Aihe: C-kasetti rules
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14
Yallup
11.09.2014 11:11:18
reaper666: Hauska tarina! :) kummassa flaksi-ketjussa jatkuu?
 
Se oli yksi elämäni kummallisimmista tapahtumista. Alkuun kävi jopa mielessä, että tilanne olisi kavereiden puolelta jotenkin järkätty ja tytöt pantu "muka liftaamaan" ja pistetty kasetti kassiin etukäteen. Tosin kuski ja kaveri eivät olleet koskaan mukana musaharrastuksissa, eikä ne tienneet koko kasetista, puhumattakaan rumpalista. Ei nekään heti uskoneet minun siellä soittavan, kunnes kuulivat laulun ja joitakin puheita biisien välissä.
 
Ps. Ne tytöt olivat sen verran nuoria, ettei niitä passannut alkaa iskemään.
 
Ps2. Se minun laulama biisi oli "Kauppaopiston naiset"
"Tosta se taitaa lähteä.."
NHR
11.09.2014 12:05:59
 
 
Yallup: Ps. Ne tytöt olivat sen verran nuoria, ettei niitä passannut alkaa iskemään.
 
Tietenkin onnistuin taas kerran lukemaan yhden tietyn sanan ylläolevasta virkkeestä väärällä alkukirjaimella. Toinen vihje, että väärä alkukirjain oli h. Kolmas vihje,että väärinlukemani sana EI ollut "herran",.. ;)
 
Itseltäni löytyy edelleen iso pahvilaatikollinen alkuperäisiä ja äänitettyjä kasetteja, joita ei enää tule kuunneltua käytännössä ollenkaan (kun ei enää ole autoakaan, jossa kasetteja kuunnella). Jonkun piti joskus muutama vuosi sitten jo tulla hakemaan niistä "parhaat päältä", vaan eipä näkynyt. Joskus olen hieman harmitellut sitäkin, ettei tullut silloin aikoinaan hommattua ollenkaan vinyylisoitinta, eikä näinollen myöskään lainkaan levyjä. Eihän kaseteilla mitään keräilyarvoakaan ole...
"Mister is my cowboy!" - J. E. Vanaja
Kailis
12.09.2014 01:11:58
 
 
reaper666: No tajuuhan tuon, että tolla kynällä kirjoitetaan esittäjän yms.nimi tuohon kasetin tarraan.
 
Liittyy kasetin kelaamiseen =D Ai niin, mun profiilissa oleva musanäyte on kasettimasterista. Löysin sen vuosien jälkeen ja aika paskalla dekillä poltin CD:lle.
TRAUM: mua vituttaa idiootit...tai siis ei muuten mutta kun niillä on äänioikeus siinä missä meikäläiselläkin.
reaper666
12.09.2014 06:08:46
Kailis: Liittyy kasetin kelaamiseen =D
 
Joo, olin kyllä tietoinen tästä asiasta :D
Yallup
12.09.2014 11:17:32
Enollani oli aikoinaan hieno radiokasettimankka Telefunken ja hän oli hyvin visu sen käytöstä. Oli sitä mieltä, että sillä ei saa kelata nauhaa koska nauha venyy, menee pilalle ja itse mankkakin särkyy. Pitää vaan jaksaa kuunnella alusta loppuun ja kääntää kasetti. Me pikkupojat yritettiin väittää vastaan - ihan turhaan. Muistaakseni nauha piti ensin kiristää kynällä, ennen kuin sen sai laittaa pesään. Myös pausen käyttö esim radiosta äänitettäessä oli kielletty, sekin särkee mankan. Kaikenlaista uskomusta.
"Tosta se taitaa lähteä.."
Yallup
12.09.2014 13:28:48
Muistatteko erilaisia kasettityyppejä. Halvimmat olivat ferroja, paremmat ferrokromia ja parhaat kromikasetteja. Pituuserojakin oli, 30, 60, 90 ja 120 min, joista varsinkin 120 oli todella ohutta ja katkeili, jopa venyi/huojui käytössä. Äänenlaatu oli selvästi parempi 60 min-kasetissa kuin 90 min, vaikka pidempi oli kätevämpi. Sai koko LP:n samalle puolelle. TDK ja Sony olivat laatukasettien maineessa. Basf ja monet halpamerkit piti kiertää kaukaa. Surkeimmissa jopa se jousi/tyynyhässäkkä saattoi irrota itsekseen. Yhteen aikaan niitä sai monen värisenä! Sai vaikka äänitellä erilaista musiikkia erivärisille kaseteille - kätevää!
 
Joissakin kaseteissa oli sellainen äänipään putsausosuus ennen varsinaista nauhaa. Se oli oikeastaan hyvin toimiva, koska siihen tarttui selvästi ruskeaa. Toki vakavammalla harrastajalla oli sellainen äänipään puhdistuskasettikin. Niitä oli hankaavia (ei suositeltu) ja joihinkin laitettiin sellaista puhdistusainetta. Niistä kiisteltiin sitten kovasti. Äänipään säätö (atsimuutti) oli oltava just, eikä melkein. Siihenkin hommaan oli joku testikasetti?
 
Kun oli hankkimassa parempaa, ihan erillistä dekkiä, oli tarkkaan katsottava huojunta ja taajuuskäyrät. Dolby oli ihan ehdoton must. Tosin siinä oli joku kilpaileva kohinanvaimennus välillä. Parhaissa vehkeissä kohinanvaimennus valittiin kytkimestä. Tosi hyvään äänenlaatuun päästiin, kun dekki äänitti tuplanopeudella, sillä tehty kasetti tietysti soi tavallisessa soittimessa liian hitaasti, todella hitaasti! Level/VU-mittarit olivat hienoja, varsinkin kun olivat oikein suuret ja taustavalaistut. Äänitettäessä piti tarkkailla, ettei pompi liikaa punaisella ja molemmat kanavat samalla tasolla. Oliko joissakin joku demagnetointi?
 
Kasetin sai soimaan kirkkaammin (muka paremmin) kun toistossa otti Dolbyn pois päältä!
"Tosta se taitaa lähteä.."
Rämppy
12.09.2014 14:58:15 (muokattu 12.09.2014 15:03:58)
Yallup: Muistatteko erilaisia kasettityyppejä. Halvimmat olivat ferroja, paremmat ferrokromia ja parhaat kromikasetteja. ..TDK ja Sony olivat laatukasettien maineessa. Basf ja monet halpamerkit piti kiertää kaukaa.
Ja kalleimmat kasetit oli niitä joissa luki METAL, eli sisälsivät ns. metallinauhaa. Kyllä BASF oli laatumerkki. Suurena nauhavalmisajana siltä löytyi kasetteja joka laatu/hintaluokasta. Laatumerkkejä olivat myös mm. Maxell ja JVC, myös Agfalla oli hyviä kasetteja, joskin myös halpaosastoa. Sitten oli näitä halpahallien ja ruokamarkettien halpiskasetteja (esim. Forward), jotka lähinnä sotkivat äänipäät.
Mutta kyllä kasettien kuuntelu nykyään on lähinnä retrohörhöilyä. Ei sitä hommaa voi soundeilla perustella. Mulla on edelleen kymmeniä c-kasetteja ja laadukas Onkyon dekki. Silti kasetit eivät hyvällä tahdollakaan ole soundeiltaan äänilevyjen (cd tai vinyyli) luokkaa. Mutta kivahan niillä on joskus fiilistellä.
En sitten malttanut olla sanomatta.
NHR
12.09.2014 19:48:39
 
 
Eilen muuten baarissa eräs kaveri lykkäsi minulle kolme kasettia lainaan: Gillanin joku soololevy, Keik Rändëlainin Kop kop kop, ja joku Tenho Saurénin vanha huumorikasetti, josta löytyi mm. vuosikymmeniä kadoksissa ollut mustalaisen hevosenmyyntipuhe: "Meit oli siin kolome miest reessä, Arttu-vainaa, Ruurikki-vainaa ja minä-vainaa, ja kaikki kävel, kylä näin on too-si..." :D
 
Gillania kuuntelen nyt, ja tämähän on ihan perkeleen kova!
"Mister is my cowboy!" - J. E. Vanaja
Pauli Lappalainen
12.09.2014 21:02:15
NHR: Eilen muuten baarissa eräs kaveri lykkäsi minulle kolme kasettia lainaan: Gillanin joku soololevy, Keik Rändëlainin Kop kop kop, ja joku Tenho Saurénin vanha huumorikasetti, josta löytyi mm. vuosikymmeniä kadoksissa ollut mustalaisen hevosenmyyntipuhe: "Meit oli siin kolome miest reessä, Arttu-vainaa, Ruurikki-vainaa ja minä-vainaa, ja kaikki kävel, kylä näin on too-si..." :D
 
Gillania kuuntelen nyt, ja tämähän on ihan perkeleen kova!

 
Hai sie valkolainen, osta hyvä hevoin.
Täys elläin maasta kavioihin saakka.
On rintaa, on häntää, enempi häntää.
Hyvä hevoinen, juokseen palan matkaa alta minnuutin.
Jos se ei pääse makkuulle ja makkuulta ylös, se johtuu siitä että se on nuor elläin ja
uutuuven jäykkä.
 
tai jotain???
NHR
12.09.2014 21:26:50
 
 
Pauli Lappalainen: Hai sie valkolainen, osta hyvä hevoin.
Täys elläin maasta kavioihin saakka.
On rintaa, on häntää, enempi häntää.
Hyvä hevoinen, juokseen palan matkaa alta minnuutin.
Jos se ei pääse makkuulle ja makkuulta ylös, se johtuu siitä että se on nuor elläin ja
uutuuven jäykkä.
 
tai jotain???

 
Joo, kaikki tuokin kuulosti tutulta, mutta en nyt enää "tähän aikaan" viitsi ruveta uudelleen tuota "huudattamaan" tarkistaakseni jotain aivan sanatarkkoja sanamuotoja. Muistan kuinka erään kaverin isä tuota meille imitoi joskus ollessamme vielä pikkupoikia, silloinkin jo nauroimme, kuten nauroin itse vieläkin. Kyllä Saurén oli sentään miees, vaikka eivät aivan kaikki jutut enää tänäpäivänä niin kovin "tuoreilta" tunnukaan...
"Mister is my cowboy!" - J. E. Vanaja
CountX
12.09.2014 22:24:30
NHR: Tenho Saurénin vanha huumorikasetti, josta löytyi mm. vuosikymmeniä kadoksissa ollut mustalaisen hevosenmyyntipuhe: "Meit oli siin kolome miest reessä, Arttu-vainaa, Ruurikki-vainaa ja minä-vainaa, ja kaikki kävel, kylä näin on too-si..." :D
 
Miulla on jossain Tenho Saurénin Blyysit Läikkyy ja sitten yksi toinen kasetti jonka nimeä en nyt millään muista. Pitääkin kaivaa huomenna esille ja kuunnella. Siis jos ne toimii vielä. Niille on tullut naurettua maha kipeänä monet kerrat ihan pennusta asti.
Prophet
12.09.2014 23:13:29
CountX: Miulla on jossain Tenho Saurénin Blyysit Läikkyy ja sitten yksi toinen kasetti jonka nimeä en nyt millään muista. Pitääkin kaivaa huomenna esille ja kuunnella. Siis jos ne toimii vielä. Niille on tullut naurettua maha kipeänä monet kerrat ihan pennusta asti.
 
Parhaat jutut, Kootut seokset, Tunnin pläjäytys, Blyysit läikkyy, Perusviihdettä a'la Tenho & Tane, Perusviihdettä 2 - Tenhon ja Tanen joulupläjäys, Tenho & Tane -viihdepläjäys, Tenho Sauren lapsenvahtina, löytyvät huumori-c-kasettikokoelmastani.
daredevil
12.09.2014 23:25:30
Joissakin kaseteissa oli sellainen äänipään putsausosuus ennen varsinaista nauhaa. Se oli oikeastaan hyvin toimiva, koska siihen tarttui selvästi ruskeaa. Toki vakavammalla harrastajalla oli sellainen äänipään puhdistuskasettikin. Niitä oli hankaavia (ei suositeltu) ja joihinkin laitettiin sellaista puhdistusainetta. Niistä kiisteltiin sitten kovasti. Äänipään säätö (atsimuutti) oli oltava just, eikä melkein. Siihenkin hommaan oli joku testikasetti?
 
Mulla on tällainen puhdistuskasetti vielä tallessa. Siihen laitettiin sitä liuotinta tai mitä lie nyt olikaan ja vähäksi aikaa pyörimään dekkiin..
Neljä kanavaa riittää musiikin tekemiseen
CountX
12.09.2014 23:31:00 (muokattu 12.09.2014 23:34:52)
Prophet: Parhaat jutut, Kootut seokset, Tunnin pläjäytys, Blyysit läikkyy, Perusviihdettä a'la Tenho & Tane, Perusviihdettä 2 - Tenhon ja Tanen joulupläjäys, Tenho & Tane -viihdepläjäys, Tenho Sauren lapsenvahtina, löytyvät huumori-c-kasettikokoelmastani.
 
Voi perse! Onko niitä noin paljon?! En ikinä saa kuulla noita kaikkia. Epistä!
Se toinen on muuten tuo Parhaat Jutut.
 
Nyt alat sitten heti huomenna muuttamaan niitä kasetteja digitaaliseen muotoon ja lataat youtubeen, että me muutkin päästään nauramaan. Alathan..?
 
E: Niitä näkyykin olevan youtubessa jo valmiiksi. Samperi kun ei ole tullut aiemmin mieleen hakea sieltä. Nyt kulahtaakin loppuilta laatuhuumorin merkeissä.
Vessajono
12.09.2014 23:42:17
CountX: E: Niitä näkyykin olevan youtubessa jo valmiiksi. Samperi kun ei ole tullut aiemmin mieleen hakea sieltä. Nyt kulahtaakin loppuilta laatuhuumorin merkeissä.
 
No nyt kyllä!
Leuka rintaan ja paskat housuissa kohti uusia pettymyksiä.
Kailis
13.09.2014 02:34:32
 
 
Mulla on Petelius & Hietasen Luontoilta kasetilla. Aivan hulvaton.
http://www.youtube.com/watch?v=6IAKGf_Fu4A
TRAUM: mua vituttaa idiootit...tai siis ei muuten mutta kun niillä on äänioikeus siinä missä meikäläiselläkin.
NHR
13.09.2014 11:36:58
 
 
Prophet: Kootut seokset
 
Tämä oli muuten tuon lainaamani kasetin nimi näköjään.
"Mister is my cowboy!" - J. E. Vanaja
jyrivaan
13.09.2014 11:44:30
Onkos moni sitten tässä ryhmässä pienempänä tehnyt omia sketsejä c-kaseteille?
 
Tässä ainakin yksi allekirjoittanut. Kavereiden kanssa aina 10-vuotiaina ja hieman vanhempanakin nauhoiteltiin. Ala- ja yläasteiässä enimmäkseen kuitenkin.
 
Joitain nauhoituksia on vielä tallella ja kyllähän noita nostalgiasyistä pystyy kuuntelemaan eikä iske myötähäpeän tunnetta. Ihan kaikkia sketsejä en kuitenkaan viitsi paljastaa, mutta aika perusjuttuja oli sellaiset, että joitain julkkiksia haastateltiin. Esim. Martti Ahtisaari ainakin monesti meidän sketseissä esiintyi kuin myös Kekkonen vaikkakin oli aikapäiviä sitten kuollut jo noita sketsejä tehdessä. Yksi kaveri haastatteli ja itse huonoila imitaatiotaidoilla noita julkkiksia imitoi ja sitten tietysti päinvastoin. Itse olin haastattelija ja kaveri julkkis.
 
Halpaa huvia oli tuolloin, mutta eipä meistä kenestäkään kuitenkaan ihan kansannaurattajaa tullut vanhempana. :)
sellisti
13.09.2014 12:40:48 (muokattu 13.09.2014 12:41:41)
jyrivaan: Onkos moni sitten tässä ryhmässä pienempänä tehnyt omia sketsejä c-kaseteille?
 
Tässä ainakin yksi allekirjoittanut. Kavereiden kanssa aina 10-vuotiaina ja hieman vanhempanakin nauhoiteltiin. Ala- ja yläasteiässä enimmäkseen kuitenkin.
 
Joitain nauhoituksia on vielä tallella ja kyllähän noita nostalgiasyistä pystyy kuuntelemaan eikä iske myötähäpeän tunnetta. Ihan kaikkia sketsejä en kuitenkaan viitsi paljastaa, mutta aika perusjuttuja oli sellaiset, että joitain julkkiksia haastateltiin. Esim. Martti Ahtisaari ainakin monesti meidän sketseissä esiintyi kuin myös Kekkonen vaikkakin oli aikapäiviä sitten kuollut jo noita sketsejä tehdessä. Yksi kaveri haastatteli ja itse huonoila imitaatiotaidoilla noita julkkiksia imitoi ja sitten tietysti päinvastoin. Itse olin haastattelija ja kaveri julkkis.

 
Ei hemmetti, meillä oli ihan sama! :D Pikkuveljen ja serkun kanssa tehtiin parodioita tv-ohjelmista ja -mainoksista, muistan että ainakin Kauniit ja rohkeat, Onnenpyörä ja Urheiluruutu saivat omat versionsa. Matkittiin myös jotain Pulttiboisin ja Kummelin sketsejä ja kehiteltiin omia "visailuohjelmia" omasta päästä, aikamoista sekoilua nuo oli. Ja haastattelut olivat toki oma lukunsa, meillä haastateltavina olivat mm. Matti Nykänen, Toni Nieminen, Matti ja Teppo sekä erinäisiä muita urheilijoita ja muusikoita ja myös ihan fiktiivisia henkilöitä.
 
Jokunen vuosi sitten siirsin nuo kaikki C-kasetilta cd-levylle ja lähetin velipojalle ja serkulle. Ne oli vuosikausia olleet vaan mulla tallessa, ja pojat kertoivat nauraneensa itsensä kuoliaaksi vanhoja juttuja kuunnellessa. Hölmöjähän nuo ovat, mutta nostalgia-arvoa niillä tosiaan kyllä on. :)
Metsän laidas munat jäi vetoketjun väliin / Kyllä siinä joutsenemo katsoi hyvin pitkään. -M. A. Numminen
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)