Aihe: Mastodon
1 2 3 4 579 80 81 82 83105 106 107 108 109
bedlam
02.05.2014 07:34:40 (muokattu 02.05.2014 11:15:18)
 
 
Terry Pantheras: Bändi on tehnyt yhden "progelevyn" ja sitä pidetään "aitona" Mastodonina? :)
 
Kommenttini oli tarkoitettu kuittaukseksi edelliselle sivulle, jossa sanottiin etten ymmärrä mistä "aidossa Mastodonissa" on kyse kun lempilevyni on Crack the Skye. Itse tykkään tässä bändissä sekä siitä murskariffittelystä, että progeiluosastosta kummastakin. Hunterilla lemppareikseni jäivät aloitus- ja lopetusbiisit, jotka edustavat aikalailla eri ääripäitä.
 
Enkä oikein tuota allekirjoittaisi, että Skye olisi jotenkin poikkeuksellinen "progelevy" bändin diskografiassa, oli sitä progea ja kikkailua niin paljon jo kahdella edeltäjälläkin. Niiltä toki löytyi enemmän myös vastapainoksi sitä turpaanvetoa.
 
Eniten kommentissaan ihmetytti se, että tuo uusi sinkku oli olevinaan "aidompaa" Mastodonia kuin Skye, kun minun korvaan se taas edusti tätä uudempaa poppaavampaa linjaa, joka alkoi oikeastaan vasta edelliseltä levyltä. Tykkään siis sekä bändin hevimmistä että melodisista biiseistä, mutta nämä keskitien biisit, joissa on jytää ja radiokertsiä samassa paketissa ei vain mulle jostain syystä toimi niin hyvin kuin ne pelkkään turpiinvetoon keskittyvät rallit. Mutta toisaalta nostan taas hattua bändille, joka uusiutuu ja kokeilee niin rohkeasti kuin Mastodon. Ja on toi High Road siltikin paljon parempi viisu kuin suuri osa edellisestä levystä, ei sillä. Ja toivottavasti iskee levykokonaisuudessa vielä lujempaa.
http://www.petrilampela.net
TTV
02.05.2014 07:39:39
Raiku: Hienoa kuulla kertsissä hieman Ghost vaikutteita, toimii!
 
Tässä tiivistyy munkin mielipide, todella toimiva kappale tää High Road. Odotukset on oikeastaan jo korkealla uuden levyn suhteen, Hunter ei oikein vakuuttanut.
"Keep the metal scene alive" - Charles Schuldiner (R.I.P.), "You Love Me" - Dave Mustaine (Long live the King)
Terry Pantheras
02.05.2014 11:31:05
jannu: Niinpä! Joku Blood Mountainkin, ihan Hurriganesia pam pam.
 
Joo, just niin! Ränttätänttää, woke up this morning jne.
Miljoona kärpästä ei voi olla väärässä. Paska on hyvää.
molder
02.05.2014 14:08:40 (muokattu 02.05.2014 14:09:55)
Vähän junnaa jo paikallaan nämä "YOU TAKE.." huudoilla mylvityt C/ A- Ö-vire 3/4 Iron Maiden "Where Eagles Dare "kompin -riffittelyt...
Progempaa pitäis olla...
"The SOUND of VOLUME"
phiit
02.05.2014 18:16:04
ramionparas: https://www.youtube.com/watch?v=UdGl4pckHJw törkeen hieno fanivideo : )
 
Enemmän nähty vaivaa tuossa kuin monessa "oikeassa" videossa, oli hieno kyllä!
Defrayer
02.05.2014 20:47:36
Hiton siisti video kyllä, hienoa kun joku näkee tuollaisen vaivan fanivideon vuoksi. Tekijä saa varmasti näkyvyyttä tuon videon avulla.
"I'd bitchslap any outsider trying to interfere with our vibes!" -Mikael Åkerfeldt
EvilDead
03.05.2014 19:16:07
High Roadin kertsi on kiva, mutta siihen se jääkin. Haastattelujen ja uusien biisien perusteella vaikuttaa ettei sieltä ole kovin hääviä teosta tulossa. Eipä tuota nyt vielä kannata täysin tuomita, mutta tuntuu pelottavasti siltä että Mastodon teki "metallicat".
Luthanasia
03.05.2014 23:14:27
 
 
EvilDead: High Roadin kertsi on kiva, mutta siihen se jääkin. Haastattelujen ja uusien biisien perusteella vaikuttaa ettei sieltä ole kovin hääviä teosta tulossa. Eipä tuota nyt vielä kannata täysin tuomita, mutta tuntuu pelottavasti siltä että Mastodon teki "metallicat".
 
Bändien diskografioiden vastaavuudesta on ollut pohdintaa aiemminkin jossain.
 
Kill 'Em All - Remission
Ride The Lighting - Leviathan
Master of Puppets - Blood Mountain
...And Justice For All - Crack The Skye
Black Album - The Hunter
 
Load olisi siis ilmeisesti tulossa seuraavana.
"Pessimist won't never be disapointed"
EvilDead
04.05.2014 00:14:42
Luthanasia: Bändien diskografioiden vastaavuudesta on ollut pohdintaa aiemminkin jossain.
 
Täällä on ollut tietääkseni jo kaksi kertaa. Viimesen kerran peräti minä otin asian esille vielä. :)
jannu
04.05.2014 01:56:06
Kyllä Blood Mountain on mun mielestä ennemmin Powerslave kuin Justice.
"You really can't be jealous of something you can't fathom." -Nigel Tufnel
Röntgen-Jeesus
04.05.2014 13:52:38
 
 
jannu: Kyllä Blood Mountain on mun mielestä ennemmin Powerslave kuin Justice.
 
Juuh mutta kun Powerslave ei ole Metallican levy.
Quru: Kaikki musiikki on ihan perseestä.
EvilDead
04.05.2014 14:03:58
jannu: Kyllä Blood Mountain on mun mielestä ennemmin Powerslave kuin Justice.
 
Eikä kukaan nyt ole Blood Mountainia verrannut Justiceen.
Kapane
04.05.2014 17:20:04 (muokattu 04.05.2014 17:21:25)
 
 
jannu: Kyllä Blood Mountain on mun mielestä ennemmin Powerslave kuin Justice.
 
:D Huomenta.
 
Todellinen I'll get my coat.
http://vimeo.com/46875594#at=0
Herrah
04.05.2014 18:02:16
jannu veti kyllä viikon pohjat
jannu
04.05.2014 21:50:15 (muokattu 04.05.2014 21:55:06)
Herrah: jannu veti kyllä viikon pohjat
 
Ei, olin ihan selvinpäin.
 
Vähän silmät ristissä oli pitkän työpäivän jäljiltä. On se myös enemmän Powerslave kuin Puppets.
 
Lähtökohtaisesti Mastodonin vertailu Metallicaan on vähän kuin paskantais hattuun ja sit paskantais sinne uudelleen.
"You really can't be jealous of something you can't fathom." -Nigel Tufnel
Herrah
04.05.2014 23:43:21
jannu: Ei, olin ihan selvinpäin.
 
Vähän silmät ristissä oli pitkän työpäivän jäljiltä. On se myös enemmän Powerslave kuin Puppets.
 
Lähtökohtaisesti Mastodonin vertailu Metallicaan on vähän kuin paskantais hattuun ja sit paskantais sinne uudelleen.

 
Entäs lähtökohtaisesti Mastodonin vertailu Iron Maideniin?
jannu
05.05.2014 00:02:10 (muokattu 05.05.2014 00:02:53)
Herrah: Entäs lähtökohtaisesti Mastodonin vertailu Iron Maideniin?
 
Lähempänä totuutta.
"You really can't be jealous of something you can't fathom." -Nigel Tufnel
bedlam
05.05.2014 06:36:34
 
 
Muistan kun kaveri pisti aikoinaan Blood & Thunderin soimaan ja olin, että "en just nyt jaksais kuunnella Maidenia".
http://www.petrilampela.net
McNulty
05.05.2014 15:11:19
Nyt on niin kova taso, että on ihan pakko osallistua.
Mulle tulee William Hindsista mieleen Lea Laven ja Mastodonin musasta Tuula Amberla tai Kikka.
 
On hyvä taso!
Tulin teille ku en ihimisihin keherannu mennä.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)