Klassinen ›

kyllähän karakteristinen alaotsikko kuvaa usein osuvalla tavalla teoksen luonnetta mutta kielrämättä ydinrepertoaarikin on liian suopea ja laadukkaampiakin teoksia syrjivä helppotajuisempien suosikkien kustannukselka kuten nuo sibeliuksen hupailusinfoniat sisäänpäinkääntyneessä ilmeityksessään ja staattisuudessaan.

musamies: En tiedä voisi tämänlainen asennoituminen vähentää osaltaan klassisen musiikin tai yleensäkin suuren akustisen orkesterimusiikin suosiota?
 
Mielestäni taidekin jossain määrin joutuu kilpailemaan markkinoilla jos ei muusta kuin ihmisten mielenkiinnosta ja ajasta ja tuollainen nimeäminen on hyvin epämarkkinointihenkinen...
 
Jos säveltäjien asennoitumisesta puhut, niin ota huomioon kuitenkin se, että suurin osa nykyään perusrepertuaariin kuuluvista teoksista on sävelletty yli sata vuotta sitten, jolloin tilanne oli aika erilainen kuin nykyään. Kuten todettu, nykysäveltäjäthän useimmiten nimeävätkin teoksensa jotenkin muuten kuin pelkiksi sinfonioiksi tai konsertoiksi.
 
Sanoisin silti että kyse on enemmän musiikinkuuntelijoiden asennoitumisesta, jos musiikista kiinnostuminen vaatii että sillä on joku raflaava otsikko, tai konserttiin ei lähdetä jos biisien nimet eivät kuulosta kivalta tai jännältä. Toisaalta aika tyypillistä kieltämättä nykyajalle.

sellisti: Sanoisin silti että kyse on enemmän musiikinkuuntelijoiden asennoitumisesta, jos musiikista kiinnostuminen vaatii että sillä on joku raflaava otsikko, tai konserttiin ei lähdetä jos biisien nimet eivät kuulosta kivalta tai jännältä. Toisaalta aika tyypillistä kieltämättä nykyajalle.
 
Minun mielestä nykyjään kuitenkin musiikki on samoilla "markkinoilla" ihmisten ajasta ja mielenkiinnosta. Jos Chicago musikaali Lahden kaupinginteatterissa olisi markkinoitu jonain sellaisena, joka ei herätä mitään mielikuvia paitsi ehkä tylsyyden, ei hommasta tulisi mitään.
 
Myös Sinfonia Lahti tai Sibeliustalo kilpailee samalla tavalla ihmisten ajasta kuin teatterikin.
 
Ajattelisin vähän niin, että jos tehtäisi viimeisen päälle hyvä äänilevy ja kannet jätettäisiin lähestulkoon suunnittelematta, se ei palvelisi kokonaisuutena tarkoitustaan ja haittaisi hyvän musiikin tulemista ihmisten saataville.
 
On totta, että tilanne on ollut erilainen vuosisatoja sitten.

toisaalta jos näin todella onkin ihmetyttää suuresti miksi niin monia korkean ammattitaidon ja taiteellisen visionäärisyyden leimaaamia postromanttisia tai neokkassisia sinfonioita joille on annettu joku teoksen ulkomusiikilliseen deskriptiiviseen kontekstiin tai musiikilliseen aatesisältöön ja hahmotukseen viittaava luonteenomainen otsikko ei ohjelmistossa nähdä jonkun sibeliuksen sinfonian sijaan kumoaa väittämäsi nykyajan makutottumuksista tässä suhteessa nautintoindeksiä korostavana tekijänä. Traaginen. Pensiero movimento. Oratirio volgare. Dell arte. Quasi una fantasia e scherzo imlnfernale. Meri. Kne.hiroshima

musamies: En tiedä voisi tämänlainen asennoituminen vähentää osaltaan klassisen musiikin tai yleensäkin suuren akustisen orkesterimusiikin suosiota?
 
Mielestäni taidekin jossain määrin joutuu kilpailemaan markkinoilla jos ei muusta kuin ihmisten mielenkiinnosta ja ajasta ja tuollainen nimeäminen on hyvin epämarkkinointihenkinen...
 
Olisi mielenkiintoista tehdä testi, jossa jukeboxiin laitettaisiin ihmisille tuntemattomia biisejä ja katsottaisiin miten nimet vaikuttaa siihen mitä haluttaisiin kuunnella!
 
Siinä on säveltäjän nimi, joka on olennainen.

musamies: Minun mielestä nykyjään kuitenkin musiikki on samoilla "markkinoilla" ihmisten ajasta ja mielenkiinnosta. Jos Chicago musikaali Lahden kaupinginteatterissa olisi markkinoitu jonain sellaisena, joka ei herätä mitään mielikuvia paitsi ehkä tylsyyden, ei hommasta tulisi mitään.
 
Kuten todettu jo kahdesti aiemmin, nykyään nimenomaan annetaan teoksille "kiinnostavampia" nimiä, ja myös sieltä taidemusiikin historiasta löytyy paljonkin haluamallasi tavalla nimettyjä teoksia. Puhut nyt vain yhdestä tietyllä tavalla nimetystä osa-alueesta, enkä mä jaksaisi olla siitä noin huolissani. Koska on niinkin että ne jotka lähtökohtaisesti tykkäävät klassisesta eivät välitä siitä nimiasiasta pätkääkään, enkä jaksa uskoa että ketään saisi "käännytettyä" klassisen faniksi vain sillä että keksittäisiin - tai 100 vuotta sitten olisi keksitty - teoksille jännittävämpiä nimiä. Eiköhän se itse musiikki ole se pihvi siinä.

sellisti: Kuten todettu jo kahdesti aiemmin, nykyään nimenomaan annetaan teoksille "kiinnostavampia" nimiä, ja myös sieltä taidemusiikin historiasta löytyy paljonkin haluamallasi tavalla nimettyjä teoksia. Puhut nyt vain yhdestä tietyllä tavalla nimetystä osa-alueesta, enkä mä jaksaisi olla siitä noin huolissani. Koska on niinkin että ne jotka lähtökohtaisesti tykkäävät klassisesta eivät välitä siitä nimiasiasta pätkääkään, enkä jaksa uskoa että ketään saisi "käännytettyä" klassisen faniksi vain sillä että keksittäisiin - tai 100 vuotta sitten olisi keksitty - teoksille jännittävämpiä nimiä. Eiköhän se itse musiikki ole se pihvi siinä.
 
En tiedä onko meikäläisen näkökulmaa edustavat vähemmistönä ja näkökulmani on sen tapainen, että kuunnellaan ensin ja katsotaan rauhassa mistä tykätään. Mielenkiintoista on kuulla jotain mitä ei ole ennen paljoa kuullut. Ja jos uusi alueavaltaus osoittautuu mielenkiintoiseksi, siihen perehdytään lisää.
 
Ei tarvi erikseen kääntyä klassisen faniksi jos muutenkin tähystelee ympäriinsä vähän kuin 360 astetta...

musamies: En tiedä onko meikäläisen näkökulmaa edustavat vähemmistönä ja näkökulmani on sen tapainen, että kuunnellaan ensin ja katsotaan rauhassa mistä tykätään. Mielenkiintoista on kuulla jotain mitä ei ole ennen paljoa kuullut. Ja jos uusi alueavaltaus osoittautuu mielenkiintoiseksi, siihen perehdytään lisää.
 
Ei tarvi erikseen kääntyä klassisen faniksi jos muutenkin tähystelee ympäriinsä vähän kuin 360 astetta...
 
Tuskin olet noine mietteinesi vähemmistössä, enkä ole mitenkään eri mieltä. En vaan näe, että se klasarista kiinnostuminen vaatisi mielenkiintoisempia nimiä teoksilta, jos se musiikki oikeasti kolahtaa.

minustakaan jonkun haydnin kana-ja karhusinfoniat eivät ole nimiensä vuoksi yhtään sen kiinnostavampia kuin muutkaan säveltäjän pariisilaissinfonioista mutta sibeliuksen tylsähkö ja mosaiikkimainen musiikki tulisi rytmismotorisessa draivittomuudessaan ja melodisessa hehkuttomuudessaan tuskin lainkaan sen paremmaksi vaikka jokaiselle säveltäjän 7 sinfoniasta olisi annettu jokin fasinoiva lisänimi vaikka ikävystyttäväsaä brahmsilaisessa sentimentaalisuudessaan ne kaikkein konservatiivisimpia musiikin ystäviä jaksavat paremman puutteessa vikitelläkin

megatherium: kyllähän karakteristinen alaotsikko kuvaa usein osuvalla tavalla teoksen luonnetta mutta kielrämättä ydinrepertoaarikin on liian suopea ja laadukkaampiakin teoksia syrjivä helppotajuisempien suosikkien kustannukselka kuten nuo sibeliuksen hupailusinfoniat sisäänpäinkääntyneessä ilmeityksessään ja staattisuudessaan.
 
Taidat tuntea Sibeliuksen sinfoniat läpikotaisin kuin omat taskusi, hatunnosto siitä.

megatherium: sibeliuksen tylsähkö ja mosaiikkimainen musiikki tulisi rytmismotorisessa draivittomuudessaan ja melodisessa hehkuttomuudessaan tuskin lainkaan sen paremmaksi vaikka jokaiselle säveltäjän 7 sinfoniasta olisi annettu jokin fasinoiva lisänimi vaikka ikävystyttäväsaä brahmsilaisessa sentimentaalisuudessaan ne kaikkein konservatiivisimpia musiikin ystäviä jaksavat paremman puutteessa vikitelläkin
 
Taidat tuntea Sibeliuksen sinfoniat läpikotaisin kuin omat taskusi, hatunnosto siitä.

valitettavasti niitä on tullut nuorempana kuunneltua liikaakin siihen nähden miten köyhiä ne emotionaaliselta sisällöltään ja substanssiltaan ovat ilman metafyysistä syvyyttä. Kylmäksi jättävät. Sitä hehkuvaa hengen paloa ja intohimoista väkevää tunneilmaisua jota melartinit, tuukkaset, saikkolat, leiviskät, haapalaiset, linnalat, fougstedtit, isacssonit, aaltoset, pesoset, pesolat, härköset, karjalaiset, ranta. Fordellit ym. Sinfonisissa mestariiluomuksisissaan representoivat ei sibeliuksen pohjoismaisen viileä ja saivartelevan pedanttinen luontomystiikka kansallisvaikutteisessa modaalisessan ja amatöörimäisten lyhyiden aiheiden diatonisessa iloisuudessaan koskaan saavuta sen ollessa kuin huono vitsi ja klovnin maski.

megatherium: valitettavasti niitä on tullut nuorempana kuunneltua liikaakin siihen nähden miten köyhiä ne emotionaaliselta sisällöltään ja substanssiltaan ovat ilman metafyysistä syvyyttä. Kylmäksi jättävät. Sitä hehkuvaa hengen paloa ja intohimoista väkevää tunneilmaisua jota melartinit, tuukkaset, saikkolat, leiviskät, haapalaiset, linnalat, fougstedtit, isacssonit, aaltoset, pesoset, pesolat, härköset, karjalaiset, ranta. Fordellit ym. Sinfonisissa mestariiluomuksisissaan representoivat ei sibeliuksen pohjoismaisen viileä ja saivartelevan pedanttinen luontomystiikka kansallisvaikutteisessa modaalisessan ja amatöörimäisten lyhyiden aiheiden diatonisessa iloisuudessaan koskaan saavuta sen ollessa kuin huono vitsi ja klovnin maski.
 
Taidat pitää Sibeliusta kaikkein suurimpana säveltäjänä, koska mainitset hänet joka postauksessasi ja vertaat kaikkea aina häneen, hatunnosto siitä.

valitettavasti hänen musiikinsa on täyttä paskaa ja kusetusta ärsyttävää nypläämistä ja haahuilua. Minulle hän ei edes eksistoi vaan on joku menneen aikakauden museaalinen jäänne jonka musiikki .ei elä eikä vaikuta syvästi ja kohottavasti tunteisiin koska se ei kykene samalla tavoin soinnauttamaan intohimon kieliä ja nostamaan sydämemme vuorovettä kuin spontaanimmat musiikilliset.nerot ja armoitetut pitkälinjaisten melodioiden mestarit. Siba on hoomoilasten säveltäjä

Älkää nyt viitsikö joka ikistä ketjua täyttää tuolla samalla jauhannalla. Toi oli hauskaa jonkin aikaa, nyt se alkaa jo rasittaa.

saikkolan itsensä johtama mestarin 5. sinfonia kaatuneiden aseveljien muistolle(tarkemmin muistellen lisänimi taisikin olla parillai edellisellä sinfonialla) jonka sävelkielessä heijastuvat sotamuistot rintamalta jonka kantanauhatallenne historian patinassaan on esittämisen arvoinen historiallinen aarre ja harvinaisuus jota ylle panttaa levyarkistossaan ryssien perseennuolennan symbolina stalinin voitonjuhlan kunniaksi suomen pienestä mutta sisukkaasta korpisoturi-armeijasta joka sai vainolaisesta puolustusvoiton. Tätä sotajauhantaa mieluummin kuulisi säveltäjän hengentuotteita kuin katselisi kuvia ainolan suojissa sikariian tupruttelevasta luuseri sibasta.

klassisen musiikkiliikkeen myyjä informoi minua ilmeisesti hieman harhaan mainitessaan lauri saikkolan itsensä johtaman 5. Sinfionian takkenteesta suomen suurimmassa levyarkistossa www.fono.fi ylessä joitakin vuosia sitten, sillä ainuttakaan saikkolan tai tuukkasenkaan sinfoniaa ei sieltä silmiini tarttunut aika paljon muuta kyllä mm. Panulan johtama tallenne saikkolan konsertosta klarinetille ja jousiorkesterille v 1970 kestoltaan 16 min 10 s solistina lampinen tempomerkinnältään Moderato assai-poco lento-presto ja tauno hannikaisen johtama vartin mittainen tallenne pienoiskonsertosta alttoviululle ja orkesterille v 1961 HKO konsertista kyytipoikana bach ja vivaldi. Pezzi jousiorkesterille sonaatti alttoviululle ja pianolle ja arioso sellolle ja oianolle ja burla klarinetille ja pianolle ja elegiaco viulu ja piano ym. Löytyi sekä ooppera mestarin nuuskarasia. Ylen äänite tuukkasen huikeasta karhunpyynnistä 1954 ja levytys 1956 finlandia orkesterilta. Muskettisoturit ja ehtoosarja ja eräs kantaatti ja monia kuorolauluja. Ikosen 20 min sinfonia concentrata joka poikkeaa alkuperäisestä versiosta myös levystössä ja paljon muuta.mutta saikkola ikosen kykyjä paljon taitavampi oirkesterinkäsittelijä lineaarisen polyfonian mestari

ilmeisesti siksi kun sitä esitetään aivan liikaa parempien suomalaissäveltäjien kustannuksella ja se harmittaa vitusti.toivois saavansa kuulla niitten teoksia jotka on unohdettu pimeyden synkkään yöhön edes joskus ja joista vain kirjoissa kerrotaan.