Aihe: Kokemuksia Simon&Patrick, Sigma, edulliset Martinit?
1
konehes
16.09.2014 23:16:51
kenssi: Joo eli ensimmäistä kunnollista akustista olen hankkimassa ja tavoitteena olisi saada laadukas, soitettava ja mielellään suht. pitkäikäinen soitin.
 
Tuossa hintaluokassa on välillä mahdollista löytää käytettynä oikein hyvä soitin. Viime viikolla oli torilla Martin 000-15 hintaan 450 €, mikä on jo aivan käsittämättömän halpa hinta siitä. Ja kyllä ne budjettiluokan Martinit on myös hyviä kitaroita.
 
Mun mielestä mikityksestä ei kannata maksaa, jos sitä ei tarvitse. Ei se soundia huononna, mutta tuo usein lisää hintaa.
cherub with heavy metal machine
Demo Harrison
17.09.2014 15:35:02
Kommentoinpa nyt silläkin uhalla että oma käyttökokemukseni on kovin vähäinen näistä ko. laatuakkareista. Mutta itselläni on ollut Martin DRS1 kohta vuoden. Oikeastaan melkein jo unohdinkin että siinä on elektroniikkaakin.
 
Totta puhuen olin itsekin alkuun hieman innoton valmiiksi mikitettyyn akkariin, mutta kun soitin teki muutoin positiivisen vaikutelman ja sopi käyttöbudjettiini. Ja jos vielä joskus pukkaisi semmoistakin keikkaa, missä sähköisesti vahvistetulle akkarille käyttöä.
Krooninen sävelkorvan tulehdus ja rytmitajuttomuustila jo vuodesta...
kenssi
17.09.2014 19:51:11
Demo Harrison: Kommentoinpa nyt silläkin uhalla että oma käyttökokemukseni on kovin vähäinen näistä ko. laatuakkareista. Mutta itselläni on ollut Martin DRS1 kohta vuoden. Oikeastaan melkein jo unohdinkin että siinä on elektroniikkaakin.
 
Eipä noita mikityksiä tosiaan välttämättä edes huomaa, Kitarapajalla testaillessani sain käteeni tuon sigman SDM-15 ja vasta netistä tarkistaessani huomasin että siinähän oli elektroniikat sisällä. Hieno soitin silti ja hyvä sointi, joten ehkäpä noita mikitettyjä ei kannata täysin sulkea pois vaihtoehdoista. Ehdottomasti pitää nuo martinit ainakin vielä testailla läpi kun seuraavan kerran käy.
 
Lähinnä noiden kopan sivuun porattujen säätöpaneelien kohdalle tekee mieli vetää raja, vaikka makuasia kai nekin...
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)