Vallu-Veke 08.10.2014 20:21:31 | |
---|
Laitoin Shure58 laulumikin rumpupenkin ja virvelin väliin, tankoon. Tanko on nyt silleen törkeesti siinä soittamisen tiellä. Lähti siitä, kun menin säätämään overitelinettä, puomisellaista (sitä M-alkavaa halpa-merkkiä). Telineeseen jäi vain se suoraosa ehjäksi. Mietin, mitä kepillä teen jatkossa. Hokasin laittaa laulumikin siihen ja päätin alkaa laulavaksi rumpaliksi. Olen suhteellisen paska laulaja, mutta laulankin paremmin näköjään rumpuja soittaessani, kuin ihan vaan laulaen. Rumpujen soitto tottakai kärsii "hieman". En kyllä pysty soittamaan ja laulamaan, kuin sellaisia, niin maar tasaseen svengaavia biisejä. Ex-bändini vanhoja lappuja selasin ja kelasin. Valikoin sellaisia, mitkä svengaa luonnostaan. Ihan mikä vaan ei lähtenyt, koska rummutuksesta ei joissakin biiseissä vaan tule yhtikäs mittää. Mutta mukavaa vaihtelua ja kotona vaan joikaan kokeeksi. Jossain määrin esim. Remun arvostus nousi entistä korkeammalle. Jotenkin tuntuu, että kyseessä on ihan oma eläinlaji, joka tätä tekee. Kokemuksia pyytäisin, heiltä, jotka laulaa/rummuttaa: - ohjeita, vinkkejä - hyvä mikkiteline, halpa tähän tarkoitukseen - ihan mitä vaan aiheesta |
ferodoz 08.10.2014 22:19:45 | |
---|
Vallu-Veke: Laitoin Shure58 laulumikin rumpupenkin ja virvelin väliin, tankoon. Tanko on nyt silleen törkeesti siinä soittamisen tiellä. Lähti siitä, kun menin säätämään overitelinettä, puomisellaista (sitä M-alkavaa halpa-merkkiä). Telineeseen jäi vain se suoraosa ehjäksi. Mietin, mitä kepillä teen jatkossa. Hokasin laittaa laulumikin siihen ja päätin alkaa laulavaksi rumpaliksi. - ohjeita, vinkkejä - hyvä mikkiteline, halpa tähän tarkoitukseen - ihan mitä vaan aiheesta -Jompikumpi pitää sujua täysin ajattelematta. Joko soitto tai laulu. -Normaali puomiständi ns. ylhäältä koukattuna ettei oo olkapään tiellä. Just a face in the crowd. |
rintapek 09.10.2014 04:29:50 (muokattu 09.10.2014 04:31:31) | |
---|
Vallu-Veke: Laitoin Shure58 laulumikin Kokemuksia pyytäisin, heiltä, jotka laulaa/rummuttaa: - ohjeita, vinkkejä - hyvä mikkiteline, halpa tähän tarkoitukseen - ihan mitä vaan aiheesta Mä tykästyin semmoiseen ratkaisuun, mis otin puomiständistä kolmijalan irti ja klämppäsin jalattoman ständin tomihaarukkaputkeen. Pystyputkella ylös ja sit puomilla alas nenun eteen. Ei o kapuloinnin tiellä, mikki on aina vakipaikalla ja lattialla on yksi ständi vähemmän. |
tomboarmageddon 09.10.2014 06:21:09 | |
---|
markkuliini: Itse bongasin tuon joskus yli 10 vuotta sitten Saarikorven Pekan soittamana, ja kuulosti tosi hyvältä. Olen siitä asti suunnitellut ostavani kapulapussiin tiskiharjatkin. Ehkä vielä joku päivä saan aikaan. :D Jossain yksityisasunnossa tapahtuneissa jameissa jatkoilla soitti joku ilmeisen hyvä rumpali djempellä ja darrabukalla tiskiharjoilla vuonna 2004. Innostuin ja ostin kaksi tiskiharjaa. Koitin kerran setilla ja sen jälkeen ne muuttui oikeiksi tiskiharjoiksi. Ei soundannu mun käsissä ainakaan yhtään hyvälle tai_ehkä ois pitäny ostaa jotkut paremmat kuin ihan halvimmat....? |
Vallu-Veke: Laitoin Shure58 laulumikin rumpupenkin ja virvelin väliin, tankoon. Tanko on nyt silleen törkeesti siinä soittamisen tiellä. Lähti siitä, kun menin säätämään overitelinettä, puomisellaista (sitä M-alkavaa halpa-merkkiä). Telineeseen jäi vain se suoraosa ehjäksi. Mietin, mitä kepillä teen jatkossa. Hokasin laittaa laulumikin siihen ja päätin alkaa laulavaksi rumpaliksi. Olen suhteellisen paska laulaja, mutta laulankin paremmin näköjään rumpuja soittaessani, kuin ihan vaan laulaen. Rumpujen soitto tottakai kärsii "hieman". En kyllä pysty soittamaan ja laulamaan, kuin sellaisia, niin maar tasaseen svengaavia biisejä. Ex-bändini vanhoja lappuja selasin ja kelasin. Valikoin sellaisia, mitkä svengaa luonnostaan. Ihan mikä vaan ei lähtenyt, koska rummutuksesta ei joissakin biiseissä vaan tule yhtikäs mittää. Mutta mukavaa vaihtelua ja kotona vaan joikaan kokeeksi. Jossain määrin esim. Remun arvostus nousi entistä korkeammalle. Jotenkin tuntuu, että kyseessä on ihan oma eläinlaji, joka tätä tekee. Kokemuksia pyytäisin, heiltä, jotka laulaa/rummuttaa: - ohjeita, vinkkejä - hyvä mikkiteline, halpa tähän tarkoitukseen - ihan mitä vaan aiheesta Mä aloitin laulavana rumpalina eli hoidin bändin liidauksen. Myöhemmin keskityin enemmän rumpalointiin mutta taustoja olen laulanut aina. Pieni tauko tässä oli välissä vaikka demoilla lauloinkin taustoja. Yllättävän hankalaa taas soittaa ja laulaa yhtäaikaa. Neuvoni; ota ensin laulut huolella haltuun ja yritä sitten kärsivällisesti kompin kera. Mieti tekstin sisältöä ja sanomaa, avaa yllättävän paljon kun ymmärtää mistä kerrotaan. Älä menetä hermoja. Äänitä ja anna ystävien kuunnella, mielellään sellaisten joilla on musiikillista taustaa. Ota neuvoista vaari mutta älä ota itseesi. Harjoittele ja sen jälkeen harjoittele, se tekee metsurin. TRAUM: mua vituttaa idiootit...tai siis ei muuten mutta kun niillä on äänioikeus siinä missä meikäläiselläkin. |
Kailis 09.10.2014 13:14:13 | |
---|
tomboarmageddon: Jossain yksityisasunnossa tapahtuneissa jameissa jatkoilla soitti joku ilmeisen hyvä rumpali djempellä ja darrabukalla tiskiharjoilla vuonna 2004. Innostuin ja ostin kaksi tiskiharjaa. Koitin kerran setilla ja sen jälkeen ne muuttui oikeiksi tiskiharjoiksi. Ei soundannu mun käsissä ainakaan yhtään hyvälle tai_ehkä ois pitäny ostaa jotkut paremmat kuin ihan halvimmat....? Soundi lähtee käsistä =D TRAUM: mua vituttaa idiootit...tai siis ei muuten mutta kun niillä on äänioikeus siinä missä meikäläiselläkin. |
Seba 09.10.2014 13:34:47 | |
---|
Kailis: Soundi lähtee käsistä =D Mä tarviin siihen hyvät stereot. |
Vallu-Veke 09.10.2014 14:04:34 | |
---|
Kailis: Mä aloitin laulavana rumpalina eli hoidin bändin liidauksen. Myöhemmin keskityin enemmän rumpalointiin mutta taustoja olen laulanut aina. Pieni tauko tässä oli välissä vaikka demoilla lauloinkin taustoja. Yllättävän hankalaa taas soittaa ja laulaa yhtäaikaa. Neuvoni; ota ensin laulut huolella haltuun ja yritä sitten kärsivällisesti kompin kera. Mieti tekstin sisältöä ja sanomaa, avaa yllättävän paljon kun ymmärtää mistä kerrotaan. Älä menetä hermoja. Äänitä ja anna ystävien kuunnella, mielellään sellaisten joilla on musiikillista taustaa. Ota neuvoista vaari mutta älä ota itseesi. Harjoittele ja sen jälkeen harjoittele, se tekee metsurin. Juu täytyy kokeilla kaikkea. Harjoitteluahan se vaatii ja uusien asioiden omaksumista, mutta se onkin parahultautta puhtaimmillaan. Pakottaa suorastaan keskittymään, kun joikaa samaan aikaan kun räveltää rumpujen kanssa. Ehkä keskitymisky paranee, jos ei mikään muu. Käyn hakemassa sellaisen pidemmällä puomilla varustetun mikkitelineen. Overille pitää kuitenkin nyt teline hankkia, niin käyhän se siihen sitten, jos laulamisen kanssa ei tule kalua. Vetelin eilen Lasse Mårtensonin sanoittamaa versiota nousevan auringon talosta. Sellaista tasasen tappaavaa. Tällaiset tuntui lähtevän helpoimmiten ja rummutus sekoili näissä ehkä vähiten. Myös hopeinen kuu tuntui menevän rumpujen kanssa jotenkin. Laulussa olen kuullut omia versioita parempiakin tietty. Onks biisi-ideoita. |
Kailis 10.10.2014 13:36:36 | |
---|
No nyt on sitten tän perheen kaikki miehet samalla rumpuopella rumpuopeilla. Päätin ottaa muutaman session nuottien sujuvaan lukuun. Ehkä innostutaan takomaan päähän muutakin. TRAUM: mua vituttaa idiootit...tai siis ei muuten mutta kun niillä on äänioikeus siinä missä meikäläiselläkin. |
Kailis 12.10.2014 15:25:27 (muokattu 12.10.2014 15:43:41) | |
---|
Uittu tota Bonhamin soittoa "In Through the Out Door" levyllä! Vinyylillä tosin masteroitu niin että tekee mieli säätää volaa lähes joka biisin jälkeen. Väittäisin että ihan tällä munkin nykytietämyksellä olisin klaarannut paremmin. Vai voiko kyse olla vaan siitä että munkin vanha korva on säätynyt nykymieltymyksen mukaan jolloin jokaisen biisin täytyisi olla kuulokuvan mukaan jonkinlaisessa balanssissa, riippumatta siitä onko balladi vai rymistys? EDIT Yrittäkääpä olla tanssimatta Carouselambran disco-kohdassa. Ei onnistu multa. Tosin kun tulee rumpufillit meinaa selkäranka kiertyä. https://www.youtube.com/watch?v=YDB … amp;feature=player_detailpage#t=393TRAUM: mua vituttaa idiootit...tai siis ei muuten mutta kun niillä on äänioikeus siinä missä meikäläiselläkin. |
-Dr.DW- 13.10.2014 20:05:07 | |
---|
Rummut ovat kynäni. |
Eos 17.10.2014 13:29:27 | |
---|
|
Kailis 18.10.2014 19:04:47 (muokattu 18.10.2014 19:11:52) | |
---|
TRAUM: mua vituttaa idiootit...tai siis ei muuten mutta kun niillä on äänioikeus siinä missä meikäläiselläkin. |
Drakomorphos 20.10.2014 02:03:08 | |
---|
|
wavelength 29.10.2014 12:37:51 | |
---|
Näin unta, että pääsin kokeilemaan jazzmiehen Sakae-rumpuja (Silver Sparkle), joissa oli aivan hemmetin karheapintaiset -- rappauslaastilla vedellyt -- Ambassadorit. Virveli oli viritetty matalemmalle kuin lattiatomi, mutta koska rumpu oli niin hyvä, se palautti kapulan ihanteellisesti. Soundit olivat huikeat kauttaaltaan. Lopulta itse jazzmies tuli paikalle, totesi: "Ei sun tuplalyönnit nyt oikein irtoo", ja lähti pois. |
Kimd 29.10.2014 14:18:22 | |
---|
wavelength: Näin unta, että pääsin kokeilemaan jazzmiehen Sakae-rumpuja (Silver Sparkle), joissa oli aivan hemmetin karheapintaiset -- rappauslaastilla vedellyt -- Ambassadorit. Virveli oli viritetty matalemmalle kuin lattiatomi, mutta koska rumpu oli niin hyvä, se palautti kapulan ihanteellisesti. Soundit olivat huikeat kauttaaltaan. Lopulta itse jazzmies tuli paikalle, totesi: \"Ei sun tuplalyönnit nyt oikein irtoo\", ja lähti pois. Painajaisia :D Harrastelija harrastelija rumpali |
jazzmies 29.10.2014 17:06:42 | |
---|
wavelength: Näin unta, että pääsin kokeilemaan jazzmiehen Sakae-rumpuja (Silver Sparkle), joissa oli aivan hemmetin karheapintaiset -- rappauslaastilla vedellyt -- Ambassadorit. Virveli oli viritetty matalemmalle kuin lattiatomi, mutta koska rumpu oli niin hyvä, se palautti kapulan ihanteellisesti. Soundit olivat huikeat kauttaaltaan. Lopulta itse jazzmies tuli paikalle, totesi: "Ei sun tuplalyönnit nyt oikein irtoo", ja lähti pois. Totuus!!! :D "Ego on kuin hattu. Olisi aina kohteliasta ottaa hattu pois päästä aina kun tapaa toisia ihmisiä." |
Epämuusikko 29.10.2014 18:24:27 | |
---|
"Thank you for the music, white boy". 6-stroke troll #1 |
jazzmies 29.10.2014 21:58:43 | |
---|
Epämuusikko: olisinpa tuolla. http://muusikoiden.net/keikat/98917 Jumpe että on hyvä bändi. Näin heidät Bremenissä huhtikuussa ja kaikki kynnelle kykenevät! Ankarasti tulee mieleen Pink Floydin Obscured by the clouds tuosta heidän liveaktistaan. Tai Soft Machinen kaks ekaa. "Ego on kuin hattu. Olisi aina kohteliasta ottaa hattu pois päästä aina kun tapaa toisia ihmisiä." |
Speedy 31.10.2014 11:20:32 | |
---|
Kukahan se mahtaa soittaa rumpuja Irinan uudella levyllä.. Aika mukavata soittoa ja hyvillä soundeilla.. Muutenkin ihan hyvä levy, hyviä sovituksia..=) Kalliimmat on useimmiten parempia kuin halvemmat. -arse |