Rock, pop, alternative ›

rheinone: Oooo, tässähän on lentikuläärinen kansi; varmasti tällaista kaikki me fänaatikot olemme odottaneet?
 
Mut toisaalta odotukset ei voi olla kovin korkeellakaan. Tai sanokaas ykskin hieno AC/DC-kansi. Aussipainos High Voltagesta taitaa olla ainoo?
 
E: Cd 18.50e kivijalasta, johon pyrin keskittämään kaikki levyostokseni.
 
Onhan bändillä hienoja levynkansia. Highway To Hell, Back In Black, If You Want Blood, Let There Be Rock... aussikansista hienoin on itse asiassa Dirty Deedsin kansi, Bonin järkyttävän kokoisen käsivarren vuoksi. Sopivasti uhoa, voimaa ja huonoa makua.
 
Itse asiassa The Razors Edgenkin kansi on hieno, vaikka ehkä vähän kasarihevityylinen.

Muutaman kerran tullut kuunneltua läpi. Osa biiseistä semmoisia, että jenkkimenestystä voi pitää taattuna.
 
Parempi levy, kuin edellinen. Huomattavasti. Me like.

Nick Bone: Onhan bändillä hienoja levynkansia. Highway To Hell, Back In Black, If You Want Blood, Let There Be Rock... aussikansista hienoin on itse asiassa Dirty Deedsin kansi, Bonin järkyttävän kokoisen käsivarren vuoksi. Sopivasti uhoa, voimaa ja huonoa makua.
 
Itse asiassa The Razors Edgenkin kansi on hieno, vaikka ehkä vähän kasarihevityylinen.
 
Kaikkihan ne on hienoja! Highway to Hell!
 
Jestas, kun tää uusi levy on hyvä. Tässä on jotain niin täydellisen pysyvää, turvallista ja pettämätöntä ;)
 
Alun neljän suora harjaa jo niin kovaa, että...

sellisti: Itelle tuo alkupuoli, etenkin neljä ekaa biisiä on edelleen kovinta kamaa. Loistava alkusuora.
 
Mä taas melkein sanoisin ett levyn neljä vikaa piisiä vie voiton noista. Mut sehän vain korostaa sitä tosiasiaa ett kyseessä on piisimateriaaliltaan erittäin kova albumi.
 
JussiKoo: Parempi levy, kuin edellinen. Huomattavasti. Me like.
 
Jo tässä vaiheessa voin todeta, että mun mielestä kyseessä on parempi levy kuin bändin kolme edellistä. Sehän tarkoittaa käytännössä että käsillä on orkesterin kovin lätty sitten Flick Of The Switchin!

...Piti viel sanoo, ett jönsses miten Emission Control paarustaa etiäppäin!

Pari kertaa levy kuunneltu läpi ja voi perkele, ku on hyvä levy! Tykkään! Muutama aika proge riffikin on ajautunut levylle, mikä antaa uutta potkua muuten tuttuun ja turvalliseen rock menoon. Vähän noista rytmikitaroista yleisesti huokuu Ballbreaker levyn henki mukavasti läpi. Enkä tarkoita, että olisi uudelleen kierrätys kyseessä, vaan ennemmin sellainen hyvä groove, mikä itseä kyseisen levyn biiseissä on aina viehättänyt. Kova plätyn laittoivat ulos.

powerage: "Dogs of war" tuo uhmakkuudellaan mieleen "Spellboundin", jopa "Furorin". Jotain samaa tunnelmaa niissä on.
 
Komp komp, loistava havainto! Molemmat noista huippubiisejä ja tää kyllä jatkaa sarjaa. Mm. ton takia (ja muutenkin) oon saanutkin tästä levystä fiilareita levyiltä "For Those About To Rock" - "Flick Of The Switch" akselille ja sitten "Ballbreakeriakin". Jotku tietynlaiset sointumuutokset ja basson harmonia vs. soinnut/riffit mitä soitetaan. Yleiskuvana tän vois "ajastaa" millaista timanttia ois voinu bändin pysyttyä kasassa ja tuotannon ollessa hanskassa tulla siihen kasarin hankalaan väliin. Mutta jotain viboja tulee myös tuota vanhempaankin tuotantoon.
 
Lauluhommat on viimeisen päälle kohillaan, soundit on aivan erinomaiset(!), vaihtelua piisaa ja pientä yllätyksellisyyttäkin. Rummut tulee hiton hyvin ja soundaa myös loistavalle ja kielisoittimet on parasta mitä voi kuvitella. Veljenpoika tuuraa kyllä pirun hyvin, ei oo todellakaan "pilannu" levyä vaikka vois pelätä miten Malcolmin poissaolo vaikuttaa. Hiton tarkasti ja kurinalaisesti vetää, moni ei varmaan edes huomaisi kitaristin vaihtumista. Angus on sooloissa ja melodioissa aika liekessä.
 
Ei siinä, kaikki biisit ei oo vielä 100% uponnu ja tuntuu vähän välimallilta mutta se johtuu siitä, että ko. biisin ympäriltä biisit on avautunu. Eka soitolla 2 ekaa ja Dogs Of War dominoi fiilistä, sittemmin sieltä täältä joku tuntuu nousevan parhaaksi ja jossain kohti tuntu että oliko ne ekat sittenkään kärkipäätä, mutta kyllä ne nekin on ja toimii just "varmoina avauksina". Vähän noita vielä "perusbiisiltä" kuulostavaa pitää pyöritellä. Niissäkin ruukaa kaikissa olla joku juttu mikä antaa plussaa (esim. kitarasoolo, bassottelu, rummut).
 
Noihin vanhoihin lempparilevyihin (joita on soitettu paljon) helposti assosioituu joidenkin biisien fiilis tai yksittäiset osat, Sweet Candyn kiertoefekti-intro/outrokin, rumpujen peruskompin kulku mihin kitarat rytmittää semmoista mihin joku toinen rumpali yhtyis, mutta näillä vedetään suorana eikä turhia vaihdeta. Sama bassolla ja sitten jossain kohti yhtäkkiä se basso nostaakin. Tai joku kitarariffi ja sointukuvio mitä basso lähtee tekemään "samalla tavalla kuin jossain vanhassa lempparibiisissä", niin heti se pomppaa esiin.
 
Ois hauska löytää jostain joku AC/DC-neitsyt joka ei oo kuunnellu bändiä juurikaan eikä ainakaan tiedä miltä ajankohdalta biisit ja levyt on. Soittaa sieltä täältä levyjä ja pyytää asettamaan levyt aikajärjestykseen (valehdella vaikka että osa levyistä on remiksattu/masteroitu ja kuulostaa sen takia paremmalta ettei paska miksaus niinku "kärpäslevyn" osalta paljasta). Niin että mihin kohtaan tämä uusi sijoittuisi? Oma fiilis ois Flickin ja Ballbreakerin väliin. Black Ice ois ehdottomasti uusin, se on soundeiltaan ärsyttävä ettei sitä halua kuunnella kuin jonku äänekkään tekemisen yhteydessä. Ballbreaker on tätä pehmeämpi, eteenkin rummuissa. Se tossa ois lähinnä haaste että oisko tää ennen vai jälkeen Razorin. Sille levylle ei niin paljo samoja fiilareita ole, mitä nyt konsepti siltä osin että on helppo yleisönupotusbiisi (varma hitti), synkempi tunnelmabiisi, boogieta vanhaan malliin ja nopea rokkia. Ja sitten variaatioita.
 
Jotenkin tää ei vaan tunnu mitenkään modernilta. Sillä tuo fiilis että miten vielä tähän aikaan maailmassa voi tulla näin hyvä ei-moderni levy ulos? Black Ice oli moderni, en tykkääkään siitä. Pirun kova levy, 4/5 vois luvata jo nyt - katotaan avautuuko loputkin sieltä vai mihin tää powerplayllä kallistuu. Siis AC/DC-asteikolla. Back In Black on 5/5. Pitäiski varmaan kuunnella kaikki läpi ja kattoa miten käy :-)

Olen pari kertaa kuunnellut levyn youtubesta ja täytyy sanoa, että on vähän pettymys. Play ball ja nimibiisi toimivat hyvin, mutta kumpikaan ei yllä edellisen levyn huippuraitojen tasolle. Missä on Big jackin ja Black icen kaltaiset täydellisen rouheasti rullaavat rock-timantit?

But most important of all, Mal had balls.
 
http://muusikoiden.net/dyn/users/129924.jpg

kupteri: Veljenpoika tuuraa kyllä pirun hyvin, ei oo todellakaan "pilannu" levyä vaikka vois pelätä miten Malcolmin poissaolo vaikuttaa. Hiton tarkasti ja kurinalaisesti vetää, moni ei varmaan edes huomaisi kitaristin vaihtumista.
 
Angushan jossain haastattelussa sanoi että Stevien soittotyyli on tosi lähellä Malcolmin omaa, ja Cliffkin totesi että ei tunnu siltä kuin olisi pitänyt mitenkään totutella uuteen kitaristiin, sen kun vetää menemään entiseen tapaan. Ilmankos toimii. Ei sillä että Malcolmia kukaan nyt oikeasti pystyisi korvaamaan, mutta ehkä paras mahdollinen vaihtoehto Stevie on.
 
rumpujen peruskompin kulku mihin kitarat rytmittää semmoista mihin joku toinen rumpali yhtyis, mutta näillä vedetään suorana eikä turhia vaihdeta.
 
Samaa kuuntelin Miss Adventuressa, siinä on kitaroilla ja bassolla monenlaista rytmistä kuviota mutta rummut vetää tanakasti komppia eikä hötkyile sivuiskuille mukaan. Ja kun sen tekee vielä Rudd, niin groove on aika vastustamaton!
 
Itsekin olen huomannut että useampikin aiempi levy tulee mieleen Rock Or Bustista. Tuotanto tietysti monilta osin muistuttaa Black Icea kun sama mies (O'Brien) on puikoissa, vaikka kitarasoundeissa onkin enemmän Flick OF The Switch -fiilistä. Joku biisi vois olla suoraan Stiff Upper Lipiltä (Hard Times), joku taas toi hetkellisesti mieleen jopa Fly On The Wallin, olisko ollut juurikin Miss Adventure, ei soundillisesti kylläkään. Ja joku jo mainitsikin Dogs of Warin muistuttavan fiilikseltään vähän The Furoria Ballbreakerilta. Jne. Varmaan muitakin assosiaatioita vielä tulee.
 
Kyllä on upeaa että bändi laittoi vielä näin upean levyn ulos. Lyhythän se on, mutta toisaalta Angus antoi O'Brienille kehuja siitä että tuottaja nimenomaan halusi biiseistä energisen tiivistettyjä joissa rokataan täysillä se aika mikä rokataan ja kaikki ylimääräinen riisutaan pois. Toimii kyllä ihan loistavasti ainakin meikäläisen korvaan, ja vaikka joku eeppisempikin raita tyyliin Let There Be Rock nyt olisi voinut mukaan mahtua, niin kyllähän tämä levy aika täydellisesti tiivistää sen olennaisen mistä bändissä on kyse; tiukkaa, no-nonsense hard rockia päin naamaa tanakoilla soundeilla, ja muusta ei väliä. Jos bändi tähän levyyn lopettaa, niin hemmetin ylpeinä voivat poistua näyttämöltä.
 
Toisaalta, jos rumpaliasia järjestyy toimivalla tavalla ja Brianilla ääni kestää vielä jonkun vuoden, niin mikäpä estäisi vielä yhtä duunaamasta..? :) Nykyjäsenet taitavat olla koko lailla hyvässä kunnossa terveydellisesti, ja motivaatiota sekä luovuutta tuntuisi vielä riittävän. Katsotaanhan mitä aika tuo tullessaan.

En tiedä onko kukaan muu kuullut samalla tavalla, mutta minusta levyllä symbaalit on jääneet jotenkin ylikirkkaiksi. Stereoista saa tietysti diskanttia pois, mutta sitten kitarat menee tunkkaisiksi.
 
E: Riippuu näköjään kappaleestakin. Esim. Emission Controllista en tätä ongelmaa löydä, mutta joissain kohdin levyä se hyppää korville.

powerage: Rock or Bust kuultavissa: http://smarturl.it/RockorBustStream
 
Kovin AC/DC- lettu pariin vuosikymmeneen! DOGS OF WAR! Tai: Dog Eat Dogs of War!

Ei niillä kyllä lopettaminen ole käynyt edes mielessä. Eiköhän tämänkin levyn jälkeen vielä tule lisää uutta musiikkia.
 
http://blogs.villagevoice.com/music … /12/acdc-rock-or-bust-interview.php

HaloOfFlies: Ei niillä kyllä lopettaminen ole käynyt edes mielessä. Eiköhän tämänkin levyn jälkeen vielä tule lisää uutta musiikkia.
 
Toivossahan sitä eletään. Se vaan vaatisi sen, että siihen ei mene aikaa enää 6-8 vuotta niin kuin edellisiin. Vaikka Brian onkin vielä hyvässä vedossa niin en jaksa ihan varauksetta luottaa siihen että se ääni kestää ongelmitta seiskavitoseksi asti. Mieluusti olen väärässä. Mutta kunhan tässä nyt ensin tempaisevat maailmankiertueen joka kestää 2016 asti, sitten vähän lepäilevät ja sitten ryhtyvät jossain vaiheessa miettimään että joskohan taasen, niin äkkiä se 4-5 vuotta menee. Mut tää nyt on ihan spekuleissöniä.
 
Toinen juttu on se, että veljekset ovat tähän asti tehneet biisit aina yhdessä, myös tälle levylle. Nyt ei ole enää Malcolmia ideoimassa. Voihan toki olla ettei vuosien varrella kertynyttä riffivarastoa ole vielä ihan tyhjäksi haravoitu, taisi Rock Or Bustillekin päätyä useamman vuoden vanhoja aihioita. Mutta jos käy niin että biisinteko jää nyt vain Anguksen hartioille, niin en tiedä vaikuttaako se asiaan. Ei välttämättä muuten, mutta aikataulussa sekin voi näkyä.
 
Ja onhan sitten tuo rumpaliasiakin vielä ihan auki. Mutta toki bändin jäsenet ovat useampaan kertaan sanoneet että motivaatiota riittää, sehän se lähtökohta tietysti on. Mieluusti ottaisin vielä yhden levyn, kun tämä viimeisinkin on näin kova.

Jokohan näitä jamppoja näkisi ensi vuonna vihdoin Suomessakin...

Ojankaivaja: Jokohan näitä jamppoja näkisi ensi vuonna vihdoin Suomessakin...
 
Kyllä mä uskaltaisin elää ihan vahvassa toivossa, jos kiertueen on tosiaan tarkoitus kestää 2016 asti. Jossain australialaismedian haastattelussa kysyttiin että milloin saapuvat Australian maaperälle, vastaus oli että loppuvuodesta 2015 tai maaliskuussa 2016.
 
Jossain vaiheessa kiersi joku huhu vain 40 keikasta. Veikkaisin että tuo on aika rankasti alakanttiin, kun bändi itse on lupaillut vähintään yhtä suurimuotoista spektaakkelia kuin mitä Black Ice -kiertue oli. Jos näin on, niin on kyllä aikamoinen ihme jos Suomen jättävät välistä. Eipä siinä, kyllä näitä vois vähän kauemmaskin lähteä katsomaan.

Juu mullakin on muistikuva että Brian oli haastiksessa puhunut vain 40 keikasta. Ainakin sai sellaisen kuvan että haluavat vähentää keikkailua pikku hiljaa kun ikääkin alkaa olla jonkin verran (ei ihan Stones-luokkaa mutta silti). Saas nähdä miten loppupelissä käy...

Regalis Apertura: Juu mullakin on muistikuva että Brian oli haastiksessa puhunut vain 40 keikasta. Ainakin sai sellaisen kuvan että haluavat vähentää keikkailua pikku hiljaa kun ikääkin alkaa olla jonkin verran (ei ihan Stones-luokkaa mutta silti). Saas nähdä miten loppupelissä käy...
 
Hmmm... jos 40 keikkaa, niin 20 niistä on jenkeissä, euroopassa ehkä 10 ja 10 muualla? Pohjoismaihin tuskin tulevat.

Bluesmies: Hmmm... jos 40 keikkaa, niin 20 niistä on jenkeissä, euroopassa ehkä 10 ja 10 muualla? Pohjoismaihin tuskin tulevat.
 
Jep, eiköhän siinä tapauksessa keikat keskitetä isoimpiin paikkoihin. Tuskin kannattaa tehdä reissua Skandinaviaan jos muualla on kymmenkertaiset määrät yleisöä. Kyllä täälläkin vielä stadion saatais aika täyteen, uskallan kuvitella. Mutta silti.
 
Onko kukaan muuten vielä tutustunut tuohon viimeisimpään bändiä käsittelevään kirjaan "The Youngs - The Brothers Who Built AC/DC"? http://www.amazon.co.uk/The-Youngs- … p/1845029380/ref=pd_bxgy_m_h__img_y
 
Olis kiva tietää että onko tuossa jotain olennaisesti uutta tietoa verrattuna esim. Maximum Rock'n'Roll -opukseen, joka sinällään on jo ihan kattava tietopaketti.