joskus käy niin että laulaja ei millään saa jotain lausetta/sanaa oikeaan paikkaan. Tapahtuu usein silloin kun lauluja tuotetaan äänitysvaiheessa. Vastaavasti myös silloin kun sävelkulkua muutetaan. Laulaja osaa kuitenkin vetää juttunsa ilman musaa. Silloin soolotan lauluraidan, painan recciä ja sanon että koita pari kertaa ilman musaa.
 
Saatan hyräillä malliksi talkbackiin ja laulaja "matkii" niin monta kertaa kunnes menee oikein. Joskus saatan jopa ottaa klikin mukaan. Laulaja ei siis tiedä että koko homma menee nauhalle.
Sitten vaan leikellään otto paikoilleen ja katotaan että sopiiko fiiliksen puolesta. Jos fiilis ei oo oikea, on laulaja kuitenkin kuullut "oikean version" ja osaa usein parin kuuntelun jälkeen vetää koko homman oikein.
 
Joskus laulajat tekee ison numeron autotunen käytöstä. Silloin kikkailen niin kauan vuoroin miedoilla säädöillä, vuoroin bypassilla että ne ei enää katsomatta osaa erottaa milloin viritys on päällä ja pois.

Joskus laulajat tekee ison numeron autotunen käytöstä. Silloin kikkailen niin kauan vuoroin miedoilla säädöillä, vuoroin bypassilla että ne ei enää katsomatta osaa erottaa milloin viritys on päällä ja pois.
 
Eikös tuosta yleensä neuvota, ettei kannata käyttää äänittäessä, vaan vasta sen jälkeen kun laulaja on poissa studiosta?
 
Kuulostaisi ainakin järkevämmältä.

Paras keino on hoitaa hommat siihen malliin että artistilla on hyvät fiilikset ja olosuhteet suoriutua kykyjensä edellyttämällä tavalla.
 
Sen jälkeen voi ruuvata ties mitä jos haluaa, yleensä vaan ruuvattua lopputulosta kuunnellessa tuntuu siltä, että kaikissa ruuvausnappuloissa lukee alapuolella SUCK.
 
Eli opetelkaa soittamaan ja laulamaan niin kaikilla on kivempaa :)

Kiireen tuntua kandee välttää, vaikka oliskin kiire. Jos pystyy säilyttään rennon tunnelman, niin soittajat yleensä hoitavat homman sekä paremmin että nopeammin, kuin kiireen stressaamana.

Joskus laulajat tekee ison numeron autotunen käytöstä. Silloin kikkailen niin kauan vuoroin miedoilla säädöillä, vuoroin bypassilla että ne ei enää katsomatta osaa erottaa milloin viritys on päällä ja pois.
 
Ainakin niissä proggiksissa, missä mä olen ollut mukana esivaltapuolella, olisi äänittäjä mennyt oitis vaihtoon, jos se sen sijaan, että olisi äänittänyt ja tehnyt mahdollismman hyvää ja rentoa fiilistä, olisikin alkanut hetŽ vimmatusti ruuvaan, niin, että popparilta menee fiilis.

Ainakin niissä proggiksissa, missä mä olen ollut mukana esivaltapuolella, olisi äänittäjä mennyt oitis vaihtoon, jos se sen sijaan, että olisi äänittänyt ja tehnyt mahdollismman hyvää ja rentoa fiilistä, olisikin alkanut hetŽ vimmatusti ruuvaan, niin, että popparilta menee fiilis.
 
Vähän samaa mieltä. Äänittäjää on mennyt vaihtoon jo siitä, että hän on alkanut EQ:ttaa sisääntuloa, kun nauhan olisi jo pitänyt pyöriä - syteen tai saveen.
 
Soundi on kuitenkin aivan toissijainen asia sen oton fiiliksen rinnalla.
 
Mä koen tarkkaamotyön vähän niin kuin jääkiekkovalmentajan hommana. Psyykkaan urakalla, meen vaikka kolmeen kertaan solmuun jos se sen vaatii että soittaja luulee olevansa maailman kuningas, ja lopuksi läppään soittajaa selkään ja sysään susien syötäväksi. Silloin nauhan pitää jo pyöriä, koska alas voidaan tulla hyvinkin lujaa.
 
Kaikki taiteilijat ovat diivoja, ja se heille suodaan. Soittotilan puolella olen itsekin 60% tyhmempi, ja nillitän kuin prinsessa joka ikisestä pikku murheesta
;-)

Kaikki taiteilijat ovat diivoja, ja se heille suodaan. Soittotilan puolella olen itsekin 60% tyhmempi, ja nillitän kuin prinsessa joka ikisestä pikku murheesta
;-)
 
Loistava asenne. Arvostan.
 
Sama toisinpäin - mikään ei vituta ketään enemmän kuin ylimielinen studioreiska joka tietää kaiken paremmin. Etenkin sellaiset seikat kuten mikä toimii tyylillisesti, jne. Pojat on ensin vääntäneet sitä rupista biisiään vuoden sormet verillä autotallissa ja sitten studiosetä kieltää basistia vetämästä sitä sooloa johon nuori sielu on vuodattanut elämän tarkoituksen...
 
Tuottaja on tuottaja. Äänittäjä on äänittäjä. Jälkimmäisen tulisi (yrittää) olla ensimmäinen vain pyydettäessä.

Tuottaja on tuottaja. Äänittäjä on äänittäjä. Jälkimmäisen tulisi (yrittää) olla ensimmäinen vain pyydettäessä.
 
Jotkut osaavat esittää (usein) hyvän idean niin, että se ei tunnu lähtevän ylimielisyydestä, vaan aidosta välittämisestä. Sellaisia ihmisiä kuunnellaan. Mutta he eivät olekaan tyrkyttämässä joka väliin neuvojaan eivätkä aloita lauseitaan tyyliin "Mä olen ollut tällä alalla viistoista vuotta, ja..."
 
Tällainen ihminen osaa myös itse kuunnella, jos jolla kulla on hyvä, tai huonompikin, neuvo hänen oman työnsä suhteen. Yleensä hän pohtii hetken, ja perustelee sitten hyvin miksi idea on joko hyvä ja toteutuskelpoinen, tai ei oikein toimi tässä tämänkertaisessa tilanteessa.
 
Äänittäjän duunista on ihmissuhdetaitoja tuollaiset 80 prosenttia. Tuottajan duunista 95 prosenttia... loppu on tekniikkaa, mutta sehän ei ole vaikeaa koska insinööritkin kerran pystyvät oppimaan sitä 8-)

Mä olen myös sitä mieltä, että tuottaminen ja äänittäminen olkoon eri asioita. Äänittäminen sinänsä on ihan oma juttunsa ja hänen ammattitaitoaan pitää kunnioittaa. Samoin kuin hyviä soittajia ja laulajia pitää kunnioittaa. Jotenkin sellainen vähän vahnanaikainen ajatus, että liikaa ei pidä mennä sohimaan toisten tonteille miellyttää mua. Kivempi esittää kysymyksiä kuin komennella.

Toki on myös tuottajia, jotka mielellään vääntävät niitä nappuloita. Varsinkin nykyään kun tuo "moniosaaminen" on huudossa, kaikki tuntuvat tekevän kaikkea, joskus sillä seurauksella että kukaan ei ole hyvä missään.

Tuosta sparraamisesta. Mä olen sitä mieltä että ainakaan Suomessa tuollainen yletön sparraaminen ja kehuminen ei oikein toimi, jos siihen ei ole perustetta. Siinä tulee aina liian feikki olo ja jotenkin sellainen fiilis että artistia jotenkin aliarvostetaan. Ainakin mä diggaan siitä, että on mahdollisimman aito. Parempi tarttua nopeasti juttuihin. Toinen juttu on tietysti nöyryys, joka usein unohtuu. Ja varsinkin nyöryys musiikkia kohtaan.

Sitten on tietysti nämä tärkeät jutut, milloin joku juttu on optimaali...aikataulutus. Kandeeko uhrata viikko, jos sillä saa 5% lisää. Milloin esitys alkaa huononemaan...milloin joku juttu optimaali. Milloin artisti menettää fokuksen omasta duunistaan ja ennenkaikkea oman esityksensä suhteesta KOKONAISUUTEEN. Luopuminen on aina vaikeaa. Se siisti licki ei mahdukaan biisiin, "parempi" skittasoundi tekee väärän fiiliksen yms. Balanssi voi muuttua mitättömän pienestä muutoksesta. On myös tiedettävä miten sanoa artistille että nyt riittää. Milloin sanoa ITSELLEEN että nyt riittää.

Ehkä kuitenkin tärkein on se, että itsellä on aito rakkaus ja into musiikintekemiseen, ja että se näkyy ulospäin.

Ehkä kuitenkin tärkein on se, että itsellä on aito rakkaus ja into musiikintekemiseen, ja että se näkyy ulospäin.
 
Asiallista juttua. Silloin kun musaa tehdään tosissaan, se yleensä kuuluu lopputuloksessa.
 
EDIT: Itse olen poikkeus joka vahvistaa säännön!

EDIT: Itse olen poikkeus joka vahvistaa säännön!

Höpöhöpö! Pirun hyvin väännät!

Jotkut osaavat esittää (usein) hyvän idean niin, että se ei tunnu lähtevän ylimielisyydestä, vaan aidosta välittämisestä. Sellaisia ihmisiä kuunnellaan. Mutta he eivät olekaan tyrkyttämässä joka väliin neuvojaan eivätkä aloita lauseitaan tyyliin "Mä olen ollut tällä alalla viistoista vuotta, ja..."
 
Totta joka sana.
 
Saman asian esittämiseen vaihtoehtoisesti: "ei toi sun soundi toimi ollenkaan, tehdään näin" lienee miedosti huonompi lähestymistapa kuin: "Sä ilmeisesti haluat että tuo basso erottu hyvin eikä vain lätise? (kuuntelee vastauksen) Mitä jos kokeillaan siihen vähän tätä?"
 
Kyky antaa artistin vetää oma juttunsa metsään on tärkeä. ;)

Referenssilevyt joita bändi tuo mukanaan ovat monesti keskustelun aiheena. Sen sijaan että kopioi jotain soundeja tai edes yrittää päästä samaan, voi niistä olla muuta hyötyä.
 
Jos et tiedä onko kyseessä tosi rokkaava popbändi vai poppaava rockbändi voi tuotantoon saada kehykset artistin lempparilevyjä kuuntelemalla.
Joskus tulee ihan ahaa-elämyksiä kun joku bändin sovitus yms. ei toimi toivotulla tavalla. Kuunnellessa referenssejä tajuaa ehkä mitä ollaan hakemassa. Tai onko esim. dly/rev/cho efektit ihan poissa laskuista vai kenties toivottuja. ("Voi v*ttu, täähän kuullostaa ihan kasarilta!!!/Yeah!! tää kuullostaa ihan kasarilta!")

Referenssilevyt joita bändi tuo mukanaan ovat monesti keskustelun aiheena. Sen sijaan että kopioi jotain soundeja tai edes yrittää päästä samaan, voi niistä olla muuta hyötyä.
 
Typillsin kommentti taitaa olla - "ei me haluta kopioida kenenkään soundia. Tehdään ihan omat vaan." :)

Kertokaahan millä tavalla ootte "huijanneet" artisteilta parempia suorituksia ... Ite olen monta kertaa käyttänyt seuraavaa ...
 
Itse koitan joskus itseltäni huijata parempia laulusuorituksia demoja tehdessä :-)
 
Ihan noin radikaalia en ole koittanut, että ilman mitään taustaa äänittäisin joitain laulufraaseja. Mutta kuuntelumiksausta muuttelen joskus radikaalistikin saadakseni erilaisia laulusuorituksia. Joskus laulan jotain esim. vain kvantisoidun pianon päälle (simppeleitä sointuja vain niissä kohdissa, joissa sointu vaihtuu tms.) varmistaakseni hyvän vireen ja "muusta hässäkästä" vapaan fraseerauksen.
 
Ja voisin kuvitella, että joissain "paljon tuotetuissa" poppijutuissa kannattaisi laulajaa äänittää aika niukan kuuntelun kera (siis niin, että laulaja kuulee luureista vain tarvittavan kaman timen ja vireen pitämiseksi). Ja sitten voisi äänittää muita soittosuorituksia sen laulun mukaan. Sessiosoittajilta saa kuitenkin helpommin juuri sitä mitä tilaa (verrattuna poplaulajiin, siis).
 
Tietenkin biisistä ja proggiksesta riippuen ... joskus voi olla viisainta äänittää laulu ihan viimeisenä, ja antaa laulajan luureihin kaikki äänitetty tavara kuultavaksi.