Aihe: Riittävä bassovahvistin bänditoimintaan.
1
CliffHarris
26.04.2014 19:03:47
Eli mulla olisi bassovahvistin, mahdollisesti kombo, hakusessa. Haluan korostaa, että olen aloittelija näissä hommissa, eli kaikenlaiset vinkit otetaan vastaan. Vahvistin tulee treenikäyttöön, mutta tulevaisuudessa mahdollisesti teemme pienimuotoisia keikkoja, että saisi kyllä riittää niihinkin. Tai vuokrakamoilla sitten saisi enemmän ääntä tarvittaessa. Treenikämppämme on noin 40 neliötä.
 
Tärkein lienee se, että kitaristimme kombovahvistin on 2x60W. Eli sellainen jonka ääni pärjää tälle. Saa tietysti olla isompikin, saahan ääntä aina pienemmälle. Rokkia ja heviä pääasiassa soitetaan. Eli jotain merkki ja malli tipsejäkin saa laittaa. Olen ymmärtänyt, että bassovahvareissa watteja tarvitaan kuitenkin reilusti enemmän. Noh, kertokaa te viisammat.
Sir Henry
26.04.2014 19:50:41 (muokattu 27.04.2014 11:25:04)
CliffHarris: Eli mulla olisi bassovahvistin, mahdollisesti kombo, hakusessa. Haluan korostaa, että olen aloittelija näissä hommissa, eli kaikenlaiset vinkit otetaan vastaan. Vahvistin tulee treenikäyttöön, mutta tulevaisuudessa mahdollisesti teemme pienimuotoisia keikkoja, että saisi kyllä riittää niihinkin. Tai vuokrakamoilla sitten saisi enemmän ääntä tarvittaessa. Treenikämppämme on noin 40 neliötä.
 
Tärkein lienee se, että kitaristimme kombovahvistin on 2x60W. Eli sellainen jonka ääni pärjää tälle. Saa tietysti olla isompikin, saahan ääntä aina pienemmälle. Rokkia ja heviä pääasiassa soitetaan. Eli jotain merkki ja malli tipsejäkin saa laittaa. Olen ymmärtänyt, että bassovahvareissa watteja tarvitaan kuitenkin reilusti enemmän. Noh, kertokaa te viisammat.
CliffHarris
26.04.2014 20:02:09
Puhuit vähän, mutta asiaa. Kirjoituksesi jälkeen kukaan ei enää uskalla sanoa mitään :D :D Silti sieltä jäi jotakin uupumaan. Eli mulla ei ole hajuakaan minkä kokoinen vahvarin pitäisi olla. Kyselen täällä siksi, että olisin viisaampi, kun marssin liikkeeseen. Liikkeessä saaduilla tiedoilla voisin mahdollisesti katsoa käytettyjen vahvistimien tarjontaa, eikä ostaa aina kaikkea uutena, niinkuin yleensä teen. Arvostan kyllä kommenttiasi Sir Henry! Maalaisjärjellä tietty pärjää pitkälle!
SnowCrow
26.04.2014 20:09:52 (muokattu 26.04.2014 20:10:31)
Noh, esim. tuo:
http://muusikoiden.net/tori/nayta.php?id=874032
Varmasti riittää bänditoimintaan ja keikoille.
 
Tai tää:
http://muusikoiden.net/tori/nayta.php?id=872953
 
Ite kyllä suosin nuppi-kaappi yhdistelmiä.
Minkälainen budjetti sulla on?
Maisteri
26.04.2014 21:42:12
Sir Henry: Päivitä eistein
 
Korkkia kiinni siellä Pirkanmaalla, vaikka Tappara ny ottiki katkerasti turpiinsa.
www.thedgu.com
Ultrabass
27.04.2014 14:09:03
CliffHarris
28.04.2014 19:22:18
SnowCrow: Noh, esim. tuo:
http://muusikoiden.net/tori/nayta.php?id=874032
Varmasti riittää bänditoimintaan ja keikoille.
 
Tai tää:
http://muusikoiden.net/tori/nayta.php?id=872953
 
Ite kyllä suosin nuppi-kaappi yhdistelmiä.
Minkälainen budjetti sulla on?

 
Budjettia mulla ei varsinaisesti ole. Jos annan jonkun summan ni saattaa hämätä. No jaan kuitenkin mun mietteet :D Eli vaikka tonni jos tarpeen on. Mutta jos hyviä saa jo 300 eurolla ni ei huvita yhtään laittaa tonnia kiinni. Pihi kun olen, niin vähän kuin mahdollista sijoittaa, mutta pas*aa en osta. Eli hyvä peli aiemmin kirjoittamillani kriteereillä.
 
Itsekin miettinyt nuppi-kaappi systeemiä. Onko muuta eroa komboon, kuin että todennäköisesti kalliimpi, ja yhteen "nuppiin" saa tarvittaessa useamman kaapin ko/kö? Kombo vaikuttaisi ehkä mun tarpeisiin järkevimmältä. Efektilaitekin multa löytyy. Onko efektilaitteet tarkoitettu pääsääntöisesti nuppi-kaappi syysteemeihin vai käypä myös komboon? Käyttänyt sitä aiemmin kombossa oikeastaan vain ja ainoastaan virittämiseen ja, että saa polkaistua särön päälle, sekä jonkin verran metronomina. Ei ole vielä ollut tarvetta varsinaisiin efekteihin.
 
Kiitos, että olette jaksanut vastailla mun tyhmiin kysymyksiin. Odotan sitä teiltä jatkossakin.
J.Nikkanen
28.04.2014 19:49:54 (muokattu 28.04.2014 19:51:27)
Kombo johon saa lisäkaapin vois olla kiva. Melkein semmoiset hankkisin jos nyt olis tarve uusia/päivittää kalustoa.
 
edit: Ja efekteille ei ole mitään väliä onko kombo vaiko nuppi/kaappi-yhdistelmä. Toki nyt tulee putkimiehet paikalle kertomaan että putkivehkeessä efektit toimii paremmin, varmasti näin, mutta diginupinkin kanssa ainakin osa pelittää ihan mukavasti.
Bassoa, säröllä tai ilman.
JussiKoo
28.04.2014 20:45:38
Tärkeintä on päästä asiassa eteenpäin. Jahkailua voi kestää kuukausitolkulla ja homma jumittaa. Ja mikä pahinta, soittamaan ei pääse ja muu bändi murjottaa.
 
Niinkuin monissa harrastuksissa, jostain pitää aloittaa. Jos olet edes vähän vakavissasi, älä sitä ihan halvinta osta. Nuo torin vinkit ovat hyviä pelejä, joilla jaksaa soitella pitkän aikaa. Ja mikä parasta, ne voi myydä eteenpäin tarpeen tullessa lähes samalla hinnalla.
 
Jos kipinä kantaa, niin ajan myötä löydät varmasti sellaiset laitteet, jotka sopivat sinun musatyyliin ja soittotatsiisi.
 
Nyt liikkeelle ja homma käyntiin. Täältä saa varmasti hyviä vinkkejä, jos tarpeet muuttuu. Tsemppiä!
"Mikä muualla tulkitaan homoeroottiseksi, on bassodadassa vain ryhmähenkeä." (Hannu A 03/2010)
Vessajono
28.04.2014 23:16:18
J.Nikkanen: Ja efekteille ei ole mitään väliä onko kombo vaiko nuppi/kaappi-yhdistelmä. Toki nyt tulee putkimiehet paikalle kertomaan että efektejä käyttävät basistit on kamarunkkareita jotka ei osaa soittaa.
Funkånaut: enemmän NYT LÄHTEE SAATANAA!
deetaili
28.04.2014 23:32:30
Vessajono: efektejä käyttävät basistit on kamarunkkareita jotka ei osaa soittaa.
 
jep, jos ei sormista lähde kunnon särösoundia niin kannattaa lopettaa koko soittaminen!
pekezu
28.04.2014 23:36:54
 
 
Jos kaiken tän negaation tältäkin foorumilta muuttais energiaksi, ei tartteis tuhlata luonnonvaroja ja sulattaa napajäätikköjä eikä rakentaa yhtään uutta ydinvoimalaa koko maailmaan.
 
Mut jos suomi24:n negaation sais muutettua energiaksi, ei tarvittaisi enää aurinkoakaan.
"Että minkä tahansa tekeminen kunnolla on melkein mahdotonta, kun aina on joku urpo joka tekee paskaa halvemmalla." -pkuukas
Shuffle and Boogie
29.04.2014 18:45:53
Itse suosin nuppi/kaappi yhdistelmää...
Old Time Rock'n'Roll
trippe
30.04.2014 08:49:55
 
 
Shuffle and Boogie: Itse suosin nuppi/kaappi yhdistelmää...
 
Mustavalkoisesti komppaan, oman maun takia.
 
Itse pidän nuppi/kaappi kasoista,kun putki(aivo)basisti olen ja vanhaan kunnon tyyliin paino on yhtä kuin soundi :)
 
Viestin aloittajalle ehkä sellanen ajatus tähän kehään:
Jos ostat kombon, etsi käsiisi sellainen joka ylittää hitusen sun tän hetkiset vaatimukset. Ei tarvi heti uudistaa.
Jos ostat nuppi/kaappi-yhdistelmän, muista panostaa edes toiseen osaan palapeliä. Tota läjää on helpompi uudistaa myöhemmin, kun GAS iskee kuitenkin jossain välissä. + lisäksi ehkä jossain määrin helpompi myydä palasina, jos on tarpeen.
Ùp ò òwñ
lärwi
03.05.2014 11:37:51
CliffHarris: Eli mulla olisi bassovahvistin, mahdollisesti kombo, hakusessa. Haluan korostaa, että olen aloittelija näissä hommissa, eli kaikenlaiset vinkit otetaan vastaan. Vahvistin tulee treenikäyttöön, mutta tulevaisuudessa mahdollisesti teemme pienimuotoisia keikkoja, että saisi kyllä riittää niihinkin. Tai vuokrakamoilla sitten saisi enemmän ääntä tarvittaessa. Treenikämppämme on noin 40 neliötä.
 
Tärkein lienee se, että kitaristimme kombovahvistin on 2x60W. Eli sellainen jonka ääni pärjää tälle. Saa tietysti olla isompikin, saahan ääntä aina pienemmälle. Rokkia ja heviä pääasiassa soitetaan. Eli jotain merkki ja malli tipsejäkin saa laittaa. Olen ymmärtänyt, että bassovahvareissa watteja tarvitaan kuitenkin reilusti enemmän. Noh, kertokaa te viisammat.

 
En kehota ostaan tämän kirjoituksen mukaan mitään,mut omakohtainen kokemus tämäkin. noin 20 vuotta sitten ostin itselleni basso vahmistimen hartken 3500 mosfet compo 1155.Sillä olen siitä asti luukuttanut hyvin on watit riittäny bändi hommissa ja myös keikoilla nou broplems.
CliffHarris
08.05.2014 16:27:26
Päätös on tehty. Kiitos kaikille vastanneille. Palaamme asioihin mahdollisesti muissa aiheissa. :)
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)