Super Duper-dokkari tuli nyt katsottua ja oli kyllä erittäin hyvä läpileikkaus Alicen noususta ja tuhosta. Varsinkin uran alkuvuodet ennen suurta läpimurtoa olivat erittäin mielenkiintoista antia. Dokumentti loppui paluukonserttiin Halloweenina 1986. Täytyy sanoa että jäin kyllä kaipaamaan esim. vuoden 1989 Trash-levyn läpikäymistä ja uutta supertähteyttä. Tuntuu oudolta että noin tärkeä ajanjakso Alicen uralla oli sivuutettu täydellisesti. Minulle uutta oli Alicen huumeongelma 70-luvun lopussa sen jälkeen kun oli lopettanut juomisen. Se kyllä toisaalta selittääkin Alicen heikon olomuodon 70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa. Mies veti kokaiinia kuin leipää. Dokkarin katsottuaan tajuaa kyllä miten valtava vaikutus Alicella on ollut rock-musiikin kehitykseen. Pitää joku päivä tsekkailla, mitä tuo dokumentin bonusmateriaali pitää sisällään. Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb. |
phiit 27.10.2014 00:02:19 | |
---|
http://supermenschthemovie.com/ Suosittelen! Shep Gordonin elämänkerta, Alicea ei olisi ilman tätä herraa. Sisältää paljon Cooperia ja on pokassa pitelemistä kun tätä kattoo :D ~ Musiikin ei tarvitse olla kaunista ollakseen hyvää ~ |
Flash 27.10.2014 08:41:13 | |
---|
phiit: http://supermenschthemovie.com/ Suosittelen! Shep Gordonin elämänkerta, Alicea ei olisi ilman tätä herraa. Sisältää paljon Cooperia ja on pokassa pitelemistä kun tätä kattoo :D Hemmetti, mites tuo on päässyt menemään ohi. Ai, tuo onkin vasta ilmestynyt. Pitääpä tsekata. Live Music Is Better! |
phiit 18.12.2014 11:11:59 (muokattu 18.12.2014 11:14:38) | |
---|
Lissu tulee Tuskaan ens kesänä, pakkohan se on taas herraa mennä väijyy. Nopeesti laskettuna olis vissiin 10. keikka itelle :) ~ Musiikin ei tarvitse olla kaunista ollakseen hyvää ~ |
Regalis Apertura 18.12.2014 18:09:37 (muokattu 18.12.2014 18:12:34) | |
---|
Tuleeko muuten Alicelta uusi levy ennen tuota Tuskaa? Vai onko vielä tuo Welcome 2 My Nightmare-teemalla liikkeellä... |
phiit 18.12.2014 19:34:50 | |
---|
Regalis Apertura: Tuleeko muuten Alicelta uusi levy ennen tuota Tuskaa? Vai onko vielä tuo Welcome 2 My Nightmare-teemalla liikkeellä... Korkeintaan se cover lätty jos tullakseen, joten tod näk mennään edelleen Raise The Dead kiertueella. ~ Musiikin ei tarvitse olla kaunista ollakseen hyvää ~ |
reaper666 22.12.2014 20:22:57 | |
---|
phiit: Korkeintaan se cover lätty jos tullakseen, joten tod näk mennään edelleen Raise The Dead kiertueella. No ihan sama millä teemalla. Setlist muuttuu yhtä paljon ku kissillä eli todella vähän. ja sama homma senkin suhteen kuin kissillä, että kasarilta tulee todella vähän mitään. |
phiit 22.12.2014 21:42:56 | |
---|
reaper666: No ihan sama millä teemalla. Setlist muuttuu yhtä paljon ku kissillä eli todella vähän. ja sama homma senkin suhteen kuin kissillä, että kasarilta tulee todella vähän mitään. Totta mutta kai sillekin syynsä ettei se 80 luku ollu kummallekaan bändille varsinaisesti kulta aikaa ~ Musiikin ei tarvitse olla kaunista ollakseen hyvää ~ |
reaper666 23.12.2014 12:42:43 | |
---|
phiit: Totta mutta kai sillekin syynsä ettei se 80 luku ollu kummallekaan bändille varsinaisesti kulta aikaa Mun mielestä kyllä oli molemmille bändeille. Okei 70-luvun matsku varmaan "parempaa". mut veikkaisin, että kyllä moni cooper-fani olis aika iloinen kun tulis vaikka joku he's back tms. tai ihan mikä tahansa biisi poisonin lisäksi(tai sijasta) trashilta. |
phiit 23.12.2014 12:49:19 (muokattu 23.12.2014 13:22:20) | |
---|
reaper666: Mun mielestä kyllä oli molemmille bändeille. Okei 70-luvun matsku varmaan "parempaa". mut veikkaisin, että kyllä moni cooper-fani olis aika iloinen kun tulis vaikka joku he's back tms. tai ihan mikä tahansa biisi poisonin lisäksi(tai sijasta) trashilta. Onhan He's Back ollu jo hyvän aikaa setissä, samoin House of Fire ja aiemminkin mainittu Clones (We're All) ;) Siis nää toki helmiä mutta ainakaa Cooperin 80 luvun alkupää ei kestä edes pahemmin kuuntelua, Kissillähä tilanne on toki toinen mutta molemmilta bändeiltä se paras materiaali kyllä löytyy 70 luvun puolelta. ~ Musiikin ei tarvitse olla kaunista ollakseen hyvää ~ |
reaper666 23.12.2014 17:14:51 | |
---|
phiit: Onhan He's Back ollu jo hyvän aikaa setissä, samoin House of Fire ja aiemminkin mainittu Clones (We're All) ;) Siis nää toki helmiä mutta ainakaa Cooperin 80 luvun alkupää ei kestä edes pahemmin kuuntelua, Kissillähä tilanne on toki toinen mutta molemmilta bändeiltä se paras materiaali kyllä löytyy 70 luvun puolelta. Ai, no helvetti enpäs tiennyt tota. Rupes enempi kiinnostaa kyl nyt. Ei sillä et he's back mikään paras biisi olisi mutta mahdollinen kuulla ja näköjään se sitten on. |
Flash 23.12.2014 18:24:57 | |
---|
phiit: Siis nää toki helmiä mutta ainakaa Cooperin 80 luvun alkupää ei kestä edes pahemmin kuuntelua, Kissillähä tilanne on toki toinen mutta molemmilta bändeiltä se paras materiaali kyllä löytyy 70 luvun puolelta. Tähän voisi vetää taas DaDa kortin. :) Selkeästi paras Cooper levy kasarilta. Kissiltä taas Creatures pärjää mille tahansa niiden 70-luvun studiolevyille. Mutta nää on näitä... Live Music Is Better! |
phiit 12.01.2015 13:51:18 (muokattu 12.01.2015 13:51:26) | |
---|
~ Musiikin ei tarvitse olla kaunista ollakseen hyvää ~ |
kkaarre 12.01.2015 15:59:11 | |
---|
Se on se viina, se on se viina. |
HaloOfFlies 18.01.2015 12:10:37 | |
---|
Muistutetaan nyt vielä ettei unohdu, Tänään siis Super Duper Alice Cooper Teemalta kello 21. Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb. |
tender.insanity 19.01.2015 09:56:15 | |
---|
HaloOfFlies: Muistutetaan nyt vielä ettei unohdu, Tänään siis Super Duper Alice Cooper Teemalta kello 21. Enpä jaksanut katsoa. Areenassahan tuo on, eli pitää joku päivä töissä tiirailla. |
Samppa1 19.01.2015 10:23:15 (muokattu 19.01.2015 10:45:36) | |
---|
HaloOfFlies: Muistutetaan nyt vielä ettei unohdu, Tänään siis Super Duper Alice Cooper Teemalta kello 21. Ihan ok dokumentti ja olihan tuo jo tiedossa kun Sam Dunnin muutkin tuotokset tullut nähtyä. Olisin toivonut että kunkin haastateltavan naama olisi näkynyt ruudussa joten tuo niiden näkymättömyys oli selvästi taiteellinen moka dokumentissa. Sikäli outo ratkaisu eikä tämmöisessä turmion kautta voittoon tarinoinnissa oikein täysin ota tosissaan ellei henkilö näytä naamaansa ja vuodata sydäntään auki kameralle. Voice overit ei toimi aina.. Ehkäpä tuostakin aiheesta ja näinkin kiinnostavasta henkilöstä kuin Alice olisi voinut ammentaa vieläkin enemmän aineistoa ja paremman dokumentin. Kyllä tämä näinkin meni mutta tuntuu että olisi vielä enemmän voinut paneutua syvemmin asiaan. En oo ikinä ollut mikään kova fani, oleellisimmat levyt (suurinpiirtein) on vinyylinä hyllyssä mutta pitää streamaus-palveluiden kautta tsekkailla nuo loput, on nekin kyllä kuullut joskus mutta kovinkaan montaa muistikuvaa ei noin laajasta tuotannosta noiden enemmän tuttujen levyjen ulkopuolelta ole. Kiinnostavaa kyllä mitä sieltä mahtaa kaikkea löytyä vielä. Taidan ottaa kuunteluun herran koko tuotannon tässä lähipäivinä, debyytistä edeten pikkuhiljaa. Katsoin että Alice:lta on tullut 2000-luvun loppupuoliskolla elämäkerta Golf Monster mutta onkohan miten autenttisesti kerrottu tapahtumat kun kuitenkin itse päähenkilö oli enemmän tai vähemmän viinan/aineiden vaikutuksen alaisessa huurussa 70/80-luvuilla... On muuten erinomainen live-esiintyjä, pari kertaa tullut nähtyä ja todellakin viihdyttävä show! |
phiit 19.01.2015 10:31:01 | |
---|
Samppa1: Ehkäpä tuostakin aiheesta ja näinkin kiinnostavasta henkilöstä kuin Alice olisi voinut ammentaa vieläkin enemmän aineistoa ja paremman dokumentin. Kyllä tämä näinkin meni mutta tuntuu että olisi vielä enemmän voinut paneutua syvemmin asiaan.
Kuten jo mainostanu: Shep Gordonin elämänkerta Supermensch täydentää mukavasti tätä ;) ~ Musiikin ei tarvitse olla kaunista ollakseen hyvää ~ |
A.Starving 19.01.2015 10:40:10 | |
---|
Muuten oli hyvä dokkari, mutta sen perusteella jäi kuva, ettei bändissä olis ollu kitaristeja lainkaan. Tai ainakaan semmosia, joiden tekemisistä tarttis mitään mainita. "Ah, fuck it, Dude. Let's go bowling." |
phiit 19.01.2015 10:44:15 (muokattu 19.01.2015 10:45:46) | |
---|
A.Starving: Muuten oli hyvä dokkari, mutta sen perusteella jäi kuva, ettei bändissä olis ollu kitaristeja lainkaan. Tai ainakaan semmosia, joiden tekemisistä tarttis mitään mainita. Joo ja ei, Alice Cooper Groupissa toki oli Glen Buxton (rip) joka kuiteki keksi maailman parhaan riffin eli School's Out :) ja Michael Bruce. Siihen aikaan toki rivimiehiä "taitoineen" mutta Cooperin soolobändistähän voidaan puhua hieman eri sävyyn. Steve Hunter ja Dick Wagner (rip) esim Welcome To My Nightmarella oli kuitenki 70 luvun kovin kitarakaksikko joka löytyy monen muunkin artistin levyiltä. Offtopic: Steve Hunter vastikään julkas uuden live dvd/levyn, hienoa soittoa. ~ Musiikin ei tarvitse olla kaunista ollakseen hyvää ~ |