Stonebong 19.03.2014 19:16:04 | |
---|
Purple EP ei oikein toiminut itelle ja tuli vielä se cowboy mukaan bändiin, joten odotukset ei ollu korkeella. Mutta nyt kuulostaa hyvältä. |
Hogland 06.05.2014 14:29:08 | |
---|
|
Hannu H. 07.05.2014 11:59:00 | |
---|
Ihan Downiltahan tuo kuulostaa. Ei nyt mitenkään tajuntaa räjäyttänyt mutta ehkä vaatii kerran tai pari kuuntelua että laulut aukeaa.. "The music business is a cruel and shallow money trench, a long plastic hallway where thieves and pimps run free, and good men die like dogs. Theres also a negative side."
- Hunter S. Thompson |
hullu_ukko 07.05.2014 12:27:07 | |
---|
Kuulosti paremmalta kuin ensimmäinen EP, mutta aika kaukana ollaan silti NOLAn tai Over the Underin parhaudesta. Odotan edelleen sitä akustishomosteluun perustuvaa EP:tä, josta oli joskus puhetta. Olettaen siis, että sellainen sieltä joskus tulee eivätkä suunnitelmat muutu silleen, että tulee neljä levyä samanlaista säröllä tuuttaamista. ✡ | Kappale kertoo maailmanlopusta, koska maailmanlopun tuoma loppu on mustattu eli blackened. -Wikipedia | ✡ |
Dropped C 07.05.2014 15:23:41 | |
---|
Ei oikein uponnut. Omaan makuun edellinen EP oli paljon parempi. |
phiit 07.05.2014 15:24:52 | |
---|
Itepä taas sanon että huomattava parannus ekaan EP:seen, tylympää menoa mikä on ainoastaan hyvä asia. |
hjukke 07.05.2014 22:54:20 | |
---|
Itelle myös putosi ehkäpä paremmin kun eka purppura. Muusikoiden net, encylopedicus maxcimus, wiisaiten ciria. |
McNulty 08.05.2014 09:43:07 | |
---|
Minulle purppura oli jotenkin pettymys, mutta tämä uusin lähtee jälleen todella kovaa! Tulin teille ku en ihimisihin keherannu mennä. |
teejk 08.05.2014 10:13:45 | |
---|
Vähän ristiriitaiset fiilikset. Parempi toi on kuin eka osa, mutta ei kuitenkaan lähellekään alkupään tuotantoa. Sitä kevyempää osaa odottelen kyllä innolla, jos sellainen on sitten tulossakaan. Nyt tosin puskee myös vähän eri musatyylit kuuntelupuolella, joten en jaksanut pyöräyttää kuin kerran läpi. |
Decadetroll 08.05.2014 10:16:38 | |
---|
Tämä uusin ei kolahtanut heti välittömästi niin kovaa kuin tuo purple ep teki. Pitää kyllä kuunnella useampaan otteeseen, ennen kuin saa sanottua mitään lopullista tästä. Vaikeampi mielestäni kuin tuo purple. I am therefore leaving immediately for Nepal, where I intend to live as a goat. |
phiit 14.05.2014 19:04:39 | |
---|
~ Musiikin ei tarvitse olla kaunista ollakseen hyvää ~ |
juhopetteri 20.05.2014 10:58:28 | |
---|
Huomaa, että riffikuningas on poissa bändistä. Ei mitenkään heikkoa kamaa, mutta jotenkin vähän tylsän puoleista. |
phiit 22.05.2014 13:21:58 | |
---|
juhopetteri: Huomaa, että riffikuningas on poissa bändistä. Ei mitenkään heikkoa kamaa, mutta jotenkin vähän tylsän puoleista. Ei huomaa, musa vain parani ja Keenan on paras ~ Musiikin ei tarvitse olla kaunista ollakseen hyvää ~ |
Ei oikein lähde tämä uusin ep-lohkaisu liitoon missään vaiheessa. Jotenkin päämäärätöntä ja hengetöntä röytämistä. Laadun notkahdukseen tuskin on syynä Windsteinin poistuminen takavasemmalle, etenkin kun Keenan on käsittääkseni ollut ekasta kiekosta lähtien pääsääntöisesti bändin primus motor biisinikkaroinnissa. Vaikuttaa lähinnä siltä, että Keenanin riffikynä on jostain syystä päässyt tylsistymään. Ensimmäinen purppura-EP toimi paremmin, vaikka laadullisesti sekin oli aika eri kaliberia kuin kaksi ekaa kokopitkää. Toivottavasti Down on säästänyt terävimmät esitykset ankkuriosuuksille tässä ep-ruletissa. |
Dropped C 29.05.2014 17:09:00 (muokattu 29.05.2014 17:11:57) | |
---|
Nyt kun oon kuunnellu enempi, niin uppoo paremmin. Onhan siellä todella hyvääkin riffiä seassa."Conjure" - biisistä diggaan ehkä eniten. Kirkan poistumista miesvahvuudesta en itse ainakaan kuule tässä millään tavalla. |
Dr.El 29.05.2014 17:13:56 | |
---|
joo ehkä toi pieni tasapaksuisuus vaivaa tuota ep:tä. mun mieleen parempi kokonaisuus ko edellinen mutta ei witchripperin tasolle yllä mikään noista viimesimmän ep:n piiseistä. viimesin musavideo kyl sai siihen piisiin lisää meininkiä juuriki tuon simppelin ja asenteellisen videon ansiosta. Still alive suckers! |
HaloOfFlies 14.11.2019 19:15:52 | |
---|
Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb. |