Aihe: Cream
1 2 3 4 5 6 7 8
Zed
11.06.2009 12:54:11
 
 
Fresh Cream ja Disraeli Gears ovat kokoelmissa, mutta melko vähälle kuuntelulle ovat jääneet. En koe oikein löytäneeni tarttumapintaa Creamin musiikista: minusta yhtye kuulostaa tylsältä ja särmättömältä. Claptonin virkamiesmäiset venyttelyt ovat melkoisen monotonisia ja mielikuvituksettomia verrattuna vaikka Jimi Hendrixin samoihin aikoihin julkaisemaan tavaraan. Mutta merkittävä yhtyehän Cream on, en minä sillä.
"Posetiivinomistaja Markkaselta oli varastettu kymppi. Hän epäili kaikkia ihmisiä, jotka oli sinä päivänä tavannut. Niin teki myös hänen apinansa. Näistä seikoista voit päätellä, kuka on syyllinen."
Decades
12.06.2009 09:18:54
Olen toki tuntenut ne Cream "standardit" jo iät ja ajat (ikävä kyllä myös niiden miljoonien masentavien raiskaus-/renkutuscoverien kautta), mutta vasta hiljattain tuli hankittua eka vinyyli hyllyyn. Pakko myöntää, että Disraeli Gears kuulosti tosi makealta. Seuraushan on, että hankintaan menee ne kaikki muutkin bändin tuotokset tulevaisuudessa. Koskaan oo liian myöhäistä ottaa hyvä bändi haltuun!
sub zero
12.06.2009 09:48:21
Decades: Seuraushan on, että hankintaan menee ne kaikki muutkin bändin tuotokset tulevaisuudessa.
 
ei siihen "goodbye" levyyn kannata laittaa rahojaan, siinä on hyvää vain se "badge". mieluummin vaikka joku live-levy, jos on pakko saada neljä levyä
mr. finland, walk on by, your ideapark dream mr. finland, walk on by, your alko store supreme
epi2
12.06.2009 15:30:02 (muokattu 12.06.2009 15:32:13)
Mr.Crest: Kaikissa live biiseissähän ne irrottelevat, eivätkä soita samaan tapaan kuin säkeistössä. Se on vähän niinku 3 sooloo yhdessä ja toimii. Let's jam!
 
Joo, huomasin kun sain tuon Goodbye consert Dvd:n, jos pelkkiä sooloja kuuntelis, niin ei tosiaan tunnistais mikä kappale millonkin on :P tosi hyvin kyllä vaan soittivat yhteen, harmi kun eivät tehneet enemmän levyjä.
 
Sub Zero: ei siihen "goodbye" levyyn kannata laittaa rahojaan, siinä on hyvää vain se "badge". mieluummin vaikka joku live-levy, jos on pakko saada neljä levyä
 
Musta ainakin nuo kaikki goodbyellä olevat studio biisit ovat melko hyviä, itseasiassa ainoa creamin levyhän tuo on, jossa ei ole täytebiisejä :P
2541
12.06.2009 15:34:04
 
 
epi2:
 
Musta ainakin nuo kaikki goodbyellä olevat studio biisit ovat melko hyviä, itseasiassa ainoa creamin levyhän tuo on, jossa ei ole täytebiisejä :P

 
Samaa mieltä. Brucen ja Bakerin biisit ovat erinomaisia, Bakerin "What A Bringdown" ehkä miehen paras Creamille tehty. Livepuoliskokin pysyy hanskassa.
HaloOfFlies
14.03.2013 16:32:18
 
 
Näemmä tälle vuodelle oli reunion suunnitteilla, mutta suunnitelmat on pistetty jäihin koska Ginger Baker ja Eric Clapton joutuivat sanaharkkaan.
 
http://www.bbc.co.uk/news/uk-england-19785874
We're like migrating birds, we smell the air and scratch our arses and say, "Hmm think it's time." - Brian Johnson S.M.A.K.-jäsen #5
AbeOnKuningas
22.09.2013 22:59:03
Tajun se ainakin minulta on vienyt.Brucen lentävä basso ja Bakerin lentävät rummut loivat
sellaisen draivin ja lennokkuuden jota on ilo kuunnella ja Clapton oli tuolloin mielestäni parhaimmillaan.Lempi levyksi nousee Fresh Cream mutta kyllä kaikki ovat kuuntelemisen arvoisia.Harmi vain että yhtye oli koossa vain pari vuotta mutta se soiton määrä ja laatu oli
huippuluokkaa.Todella tiivis taiteellinen ja lennokas yhye.Todellinen SUPERYHTYE!
Kefiiri
23.09.2013 09:29:33 (muokattu 23.09.2013 09:33:49)
sub zero: ei siihen "goodbye" levyyn kannata laittaa rahojaan, siinä on hyvää vain se "badge". mieluummin vaikka joku live-levy, jos on pakko saada neljä levyä
 
Heh, olen kyllä samoilla linjoilla, vaikka eriäviäkin mielipiteitä on esitetty. Mun mielestä Goodbye on aina kuulostanut täytepätkien kokoelmalta. Pitäisiköhän pitkästä aikaa kuunnella, jos siitäkin jokin tolkku löytyisi. What A Bringdownia olen erityisesti inhonnut. Hmm.
En ole musiikin asiantuntija.
Alfons Åberg
27.09.2013 17:24:12 (muokattu 27.09.2013 17:25:06)
Oliko kukaan Helsingin R&A-festarin aikana katsomassa Ginger Bakerista tehtyä dokkaria Beware of Mr.Baker? On tuo melkoinen äijä sekä muusikkona, että siviilielämässä ollut.
 
Ja aina tietyllä tavalla luotaantyöntävä olemukseltaan, mutta helvetinmoinen kolistaja
 
http://www.youtube.com/watch?featur … _detailpage&v=DP5BQ5Kvsv8#t=169
"Linkkejä kiitos tutkimuksiin tai artikkeleihin, missä Hulkon muusikon uran näytöt todetaan merkittäviksi." -Jazzmies-
sormunen
27.09.2013 22:00:34
IntriguingMan: Oliko kukaan Helsingin R&A-festarin aikana katsomassa Ginger Bakerista tehtyä dokkaria Beware of Mr.Baker? On tuo melkoinen äijä sekä muusikkona, että siviilielämässä ollut.
 
Ja aina tietyllä tavalla luotaantyöntävä olemukseltaan, mutta helvetinmoinen kolistaja
 
http://www.youtube.com/watch?featur … _detailpage&v=DP5BQ5Kvsv8#t=169

 
Cream on ehdottomasti mun yksi suosikkejani jo vuosikymmenten takaa. Disraeli Gears soi vieläkin usein ja syystä. Se on ehyt kokonaisuus. Vahinko, että hyvä bändi tuli vahingossa omalta osaltaan synnyttäneeksi myös hevin, josta rockn roll oli hävinnyt.
 
Perkele, ettei työn takia pääse just koskaan tollaisiin tapahtumiin. Sekaannun silti keskusteluun Gingerista ja kerron omat kokemukseni. Tämä tapahtui jo joko -86 tai -87, joten ehkä tän nyt voi jo kertoa julkisestikin ilman, että kielisi?
 
Ginger oli tuolloin Vanhalla yhdessä soittamassa Jonas Hedborgin bändissä. Hedborgihan oli noita jazzille tyypillisiä "superbasisteja" ja kaipa Gingerin kanssa soittaminen oli joku kick, en tiedä. Keikalla joka tapauksessa ainoat biisit, jotka toimivat, olivat Creamin klassikot.
 
Kundit tulivat Ruotsista ja Gingerilla oli omat ludarit mukanansa. Meiltä oli kuski Seutulassa vastassa. "Hi, Im XXX." No answer mutta pieniä hankaluuksia pakata pakua, koska herra halusi pistää standikeisit kyytiin poikittain.
 
Vanhalle. "Hi, Im XXX, local promoter". "Hi, Im Ginger. I feel miserable." Värittömät silmät ja kaksimetrinen kundi eivät olleet kovin kiva kohdattava. Ennen soundcheckia meidän pää-ääniäijä, joka oli itse rumpali, kasasi Gingerin kannuja. Ginger: "Mitä enemmän sä yrität auttaa mua, sitä enemmän sä teet vahinkoa." Valokundi kysyy valaisusta. "Nothing at all."
 
Hiffattiin, mistä on kyse ja nyt jo vainaja heppu hälytettiin apuun. Aste asteelta Gingeria sai valaista enemmän ja lopulta "do what you can".
 
Keikka oli aivan helvetin komea rysäys ja jo silloin tajusin selkeästi, miksi Ginger halusi nimenomaan omat ludarinsa. Ei sitä jylhää, hivenen huojuvaa soundia olisi saanut aikaan silloisilla Suomessa tarjolla olleilla seteillä. Yleisöä oli paljon ja varmastikin aika tyytyväistä. Hedborg varmaan jotenkin noteerattiin, mutta ne kaksi muuta musikanttia jäivät nobodeiksi. Seuraavana päivänä, kun menin tsekkaan paikkaa uutta iltaa varten, löysin tekniikan huoneen oveen naulatun virvelin kalvon "Thanks all boys and girls at Vanha Ginger".
 
Pahan tuulen syykin selvisi. Ginger asui silloin Italiassa kasvattamassa oliiveja ja oli joutunut rundille vaikka hänellä olisi ollut kylän ambulanssivuoro. Kustannuksia. Ruotsissa oli puolestaan rahat ja passit hävinneet.
 
Todella mieleenpainuva heppu, joka melko pitkälle vastasi mun ennakkoaavistuksia ja joka, kuten tähän asti lukenut on hiffannut, teki vaikutuksen.
willie
22.09.2014 21:44:17
Kiitokset varsinkin Sormuselle mukavasta tarinasta. Tässä yks standardiblues Creamin näkemyksenä, ikämiehinä.. :
 
https://www.youtube.com/watch?v=uEGVtbgYx2I
HaloOfFlies
22.09.2014 22:20:06
 
 
Kävikö joku muuten katsomassa Ginger Bakeria Helsingin Juhlaviikoilla? Mielipiteitä keikasta?
Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb.
Funkånaut
22.09.2014 22:53:06 (muokattu 22.09.2014 22:55:58)
 
 
Vähän asiaa sivuten, ettei vaan se basistin sukunimi olisi ollut Hellborg Hedborgin sijaan?
 
E: Noihin aikoihin kolmantena oli kokoonpanossa funk-musan puolelta tuttu kiipparivelho Bernie Worrell.
What do you get when you cross an insomniac, an agnostic, and a dyslexic? Someone who stays up all night wondering if there is a Dog. Laatumusaa
Alfons Åberg
25.10.2014 19:16:33 (muokattu 25.10.2014 19:16:54)
Eiköhän tässäkin ole se tietty ironia, että Ginger ei poistu välillisistä yrityksistä huolimatta.
 
Mutta RIP John Symon Brucelle.
 
Linkki vielä, että on virallista. http://www.bbc.com/news/uk-scotland-29772926
"Linkkejä artikkeleihin tai tutkimuksiin, joissa Hulkon muusikon uran näytöt todetaan merkittäviksi" -Jazzmies
Huojuva_Torni
25.10.2014 19:24:36
Vittu mitä paskaa.
poppamies
25.10.2014 19:31:52
 
 
Huojuva_Torni: Vittu mitä paskaa.
 
Siis tarkennappa. Onko Bruece, Cream vaiko kuolema "paskaa"?
G strings are for strippers
Huojuva_Torni
25.10.2014 19:38:59
poppamies: Siis tarkennappa. Onko Bruece, Cream vaiko kuolema "paskaa"?
 
Brucen kuolema. Viestini oli yritys tiivistää näiden ikävien uutisten tuottamat tunteet yhteen masentuneeseen huokaukseen.
Alfons Åberg
25.10.2014 19:57:00
poppamies: Siis tarkennappa. Onko Bruece, Cream vaiko kuolema "paskaa"?
 
Juum, itseänikin jäi vähän kaivelemaan oliko Brucen kuolema, Creamin musiikki vai minun viestini paskaa.
"Linkkejä artikkeleihin tai tutkimuksiin, joissa Hulkon muusikon uran näytöt todetaan merkittäviksi" -Jazzmies
Huojuva_Torni
25.10.2014 20:23:05
Pahoittelen aiheuttamaani hämmenystä ja liityn surijoiden joukkoon.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)