Studiotyöskentely ›

Morjensta. Itselleni ja miksei muillekin vasta aloitteleville mikrofonien kautta nauhoittelijoille (ja miksei myös suoraan esim. kitarakaiutin simulaattoreiden kautta) muutama perusasiallinen kysymys:
 
Mitä kaikkea "ketjussa" kannattaa olla jotta tulos on mahdollisimman "hifi" tai "pro" ?? eli siis:
mikrofoni -> mikrofonietuaste -> tietokone? Vai laittaako mahd. kompressori väliin tai jonkun sortin gate tai limitteri?
(btw. mitkä on gaten ja limitterin erot?)
Ja eikö mahd. vähän "huonetta" ole paras?
 
Kun sitten on saatu "pro" ääntä nauhalle, tulee vastaan miksaus. Yleensä nauhotettu tavara on asteen liian "tummaa" tai "epäselkeää" joten tod. näk. sitä pitää jollain tavalla selkeyttää. Onko jotain tiettyä tapaa joka on todettu hyväksi vai riittääkö pelkkä EQ jotta saadaan esim. juurikin kitarasuondeista cleanit "Fender heleäksi" tai säröt katupora raskaaksi? :) (kuten Timo Rautiaisen ja Trio Niskalaukauksen Kylmä Tila levyllä!)
 
Ja sitten kun on miksaus vaiheessa saatu balanssit, EQ:t ja efektit oikeille paikoilleen ja täydelliseksi, tulee vastaan masterointivaihe. Kuinka paljon tilaa kannattaa jättää masteroinnille? Esim. ei varmaan kannata vääntää bassoja ja diskantteja ihan tappiin miksausvaiheessa. Ja mistähän sen tietää että minkä verran sitä tilaa kannattaa jättää?
 
Joillekin ehkä typeriä kysymyksiä mutta itselleni vielä hieman avoimia kun vasta olen "harrastuksen" aloittanut. :)
 
Soundillisesti mun mielestä parhaat levyt ovat ne joissa on mahdollisimman "luonnolliset" soundit. Esim. ACDC:n stiff upper lip. Tai Blues Affectionin September in Blue levyillä on mielestäni mahtavat saundit. Erittäin luonnolliset ja selkeät ilman mitään ylimääräisiä kikkailuja.

Oi, onneksi kohta tulee Kivi ja avittaa. Niin paljon kysyttävää.
 
Mutta niin, mahdollisimman vähän turhaa rojua mikin ja tallentimen väliin. Kun soittajan soundi on hyvä, homman saa toimimaan pelkällä mikillä, sitä siirtelemällä, ja mikkejä vaihtamalla. Miksatessakaan ei tarvitse tehdä paljos mitään, kun soundi on alunperin kunnossa. Jos jotain pitää tehdä, niin jotain on pielessä. Noin niinkuin perimmäisenä puritaaniajatuksena. Eli ei mitään kuin mikki -> etuaste -> AD-muunnin -> tallennin. Tämä lähtöajatuksena on helpompi onnistua, kuin "fix it in the mix"-meiningillä. Possua voi kiillottaa, mutta se on silti possu..
 
(btw. mitkä on gaten ja limitterin erot?)
Gate leikkaa signaalin kokonaan poikki on tarpeeksi hiljaista. Eli vaikkapa kitaravahvarin tapauksessa silloin kun ei soita, joten suhina jää pois.
 
Limitteri taasen ei päästä signaalia voimistumaan säädettyä rajaa ylemmäs, vaan rusentaa sen lyttyyn. Eli vaikka kuinka lujaa huutaisi, tallentimen valot ei mene punaiselle.
 
Ja eikö mahd. vähän "huonetta" ole paras?
 
Ei missään nimessä. Jossain kitaravahvarin tai laulun tapauksessa ehkä, tai jopa useimmiten, mutta ei missän tapauksessa vaikkapa rumpujen tai viulujen tai ylipäätään akustisten vermeiden kanssa.
 
Yleensä nauhotettu tavara on asteen liian "tummaa" tai "epäselkeää" joten tod. näk. sitä pitää jollain tavalla selkeyttää.
 
Mikkivalintoja? Epäselkeyttä saa myös sillä että survoo liikaa tavaraa. Asioille tilaa, kliseisimpänä esimerkkinä basso ja basari, ei välttämättä kannata survoa hirmuisia boosteja samoihin kohtiin molempiin soittimiin, vaikka se 70hz kuulostaakin jytäkältä molemmissa..
 
Onko jotain tiettyä tapaa joka on todettu hyväksi vai riittääkö pelkkä EQ jotta saadaan esim. juurikin kitarasuondeista cleanit "Fender heleäksi" tai säröt katupora raskaaksi?
 
Kun kitaran ryminä rytinä kuulostaa pelottavalta jo kajarista tullessaan, se on sitä helposti myös nauhalla. Eli lähtösoundit ensin kuntoon.
 
tulee vastaan masterointivaihe
 
..jota ei pidäkään itse tehdä. Siis oikeasti, kotihommiin eri juttu. Eli kunhan nyt ei ihan tappiin aja voluumia jo miksatessa niin jää vähän pelivaraa. Eli miksaus vaan hyväksi, ja sitten jotain pientä yleiskiillotusta lopuksi. (=Tunne kajarisi.)
 
Soundillisesti mun mielestä parhaat levyt ovat ne joissa on mahdollisimman "luonnolliset" soundit.
 
Soon hyvä. Toisinaan vain ikävän vaikea itse toteuttaa. Mutta soittajasta ja biisistä se kaikki lähtee, kun ne on kunnossa niin aika paljon saa tyriä, kun lopputulos on vielä kuunneltava.
 
Käy kirjastosta pari kirjaa, ne on monesti aika hyviä. Ehkä ensin joku home recording -tyyppinen juttu, koska niissä lähtökohta on aina simppelein, ja sitten jotain jykevämpää teosta. Ja viimeisenä Zen ja moottoripyörän kunnossapito.

No just. Kerroit juuri kaiken mitä olin itsekin mielessäni kelannut. :)
 
Paljastinpa taas tyhmyyteni ja "vihreyteni" aivan turhaan. :)
 
Mutta tattis kuitenkin. Hyvin pitkälti avulias posti siltikin!

Vielä paras vinkki, melkein kapea -2dB @ 5500hz toimii aina lopuksi. Se nappaa ikävän vinkutaajuuden pois, ainakin mun tekeleistä. Ja +4dB @ 6000hz tuo sahaa kitaraan.

Lehtikioskeissa on just nyt myynnissä Digital Music Maker lehden spesiaalinumero, jonka kannessa lukee isolla MIXING. Vaikka hintaa on 14,50 euroa niin se kannattaa sijoittaa sillä se on noin 100 sivun tiivis paketti joka johdattelee kädestä pitäen miksauksen saloihin. Siitä löytyy ohjeita ja käytännön vinkkejä mm. panorointiin, ekvalisointiin ja erilaisten efektien käyttöön niin selkeästi että aloittelevakin miksaaja pysyy kärryillä. Mukana tulee myös cd-levy, johon on koottu esimerkki-waveja sekä ilmaisia VST efektejä yms asiaan liittyvää sälää.

Mitä? 14 egee?
 
Nyt jumalauta kauppaan!

Vielä paras vinkki, melkein kapea -2dB @ 5500hz toimii aina lopuksi. Se nappaa ikävän vinkutaajuuden pois, ainakin mun tekeleistä.
Ettet vain monitorikajariesi kukkuloita tuolla tasoittele?
 
En vaan oikein usko vinkkeihin jossa mainitaan korjattava taajuus kuulematta kulloistakin materiaalia...
 
Toki suuntaviivoja voi antaa.

Nii, kyllähän se niin on jotta ei näin. Huonoja huumorivinkkejä.

Mitä kaikkea "ketjussa" kannattaa olla jotta tulos on mahdollisimman "hifi" tai "pro" ??
 
Kuten Askomiko sanoi - mahdollisimman vähän mitään. Hyvä kaapeli. Puhdas signaalitie on hyvän soundin a ja o.
 
Ja eikö mahd. vähän "huonetta" ole paras?
 
Riippuu siitä, mitä haluat tehdä. 80-luvun alussa tuo oli soundi-ihanteena (osin sen vuoksi, että piti saada saundimaailma sopimaan senaikaisten syntetisaattorien ja ensimmäisten digikaikujen ääneen), nykyään ollaan onneksi siirrytty takaisin luonnollisen tilasoinnin hyödyntämiseen.
 
Kun sitten on saatu "pro" ääntä nauhalle, tulee vastaan miksaus. Yleensä nauhotettu tavara on asteen liian "tummaa" tai "epäselkeää" joten tod. näk. sitä pitää jollain tavalla selkeyttää. Onko jotain tiettyä tapaa joka on todettu hyväksi vai riittääkö pelkkä EQ jotta saadaan esim. juurikin kitarasuondeista cleanit "Fender heleäksi" tai säröt katupora raskaaksi? :)
 
Eihän se sitten oo pro-ääntä ;-) Pro-ääntä on sellainen, joka sopii ihan issekseen yhteen, ilman että tarvii mitään korjailla. Muista, että kaikki minkä voit tehdä mikserin säädöillä tai efektilaitteilla, on myös tehtävissä mikkien oikealla sijoittelulla, ja usein paljon paremmin.
 
Ja sitten kun on miksaus vaiheessa saatu balanssit, EQ:t ja efektit oikeille paikoilleen ja täydelliseksi, tulee vastaan masterointivaihe. Kuinka paljon tilaa kannattaa jättää masteroinnille? Esim. ei varmaan kannata vääntää bassoja ja diskantteja ihan tappiin miksausvaiheessa. Ja mistähän sen tietää että minkä verran sitä tilaa kannattaa jättää?
 
Kompressorin toiminta ei saa kuulua. Äänitteen pitää kuulostaa luonnolliselta ja hyvältä, silloin masteroijalla on vielä tilaa saada basso jytisemään munaskuissa, pellit helkkäämään kuin tähdet taivaalla ja muutenkin koristella biisi sellaisella keijukaispölyllä, joka tekee siitä sen elämää suuremman tallenteen.
 
Soundillisesti mun mielestä parhaat levyt ovat ne joissa on mahdollisimman "luonnolliset" soundit. Esim. ACDC:n stiff upper lip. Tai Blues Affectionin September in Blue levyillä on mielestäni mahtavat saundit. Erittäin luonnolliset ja selkeät ilman mitään ylimääräisiä kikkailuja.
 
Sittenpä lähdet siitä, että opettelet mahdollisimman hyvin saamaan tallentimelle saman minkä jo kuulet. Aloita vaikka SM57:stä, kävele sen kanssa huoneessa ja kuuntele kuulokkeista mitä se ottaa ja miten. Laita levy soimaan ja sijoittele mikkiä stereoiden kaiuttimen edessä. Opettele tuntemaan mikki ja sen käytös. Siitä se lähtee.

Kompressorin toiminta ei saa kuulua. Äänitteen pitää kuulostaa luonnolliselta ja hyvältä, silloin masteroijalla on vielä tilaa saada basso jytisemään munaskuissa, pellit helkkäämään kuin tähdet taivaalla ja muutenkin koristella biisi sellaisella keijukaispölyllä, joka tekee siitä sen elämää suuremman tallenteen.
 
Tästä aiheesta taitaa kirjallisuutta jo ollakin, mutta kirjoitas kivi joskus omas :-) Jännä vaihe, kun sitä ei koskaan tunnu saavan valmiiks.
 
EDIT: jaa niin muuten, mistähän päin nettiä tuosta aiheesta löytyisi laadukkainta luettavaa?