Kitarat: kitarakamat ›

Laulava Kylätohtori: Käytiin kaverin kanssa testaamassa telejä paikallisessa. Tokain korealaista, Squierin Classic Vibeä, paria Mexicon Fenderiä ja Road Worn teleä. Kaikki vaahteraotelautaisia.
 
Squier oli ihan jees, mutta kyllä Mexicon Fender oli selvästi parempi. Ero tuntumassa ja soundissa oli huomattava. Näiden hintaerolla (uutena) en näe mitään syytä ostaa Squieria. Myös vireenpito oli Fenderissä parempi, samoin virittimien tuntuma.
 
Road Worn tele oli hieman perusmexicolaisia parempi, mutta minusta ei missään tapauksessa hintansa vertaa. Kaula oli tuhdimpi ja soundi aavistuksen parempi, mutta vaikea nähdä, miksi maksaa lähes tuplahinta verrattuna standardiin.
 
Ehkä heikoin oli korealainen Tokai. Kaula ei sopinut omaan käteen lainkaan, eikä se muutenkaan vakuuttanut. Yllättävän iso ero korealaisella ja japanilaisella Tokailla tuntuu olevan...
 
Nämä siis vain omia mielipiteitä suht pikaisen testauksen jälkeen...
 
Squier / Fender eroista, oliko Squier kuinka säädöissä? Nuo halvemmathan voi tulla tehtaalta ihan raiskattuina.

phiit: Squier / Fender eroista, oliko Squier kuinka säädöissä? Nuo halvemmathan voi tulla tehtaalta ihan raiskattuina.
 
Ainakin oma Squier on ihan yhtä miellyttävä soittaa kuin Jem.

tender.insanity: Ainakin oma Squier on ihan yhtä miellyttävä soittaa kuin Jem.
 
Minusta Squier oli huomattavasti miellyttävämpi soittaa kuin Jem....

Laulava Kylätohtori: Käytiin kaverin kanssa testaamassa telejä paikallisessa. Tokain korealaista, Squierin Classic Vibeä, paria Mexicon Fenderiä ja Road Worn teleä. Kaikki vaahteraotelautaisia.
 
Squier oli ihan jees, mutta kyllä Mexicon Fender oli selvästi parempi. Ero tuntumassa ja soundissa oli huomattava. Näiden hintaerolla (uutena) en näe mitään syytä ostaa Squieria. Myös vireenpito oli Fenderissä parempi, samoin virittimien tuntuma.
 
Road Worn tele oli hieman perusmexicolaisia parempi, mutta minusta ei missään tapauksessa hintansa vertaa. Kaula oli tuhdimpi ja soundi aavistuksen parempi, mutta vaikea nähdä, miksi maksaa lähes tuplahinta verrattuna standardiin.
 
Ehkä heikoin oli korealainen Tokai. Kaula ei sopinut omaan käteen lainkaan, eikä se muutenkaan vakuuttanut. Yllättävän iso ero korealaisella ja japanilaisella Tokailla tuntuu olevan...
 
Nämä siis vain omia mielipiteitä suht pikaisen testauksen jälkeen...
 
Liikkeessä olen vain itsekin testannut, mutta kyllä oma fiilikseni RoadWornista oli hyvä. Inhosin aidosti sitä relikointia ja se tuntui minusta huonolta vitsiltä, mutta skitan soittofiilis ja soundi oli parasta a-luokkaa ja ero siihen halvimpaan mehikolaiseen stratoon oli mielestäni merkittävä. Mutta kuten sanottu niin useampikaan pikainen käpistely kaupassa ei kerro totuutta, vaan se on enempi se oma fiilis, että millä tuulella sattuu minäkin päivänä itse olemaan. Kaupassa kielet on säädetty yleensä aika korkealle, mikä itselleni sopii hyvin kun tykkäänsoittaa vähän korkeammalla aktionilla.

Laulava Kylätohtori: Minusta Squier oli huomattavasti miellyttävämpi soittaa kuin Jem....
 
No kerropas sitten, mikä siinä 300e kitarassa on parempaa kuin 2500e kitarassa? Päästään aiheeseen =)

tender.insanity: No kerropas sitten, mikä siinä 300e kitarassa on parempaa kuin 2500e kitarassa? Päästään aiheeseen =)
 
Ehkä se 300€ kitara vain tässä tapauksessa sopi paremmin omaan käteen kuin 2500€ kitara?

blues guitar: Ehkä se 300€ kitara vain tässä tapauksessa sopi paremmin omaan käteen kuin 2500€ kitara?
 
Touché....

Laulava Kylätohtori: Käytiin kaverin kanssa testaamassa telejä paikallisessa. Tokain korealaista, Squierin Classic Vibeä, paria Mexicon Fenderiä ja Road Worn teleä. Kaikki vaahteraotelautaisia.
 
Squier oli ihan jees, mutta kyllä Mexicon Fender oli selvästi parempi. Ero tuntumassa ja soundissa oli huomattava. Näiden hintaerolla (uutena) en näe mitään syytä ostaa Squieria. Myös vireenpito oli Fenderissä parempi, samoin virittimien tuntuma.
 
Road Worn tele oli hieman perusmexicolaisia parempi, mutta minusta ei missään tapauksessa hintansa vertaa. Kaula oli tuhdimpi ja soundi aavistuksen parempi, mutta vaikea nähdä, miksi maksaa lähes tuplahinta verrattuna standardiin.
 
Ehkä heikoin oli korealainen Tokai. Kaula ei sopinut omaan käteen lainkaan, eikä se muutenkaan vakuuttanut. Yllättävän iso ero korealaisella ja japanilaisella Tokailla tuntuu olevan...
 
Nämä siis vain omia mielipiteitä suht pikaisen testauksen jälkeen...
 
Samanlaisia huomioita olen tehnyt itsekin. Sillä on selvä ero onko kitara hyvä vaiko hintaisekseen hyvä. Noissa Road Worn malliston kepeissä on jonkun verran vaihtelua yksilöiden välillä, testasin Kitarapajalla yhtä mikä oli ihan älyttömän hyvä kitara. Keskimäärin ne on minusta ihan Fenderin MIA stankkujen tasoa. Saako Road Worn mallistoa muuten myös NOS tai Closet Classic tasoisella miedolla kauhtumisella varustettuna? Sellaisen voisi laittaakin, olen nähnyt näitä ainoastaan tuollaisella todella rankalla kädellä paskottuina.

Yksilöitähän kitarat(kin) tuppaavat olemaan, eikä niistä oikein hintalapun perusteella voi sanoa mitään. Paitsi hinnan.
 
Enemmän kuin hinta, merkkaa monelle se mitä lavassa lukee, luulisin. Itse en ole niin hyvällä soittotaidolla ja itsetunnolla varustettu että menisin soittamaan keikan kepukalla jossa lukee Squier tai Ltd tms. Uskottelen itselleni paikkaavani edellä mainittuja puutteita hankkimalla CS ja Boutique -tason pimputtimia...Pankki kiittää, vaimo ei. Eikä ketään muuta kuin itseäni kiinnosta se mitä kitarani lavassa lukee ja paljonko se on maksanut, tai ehkä vaimoa tai jotain muuta henkilöä jonka mielestä tuhansien eurojen syytäminen soittopeleihin vuosittain ei ole aivan välttämätöntä.
 
Mutta saattaa kuitenkin olla parikin keikkaa ens vuonna, eikä sitä kehtaa samoilla kamoilla montaa keikkaa tehdä...

Tässä ollaan suuntaan ja toiseen vängätty tätä asiaa eikä olla oikein hullua hurskaammaksi tultu. Kylätohtorin huomio, että Squier strato on parempi kuin Ibanezin jem oli kyllä kaikessa riemastuttavuudessaan osuva ja oivallinen. Niinhän se on, että jos kitara ei ole mieleinen niin kalliskaan hintalappu ei auta ja se jää armotta kakkoseksi sille mieleiselle kitaralle vaikka se olisi kuinka halpa:-).
 
Sellainen yksityiskohta tuli mieleen, tai oikeastaan huomio. Oletteko huomanneet tai pistäneet merkille kitaroiden välillä eroja niiden runkojen jäykkyydestä pituussuunnassa? välillä on meinaan itselle osunut käsiin kitaroita, jotka tuntuvat aikamoisilta jouskareilta ja se kyllä antaa vähän "halvan" ja "huonon" vaikutelman jos kitara kamalasti notkuu. Toki pientä eroa on ja jollekin telelle "kaulavibra" on suorastaan tavaramerkki. Tarkoitan sellaista suorastaan häiritsevissä määrin olevaa herkkyyttä venkoilla kielikuorman alla. Joskus ajattelin sen liittyvän kaulan paksuuteen (siis ohuuteen) mutta asia ei taida ollakaan niin yksioikoinen ja noissa oikein ohutkaulaisissa kitaroissa taidetaan käyttää jotain lisävahvikkeita notkumisen vähentämiseksi. Ei noihin jouskareihin usein törmää, mutta muutaman kerran on sellainen sattunut kohdalle ja olen ominaisuutta vähän ihmetellyt.

Keskustelu joka ei voi ratketa ikinä. Mulla on reilusti yli tonnin kitara, meidän toisella kitaristilla on jotain 500-600 euron kitara. Eroa on vaikka kuinka paljon kitaroiden välillä. Mutta, molemmilla kitaroilla on jo ikää yli 10-vuotta. Kummassakaan ei ole ollut mitään mainittavia ongelmia. Tuo halvempi kitara on vähän sähköhommien osalta reistaillut. Mutta onko tuo ihme, pitkä ikä ja paljon keikkoja takana molemmilla.
 
Kumpikin on tyytyväinen kitaroihin joita käyttää. Kumpikin olisi valmis laittamaan kitaraan kiinni rahaa paljon, mutta ei ole syytä vaihtaa.
 
Mitä tuolla rahalla siis sai, tai mikä ero on? Yksilöitä molemmat kitarat. Tuo halvempi on tottapuhuen poikkeuksellisen hyvä hintaisekseen ja käsittääkseni ei ollut ko merkiltä mikään kovin pitkäaikainen malli. Kumpikaan ei ostanut noita sikaa säkissä. Vaan testaili ennen ostoa, mietti, ja testaili vähän lisää. Molemmat silloin aikanaan oli tyytyväinen tuotteeseen, hinta ei ollut se suurin kriteeri vaan hyvä kitara.

hallu: Tarkoitan sellaista suorastaan häiritsevissä määrin olevaa herkkyyttä venkoilla kielikuorman alla. Joskus ajattelin sen liittyvän kaulan paksuuteen (siis ohuuteen) mutta asia ei taida ollakaan niin yksioikoinen ja noissa oikein ohutkaulaisissa kitaroissa taidetaan käyttää jotain lisävahvikkeita notkumisen vähentämiseksi.
 
Juu, niin käytetään, esim. titaania on kaulan sisäisenä vahvikkeena tuossa Ibanezissani. Tosin en muista/tiedä että onko siinä kaularauta vahvistettu titaanilla vai onko se jokinlainen erillinen vahvistesysteemi kaulan sisällä. Mutta ei tosiaan notku sen enempää kuin paksumpikaulaisetkaan.

Kun puhutaan niistä "hyvistä yksilöistä", niin....
 
Aikoinaan 90-luvun alussa olin eräässä soitinliikkeessä töissä. Vaikka 80-luku oli jo takana niin suurin osa myydyistä kitaroista oli mustia tai valkoisia. Silloin alkoi soittimiin tulla erilaisia loimukannellisia esim. PRS tyylisiä värityksiä.
Monet ns. edullisemman tai keskihintaisen kitaran ostajat halusivat lähes poikkeuksetta mustan kitaran. Valkoinen saattoi mennä jossain tapauksessa. Monesti oli niin, että jotain kitaraa oli vaikka punaisena ja valkoisena, mutta niitä ei ostaja halunnut edes testata vaan uusi musta piti saada. Siitäkin huolimatta, että niistä jo kaupassa olevista saattoi joskus antaa 15-40 prosentin alennuksenkin. Ei aina, mutta joskus.
Sitten sellaiset soittajat, jotka kuuluvat tähän parempaan ryhmään ainakin soittotaidon puolesta ja sen että halusivat ostaa jotain arvokkaampaa. Tämä ryhmä oli yleensä se kaikkein vaativin ja jos jonkun straton piti olla fiesta red niin candy red ei kelvannut. Saatika, että kitara olisi ollut muuten halutunlainen mutta saatavana oleva otelauta optio oli vääränlainen. Ei auttaneet alennukset ja monesti nämä kaverit jaksoivat jaaritella erilaisista kitaroistaan tuntitolkulla, mutta mitään soitinkauppoja ei näiden kanssa yleensä tehty. Olisi pitänyt löytyä varmaan Hendrixin vanha soitin halvemmalla kuin uusi tai jotain vastaavaa. Tähän ryhmään kuuluvat, eivät olleet ainakaan niitä jotka ostivat niitä kuuluisia hyviä yksilöitä.
Soittimistahan on ihan kiva jutella, ei sillä....
 
Kaikesta tästä tulee väkisin mieleen, että missä on ne ihmiset jotka näitä "hyviä yksilöitä" ennakkoluulottamasti kokeilevat ja ostavat. Itse ainakin myönnän, että myös minulle merkitsee ulkonäöllisetkin seikat ja en varmaankaan ole ihan ainoa.
Kyllä se merkki, malli, muoto, väri vaikuttaa siihen yleiskuvaan ja jos se ei jostain syystä iske niin aika harvassa on kaverit jotka päättävät edes kokeilla soitinta. Tietenkin on myös sillä väliä, mitä sillä soittimella soitetaan.
Vai onko esimerkiksi kuinka moni "perinteisten kitaroiden soittaja" ottanut aina soitinkaupassa testattavakseen kaikki 6,7,8-kieliset metallikitarat joissa on itselle sellainen talla(kampi) ratkaisu josta ei tykkää. Puhumattakaan muista halutunlaisista ulkonäöllisistä ja soundillisista ratkaisuista.
Niissäkin voisi olla jopa joskus hyviä soittimia, vaikka ensisijainen käyttäjäryhmä olisikin jotain muuta kuin mitä itse edustaa.
 
Varsinaiseen kysymykseen voi olla vastaus se, ettei kitaroita voi verrata pelkän hinnan perusteella. Joku akustisella kitaralla soittava voi saada muutamalla satasella soittimen joka riittää hänen tarpeisiinsa täysin, mutta 1500 euron tai vielä kalliimpi sähkökitara ei taas toimisi jos hän ei sellaista soita. Hyväkään yksilö ei auta jos sille ei ole käyttöä.
Tähän kirjoitin aika monenlaisista soittimista, mutta jos pysytään saman tyylisissä. Niin edelleen on toinen juttu se, kuinka moni niitä "hyviä yksilöitä" oikeasti kokeilee välittämättä muusta kuin siitä hyvästä soittimesta?
 
Joskus oli liikkeen seinällä Gibson Les Paul Custom ja samanlainen Gallan-merkkinen ikkunassa. Gallan logo oli hyvinkin Gibsonmainen, äkkiä katsottuna, ja eräs asiakas kerran kokeili sitä Gallania joita olisi saanut varmaan puolitusinaa siihen oikean Gibsonin hintaan. Hänen naamansa oikein loisti kun hän totesi "että kyllä sen aidon vaan aina tuntee" ja hän oikeasti luuli kokeilleensa Gibsonia. Hiukan hän kakisteli kun sitten oli pakko kertoa, ettei kokeiltu soitin ollut kuitenkaan Gibson. Soittaja ei muuten ollut ihan aloittelija, ainakaan soittataidosta päätellen.
Että näin.....
 
EDIT. Siis tämä loistava "Gibson" olisi ollut hinnaltaan reilusti alle 2000 markkaa, mutta kun selvisi soittimen merkki niin eipä Gallan enää kiinnostanut.

Tuo "omaan käteen sopiminen" on todellakin paljon tärkeämpi juttu kuin soittimen suositushinta uutena:
 
Vaikka kuinka olen antanut mahdollisuuden monikertaisesti kalliimmalle USA:ssa tehdylle kepille, niin aina vaan ihan vaistonvaraisestikin telineestä etsiytyy käteen moninkertaisesti halvempi samannäköinen Etelä-Aasiassa tehty. Kun kaula tuntuu paremmalta ja koko keppi ketterämmältä niin ei mahda mitään.. Vaikka työn laatu ja materiaalit olisivatkin aavistuksen parempia laadultaan, niin se ei paljoa lämmitä jos "vaate on väärän kokoinen".
 
Taitaakin olla niin että tuon "halpiksen" muoviset otelautaupotukset vaihtuvat jossain vaiheessa aitoihin helmiäisiin ihan turhamaisuuden nimissä ja Floyd Rose Specialin pohjalevy kromattuun ja hiukan kovempaan OFR -versioon, satulapalat jo vaihdoinkin. Täytyykin alkaa etsiskelemään tuollaista... On se mukavaa kun on aika helppoa saada oikealla tavalla mitoitettu runko/kaula -yhdistelmä mieleisekseen mikkejä ja "rautoja" vaihtelemalla.
--
Kustomia en uskalla tilata, kun en varmaankaan osaisi oikein määritellä mitä ihan tarkkaan ottaen olisin vailla (ja vääränlaisen räätälöidyn pelin tilaaminen se vasta kalliiksi tulisikin). Tuo em. kitara on soittotuntumaltaan niin lähellä toivomaani lopputulosta, että sen "tuunaaminen" kalliillakin osilla on tässä tapauksessa mielestäni järkevää vaikkei mikään kallis kitara alunperin olekaan.

Uppaan.
 
Oon miettiny tätä kun oon omistanu ja soittanu kalliita ja halpiksia, jostain syystä parhaat kitarat käteen on olleet halpiksia. Vasta kokeilin squikka classic vibe teleä ja eisss mikä tatsi.
 
Jos materiaalit on samat (puut siis) kaulassa ja bodyssä, ja mikit voi vaihtaa, niin onko se viimeistely se mikä tekee hintaeron? En älyä miten täysmahonkinen 8kg custom epilespa on mitenkään huonompi soittotatsiltaan kuin vastaava gibsoni.
 
Voi erittäin hyvin olla että mun tekniikka ei vaan oo niin hioutunu että ossisin arvostaa caparisoneja, gibsoneita ja PRSiä.
 
Pitäs käydä liikkeessä ja pyytää kaveria vaan tuomaan aina uus kitara testiin. Soittais eka silmät ummessa ja tekis sen mukaan päätöksen. :D

Khassera: Uppaan.
 
Oon miettiny tätä kun oon omistanu ja soittanu kalliita ja halpiksia, jostain syystä parhaat kitarat käteen on olleet halpiksia. Vasta kokeilin squikka classic vibe teleä ja eisss mikä tatsi.
 
Jos materiaalit on samat (puut siis) kaulassa ja bodyssä, ja mikit voi vaihtaa, niin onko se viimeistely se mikä tekee hintaeron? En älyä miten täysmahonkinen 8kg custom epilespa on mitenkään huonompi soittotatsiltaan kuin vastaava gibsoni.
 
Voi erittäin hyvin olla että mun tekniikka ei vaan oo niin hioutunu että ossisin arvostaa caparisoneja, gibsoneita ja PRSiä.
 
Pitäs käydä liikkeessä ja pyytää kaveria vaan tuomaan aina uus kitara testiin. Soittais eka silmät ummessa ja tekis sen mukaan päätöksen. :D
 
Hinnanmuodostus on merkki ja kitarakohtaisia ja myyntipaikkakohtaisia eikä hinta muodostu samalla tavalla. Merkki maksaa, kuljetus valtameren yli maksaa( myyntimaa ja valmistusmaa siis vaikuttaa tätä kauttakin. Sekä tietenkin valuuttakurssit millä ostetaan sisään ja millä myydään), kitaran valmistuskin maksaa (materiaalit ja valmistusmaan työn hinta). Pintakäsittely todentotta maksaa (olikos se fender joka tekee pintakäsittelyt kaikkiin soittimiinsa höllemmän ympiristönormien mexikossa?). Kitaran hinta siis on todella monimutkainen yhtälö ja kun vielä huomioidaan, että kalliimpi menee paremmin kaupaksi (siellä preniumluokassa), niin ei niiden hintaa haluta laskea vaikka voitaisiinkin, koska myyntihinta viestii laatua suurimmalle osalle meistä;-).
 
Se, että hinta korreloisi suoraan laatuun, on meidän kuluttajien/ostajien kapea näkökulma asiaan. Se on helppo ja yleensä ainakin oikeaan suuntaan vievä oletus kun yritetään jäsentää runsasta tarjontaa. Asia on kuitenkin paljon kompleksisempi ja niin älykäs, asiaan perehtynyt ja ennakkoluuloton kitaran ostaja voi tehdä erinomaisia hankintoja hiukan pienemmälläkin budjetilla.
 
Oli kitara halpa tai kallis, niin valmistajan intressi ei ole tehdä huonoa soitinta, vaan valmistaja tekee niin hyvän kitaran kuin pystyy niillä resursseilla jotka kitaran hintalappu mahdollistaa. Se on sitten valmistajasta ja sen osaamisesta kiinni kuinka tehokkaasti ja taiten osaa rajalliset resurssit käyttää. Tosin edullisempiin kitaroihin mentäessä se valmistuskin keskittyy samoille tekijöille (esimerkiksi Samick joka kai on yksi maailman suurimpiin lukeutuvia kitaran valmistajia tekee myös monille "merkkitehtaille" soittimia ainakin korean Gretcshit on jossakin vaiheessa olleet Samickin tekemiä). No en muista koskaan yksityiskohtia tarkasti ja kettu tietää nämä jutut paremmin, mutta tämän mun sepustuksen tarkoitus on tuoda vaan esille, että kyse on astetta monimutkaisemmasta asiasta kuin näistä viestiketjuista voisi päätellä.

hallu: Oli kitara halpa tai kallis, niin valmistajan intressi ei ole tehdä huonoa soitinta, vaan valmistaja tekee niin hyvän kitaran kuin pystyy niillä resursseilla jotka kitaran hintalappu mahdollistaa.
 
Tätä mieltä oon ollu itekin alusta asti, ja oon miettinyt että eikö silloin kannattaisi ostaa (jos siis ei ulkonäkö ole mikään pakkomielle) joku käsittelemätön kiinteäpuinen korealainen kitara? Tai siis että jos voi valita mistä maksaa, niin maksaisi eniten siitä kitaran puusta ja ehkä tokaksi siitä elektroniikasta?
 
Esim. Epiphonehan tekee aika paljon yksipalasia lespoja, eihän ne kauheesti voi hävitä gibbereille. Ja gibsoni tekee studioversioita ja fadedeja, jos ero on pelkästään viimeistelyssä niin onhan se käsittämättömän hullua maksaa 600-1000eur pelkästä nitrolakasta? Vai? Häh?

Khassera: Tätä mieltä oon ollu itekin alusta asti, ja oon miettinyt että eikö silloin kannattaisi ostaa (jos siis ei ulkonäkö ole mikään pakkomielle) joku käsittelemätön kiinteäpuinen korealainen kitara? Tai siis että jos voi valita mistä maksaa, niin maksaisi eniten siitä kitaran puusta ja ehkä tokaksi siitä elektroniikasta?
 
Esim. Epiphonehan tekee aika paljon yksipalasia lespoja, eihän ne kauheesti voi hävitä gibbereille. Ja gibsoni tekee studioversioita ja fadedeja, jos ero on pelkästään viimeistelyssä niin onhan se käsittämättömän hullua maksaa 600-1000eur pelkästä nitrolakasta? Vai? Häh?
 
Kyllä nuo puutkin on Gibsoneissa vähän jotain muuta kuin Epiphneissa. Menepä soitinliikkeeseen ja nappaa ensin Epiphone ja sen jälkeen vaikka Historic sarjan Gibson niin aika äkkiä huomaat mikä siinä laadussa maksaa. :) Minulla oli Traditional männävuosina ja kyllä siihenkin siirtyessä huomasi selvän eron Epin tuotteisiin nähden.
 
Kyllä Epiphonenkin valikoimista löytää kelvollisen kitaran mutta eipä ne sentään vielä monen tonnin vastaavia piekse... paitsi ne jotka menee torille. Ne hakkaa kaikki sairaalaan ja pesee pyykitkin.

hallu: Oli kitara halpa tai kallis, niin valmistajan intressi ei ole tehdä huonoa soitinta, vaan valmistaja tekee niin hyvän kitaran kuin pystyy niillä resursseilla jotka kitaran hintalappu mahdollistaa..
 
Sillä isommalla hintalapulla vaan on vähän eri resurssit tehdä kitara ja vähän erilaisista palikoista. Samic voi olla tehokkkaampi, mutta tehokkuus tuo mukanaan myös sen, että kompromisseja pitää tehdä enemmän, eikä yhtä hyvää laatua edes yritetä tehdä. Tehdään vaan isoja määriä nopeasti ja halvalla. Firman intressi on tehdä mahdollisimman paljon rahaa, ei mahdollisimman hyviä kitaroita.
 
Ja mitä enemmän sitä rahaa on käyttää per yksi kitara, niin kyllähän se yleensä tarkoittaa myös parempaa laatua eli korrelaatiota hinnan ja laadun kanssa...