Rummut: rumpukamat ›

majuku: Veikkaan että jos olet hieman kokeneempi tieteenharjoittaja niin et kitaraakaan viritä mittarilla kuin erityistapauksissa?
 
Ihan hyvä pointti, mutta kyllä mä kitaraankin otan referenssitaajuuden jostain.
Yleensä 440Hz. Joo, pitää äänitellä vähän. Hauskaa tämä on joka tapauksessa.

Kannanpa minäki korteni kekoon tähän keskusteluun. Niiden noin parin sadan keikan kokemuksella jotka yheksänkymmentä luvun alkupuolella heitin sekä kannujen takana ja toisen parin sadan keikan sielä miksauspöydän toisella puolem, uskallan sanoa ääneen olevani sen verran puukorva että en välitä tai ees tiedä tuon taivaallista taajuuksista tai muusta täysin epäolennaisesta. Pääasia että kannut kuulostaa hyvältä. Samalla mutu-fiiliksellä nykäsin kannut "vireeseen" studiossa ja keikoilla. Tuskin se kuuntelijakaan joka musiikkia kuuntelee on hirveen kiinnostunu taajuuksista tai edes kannujen sävellajeista vaan enemmänki siitä mikä kuulostaa hyvältä.

Kyllähän sillä hyvältä kuulostavalla rummullakin on mitattavissa oleva taajuus.

severi: Kyllähän sillä hyvältä kuulostavalla rummullakin on mitattavissa oleva taajuus.
 
Onko nyt se hetki kun voi todeta sitten että vedetään mutkia suoraksi ja lujasti ;)
 
Jos aletaan mittaamaan niitä hyvän kuulosia rumpuja niin aletaan sitten kahlata suossa ja syvällä koska myös olosuhteissa tulee muuttujia ja pirusti. Tilan muoto ja akustiikka, rumpujen sijainti jne jne jne... Suorat äänet, heijastuneet äänet, kuuntelupaikka, mittauspaikka jne jne jne.. muuttujia lätkähtää yhtäkkiä sen verran että se yhdessä paikassa hyvän kuuloinen ja mitattu taajuus on vessapaperin arvoinen tulos kun rumpuja siirretään metri, puhumattakaan kaks..ja vielä vähän arvottomampi kun vaihdetaan keikkapaikkaa ;)
 
Voi sen taajuuden hyvän kuuloisesta tietty mitata. Mutta siinä vaiheessa kun rummut vaihtaa paikkaa (tai edes kalvot vaihtuu) ja vetelee mittarilla samoihin taajuuksiin joutuu toteaan että vituiksi meni koska jokin muuttuja ei osunu kohdilleen. Sen jälkeen joutuu mutulla edelleen hakeen sen hyvän saundin.
 
Itse olen laiska ja todennu että helpommalla pääsee kun jättää sen mittailun välistä ja luottaa suoraan korvaansa ja perstuntumaan.
 
Oiskohan nyt myös se hetki että vois antaa mietittävää? Miksiköhän keikkaseteissä on siirrytty käyttämään triggereitä aika paljonki..hmm...ne olosuhteissa olevat muuttujat ja rumpujen vireet tulis mieleen aika äkkiä..

Mä oon samoilla linjoilla. Viritän paikan mukaan pikasesti mahd soivaks jos akustisesti soittaa pienessä paikassa. Jos lähimikitetään kaikki, niin kaikkea vähemmän soivaks ja ehkä demppiäkin.
Monesti keikoilla voi olla lainakamatkin ja en yleensä ala ruuvaamaan mitään jos on ees sinneppäin tai kalvot ei oo rutulla tms.
Soundi on myös sormissakin rumpalillakin

myldex: Sen jälkeen joutuu mutulla edelleen hakeen sen hyvän saundin.
 
Mä ajattelisin, että ongelmia ja mutuilua vähentää just se, että tietää, missä vireessä rummut on. Silloin on vaikeassa tilassa ongelmallisesti resonoivat taajuudetkin helpompi paikantaa ja korjata virettä. Kukin tyylillään toki, ja lainasetit on tietenkin asia erikseen.

tuquoque: Mä ajattelisin, että ongelmia ja mutuilua vähentää just se, että tietää, missä vireessä rummut on. Silloin on vaikeassa tilassa ongelmallisesti resonoivat taajuudetkin helpompi paikantaa ja korjata virettä. Kukin tyylillään toki, ja lainasetit on tietenkin asia erikseen.
 
Patarummut viritetään säveleen. Rumpusettiä ei. Mitäpä, jos tomi onkin vireessä, joka ei kuullu biisin sävellajiin? Tomien väliset intervallit viritetään korvakuulolta settiin sopivaksi.

tuquoque: Mä ajattelisin, että ongelmia ja mutuilua vähentää just se, että tietää, missä vireessä rummut on. Silloin on vaikeassa tilassa ongelmallisesti resonoivat taajuudetkin helpompi paikantaa ja korjata virettä. Kukin tyylillään toki, ja lainasetit on tietenkin asia erikseen.
 
Nyt meni taas mutkia suoriksi. EQ ympättynä akustisiin? ;) Virettä muuttamalla muuttuu koko rumpujen taajuusskaala ja voin kertoa että se skaala on iso. Mulla ei ainakaan vireellä voi muuttaa pelkästään ongelma-taajuuksia ;)
 
Jotta saadaan ongelmalliset taajuudet eliminoitua, muutokset joita täytyy tehdä vireessä on yleensä aika isoja ja yksittäisen rummun sävellaji on jotain ihan muuta kuin lähtötilanne. Eli sen sävellajin tietäminen on edelleenki vessapaperin arvoinen tieto.
 
Jos ongelmia aiheuttaaa esimerkiksi isompi FT, muutan sen vireen niin ettei ammu silmille ne "ongelma-taajuudet" ja intervalleja muihin viritellään sen mukaan sopiviksi.
 
Sekin mikä toimii on kompromissi jolla ei oo mitään tekemistä taajusmittareiden ja sävellajien kanssa vaan korvakuulolla mutuiltu hyvältä kuulostava setti. Kuten sanottua kukin tavallaan ja tääkin kommentti oli vaan omakohtaista mutuilua :)
 
Lisää mutuilua omakohtaisesti: Jos haluan jokaisen kannun tiettyyn vireeseen, vedän kannuihin triggerit ja oikeassa vireessä olevat sämplet ulos esm. PA:sta. Ei ole kannuihin vaikuttavia muuttujia, ainoastaan olosuhteiden ja tilan tuomat muutokset äänentoistoon ja silti niitä on ihan pirun paljon :D

hollmi-5: Patarummut viritetään säveleen. Rumpusettiä ei. Mitäpä, jos tomi onkin vireessä, joka ei kuullu biisin sävellajiin? Tomien väliset intervallit viritetään korvakuulolta settiin sopivaksi.
 
Kun ootta sitten keikalla, niin missä vaiheessa testaatte, että ei vaan ole vahingossa yksikään pannu tarkasti jossain sävelessä, ikään kuin mennyt vahingossa?
Voihan niin käydä, kun siinä tilan mukaan virittää jonkun pöntön ja muut sitten sopiviin ja tuttuihin intervalleihin,..
 
Räkälät joissa olen itse keikkaillut on ollut aina saman kokoisia ja muotoisia pääsääntöisesti ja porukan koostumuskin samanlaista. Sama vire, mikä treenipaikassa ja vireen tarkistus vaan samalla kun kasaan rumpuja. Sitten vedetään malliksi joku biisi ja lähdetään aikaa tappamaan. Niille paikoille jää rummut ja sitten parin tunnin päästä jyräytetään setti käyntiin ja räjäytetään tunnelma kattoon.
No paikat, joissa on miksaajat ja pelit on varmaan eri. Ei ole kokemusta.
Mutta siis miten paljon tutkitte säveliä keikkapaikalla, noin yleisesti, ettei vaan ole sävelessä?

Vallu-Veke: Sama vire, mikä treenipaikassa ja vireen tarkistus vaan samalla kun kasaan rumpuja. Sitten vedetään malliksi joku biisi ja lähdetään aikaa tappamaan. Niille paikoille jää rummut ja sitten parin tunnin päästä jyräytetään setti käyntiin ja räjäytetään tunnelma kattoon.
 
Juurikin noin, mutulla ja perstuntumalla, vi%"& sävellajeista. Osuu tai ei osu johonki, ihan sama :D Asioita monesti mietitään liian vakavasti ja tuijotetaan mittareita tai sävellajeja eikä uskota korvia :)

Itselleni ei oikein auennut se, kun mainittiin ettei sävelleen viritetty rumpu osu soitetun biisin säveleen ja sitten homma ei toimi.
Miten se sitten eroaa siitä, jos rumpua ei viritetä mihinkään säveleen? Eihän sekään silloin osu siihen biisiin säveleen.
 
Ainahan siitä rummusta kuitenkin joku mitattavissa oleva sävel lähtee, viritti sen sitten korvakuulolla tai mittarilla. Aina ne ei tietenkään puhtaita säveliä välttämättä ole, mutta johonkin väliin se silti aina sattuu.
Ja tämä sävel sitten joko osuu biisin säveleen tai sitten ei osu. Useimmiten varmasti ei.

Sävelistä tuli sellainen vielä mieleen, että en tiedä miten ihmisen korva toimii ja miten se poimii mitäkin sointuja/säveliä.
 
Jos soittaa ft+sn tasaisia 8osia ja bd polkee 4osia ja kitaristi vetää samaan tahtiin sointuja ylös tai alaspäin, niin kyllä se usein kuulostaa siltä, että ne rummutkin tekis sitä samaa sävelkulkua kuin kitarakin, vaikka todellusuudessa rummut soi samassa "sävelessä" kokoajan.
 
No ehkä vähän huonosti selitetty, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan...?

Melko harvoin tökkää tomien väärävireisyys suhteessa musiikkiin. Ehkä yksi syy on se, että ei ne tomit useinkaan soi kovin pitkään ja tuota sitä puhdasta nuottia, kuten yleensä muut soittimet. Joo, olen viritellyt joskus nuotteihin, mutta vain kokeilun ja harjoituksen vuoksi. Samoilla pöntöillä soittanut pitkään ja aika hyvin tietää näppituntumalla, mikä niissä toimii. Uuden tyyppisten kalvojen kalvojen kanssa aina pieni jännitysmomentti. :) Tärkeämmältä tuntuu saada se rumpu soimaan puhtaasti ja omituinen intervalli tomien välillä tökkää korvaan myös. (kahden tomin yhteislyönnit pitää kuulostaa hyvältä, jos niitä tarvii.)

Tähän on varmasti ennen kaikkea musatyylikysymys. Turboahdetussa kamassa, missä kitarat ja basso ei ole hetkeäkään hiljaa vireillä ei ole niin suurta merkitystä, riittää että on atakkia ja jytinää. Vähän ilmavammassa matskussa rummuillakin on tilaa soida ja vireet kuuluvat läpi. Ehkä niihin silloin tulee kiinnitettyä myös enemmän huomiota.

tuquoque: Tähän on varmasti ennen kaikkea musatyylikysymys. Turboahdetussa kamassa, missä kitarat ja basso ei ole hetkeäkään hiljaa vireillä ei ole niin suurta merkitystä, riittää että on atakkia ja jytinää. Vähän ilmavammassa matskussa rummuillakin on tilaa soida ja vireet kuuluvat läpi. Ehkä niihin silloin tulee kiinnitettyä myös enemmän huomiota.
 
No hmm... tavallaan ehkä joo, mutta itse kyllä ainakin kiinnitän silloinkin huomiota vireeseen enintään vain siinä mielessä, että minkälaiset soundit rummuissa on, enkä siihen että missä sävelissä ne soivat. Eri asia sitten tietysti jos on kyse jostain Terry Bozzio -henkisistä jutuista, missä koko instrumenttia lähestytään hyvin erilaisesta suunnasta kuin yleensä, mutta se on aika erikoismeininkiä eikä sieltä osastolta minusta voi oikein ottaa mitään yleispäteviä sääntöjä rumpujen virittämiseen. Mikään ei tietenkään estä sinua lähtemästä sille linjalle, jos sellanen kiinnostaa.

tuquoque: Tähän on varmasti ennen kaikkea musatyylikysymys. Turboahdetussa kamassa, missä kitarat ja basso ei ole hetkeäkään hiljaa vireillä ei ole niin suurta merkitystä, riittää että on atakkia ja jytinää. Vähän ilmavammassa matskussa rummuillakin on tilaa soida ja vireet kuuluvat läpi. Ehkä niihin silloin tulee kiinnitettyä myös enemmän huomiota.
 
Itse kuuntelen niitä kuitenkin rumpuina ja soundeina. En sävelinä.

hollmi-5: Patarummut viritetään säveleen. Rumpusettiä ei. Mitäpä, jos tomi onkin vireessä, joka ei kuullu biisin sävellajiin? Tomien väliset intervallit viritetään korvakuulolta settiin sopivaksi.
 
Anekdootin omainen tarina omasta elämästä. Kuulostaa mielenkiintoista, jos soittaa lattiatomikomppia biisiin, joka alkaa Ab-duurisoinnulla, mutta tomin vire onkin kontra-f:n kohdalla. Muodostuu veikeitä sointukäännöksiä ja urkupisteitä!
 
Edit: Ja tämä siis sen kummemmin miettimättä, mihin säveleen se rummun vire mahtaa osua.

Tuossahan se just on, mitä haen. Kun oman setin säveltaso (vire) on tiedossa, ei tarvitse sound checkissä ihmetellä, miksi joku osa biisistä kuulostaa ihan paskalta ja joku toinen osa taas tuntuu toimivan hyvin. Dissonansseja ei voi välttää, eikä ole syytäkään, mutta eikös se nyt helpota, kun tietää mistä se riitasointuisuus tulee, jos se jostain syystä häiritsee? Ja sitten on se toinen puoli, että säveltasoja voi käyttää luovasti hyväkseen, niin kuin anekdootissasi.

Rumpujen vireenhän pitää palvella sitä musiikkia jota niillä kompataan.