Kyseessä on pedaalimallinen kahden 12AX7 (tai yhteensopivan) -putken varaan rakennettu etuaste. Jämäkkä rakenne, kolme kanavaa ja yhteinen EQ kaikille kanaville. Kuuloke-, mikseri- ja pääteastelähtö. Tarvitsee siis päätevahvistimen, ei kytkeydy suoraan kitarakaappiin.
Hyvä perussoundi kaikissa kanavissa, mutta ei todellakaan mitään norjasäröä. Kaikille kanaville keksin aikanaan itse ihan mielekästä käyttöä. Eniten mielistyin Blues-kanavaan, joka reagoi kitaran soittovoimakkuuteen mallikkaasti. Laitteen oma EQ ei ole niitä kaikkein "tehokkaimpia", eli kovin äärimmäisiä asetuksia sillä ei saada, mutta paljon käyttökelpoisia soundeja joka tapauksessa. Itse ratkaisin "puutteen" aikanaan sillä, että tyrkkäsin V-Twinin perään vielä erillisen EQ-pedaalin, jolla saatiinkin jo sitten kaksinkertaistettua soundien lukumäärä. Kokeilin myös yhtä tai kahtakin säröpedaalia ennen V-Twiniä signaaliketjussa ja tuloksena oli aivan toimivia soundeja.
http://mp3.jucciz.com/v-twin/ Tuossa jotain äänipätkiä ajalta, jolloin vielä laitteen omistin. Möin, sillä ostin putkicombon ja sain tällä tavalla pedaalilautaan vähän lisää tilaa. Ihan hyvä vehje silti pop/rock/blues-henkiseen menoon. Ei aivan ääriheviin kuitenkaan, ellei käytössä ole vielä erillisiä säröpedaaleja.
Juodaan piimää, tullaan viisaammiksi näin.