Keskustelua raskaammasta musiikista ›

TTV: Heh, minä koitin vaan vähän kaunistella, ettei mee liian synkäksi :-)
 
Tää on tietty vain mun kokemus muutaman viime vuoden ajalta. Yhden ennakon oon tainnut saada viimeisen noin neljän vuoden aikana ajallaan kotio. Pahimmillaan on tullut eioota ja julkaisupäivää on lykätty parilla kuukaudella kun toisesta puljusta lättyä on saanut ajat sitten.

Stalkah: Kyllä mie taas voin sanoa, että suurimman osan tilauksistani olen saanut julkaisupäivänä koko äx-historiani aikana. Lähinnä viimeaikoina (tyyliin korkeintaan vuosi taaksepäin) on hommassa ilmennyt räkäisyyttä. Pitäisi kuitenkin osata katsoa pintaa syvemmältä ja tajuta, että ei se lafka tuollaista tahallaan tee ja syy on todennäköisemmin tukkureissa, mutta siitä päästäänkin kysymykseen, että miksi pitää luvata jotain sellaista, mitä ei voi toteuttaa.
 
Ei sillä, että tässä pitäisi alkaa parkumaan kun lapsi, joka ei saanut karkkia, jos jotain yhtä äänitettä ei saanut ihan just sinä päivänä, kun piti. Itse näin asian ennemminkin niin, että hommasta katoaa aika lailla sellainen tietty julkaisupäivän odottelun kihelmöinti ja taika, jos se julkaisu menee plörinäksi jollain tavalla ja levyt tupsahtelee sitten noudettavaksi milloin sattuu.
 
Tämä, tuhat kertaa tämä. Miksi luvata että levy on noudettavissa julkaisupäivänä, jos mitään varmuutta asiasta ei ole. Ja itse tykkään kuunnella ensikuuntelun nimenomaan levyltä ja rauhassa, en mistään Spotifysta. Siksi vituttaa odotella, että jos se sieltä ensi viikolla tulisi että pääsisi kuuntelemaan. Kuten sanoit, julkaisupäivän hohto ja taianomaisuus karisee täysin.
 
e: ja itselläni on viimeisen parin vuoden aikana jokainen ennakkotilattu vinyyli tullut myöhässä.

Tuli tuossa tunti sitten sähköpostiin:
 
Moi,
 
Varaamasi Mastodon LP on nyt noudettavissa Lappeenrannan Äxästä.
 
Äxä säilyttää kyllä edelleen hyvän poppoon maineen miun kirjoissa :)

Kävin älppärin hakemassa. Kansitaide on kyllä komeinta miesmuistiin. Jos tässä jossain vaiheessa pääsis istahtamaan ja naattimaan levystä.

Onkos tällä levyllä muuten akustista kitaraa muualla kuin ihan levyn alussa?

Exhausted: Onkos tällä levyllä muuten akustista kitaraa muualla kuin ihan levyn alussa?
 
Eikös vimosen biisin alussa ole. Näin muistelisin.

Onhan tämä nyt aivan mainio levy, näin ekan kierroksen jälkeen. Nyt tämä lauluvetoisuus tosissaan toimii, The Hunter meni harjoitellessa. Etenkin Brann laulaa tosi hienosti poikamaisella äänellään, suorastaan herkästi tulkiten välillä.
 
Soundit on levyllä hunajata, mitä nyt ihan parissa kohdassa ritisee masterit selkeästi särölle. Bassot muuten jytää. Biiseistä nousi erityisesti melodisesti tosi vahva Motherload ja rapeesti rullaava Feast Your Eyes. Lopun vierailu bändin sludge- & jumitushistoriassa Scott Kellyn kanssa oli suorastaan ylväs.
 
Tavaraa on taas niin paljon, että pitää vielä sulatella ja ottaa seuraava kierros auringon ympäri.

Ekat 6 biisiä on ihan helvetin hyviä, oikein herkullisia. Harvoin mikään kertakuulemalta tuottaa samanlaisia fiiliksiä. Sitten meno vähän jämähtää ikävä kyllä. Mutta kyllähän tämä alustavasti on taas hyvää musiikkia.

Kuulostipas hyvältä ensikuuntelulla. Viimeinen biisi oli harmi kyllä tylsä. Luin huvikseni vähän last.fm:n shoutboxia, Aunt Lisan loppu aiheuttanut true hewi medal fanien keskuudessa armottoman paskamyrskyn. Muistutus hevifanien idioottimaisuudesta ja miksi en jaksa ikinä lukea mitään kommentteja netissä

AnonHero: Kuulostipas hyvältä ensikuuntelulla. Viimeinen biisi oli harmi kyllä tylsä. Luin huvikseni vähän last.fm:n shoutboxia, Aunt Lisan loppu aiheuttanut true hewi medal fanien keskuudessa armottoman paskamyrskyn. Muistutus hevifanien idioottimaisuudesta ja miksi en jaksa ikinä lukea mitään kommentteja netissä
 
Miusta se hevinostatus Täti Liisan lopussa oli just loistava! :)

Aiempaan X:n toimitusvarmuuteen tuli tänään positiivinen merkintä, sillä Mastodon tuli kuin tulikin postista ajoissa. Levyä en ole kerennyt vielä kuuntelemaan, mutta biisilistasta tuli nimien perusteella mieleen King Diamond :-)

McNulty: Miusta se hevinostatus Täti Liisan lopussa oli just loistava! :)
 
Kyllä. Veikkaan, että se Hey-Ho -osuus on se mistä truu-metallistit ei tykkää. Musta ihan passeli kevennys, samaan tyyliin kuin edellisen levyn Blasteroidin lyriikat.
 
Aunt Lisan kohdalla huomasin yhden homman. Nimittäin sama rakenne (menevä säkeistö, puolitempossa junnaava kertsi) alkoi tossa kohtaa olla liian moneen kertaan kuultu. Onneksi lopussa mentiin taas härömmälle vaihteelle. Samaa kaavaa oli jo Hunterilla, ehkä siksi se niin tökkää korvaan.
 
Erittäin moni biisi levyllä menee just tolla tyylillä, kunnes lopussa heitettään vapaalle. Yhden levyn verran noin reipas saman rakenteen käyttö vielä menee, mutta seuraavalla saisi mun puolesta tota rikkoa ihan huolella. Miksei heittää kokonaan sludge-progeksi - mutta se taitaa olla liikaa vaadittu. Noin jyrkkä paluu vanhaan ei tunnu olevan bändi tyyliä.
 
Omaa kuuntelua on tosiaan takana vasta puolitoista kierrosta, katotaan miten mieli tässä muuttuu. Erittäin kova lätty tämä vaikuttaisi olevan. Erittäin raikasta muutosta vanhaan.

Röntgen-Jeesus: Ekat 6 biisiä on ihan helvetin hyviä, oikein herkullisia. Harvoin mikään kertakuulemalta tuottaa samanlaisia fiiliksiä. Sitten meno vähän jämähtää ikävä kyllä. Mutta kyllähän tämä alustavasti on taas hyvää musiikkia.
 
Samat fiilikset tällä hetkellä.

Nyt vasta lähti levy pyöritykseen. Ai jumalauta että tää eka biisi kolisee, "take a deep breath and return to life" saa ihon kananlihalle, ja jumalauta se riffi ennen sooloa! Ja perään Motherload... Onhan tää ihan helvetin nannaa! Tähän jos vielä ottaa pari olusta niin ois varmasti ekstaasissa :D

Exhausted: Samat fiilikset tällä hetkellä.
 
Meillä myös samat. Vitosbiisun jälkeen kaikki biisit on aika samankuuloisia ja päätösraita saa 'loppuispa jo' -reaktioita-

Mulla on kyllä ihan eri fiilikset, Aunt Lisa ja nyt soiva Ember City iski ihan yhtälailla kuin alkupään viisut. Jospa teillä on kyseessä vain se, että tää musiikkiannos on sen verran "motherload" taas kerran, että loppupään biisit alkaa toimia vasta useamman kiekan jälkeen? Hunteria kuuntelin kymmeniä kertoja ja silti en muista keskivaiheen biiseistä mitään, tän levyn biiseissä on kuitenkin melkein kaikissa ihan selkeät ja terävät koukkunsa.
 
E: Halloweenissa oli tarttuva kertsi siinäkin, mutta tää viimeinen biisi nyt ei kauheesti herätä tuntemuksia mihinkään suuntaan. Edellisten levyjen lopetusraidat oli niin huippuja, että nyt päätyivät varmaan ihan tarkoituksella vähän erilaiseen ratkaisuun.
 
E2: on tää kyllä vähän hölmöä naputella nettiin tuntemuksiaan kesken kuuntelun. Sama kun leffaa katsoessa kirjottaisi, että 20 minuuttia, hemmetin hyvä vitsi! 55 minuuttia, tissit! Parempia aikoja oli ne, kun nautiskeli ensin yksin levystä viikkoja ja sitten luki vasta lehdestä jonkun arvostelijan mielipiteen ;)

bedlam: Halloweenissa oli tarttuva kertsi siinäkin, mutta tää viimeinen biisi nyt ei kauheesti.
 
Se on vaan ihan eri tyylin biisi kuin nämä edeltävät. Mun korvaan toi on aivan mainio sludge-postrokki-himmaus -lopetus. Scott Kellyn vokaalit lähtee fiiliksellä, homma kasvaa vikoille sekunteille asti.

Heräsin yöllä pienessä kaljapöhnässä siihen ku Motherload soi päässä. Se on jo kovan biisin merkki. Levyn nimibiisi on älyttömän hyvä samoin Asleep in the deep. Ehkä mun pitäis kuunnella tämä levy lopusta lkuun ni ne loppupään biisitki saattas kuulostaa paremmilta.

Röntgen-Jeesus: Heräsin yöllä pienessä kaljapöhnässä siihen ku Motherload soi päässä.
 
Ite heräsin muutamaan otteeseen yöllä ja joka kerta, samoin kun nyt aamulla soi jatkuvalla syötöllä "this time, this time". Alkaa jo vähän ärsyttää :D