Kitarat: kitarakamat ›

phiit: Plääh, siis niinkin ikäviä puolia nähny ettei oteta bändiä vakavasti ja naureskellaan jos ei ole niitä ns "oikeita" vehkeitä, tätä meinaan ja sivustä moista nähnyt. Se ostaako itelleen kalliit soittimet on täysin eria asia. Ymmärräx?
 
(x lisätty tarkoituksella aiheuttamaan yleistä paheksuntaa)
 
No tuollainen on kyllä perseestä. Itsellä ei ole tullut vastaan, mutta omat liikeet oikeassa esiintyvien artistien maailmassa on ollut varsin rajoittunutta. Lähinnä omat toimet torilla ja kamarunkkauksen maailmassa ovat herättäneet muusikkotuttavissa hämmästystä, ei kuitenkaan mitään vittuilua.
 
Ja muutama oikein aseteltu kysymys on tosiaan saanut itsenikin välillä miettimään, että mitä helvetin järkeä tässä tosiaan on...

DrGreenegg: Aaah, kuka muistaa enää mnettiä ilman Kylätohtoria, Hallua ja Gabea?
 
:)
 
Arvaa miltä tuntuu kun ei tällaisten olemassaolosta ollut edes tietoinen ja yrittää aktivoitua täällä välillä?

Laulava Kylätohtori: Kukin tehköön, mitä haluaa, mutta en vaan käsitä, mitä vikaa tai pahaa siinä on, jos keskittyy enemmän erilaisten kitaroiden, vahvarien ym. osteluun ja testaukseen kuin siihen, että haluaa olla soittajana parasta a-luokkaa...
 
Onkohan monella ostajalla/testaajalla myös kehittymistavoitteita: haluaa tulla harrastuksessa, eli kitaroiden ostelussa, tosi hyväksi? :)

klobasa: Onkohan monella ostajalla/testaajalla myös kehittymistavoitteita: haluaa tulla harrastuksessa, eli kitaroiden ostelussa, tosi hyväksi? :)
 
Kyllä on. Ei kai kukaan halua harrastuksessaan paikalleen jämähtää. Tosin kuvittelisin, että monilla se focus on enemmän siinä vehjaksen testauksessa kuin itse ostotapahtumassa, mutta eihän sitä ikinä tiedä...

Osteri: Minusta taasen soittimien rakentamisen taito ja soittamisen taito ovat kaksi täysin eri asiaa. Ollaksesi huippu yhdessä, joudut luopumaan toisesta, koska aika ei riitä.
 
Tottakai ne ovat eri asioita. Täällä kun tykätään noista autoversioista, niin onhan se asia erikseen rakentaa auto kuin ajaa sellaista. Enkä allekirjoita kyllä sitä että ei voisi olla kummassakin "huippu". Molemmat vaativat kädentaitoja, joita joko on tai ei - lahjakkuus ja harjoittelu luovat tämän yhtälön todeksi.
 
Itse rakensin parhaimman kitarani vuosina 2009-2010 ja hyvin on ollut aikaa soitella ja harrastella vaikka mitä muitakin juttuja ennen ja jälkeen tuon. Kitaroitakin on tullut rakenneltua sen jälkeen, mutta yksikään niistä ei kuulosta yhtä hyvältä kuin tämä kyseinen versio, joka on myös ulkopuolisten ihmisten mielestä yleensä hienoin soittimeni. Toimii myös jokaiseen tyylilajiin, ainakin minun käytössäni.
 
Vähemmän internetiä, enemmän tekoja. Ehtii oppia vaikka mitä.

klobasa: Onkohan monella ostajalla/testaajalla myös kehittymistavoitteita: haluaa tulla harrastuksessa, eli kitaroiden ostelussa, tosi hyväksi? :)
 
On. Tunnen kyllä. Tykkään myös listoista. Kohdassa a) on hyväksi ostajaksi tullut tyyppi:
 
a) Keräilijä. Koko tässä keskustelussa, jossa arvostellaan kalliiden soittimien ostajia on unohdettu keräilijät. Tuttavapiirissäni on kaveri joka omistaa mittavan vintage-kitaroiden kokoelman. Ymmärtääkseni ei paljoa soittele. Kokoelma on kuitenkin sitä luokkaa, että tasaiseen tahtiin pois myymällä loppuelämä olisi taloudellisesti turvattu. Ei ole kyllä tullut ikinä mieleen huomauttaa, että "mikset soita squierin bulletilla, kun kerran niin vähän soittelet"..
 
b) Taloudellisesti hyvin toimeen tuleva makuuhuonekitaristi. Yksi tuttu aloitti soittoharrastuksen aika myöhäisellä iällä. Siinä elämänvaiheessa kun on saavutettu jo vakaa ammatti - ja asuntokin maksettu. Hän soittelee yksin makuuhuoneessa tai jossakin. Tykkää kuitenkin hitosti kitaroista ja on hommannut Straton, lespaulin ja telen kaikki hintaluokasta 2000-3000 euroa. On hyvin laatutietoinen. Lisäksi hänellä on varaa ostaa. Ei ole tullut mieleen ehdottaa, että "unohda nuo turhakkeet ku kerran et missään bändissäkään soita.
 
c) Missä sitten itse liikun näissä kategorioissa? Aloitin myöhään soittamisen. Kymmenisen vuotta pyörittelin lukemattomia kitaroita sylissä hintaluokassa 400-800 euroa. Vaikka töissä olen koko ajan ollut, ei ole ollut varaa parin tonnin kitaraan. Pitänyt maksaa asuntoa, autoa, opintolainoja, vaimoa, prätkää ja ties mitä. Tietysti tavoitesäästämisellä ois voinu sinnikkyydellä kerätä custom shopin rahat ajat sitte, mutta kun impulsiivinen olen, niin en jaksa tavoitesäästämistä. Nyt viimein sain CS-fenderin kun tajusin myydä hyllystä ensin rahalla pois melkein kaikki kepit. Olin kyllä ensin, että kannataakohan, kun ei siinä eka testauksella löytynyt yli tonnin laatueroa referenssinä toimineeseen Japanin Fenderiin. Mutta eroa kuitenkin oli ja päädyin ostamaan. Myös Mojo, brändi ja mielikuvat vaikuttivat.
 
Lähiaikoina lähestyy tasavuosien merkkipäivä. Sen verran iso juttu, että taidan palkita itseni vielä sitten kunnon Unelmakitaralla. Mietin jo Ruokangasta, Ampisoundia CS masterbuildeja. Ja Kyllä - Aion maksaa silloin luksuksesta, unelmista, brändistä, mielikuvista ja haaveista.

Wradlin: Enkä allekirjoita kyllä sitä että ei voisi olla kummassakin "huippu".
No joo, ehkä hieman terävöin sanomaani, jotta ajatus menee perille. Tottakai poikkeuksia on, mutta silti mielestäni henkilö yleensä kulminoituu joko soittajaksi tai käsimieheksi soittimen tekijänä. Mun mielikuvan mukaan harvassa ovat sellaiset molemmissa huiput. Tosin enhän minä pro-piireissä liikukaan, että varmaan jää jotain oleellista näkemättäkin.
 
Vähemmän internetiä, enemmän tekoja. Ehtii oppia vaikka mitä.
Oikeassa olet. Mutta mitäs jos on puheripuli, joka yllattävän usein iskee päivittäin? Katos, vanhoilla pieruilla alkaa olla jo kyseenalaista mitä sitä enää oppii :)

phiit: Se on ihan sama millä sitä ihminen soittelee, perus hyvä soittaja soittaa vaikka Anttilan Williamsilla kun taas nuo hipsterit ostaa sen 2000e les paulin ja muut boutique kamat ja on sit niin olevinaan hyviä "kun ei pysty vetää muilla" :)
 
Ohi aiheeen, mutta. No Gibson Les Paul Standard ja traditional maksaa sen pari tonnia eikä ne ole mitään boutique-tavaraa. Ja aito Gibson LP on aina ollut (palkkoihin suhteutettuna) suunnilleen saman hintainen, poislukien CS-kitarat. Eipä tossa mitään ihmeellistä ole. Kitaran hinta kun muodostuu siitä kuka tekee, mistä tekee ja missä tekee. En tiedä ketä ne hipsterit sitten on, ja millä ne soittaa.

Sen mää sanon, että nuorempana tuli omistettua parikin Epiphone Les paul mallia. Hyviä aloittelijan kitaroita, mutta kyllä sitä eroa tulee aika lailla, kun vertaan niitä nykyiseen Gibson Les Paul Traditional kitaraan, jolla soittelen. Se, että antaako hyvälle nauhojen viimeistelylle, hyville mikeille/elektroniikalle ja puumateriaaleille arvoa. On toinen juttu.
 
Oma Traditional maksoi muuten 1180€ uutena. Mitähän eroa noihin 2000€ Traditional Les Pauleihin on. Lähinnä ihmettelen, että mistä noin suuri hinnan ero samoissa malleissa johtuu? Omani on plain top, mutta ei kai loimukansi nosta 800€ lisähintaa?

Tsugu Way: On. Tunnen kyllä. Tykkään myös listoista. Kohdassa a) on hyväksi ostajaksi tullut tyyppi:
 
a) Keräilijä.
 
b) Taloudellisesti hyvin toimeen tuleva makuuhuonekitaristi.
 
c) Lähiaikoina lähestyy tasavuosien merkkipäivä. Sen verran iso juttu, että taidan palkita itseni vielä sitten kunnon Unelmakitaralla. Mietin jo Ruokangasta, Ampisoundia CS masterbuildeja. Ja Kyllä - Aion maksaa silloin luksuksesta, unelmista, brändistä, mielikuvista ja haaveista.
 
Nämä kaikki ovat relevantteja pointteja. Jos on fyrkkaa ja makua niin ei kannata katella niitä alle 1500 € tusinatuotteita ja ihmetellä onko hyviä. No onhan ne, mutta niitä on 13 tusinassa. Laittaa kerralla 3000 ja enemmän niin alkaa olemaan soittimia joita ei joka ukolla ole nurkat väärällään.

Jos harrastaa kitaroiden keräilyä taloudellisista syistä, niin mitäpä sillä on väliä onko se laite 4000€ kitarana kuinka paljon parempi kuin 400€ kitara. Etenkään jos ei soita niillä laitteilla. Jos itse harrastaisin moista touhua, niin en todellakaan olisi tilaamassa mitään monen tonnin uusia custom keppejä, vaan yrittäisin bongata jotain laadukasta tavaraa mitä tällä hetkellä saa ostettua edullisesti ja minkä tulevaa keräilyarvoa ei ole vielä hoksattu.
 
Oliko se joskus vuosituhannen vaihteen tienoilla Riffi-lehdessä juttu jossa joku kertoi kuinka oli alkanut ostamaan vuosia aikaisemmin joka paikasta VOX AC30 vahvareita, koska jengi dumppasi niitä pois puoli-ilmaiseksi uusien romujen tieltä. Eipä aikaakaan kun laitteiden arvo oli kymmenkertaistunut Pulliaisten yms. myötä.

hollstro: Jos on fyrkkaa ja makua niin ei kannata katella niitä alle 1500 € tusinatuotteita ja ihmetellä onko hyviä. No onhan ne, mutta niitä on 13 tusinassa. Laittaa kerralla 3000 ja enemmän niin alkaa olemaan soittimia joita ei joka ukolla ole nurkat väärällään.
 
Yritän kryptata mitä tolla tarkoitat. Sitäkö, että jos on rahaa niin ei kannata ostaa tavaraa johon köyhemmilläkin on varaa? Että kannattaa ostaa kitaroita joista muutkin huomaa varallisuutesi? Mun mielestä tossa on "makua" aivan helvetin vähän.

2randpo: Ohi aiheeen, mutta. No Gibson Les Paul Standard ja traditional maksaa sen pari tonnia eikä ne ole mitään boutique-tavaraa. Ja aito Gibson LP on aina ollut (palkkoihin suhteutettuna) suunnilleen saman hintainen, poislukien CS-kitarat. Eipä tossa mitään ihmeellistä ole. Kitaran hinta kun muodostuu siitä kuka tekee, mistä tekee ja missä tekee. En tiedä ketä ne hipsterit sitten on, ja millä ne soittaa.
 
Saa Gibsoneita huomattavasti halvemmallakin, Studioiden erot Standardeihin ei ole kuin kosmeettisia.. Ja tänä päivänä mieluummin aito Epiphone kuin Gibson, saa rahoilleen paljon enempi vastinetta.

klobasa: Yritän kryptata mitä tolla tarkoitat. Sitäkö, että jos on rahaa niin ei kannata ostaa tavaraa johon köyhemmilläkin on varaa? Että kannattaa ostaa kitaroita joista muutkin huomaa varallisuutesi? Mun mielestä tossa on "makua" aivan helvetin vähän.
 
Itse ymmärsin että sillä rahalla saa yksilöllisyyttä, uniikin instrumentin jota ei löydy ihan jokaiselta.
 
Laulava Kylätohtori: Tuskinpa sellaista tulisi keikoille vietyä, mutta siinä on minusta tietty ongelma. Ainakin itse haluan soitella keikalla sillä samalla kitaralla, millä treeneissä ja kotona. Se on kuitenkin tuttu ja siitä tietää, miten mikäkin nappi soundin vaikuttaa. Minusta olisi hankalaa treenata juttuja kalliilla kitaralla ja sitten keikalla soitella toisella. Toki tässä moni asia vaikuttaa moneen, eikä se ole ihan niin yksinkertaista, mutta itsellä on perusperiaatteena, että samalla mennään niin kotona kuin treeneissä tai keikallakin. Ei sillä, että em. tyylissä mitään väärää olisi...
 
Tämähän se olisi ihanne. Itse pelkäisin lähinnä sitä että se uniikki custom lähtee voron matkaan. Elämän jälkiä en pelkää kalliimpienkaan soittimien kohdalla, kyllä ne kolmenkin tonnin kitarat on käyttöön tarkoitettu.

Gabe: Itse ymmärsin että sillä rahalla saa yksilöllisyyttä, uniikin instrumentin jota ei löydy ihan jokaiselta.
 
Mutta sellaisen saa pienemmälläkin rahalla kuin monella tonnilla, niin vanhoista vehkeistä kuin erilaisten pikkupajojen väsäämistä laitteista. Jopa täysin uniikin, kuten vaikka omat Jookyni.

klobasa: Yritän kryptata mitä tolla tarkoitat. Sitäkö, että jos on rahaa niin ei kannata ostaa tavaraa johon köyhemmilläkin on varaa? Että kannattaa ostaa kitaroita joista muutkin huomaa varallisuutesi? Mun mielestä tossa on "makua" aivan helvetin vähän.
 
En minä mitään kryptaa. Jos on viistonnia laittaa kitaraan niin mieluummin sellanen kuin kolme 1666 euron kitaraa. Ihan sama saako sokkotestaajat, mittaajat ja hinta-laatuintoilijat tähän mitään tolkkua. Pääasia että ite on tyytyväinen.

artal: Mutta sellaisen saa pienemmälläkin rahalla kuin monella tonnilla, niin vanhoista vehkeistä kuin erilaisten pikkupajojen väsäämistä laitteista.
 
Saahan niitä uniikkeja kitaroita edullisestikin jos haluaa säästää, ostajansa kullekin. Pieni tuntematon paja voi olla todella hyväkin löytä.. mutta voi sellainen olla riskikin kun laadusta ei välttämättä osaa kukaan sanoa yhtään mitään, testaamaan ei pääse ja jälleenmyynti voi olla tuskaa. Itse ajattelen että se nimi maksaa osansa syystäkin, merkin maine on valmistajan arvokkain myyntikortti.

hollstro: Jos on viistonnia laittaa kitaraan niin mieluummin sellanen kuin kolme 1666 euron kitaraa. Ihan sama saako sokkotestaajat, mittaajat ja hinta-laatuintoilijat tähän mitään tolkkua. Pääasia että ite on tyytyväinen.
 
Mulle on vieläkin epäselvää yrititkö tässä ja edellisessä viestissä antaa muille neuvoja miten ne rahat kannattais käyttää vai yritätkö kertoa miten itse ne käyttäisit. Sanamuoto viittais enemmänkin ensimmäiseen vaihtoehtoon. No, ihan sama mulle.

artal: Mutta sellaisen saa pienemmälläkin rahalla kuin monella tonnilla, niin vanhoista vehkeistä kuin erilaisten pikkupajojen väsäämistä laitteista. Jopa täysin uniikin, kuten vaikka omat Jookyni.
 
Olet oikeassa, uniikkia saa halvallakin, ei sitä varten tarvitse kallista ostaa.
 
Mutta jos haluaa kalliin, saa siitä suuremmat kiksit kuin mistään muusta ja rahaa on vaikka lampaille syöttää, niin miksei sitä kallista saisi ostaa. Vaikka halvemmalla saisi parempaa jne. mutta jos ne halvat paremmat ei sytytä millään tasolla. Siltikö pitäisi vaan ostaa parasta hintalaatusuhdetta, vaikka ei sitä haluaisi.
 
Itse en haikaile kalliiden kitaroiden perään, mutta en vaan osaa nähdä siinä mitään väärää, jos joku haikailee. Minusta jokainen saa ostaa sellaisen kitaran kuin haluaa, oli se sitten kuinka kallis ja paska tahansa. Mitä se muille kuuluu, jos joku käyttää omia rahojaan ja saa siitä mielihyvää ja voitonriemua. Miksi pitää mennä sanomaan, että halvemmalla olisit saanut paremman, eikä tuossa ole mitään järkeä.
 
Itse ainakin ostan kitarakamat ensisijaisesti tunteella. Minua ei todellakaan kiinnosta, mikä on oikeasti parempaa tai huonompaa. Minulle riittää, että siinä on itselle riittävästi mojoa ja teknistä laatua. Itselle olisi täysin mahdotonta ostaa hyvän hinta/laatusuhteen kitara, joka ei puhuttelisi minua muuten millään tasoalla. Ei vaikka se muuten olisi maailman paras kitara. Olen varsin onnellinen, että itselle se mojo ei tarkoita hintalappua...
 
e. lisätään nyt vielä, että sama pätee tietysti toisinkin päin. Jos löytää onnensa 60 Williamsista, niin sitten soittaa sillä, eikä kenelläkään ole tietysti mitään syytä alkaa vittuilemaan tai muuten väheksymään soittajan valintaa...