Creltar 25.02.2015 15:42:47 | |
---|
Mielenkiintoista miten mielipiteet on niin erilaisia(, joka on tottakai ihan hyvä asia). Itse nimittäin kuulin bändin ensimmäisiä demoja jo vuonna 2008? ja silloin meno ei hirveästi kolahtanut. Pikkuhiljaa jätkät on kuitenkin tehny kovaa työtä joka osastolla ja ensimmäinen levy oli jo selkeä merkki kovasta yhtyeestä. Itselleni siinä jäi kuitenkin vaivaamaan liian suuret vaikutteet 80-luvun esikuvista ja nimenomaan ei niin tarttuvat biisit. Nyt kun on kuullut nuo kolme uutta singleä tulevalta levyltä, niin kaikki on jäänyt korvamadoiksi useammaksi päiväksi ja 80-luvun tyyli on muuttunut modernimpaan suuntaan. Oli se sitten kaupallista paskaa tai ei, niin itse ainakin diggailen paljon enemmän uudesta matskusta. |
Bf109 25.02.2015 22:59:34 | |
---|
Creltar: Nyt kun on kuullut nuo kolme uutta singleä tulevalta levyltä, niin kaikki on jäänyt korvamadoiksi useammaksi päiväksi Tarttuvia kyllä. Tää on itseasiassa samalla se pahin puoli - korvamato heittaa one-lineria kun biisin nimeä lukuunottamatta mitään sanoja ei juuri ole. |
reaper666 26.02.2015 00:53:07 | |
---|
Mulla tulee alemmuuskompleksi tästä bändistä. Noin nuoria ja lahjakkaita jannuja ja komeitakin vielä niinkuin asiaan kuuluu. alan kuuntelee tätä joskus 8 vuoden päästä. |
munatonta muovista paskaa. perseen nuolemista johtoportaassa ja osa rikkaasta perseestä... näin näitä hommia hoidellaan. skeittiheviä paskimmasta päästä ja vailla sielua. |
reaper666 26.02.2015 08:06:46 | |
---|
santa: munatonta muovista paskaa. perseen nuolemista johtoportaassa ja osa rikkaasta perseestä... näin näitä hommia hoidellaan. skeittiheviä paskimmasta päästä ja vailla sielua. Vai kävikö niin, että kattelit sen kitaristin shred-videon ja tulit kateelliseksi? On kyllä miinus jos rikkaasta perheestä. Siinä kun saa sitten rahalla soittotaidon ja ulkonäön ja kaikki. |
tender.insanity 26.02.2015 10:45:55 | |
---|
Joskus näin tämän bändin jossain lämppärinä. Hyviä soittamaan, mutta päälimmäisenä jäi mieleen Skid Row apinointi, wooo-wooo huudot monessa biisissä ja se ladyboyn näköinen laulaja :D |
santa 26.02.2015 11:47:00 | |
---|
reaper666: Vai kävikö niin, että kattelit sen kitaristin shred-videon ja tulit kateelliseksi? On kyllä miinus jos rikkaasta perheestä. Siinä kun saa sitten rahalla soittotaidon ja ulkonäön ja kaikki. en ole ollut tietoinen videosta. varmasti on pätevä kitaristi. itse en ole kitaristi enkä kyllä näinollen kateellinenkaan. tolkki joskus muinoin oisko ollu jyrki ohjelmassa sanoi että hän kun on opiskelut valovuosia tullakseen näin hyväksi niin sitten tulee jostain puskista soittokavereita jotka eivät käy kouluja ja tai muitakaan oppipaikoja tulos on monin verroin parempi. mutta näin ollen kun tulee hieman muita "rikkaammasta" paikasta jossa on lelut osattu pyytää ja näin ollen saatu pelit kondikseen niin onhan se helpompaa luonnollisesti. biisit sc on aivan täyttä kuraa. ei tarttuvia melodioita eikä oikeastaan mitään mikä jäisi päähän. tosin en ole niitä vuonna jeesus tehtyjä demoja kuunnellut. enkä oikeastaan haluakkaan. kasari ihannoimisen uusi tuleminen on nyt in ja siksi pukeudutaan näin. "look" on se toiseksi tärkein tekijä näilläkin. kukahan sen aloitti. taisi crashdiet avata tietä näin ollen. taitaa käydä vähän kuin taannoin kävi strum und drummille. no aina tulee uus... itse toivon että ei. |
-jonne- 26.02.2015 12:09:05 | |
---|
santa: en ole ollut tietoinen videosta. varmasti on pätevä kitaristi. itse en ole kitaristi enkä kyllä näinollen kateellinenkaan. tolkki joskus muinoin oisko ollu jyrki ohjelmassa sanoi että hän kun on opiskelut valovuosia tullakseen näin hyväksi niin sitten tulee jostain puskista soittokavereita jotka eivät käy kouluja ja tai muitakaan oppipaikoja tulos on monin verroin parempi. mutta näin ollen kun tulee hieman muita "rikkaammasta" paikasta jossa on lelut osattu pyytää ja näin ollen saatu pelit kondikseen niin onhan se helpompaa luonnollisesti. biisit sc on aivan täyttä kuraa. ei tarttuvia melodioita eikä oikeastaan mitään mikä jäisi päähän. tosin en ole niitä vuonna jeesus tehtyjä demoja kuunnellut. enkä oikeastaan haluakkaan. kasari ihannoimisen uusi tuleminen on nyt in ja siksi pukeudutaan näin. "look" on se toiseksi tärkein tekijä näilläkin. kukahan sen aloitti. taisi crashdiet avata tietä näin ollen. taitaa käydä vähän kuin taannoin kävi strum und drummille. no aina tulee uus... itse toivon että ei. Kitkerän makuista kahvia. Suosittelen jotain pehmeämpää. |
Funkånaut 26.02.2015 14:00:31 (muokattu 26.02.2015 14:02:02) | |
---|
reaper666: Vai kävikö niin, että kattelit sen kitaristin shred-videon ja tulit kateelliseksi? On kyllä miinus jos rikkaasta perheestä. Siinä kun saa sitten rahalla soittotaidon ja ulkonäön ja kaikki. Kyllähän rikkaiden vanhempien suhteet helposti auttaa jonkin verran tarvittavien kontaktien luomisessa/löytämisessä, muttei se isin lompakko pojan soitinta soita. E: Ja ei kai se pojan vika ole, jos isältä paalua löytyy ja suostuu skidin harrastusta rahoittamaan? Jos meikän porukoilla ois ollut paljon rahaa ja kiinnostusta rahoittamaan harrastuksiani, niin totta helvetissä olisin sitä hyödyntänyt. "Roopen onnenrahan koittaa ohi vetää Milla, Diego Maradona vetää sisään banaanilla" - MC Nikke T
Elämän tarkoitus |
xjas73 26.02.2015 15:34:57 | |
---|
Funkånaut: Kyllähän rikkaiden vanhempien suhteet helposti auttaa jonkin verran tarvittavien kontaktien luomisessa/löytämisessä, muttei se isin lompakko pojan soitinta soita. E: Ja ei kai se pojan vika ole, jos isältä paalua löytyy ja suostuu skidin harrastusta rahoittamaan? Jos meikän porukoilla ois ollut paljon rahaa ja kiinnostusta rahoittamaan harrastuksiani, niin totta helvetissä olisin sitä hyödyntänyt. Juuri näin. Toi nimimerkki Santan kommentointi on yksi typerimmistä mitä olen lukenut vähään aikaan. |
sellisti 26.02.2015 17:59:44 | |
---|
Funkånaut: Ja ei kai se pojan vika ole, jos isältä paalua löytyy ja suostuu skidin harrastusta rahoittamaan? Jos meikän porukoilla ois ollut paljon rahaa ja kiinnostusta rahoittamaan harrastuksiani, niin totta helvetissä olisin sitä hyödyntänyt. Mut ku se ei oo kato rok. Pitää uhrata viimeset viikkorahat ekaan kitaraan ja paskasen treeninurkkauksen vuokraan, ja huutaa biiseissä sydämen pohjasta sitä omaa pahaa oloa ja epäreiluutta kun muilla on ja mulla ei. Muuten ei oo rok. Metsän laidas munat jäi vetoketjun väliin /
Kyllä siinä joutsenemo katsoi hyvin pitkään. -M. A. Numminen |
pata 27.02.2015 08:02:26 | |
---|
Tietyllä tavalla ymmärrän sen pointin tossa että pitää olla ikäänkuin elänyt "kadun varjoista puolta" ennen kun voi uskottavasti tehä tyyliin rokkia tai bluussia jne. Ongelma on vain se että tässä pullamössömaailmassa kun vaikeaa ei aidosti oikeasti kovin monella ole. Zap |
Kefiiri 27.02.2015 09:10:04 | |
---|
Rokkimusassa se aitous on aina enemmän tai vähemmän illuusio, ja sen perään ynisevät vain kaltaisemme vanhat tosikot =D En ole musiikin asiantuntija. |
Boyakasha 27.02.2015 09:55:43 | |
---|
Myös Andy McCoyn faija oli pankinjohtaja eikä mikään mustalainen hevoskauppias. Tämäkin on hyvä pitää mielessä, kun niistä faijan rahoista inisee. |
pata 27.02.2015 10:06:46 | |
---|
Kefiiri: Rokkimusassa se aitous on aina enemmän tai vähemmän illuusio, ja sen perään ynisevät vain kaltaisemme vanhat tosikot =D Juuri näin. Muistanpa itsekkin rokkikukkoilua hetken yrittäneeni. Yritin käyttäytyä jotenkin vaarallisesti :D :D Mutta kun ei sillä ollut mitään väliä niin olin vain hiljaa ja kattelin kaikessa rauhassa tapahtumia, niin eräskin keikalla samaan aikaan olevan bändin kitaristi tokaisi, "sä oot helvetin kuumottava jätkä" :D Zap |
Super-Jari 28.02.2015 21:50:26 | |
---|
Tykkään bändin meiningistä ja onhan nuo aivan huikeita soittajia. Lisäksi rokkihommat on sen verran hyvin hanskassa kun tätä ketjua lukemalla heittämällä yli puolet kirjottajista tuntuu vihaavan bändiä niinku teinit konsanaan. Ovat siis onnistuneet rokin osalta siinä missä moni ei ole onnistunut kolmeenkymmeneen vuoteen. |
Sarko 02.03.2015 01:01:24 | |
---|
Mun mielestä tää ketju on kiintoisampi kuin itse yhtye, jatkakaa toki vääntöä! "You know the whole deal with tearing down the old to make room for the new? Well, music isn't city planning." - Grant Hart |
reaper666 02.03.2015 07:27:28 | |
---|
Super-Jari: Tykkään bändin meiningistä ja onhan nuo aivan huikeita soittajia. Lisäksi rokkihommat on sen verran hyvin hanskassa kun tätä ketjua lukemalla heittämällä yli puolet kirjottajista tuntuu vihaavan bändiä niinku teinit konsanaan. Ovat siis onnistuneet rokin osalta siinä missä moni ei ole onnistunut kolmeenkymmeneen vuoteen. Suurin osa noista vihoista on kateutta kun ite ollaan jo niin vanhoja eikä osata. |
Musta Arkipyhä 02.03.2015 11:13:28 | |
---|
reaper666: Suurin osa noista vihoista on kateutta kun ite ollaan jo niin vanhoja eikä osata. Nimenomaan. Aivan sama kuin Metallican kohdalla: Ei osata itse tehdä biisejä jotka edes hiukan menestyisi niin kateellisena ja katkerana sitten foorumeilla kititstään. "I'm a free spirit baby - olen ilmainen väkevä alkoholijuoma,vauva" |
Sarko 02.03.2015 14:27:16 | |
---|
Kateus- ja vanhuuskorttiakin läimitään ylähuuli hiessä pöytään! "You know the whole deal with tearing down the old to make room for the new? Well, music isn't city planning." - Grant Hart |