Rock, pop, alternative ›

Nick Bone: Ingen aning.
 
Joku MLB Postseason tjms ohjelma, en edes tiedä kanavaa. Odottelen lähinnä ekaa youtube/tms-töräystä.
 
Jep, eikä se lähetys kai netissä välttämättä edes näy, suorana ainakaan. Eiköhän se pätkä oo joka tapauksessa aika pian jaettu vähän joka paikkaan joten huomenaamulla luulis löytyvän helpostikin.

Ei löydy mistään kokonaista versiota Play Ballista. Ohjelmassa näytettiin ilmeisesti ainoastaan jo ennalta nähtyä minuutin tv-mainosta. Fanifoorumilta luin että koko kappale saadaan vasta parin päivän sisällä. Odottavan aika on pitkä.

The Jack: Ei löydy mistään kokonaista versiota Play Ballista. Ohjelmassa näytettiin ilmeisesti ainoastaan jo ennalta nähtyä minuutin tv-mainosta. Fanifoorumilta luin että koko kappale saadaan vasta parin päivän sisällä. Odottavan aika on pitkä.
 
Krääk! Ei pysty venaamaan. Miltä foorumilta luit?

The Jack: Ei löydy mistään kokonaista versiota Play Ballista. Ohjelmassa näytettiin ilmeisesti ainoastaan jo ennalta nähtyä minuutin tv-mainosta.
 
Tämä antais ymmärtää vähän samaa:
 
The trailer is expected to premiere on TBS on Sept. 27, though Bleacher Report has posted the preview online.
 
http://loudwire.com/new-acdc-song-p … ll-tbs-postseason-baseball-trailer/
 
Siis että siinä ohjelmassa olis esitetty nimenomaan tuota traileria, joka nyt vaan ilmestyi nettiin jo ennen ko. tv-ohjelman "virallista" esitysaikaa. Mutta mainiota jos koko biisikin kuullaan ennen pitkää.

Black Icen mahtavuus tuli kyllä aikanaan aivan puskista. Odotin hyvin keskinkertaista levyä Stiffin jälkeen, mutta Black Icehan on yhtiä bändin parhaita levyjä. Todella letkeää rullaavaa menoa. Nyt vaan peukut ja kyrvät pystyyn, että uusi levy tulee olemaan hyvä.

Nick Bone: Krääk! Ei pysty venaamaan. Miltä foorumilta luit?
 
Taisi olla http://www.acdcfans.net. mutta enää en pääse tarkistamaan. Foorumi on suljettu tällä hetkellä muilta kun rekisteröityneiltä. Ilmeisesti miljoonat kärsimättömät fanit tukkineet serverit etsiessään linkkiä uuteen kappaleeseen.

Rodger: Mihin uusia AC/DC-levyjä tarvitaan? Minäkin olen semmoisia ostanut, mutta aina kun haluan kuunnella bändiä laitan jonkun Bon Scottin aikaisen levyn soimaan. Useimmiten se on "High Voltage" tai joku seuraava parin vuoden sisään.
 
Itse olen miettinyt asiaa juurikin päinvastoin. Bon Scottillahan oli hirveä ääni. Kolmikymppisellä jäbällä. Täyttä kuraa. Tietyt klassikot toimivat Bonin esittämänä, mutta sekin johtuu vain tottumuksesta. Ikävä sanoa, mutta tuskimpa Ac/dc olisi yhtä suosittu rockmonsteri nyt mikäli Bon olisi säilynyt hengissä ja jatkanut.
 
Eikä High voltage mielestäni kummoinen levy ole saundeiltaan ja sävellyksiltäkään vaikka pari ikimuistettavaa kappaletta sisältääkin. Bändi etsi vielä suuntaansa. Live wire on suosikkikappaleeni siltä levyltä

barclay: Itse olen miettinyt asiaa juurikin päinvastoin. Bon Scottillahan oli hirveä ääni. Kolmikymppisellä jäbällä. Täyttä kuraa. Tietyt klassikot toimivat Bonin esittämänä, mutta sekin johtuu vain tottumuksesta. Ikävä sanoa, mutta tuskimpa Ac/dc olisi yhtä suosittu rockmonsteri nyt mikäli Bon olisi säilynyt hengissä ja jatkanut.
 
Eikä High voltage mielestäni kummoinen levy ole saundeiltaan ja sävellyksiltäkään vaikka pari ikimuistettavaa kappaletta sisältääkin. Bändi etsi vielä suuntaansa. Live wire on suosikkikappaleeni siltä levyltä
 
Itse ajattelen asiaa juurikin toisinpäin. Se Bon Scottin aikainen ACDC ja albumit ovat täyttä rautaa. Kaikki biisitkin muistan nimeltä ja miltä levyltä. Brianin tultua kehiin, soudi muuttui valtavasti ja se hämmensi aikaan ainakin minua. Back in Black on kieltämättä yksi universaalin kovin tempaisu ja For Those jne. meni siinä jatkona mukavasti. Silti ne on ikäänkuin eri bändin tekeleitä. Siitä voisi kuvitella, että Bonilla oli suuri vaikutus aikaisempaan tuotantoon, kuten Brianilla nykyiseen.
 
Flick of the Swich tipahti minulta kokonaan, samoin Fly on the Wall. Enpä ole löytänyt niistä mitään. Blow Up sisältää sen Heatseekersin, eipä juuri muuta. Levyillä ei taida olla kappaleita, joita olisi soiteltu myöhemmin konserteissakaan. Vanhaa Bonin aikaista joka kerta ja paljon.
 
Olin aika innostunut, kun tuli Razors Edge. Tietysti Thunderstruck räjäytti potin ja Moneytalks on kertakaikkisen hieno. Muutoin levyllä on näitä - sori vaan - hieman väkinäisesti tehtyjä biisejä aika outoine riffeineen. Ikäänkuin ideat olisi loppuneet jo aikaa sitten. Siitähän oli kritiikkiä jo aiempien levyjen kohdalla.
 
Ballbreaker meni taas ohi ja Stiff upperilla on hieno Safe in New York City, joka on aateliosastoa. Muuta kivaa en löydä. Enkä aivan tosissaan Black Ice:täkään. Kuuntelee nostalgiamielessä, ei ole noussut hittejä, mitä nyt alussa Rock n roll train vähän aikaa. Kokoelmilta löytyy kivoja, kuten Big Gun ja Bonin aikainen Jailbreak on helmi.
 
Toivottavasti tuosta ei kukaan ottanut hernettä neniin, kysehän on vain omasta näkemyksestä ja varmaan muiden fanien lailla odotan innolla uutta albumia. Mitään "joka biisi rullaa täysillä" en edes odota, joku kiva kestohitti olisi hieno juttu. Edes yksi.

Mun mielestä molempi parempi, kun acdc-huutajista puhutaan. Bon Scottin laulutyylissä viehättää tietty törkyisyys, ja onhan Powerage, If you want blood ja Highway to hell aivan tautisen kovia kiekkoja, joihin ei kyllästy ikinä.
Brian Johnson on taas laulajana turboahdettu sirkkeli, mikä ei tuossa musassa todellakaan ole huono juttu. Tämän herran aikakaudella pukannut muitakin hienoja levyjä kuin Back in black, esim. For those about the rock ja Flick of the switch, mikä on täysin aliarvostettu levy. Myös Black ice on yksi mun suosikkeja. Mnetin yleisestä linjasta poiketen nostaisin myös Ballbreakerin ns. parempien acdc-plättyjen ryhmään.

Rämppy: Mnetin yleisestä linjasta poiketen nostaisin myös Ballbreakerin ns. parempien acdc-plättyjen ryhmään.
 
"Parempien plättyjen ryhmästä" en tiedä sanoa enkä tohdi kommentoida muuta kuin sen, että Ballbreaker on kyllä omassakin suosiossa. Cover You In Oil, Burnin' Alive, Hail Caesar, sekä tietenkin avausraita Hard as a Rock ovat aina olleet omassa suosiossa, kenties ehkä sen takia että Ballbreaker oli ensimmäisiä albumeita bändiltä, jotka tuli ns. otettua haltuun kuuntelemalla läpikotaisin. Jännä miten mä aloitin kuuntelun juuri tuosta aikoinaan, vaikka kaverilta lainaan sainkin samaan aikaan Back In Blackin ja Highway to Hellin.

Tuomoo: "Parempien plättyjen ryhmästä" en tiedä sanoa enkä tohdi kommentoida muuta kuin sen, että Ballbreaker on kyllä omassakin suosiossa. Cover You In Oil, Burnin' Alive, Hail Caesar, sekä tietenkin avausraita Hard as a Rock ovat aina olleet omassa suosiossa, kenties ehkä sen takia että Ballbreaker oli ensimmäisiä albumeita bändiltä, jotka tuli ns. otettua haltuun kuuntelemalla läpikotaisin. Jännä miten mä aloitin kuuntelun juuri tuosta aikoinaan, vaikka kaverilta lainaan sainkin samaan aikaan Back In Blackin ja Highway to Hellin.
 
Niin..onhan se kuitenkin jännä, että toiset tykkää tästä 80 - 90-luvun ACDC:sta ja jotkut - kuten minä - pudottiin siinä vaiheessa kelkasta. Lieneekö ikä, sukupolvi tms kysymys? Voisi ajatella, että ACDC meni ajan mukana, mutta vanhemmat fanit jäivät eiliseen ;-)
 
Minulle tämä Bon/Brian-asetelma ei ole mikään haitta. Ehkä enemmän Youngin veljesten kitarointi, josta hävisi jokin rentous ja rahina. Tilalle tuli kliinistä erikoiskikkailua. Täytyy siellä jotakin "vikaakin" olla, kun ne biisit eivät soi (joitakin harvoja lukuunottamatta) kokoelmilla tai konserteissa.
 
Tosiasia kuitenkin on, että 70-luvun bändi oli tavallaan aivan eri kuin myöhempi.

Yallup: Täytyy siellä jotakin "vikaakin" olla, kun ne biisit eivät soi (joitakin harvoja lukuunottamatta) kokoelmilla tai konserteissa.
 
No eihän AC/DC ole For Thosen jälkeen varsinaisesti mitään klassikkolevyjä ulos pukannutkaan, jos nyt ei halua Razor's Edgeä laskea sellaiseksi. Se kun tavallaan "palautti" bändin kartalle ja sai bändille uusia, nuorempia faneja.
 
Mutta kieltämättä bändi on itsekin syypää noiden kasarilevyjen väheksyntään unohtamalla ne täydellisesti settilistastaan. Aina tietysti kunkin uuden levyn biisejä on keikalla muutama soitettu, mutta runko biisilistassa on ollut jo häkellyttävän pitkään lähes muuttumaton; N. puolet siitä on Bonin aikaisia biisejä, ja niissäkin harvoin on kovin paljon variaatiota. Sitten soitetaan muutama biisi Back In Blackilta, yksi For Thoselta (nimibiisi), sen jälkeen tuleekin lähes 10 vuoden tauko ja Razor's Edgeltä soitetaan yksi biisi (Thunderstruck). Sitten on soitettu uuden levyn biisejä muutama.
 
Syyksi noiden kasaribiisien jättämiselle keikoilta on esitetty sitäkin, että Phil Rudd ei olisi erityisen innokas niitä soittamaan kun ei niillä levyillä esiinny. Flick of the Switchilla mies kuitenkin on vielä kannujen takana ja Thunderstruck on ollut jo pitkään setissä joten ei sekään ihan tyhjentävä selitys ole. Toinen yleinen selitys on se, että Brian ei enää pystyisi laulamaan niin korkealta kuin mitä noissa biiseissä pitäisi, mutta kyllähän Back in Blackillakin leadlaulu menee paikoin niin korkealta että mies on joutunut jo ajat sitten muuttamaan tiettyjä melodioita matalammiksi keikoilla. Ehkä bändi ei vaan sitten itsekään lopulta pidä nykyään noita tuotoksia kovin kummoisina, mikä on kuitenkin harmi koska sieltä löytyy hyviä biisejä, joita mieluusti olisi välillä kuullut keikoilla joidenkin iät ja ajat kierrätettyjen hittien sijaan. Takuulla se tuleva kiertuekin menee ihan samalla kaavalla kuin edelliset, joten turha näiden perään on haikailla, mutta jos keikalla sois vaikka Sink the Pink, Guns For Hire, Bedlam In Belgium tai That's the Way I Wanna Rock'n'Roll, tai Bonin ajoilta esim. Down Payment Blues tai Touch Too Much niin kyllä olisin valmis vaihtamaan muutamankin 300 kertaa livenä soitetun biisin pois.

Reilut 6 vuotta sitten ennen Black Ice albumin ilmestymistä puhuttiin pääpiirteittäin samasta aiheesta ja silloin kirjoitin tähän tapaan:
 
"Yksinkertaisen nerokkaat ja tarttuvat riffit sekä tiukka ja saumaton yhteensoitto on aina ollut bändin vahvinta osa-aluetta. Sen takia AC/DC onkin maailman paras livebändi. Mutta mitä viimeiset muutamat levyt ja niiden biisit ovat osoittaneet, vaikuttaa siltä että se lähde on alkanut pahasti tyrehtymään josta Youngit ovat biisinsä aina ammentaneet. Vaatii uskomatonta kekseliäisyyttä ja näkemystä että saa väännettyä aina vaan uusia riffejä niin vähistä tarpeista kun käytössä on suunnilleen vain ne E,A,D ja G soinnut. Youngin veljiltäkään se ei valitettavasti aina onnistu. Varsinkin uudemmassa tuotanossa yritetään kovasti "kikkailla" noilla muutamilla soinnuilla mutta lopputulos on ollut aika tasapaksua perus huttua.
 
Toivoisin hartaasti kuulevani tulevalta levyltä vielä sellaista matskua kuin silloin ennen vanhaan jolloin biisien rakenne oli jopa yksinkertaisempi mutta biisit ja niiden teho perustui rytmiikalle (Phil&Cliff) ja sille armottomalle Malcolmin komppaamiselle. Miettikääpäs biisejä: Let there be rock, Bad boy boogie, Up to my neck in you jne.. suoraviivaisia, todellisia rock biisejä joissa ei paljon kikkailla. Kyseistä matskua AC/DC:ltä ei valitettavasti ole tullut enää pitkiin aikoihin vaikka juuri tuon tyyppisissä biiseissä bändi on aina ollut parhaimmillaan. Toivottavasti noista helmistä pääsee nauttimaan vielä edes livenä?

Kaikesta kritiikistä huolimatta AC/DC on edelleen maailman paras rock orkesteri. Uusi sinkku (Rock'roll train) olkoonkin sitten turvallinen ja hieman yllätyksetön, oli itselleni kokonaisuudessaan ihan positiivinen yllätys; vaikkei riffi kovin erikoinen olekaan on kertsi tarttuva ja soundit mallikelpoiset, paremmat kuin pitkiin aikoihin. Runsas radiosoitto on taattua, kuten varmaan oli suunniteltukin. Lisäksi bändin soitosta ja laulusta on poissa kaikki se väkinäisyys joka parilla edellisellä levyllä on ainakin minua vaivannut."
 
Eli odotukset ovat korkealla, nytkin v.2014 vaikka kovin lenkki on joukosta poissa!

powerage: Toivoisin hartaasti kuulevani tulevalta levyltä vielä sellaista matskua kuin silloin ennen vanhaan jolloin biisien rakenne oli jopa yksinkertaisempi mutta biisit ja niiden teho perustui rytmiikalle (Phil&Cliff) ja sille armottomalle Malcolmin komppaamiselle. Miettikääpäs biisejä: Let there be rock, Bad boy boogie, Up to my neck in you jne.. suoraviivaisia, todellisia rock biisejä joissa ei paljon kikkailla. Kyseistä matskua AC/DC:ltä ei valitettavasti ole tullut enää pitkiin aikoihin vaikka juuri tuon tyyppisissä biiseissä bändi on aina ollut parhaimmillaan.
 
Noiden mainitsemasi tyylisten biisien tehohan perustuu ihan yksinkertaisesti nopeampaan tempoonkin. Niissä on liike-energiaa ihan eri tavalla kuin yhdessäkään Black Icen biisissä, vaikka ihan letkeällä groovella sekin levy sinänsä rullaa. Ite vähän aiemmin tässä ketjussa kirjoitin, kuinka bändin keskitempo on pikku hiljaa muuttunut hitaammaksi vuosien mittaan. Stiff Upper Lipillä on sentään vielä joku Safe In New York City, jota voi kutsua nopeammaksi biisiksi AC/DC-mittarilla. Viimeisimmällä ei ole ainuttakaan. Oliskohan Big Jack tempollisesti reippain biisi, eikä sekään nyt mikään hurja rocker ole. Kieltämättä sitäkin puolta bändistä olisi vielä mukava kuulla tulevalla levyllä, mutta voihan se olla että se suurin energia ja sisäinen palo joka on noita vimmaisia ralleja synnyttänyt on laantunut jo vuosia sitten, ja biisin- ja levynteko on nykyään sellaista kivaa puuhaa. Toivois silti että rytmiryhmästä otettais kerran vielä karstat irti, kun Steviekin kaikesta päätellen on varsin pätevä keppimies.

sellisti: Noiden mainitsemasi tyylisten biisien tehohan perustuu ihan yksinkertaisesti nopeampaan tempoonkin.
 
Kyllä, juuri näinkin. Mutta tarkoitin muutakin kuin nopeampia tempoja; suoraviivaisia, klassisia rock biisejä, biisin rakenteita jne.. joista löytyy kuitenkin erittäin vahvoja laulumelodioita esim. Hell ain't a bad place to be, Up to my neck in you, Shoot to thrill Whole lotta rosie jne..

powerage: Kyllä, juuri näinkin. Mutta tarkoitin muutakin kuin nopeampia tempoja; suoraviivaisia, klassisia rock biisejä, biisin rakenteita jne.. joista löytyy kuitenkin erittäin vahvoja laulumelodioita esim. Hell ain't a bad place to be, Up to my neck in you, Shoot to thrill Whole lotta rosie jne..
 
Oij joij, mainitsit nyt kyllä niin kovia piisejä, ettei voi olla ku täysin samaa mieltä! Varsinkin Up To My Neck In You ja Shoot To Thrill kuuluvat top-10-ralleihin; meikäläisen listalla siis.

rheinone: Oij joij, mainitsit nyt kyllä niin kovia piisejä, ettei voi olla ku täysin samaa mieltä! Varsinkin Up To My Neck In You ja Shoot To Thrill kuuluvat top-10-ralleihin; meikäläisen listalla siis.
 
Perkule, yksi unohtui "Cold hearted man"!

Malcolmin perhe vahvisti nyt että mies kärsii dementiasta.
 
http://www.soundi.fi/uutiset/malcolm-youngin-dementia-vahvistettu

powerage: Kyllä, juuri näinkin. Mutta tarkoitin muutakin kuin nopeampia tempoja; suoraviivaisia, klassisia rock biisejä, biisin rakenteita jne.. joista löytyy kuitenkin erittäin vahvoja laulumelodioita esim. Hell ain't a bad place to be, Up to my neck in you, Shoot to thrill Whole lotta rosie jne..
 
Minusta koko bändin juttu kiteytyy Riff Raffiin. Siinä on kaikki ainakin Bonin aikaisen meiningin elementit kohdillaan. Muutenkin Powerage on ainakin minun mielestä paras albumi.