MegaMan 23.06.2014 09:37:43 | |
---|
Topiello: Tässähän se Metallican kirous just onkin. Bändin tuotoksia tullaan aina vertaamaan Puppetsiin ja muihin, levyihin jotka julkaisun aikaan olivat mullistavia. Nykyään tuo on lähes mahdotonta. Tämäkö on Metallican oma kirous? Eikö sitten muiden dinosaurusten uusia tuotoksia verrata kultapäivien tekemisiin? Kyllä mä luulen että kukaan ei odota Iron Maideninkaan saavan enää uutta Number of the Beastia aikaiseksi, mutta samaan linjaan istuvaa tai edes oikein soitettua musiikkia bändiltä toki edellytetään. Mun mielestä muussa tapauksessa ei ole edes järkeä levyttää. Minä juon kossua!!! |
jazzmies 23.06.2014 10:19:41 | |
---|
MegaMan: Tämäkö on Metallican oma kirous? Eikö sitten muiden dinosaurusten uusia tuotoksia verrata kultapäivien tekemisiin? Verrataanpa hyvinnii. Rush teki mielestäni toiseksi parhaimman levynsä viimeksi. He ryydittivät musiikkiansa erilaisin etnosävyin, mistä tuli varsin onnistunut kombinaatio. Metallican lainat esim. jousiorkesterin kanssa tai kantrikitaroin eivät ole kunnolla tuoneet lisäarvoa, sillä kyse on vain arrista. Eli alkutuontatoon kaivattaisiin tuuletusta. "Ego on kuin hattu. Olisi aina kohteliasta ottaa hattu pois päästä aina kun tapaa toisia ihmisiä." |
joku muu sikko 23.06.2014 10:40:19 (muokattu 23.06.2014 10:42:39) | |
---|
Ihan hyvältä tuo Lords eka kuuntelemalla kuulostaa. Sopivan räkäinen ja vihainen tuotus ainakin näin treenisversiona. Saa nähdä sitten jos joku Bob Rock pääsee tekemään tästäkin amerikan listapoppia miltä se sitten kuulostaa. Jamesin laulu on komeeta edelleen. Kitarat kuulostaa jotenkin paremmilta kuin viimeisillä albumeilla. Se saippuainen Diezel soundi on selkiytynyt hieman. |
Vessajono 23.06.2014 11:01:11 | |
---|
jazzmies: Verrataanpa hyvinnii. Rush teki mielestäni toiseksi parhaimman levynsä viimeksi. He ryydittivät musiikkiansa erilaisin etnosävyin, mistä tuli varsin onnistunut kombinaatio. Metallican lainat esim. jousiorkesterin kanssa tai kantrikitaroin eivät ole kunnolla tuoneet lisäarvoa, sillä kyse on vain arrista. Eli alkutuontatoon kaivattaisiin tuuletusta. Mut toisaalta Rush on suurin piirtein maailman ainut bändi, jonka voi edes kuvitella keksivän pyörän uudestaan 19. albumillaan. Funkånaut: enemmän NYT LÄHTEE SAATANAA! |
bedlam 23.06.2014 11:24:53 (muokattu 23.06.2014 11:35:27) | |
---|
Rushin viimeisin levy oli mulle sellainen about 2/5, eikä sillä keksitty pyöriä uusiksi. Oli se toki parempi kuin DM, mutta kaukana sekin bändi kulta-ajoistaan on. Toki ovat 10 vuotta pitempään jo veivanneet kuin Metallica. http://www.petrilampela.net |
phiit 23.06.2014 11:37:33 (muokattu 23.06.2014 11:43:32) | |
---|
bedlam: Rushin viimeisin levy oli mulle sellainen about 2/5, eikä sillä keksitty pyöriä uusiksi. Oli se toki parempi kuin DM, mutta kaukana sekin bändi kulta-ajoistaan on. Toki ovat 10 vuotta pitempään jo veivanneet kuin Metallica. Rush perustettu '68, Metallica '81 ;) Edit: piti tähän jotain muutaki rustata mutta katos ajatus ku pieru saharaan. ~ Musiikin ei tarvitse olla kaunista ollakseen hyvää ~ |
bedlam 23.06.2014 11:43:40 (muokattu 23.06.2014 11:46:57) | |
---|
phiit: Rush perustettu '68, Metallica '81 ;) Voi ei kun en tiennyt että taas pitää pilkkua noin tarkkaan nussia! Ihan 13 vuotta eroa, nyt meni kyllä ihan perseelleen koko viestin sisältö :D E: näkisin, että se "oikea" Rush ei nyt ihan vuodesta 68 ole ollut toiminnassa. Debyyttilevyjen välillä kuitenkin vain 9 vuotta eroa. http://www.petrilampela.net |
phiit 23.06.2014 11:46:35 (muokattu 23.06.2014 11:48:44) | |
---|
bedlam: Voi ei kun en tiennyt että taas pitää pilkkua noin tarkkaan nussia. Ihan 13 vuotta eroa, nyt meni kyllä ihan perseelleen koko viestin sisältö. Hyvä! Mutta tosiaan piti tuohon tarkentaa että onhan bändien lähtökohdatkin olleet täysin erilaiset, Rush loi jotain aikalailla uutta aikanaan kun taas Metallica vain kehitti (iso kiitos Mustainen panokselle) thrashia eteenpäin jne... blaa Rush on silti paras ja edelleen 10/10 arvoinen bändi. ~ Musiikin ei tarvitse olla kaunista ollakseen hyvää ~ |
bedlam 23.06.2014 11:49:40 (muokattu 23.06.2014 12:28:53) | |
---|
phiit: Hyvä! Mutta tosiaan piti tuohon tarkentaa että onhan bändien lähtökohdatkin olleet täysin erilaiset, Rush loi jotain aikalailla uutta aikanaan kun taas Metallica vain kehitti thrashia eteenpäin jne... blaa No jaa, Rush oli debyytillään enemmän tai vähemmän Zeppelin-kopio. Toki hyvä sellainen. Jatkossa liitti hevirokkiin progea mukaan, mutta ei toki ollut läheskään ensimmäinen joka niin teki. Ei nyt mun mielestä varsinaisesti luonut mitään uutta. Rushin ukot on hauskoja tyyppejä ja mahtavia instrumenttiensa kanssa. Mutta ei ne säveltäjinä kummoisia ole koskaan olleet. Multa löytyy hyllystä kyllä kaikki bändin Blu-rayt ja ne eksyy useinkin soittimeen, taitaa olla itse asiassa ainut bändi mitä en kuuntele/katsele/diggaile niinkään hyvien biisien takia vaan jostain muusta syystä. E: joo pidetään Metallicassa nyt aihe kuitenkin :) http://www.petrilampela.net |
phiit 23.06.2014 11:52:52 (muokattu 23.06.2014 12:30:40) | |
---|
bedlam: No jaa, Rush oli debyytillään enemmän tai vähemmän Zeppelin-kopio. Toki hyvä sellainen. Jatkossa liitti hevirokkiin progea mukaan, mutta ei toki ollut läheskään ensimmäinen joka niin teki. Ei nyt mun mielestä varsinaisesti luonut mitään uutta. Totta tuokin mutta yhtälailla Metallican lailla saavutti ison sukseen omalla alueellaan joten voidaan pitää molempia bändejä "pioneereina". Olihan progea kauan ennen Rushia mutta ei ihan tuossa muodossa, aivan kuten heviä ennen Metallicaa.. Perkele tää pyörä taas lähtis pyörimää joten annan olla :D Edit: taas itelle uppoaa Rush nimenomaan musiikin takia, onhan nuo keikoilla aika tylsiä katseltavia mutta lavan ulkopuolella hyvinkin huumoriukkoja kyllä :) ~ Musiikin ei tarvitse olla kaunista ollakseen hyvää ~ |
Alex_K 23.06.2014 13:50:06 | |
---|
Crappia, ei trässiä. Ei jatkoon, vaikka ne kuinka tuota muovailee. "osaan soittaa onen intron" |
reaper666 23.06.2014 14:05:03 | |
---|
Ei tässä vaiheessa voi puhua, että verrataan vanhoihin. Kyllä se vaan niin on että noi uudet biisit on paskoja vaikka vertaisi sunrise avenuen ylijäämäbiiseihin nickelbackin coveroimana. |
phiit 23.06.2014 14:18:19 | |
---|
reaper666: Ei tässä vaiheessa voi puhua, että verrataan vanhoihin. Kyllä se vaan niin on että noi uudet biisit on paskoja vaikka vertaisi sunrise avenuen ylijäämäbiiseihin nickelbackin coveroimana. Toi on jo aika rumasti sanottu ;) ~ Musiikin ei tarvitse olla kaunista ollakseen hyvää ~ |
Ruutukunkku 23.06.2014 14:43:17 | |
---|
reaper666: Ei tässä vaiheessa voi puhua, että verrataan vanhoihin. Kyllä se vaan niin on että noi uudet biisit on paskoja vaikka vertaisi sunrise avenuen ylijäämäbiiseihin nickelbackin coveroimana. Painajainen I can see clearly now, a painful vision indeed. |
joku muu sikko 23.06.2014 15:45:54 (muokattu 23.06.2014 15:46:46) | |
---|
Kaikkihan kopioi muita. Ennen vanhaan vaan oli vähemmän bändejä mitä kopioida. Kuulin tuossa sattumalta mutaman biisin Testamentin Souls Of Black albumilta ja lähemmäksi Ride the lightning- Metallicaa tuskin voi päästä. Rush kopioi alussa varmaan Zeppeliniä, mutta kylläpä suuta veti epäuskoinsee hymyyn kun eka kerran kuuli sen biisin josta Zeppelin oli kopsannut Stairway the heavenin melodian, sehän oli aika lailla 1/1. Joku muistaa sen bändin? Oli kai kiertänyt Zeppelinin kanssa alukuaikoina, jompikumpi lämppäsi toista? |
Saappineste 23.06.2014 15:46:33 | |
---|
Jos kuitenkin on niin että bändi itsessään haluaisi tehä sitä hard rockinpaa matskua edelleen, mutta yleisö on toista mieltä. Kyllähän tuosta nyt kuulee ettei mielenkiinto riitä enää olemaan vihainen ja raju ja siksi tuppaa jäämään väljäksi tuo meininki. Ei vanha enää jaksa(osaa?) möykätä. Jossakin satatempoisessa 4/4 rockissa bändi voisi vielä tehdä jotain klassikkokelpoista, mutta epäilen että nykyisillä korteilla ei päästä muuta kuin hämmentämään nostalgian soppaa. Kuinka monta vuotta Hetfield on esim. jatkanut tuota mautonta "are u alive?" spiikkiä. Sieltä se aina tulee, eikä sitä varmaan halua kuulla kukaan. Paitsi ehkä tuulipukukansa joka tietää sen yhden biisin. http://serotoninsyndrome.bandcamp.com/ |
Dropped C 23.06.2014 17:51:52 (muokattu 23.06.2014 17:52:25) | |
---|
Lords of Summer olisi ihan OK piisi, jos se olisi max. 5 minuutin mittainen. Saunditkin on tossa demoversiossa DM:ään verrattuna paljon "aidomman" kuuloiset. |
On sitä mieltä että Metallica olis voinut lopettaa siihen mustaan levyyn. Ei suuremmin kiinnosta sitä uudempaa matskua kuunnella. Eikä sitä mustaakaan levyä niin usein jaksa kun siinä on ne väsyneet hittibiisit. Vuonna 1996 kävin kattomassa niitä livenä ja Apocalyptica oli kovempi kuin pääesiintyjä niin jätin ton viimeisimmän stadin-keikan väliin. |
jazzmies 24.06.2014 09:42:54 | |
---|
Berzerkowitz: On sitä mieltä että Metallica olis voinut lopettaa siihen mustaan levyyn. Itse olen sitä mieltä, että musta levy popjazztuottajalla ryyditettynä on aika väsinyt. Soittolistaralleja ja hitaita tempoja joo, mutta se taiteellinen pudotus Justicesta on melkoinen ihan joka suhteessa. No lompakkoon tuli täytettä mustalla levyllä, mutta voi ei noita loadeja... "Ego on kuin hattu. Olisi aina kohteliasta ottaa hattu pois päästä aina kun tapaa toisia ihmisiä." |
phiit 24.06.2014 10:05:45 (muokattu 24.06.2014 10:05:58) | |
---|
jazzmies: Itse olen sitä mieltä, että musta levy popjazztuottajalla ryyditettynä on aika väsinyt. Soittolistaralleja ja hitaita tempoja joo, mutta se taiteellinen pudotus Justicesta on melkoinen ihan joka suhteessa. No lompakkoon tuli täytettä mustalla levyllä, mutta voi ei noita loadeja... Höpsis, Loaditkin ovat vielä ehtaa kamaa ja Metallica toimi livenäkin vielä tuohon aikaa erinomaisesti. Kehitys on hyvää kunhan suunta on oikea, tällä hetkellä ylijäämä thrash riffit / yrittämällä kuulostaa omalta vanhalta itseltään on tuhoon tuomittua pitemmän päälle. ~ Musiikin ei tarvitse olla kaunista ollakseen hyvää ~ |