jra 11.06.2014 02:03:06 (muokattu 11.06.2014 02:16:04) | |
---|
Funkånaut: Tarvitaan ikinuori Danny levittämään Suomi-kuvaa maailmalle! http://nyt.fi/a1305834385757 Ensin Danny valloitti Kiinan, nyt lakoaa elokuvamaailmakin Ison D:n edessä. Länsimaiset populaarimusiikin esittäjien vierailut ovat kovasti harvinaisia Kiinassa. Nyt kaupungilla kiersi huhu, että varsinainen mestarilaulaja on saapunut esiintymään ja niinpä liput myytiin hetkessä loppuun. Kiinassa ei ole tapana riehaantua konserteissa eikä se ole edes sallittuakaan. Konserteissa ei saa nostaa käsiä hartioiden yläpuolelle, ei saa tömistellä eikä missään tapauksessa poistua paikaltaan. Nytkin aluksi yleisö istui aivan hiljaa, mutta noin konsertin puolivälissä he alkoivat sulaa ja loppujen lopuksi Danny sai hillityt kiinalaiset lämpiämään siinä määrin, että konsertin lopuksi osa heistä jo seisoi ja taputti ja osa oli lavalla letkana, joka kiersi käsikädessä Dannyn ympäri. Toinen konsertti oli 9.11.1997 maan pääkaupungissa, Pekingissä. Danny esiintyi maan suurimmassa konserttisalissa Poly Plazassa. Siihen konserttiin olisi myyty lippuja paljon enemmän kuin niitä oli saataville, mustassa pörssissä hinnat nousivat huimiin hintoihin. Vastaanotto oli upea ja tunnelma ainutlaatuisen innostunut. ... Nyt tapahtui jotain aivan ihmeellistä. Ensimmäisenä suomalaisena Danny komeili Kiinan päälehden Kiinan Päivälehden etusivulle värikuvan kera ja 19 muuta lehteä noteerasi vierailun näyttävästi. Suosittu kiinalainen ohjelma Maailman ympäri antoi runsaasti aikaa Dannyn vierailulle kanavallaan, jolla on 600 miljoonaa katsojaa. ... Kaikenkaikkiaan konsertin aikana tai sen jälkeen syntyneiden vientikauppojen arvo on noin 300 miljoonaa markkaa. http://www.danny.fi/ulkomailla_kiina.phtml Mutta vetikö Danny Kiinassa tämän? https://www.youtube.com/watch?featu … _detailpage&v=o9wrtzlfn08#t=164 E: 1969 oli jo hoidettu Lontoo: Syksyllä Danny esiintyy Lontoon muodikkaalla Speakeasy-klubilla ja laulaa mm. Worksong-kappaleen. Jimi Hendrix ja Cats Stevens ovat yleisössä. oliko asenne kotimaassa samanlainen kuin silloin kun Keke puski Fittipaldilla itseään kohti mestaruusvuotta? - Kaukolähettimen Klassista Värähtelyä jo vuodesta 2008 - |
Hargon 11.06.2014 11:23:24 | |
---|
Ja Alesi tulee sisälle, niin siinä käy kun kumi ei kestä! |
lukethesis 11.06.2014 12:59:21 | |
---|
^ Ja asiaan kuuluu, että läjä suomalaisia aina löytää noi artikkelit (tai videot) ja menee sitten ontuvalla englannin taidolla niihin kommentoimaan...ketään ei kiinnosta. |
laakeri 11.06.2014 20:39:11 (muokattu 11.06.2014 20:42:57) | |
---|
lukethesis: ^ Ja asiaan kuuluu, että läjä suomalaisia aina löytää noi artikkelit (tai videot) ja menee sitten ontuvalla suomen taidolla niihin kommentoimaan...ketään ei kiinnosta. Korjasin. Varsinkin Youtubessa suomalaiset käyvät sotkemassa kommenttiosiot suomenkielisellä molotuksella. |
lukethesis: ^ Ja asiaan kuuluu, että läjä suomalaisia aina löytää noi artikkelit (tai videot) ja menee sitten ontuvalla englannin taidolla niihin kommentoimaan...ketään ei kiinnosta. Esim. http://www.youtube.com/watch?v=VJ0A5qpjlqA Funkånaut: enemmän NYT LÄHTEE SAATANAA! |
Funkånaut 11.06.2014 20:57:00 | |
---|
Vain kolme kertaa olen joutunut käyttämään ehkäisyä, eikä kertaakaan ole tullut minkäänlaista sukupuolitautia. Minä olen koirilta oppinut, että ensin pitää haistaa ennen kuin saa maistaa. - Pekka Siitoin |
LordWinter 11.06.2014 21:54:38 | |
---|
"Hahaha, kiristääkö esarista, onko toistuvia tulehduksia? Annas kun Tohtori Jutku silpoo peniisi." -Röntgen-Jeesus |
Funkånaut 13.06.2014 12:57:45 | |
---|
Vain kolme kertaa olen joutunut käyttämään ehkäisyä, eikä kertaakaan ole tullut minkäänlaista sukupuolitautia. Minä olen koirilta oppinut, että ensin pitää haistaa ennen kuin saa maistaa. - Pekka Siitoin |
Funkånaut 19.06.2014 12:35:01 | |
---|
Vain kolme kertaa olen joutunut käyttämään ehkäisyä, eikä kertaakaan ole tullut minkäänlaista sukupuolitautia. Minä olen koirilta oppinut, että ensin pitää haistaa ennen kuin saa maistaa. - Pekka Siitoin |
Funkånaut 22.07.2014 17:49:16 | |
---|
Parempi alkoholi aivoissa kuin päinvastoin. |
jra 05.09.2014 04:22:25 (muokattu 05.09.2014 04:52:25) | |
---|
- Kaukolähettimen Klassista Värähtelyä jo vuodesta 2008 - |
kozmik 07.09.2014 12:46:21 | |
---|
"Pimeinä aikoina uskonto sopii parhaiten ohjaamaan ihmisiä, aivan kuten sokea mies on paras opas säkkipimeänä yönä... Mutta kun päivä koittaa, on typerää käyttää oppaina sokeita vanhuksia." -Heinrich Heine |
Vessajono 07.09.2014 15:43:29 | |
---|
Leuka rintaan ja paskat housuissa kohti uusia pettymyksiä. |
Miikss 07.09.2014 15:53:02 | |
---|
Vessajono: Emmäätiär. Jotenkin liian ilmiselvää. Miksei kukaan olis keksinyt tota aikasemmin? Ja vaikka Kosminski parturina olisikin sinänsä osannut heiluttaa veistä niin luulis että ruumiinosien leikkeleminen vaatisi suurempaa tarkkuutta kuin parranajo. No en nyt tiedä kuolleelta ihmiseltä. Ei kuitenkaan enää tarvii huolehtia, että se pysyy elossa. Anatomian tietämyksen voi opetella kirjoista kuka tahansa ja itse elimien poistaminen nyt ei mitään ydintiedettä pitäisi olla, jos tosiaan ei tarvitse huolehtia verenvuodon tyrehdyttämisestä yms. Sen takia en oikein koskaan ole käsittänyt tuota käsitystä, että murhaajan ois pitänyt olla joku lääkäri tai muu lääketieteellisen koulutuksen käynyt tai työkokemusta omaava henkilö. "Lähinnä sie oot sellanen inhorealistinen postmodernia kautta seuraava taidelaji" |
kozmik 07.09.2014 16:36:37 | |
---|
Vessajono: Emmäätiär. Jotenkin liian ilmiselvää. Miksei kukaan olis keksinyt tota aikasemmin? Ja vaikka Kosminski parturina olisikin sinänsä osannut heiluttaa veistä niin luulis että ruumiinosien leikkeleminen vaatisi suurempaa tarkkuutta kuin parranajo. Ketjun aiheen huomioon ottaen oleellista oli se, että kyseessä on suomalainen tutkija, eikä niinkään se, että pitääkö nyt koko maailman uskoa, että Kosminski oli Viiltäjä-Jack... Ainakaan mualimalla (eli Casebook: Jack the Ripperin foorumilla) aiheeseen perehtyneet diletantit eivät tunnu vakuuttuneen. Ihan kiintoisa käänne kumminkin, saapa nähdä. Jos tuossa jotain perää on, niin varmasti aikanaan tullaan muilta asiantuntijoilta saamaan joko vahvistavia tai kumoavia testituloksia. Ei liene mahdotonta, että koko juttu on pelkkää kusetusta, onhan noita kaikenlaisia ollut. "Pimeinä aikoina uskonto sopii parhaiten ohjaamaan ihmisiä, aivan kuten sokea mies on paras opas säkkipimeänä yönä... Mutta kun päivä koittaa, on typerää käyttää oppaina sokeita vanhuksia." -Heinrich Heine |
reaper666 08.09.2014 12:12:30 | |
---|
|
kozmik 08.09.2014 14:30:49 | |
---|
reaper666: Nauroin tota sun tekstiä. "Selvitin _omasta mielestäni_ viiltäjä-jackin arvoituksen. Seuraavaksi sitten kyllikki saaren kimppuun" :) Täytyyhän sitä disclaimeri laittaa kun noin sensaatiomaisia väitteitä välittää eteenpäin. :) Siellä Casebookin foorumilla aihetta käsittelevässä ketjussa vallitsee lähestulkoon liikuttava yksimielisyys siitä, että koko homma on huuhaata. Lähtien siitä, että tuon shaalin alkuperä on melko lailla hämärän peitossa. Aikalaistiedoissa, tutkintapöytäkirjoissa jne. ei ole minkäänlaista merkintää murhapaikalta löytyneestä shaalista. Shaalin liittyminen Viiltäjään perustuu lähinnä jonkinlaiseen "perimätietoon". Että Suomi maailmankartalle Jack the Ripper -kusetuksen voimin... Mutta joo, se siitä OT:sta. "Pimeinä aikoina uskonto sopii parhaiten ohjaamaan ihmisiä, aivan kuten sokea mies on paras opas säkkipimeänä yönä... Mutta kun päivä koittaa, on typerää käyttää oppaina sokeita vanhuksia." -Heinrich Heine |
Karwin 15.09.2014 11:24:46 (muokattu 15.09.2014 11:25:11) | |
---|
Fix - Ministry movie. Mukana mm. Joe Strummer, William Burroughs - ja kohdassa 23:05 Laika & The Cosmonauts. http://vimeo.com/91347991Elämä on nakki. |
Nelisormimangusti 21.09.2014 11:20:02 (muokattu 21.09.2014 11:21:30) | |
---|
http://yle.fi/uutiset/mikkelissa_40 … nsainvaliseen_kuuluisuuteen/7483398 Mikkelissä 40 vuotta sitten hajonnut auto nousi kansainväliseen kuuluisuuteen Amerikkalaiset Huffington Post ja New York Daily News sekä myös brittiläinen Daily Mail ovat kertoneet Mikkelissä syntyneestä ja kasvaneesta Pekka Nummelinista, joka löysi jokin aika sitten Mikkelistä vanhan autonsa. Auto hajosi 40 vuotta sitten ja jäi niille sijoilleen. Outo luku on luonnollinen luku, joka on runsas mutta ei puolitäydellinen. |
reaper666 22.09.2014 17:30:17 | |
---|
|