Klassinen ›

piiska2: Klassisella musiikilla on usein leima, että se on "kilttiä", vaikeasti ymmärrettävää, feminiinistä jne. Näinhän ei missään nimessä ole.
Pyytäisin ehdotuksia klassisista kappaleista, jotka voisivat kolahtaa esim. murrosikäisille ja muillekin, joilla on mielestänne ennakkoluuloja sitä kohtaan.
 
"Kiltti" ja feminiininen tarkoittanevat sellaista mikä ainakaan pinnalta katsoen ei ole rajua tai kuohuttavaa. Kova pauke tai möykkä, jossa on tyypillisesti vaskipuhaltimia ja rumpuja, ei kai sitten ole kilttiä eikä feminiinistä. Sotilasmarssit eivät toki olekaan, mutta muutenhan tämä on perin kaavamainen ajatus, jonka mukaan esim. Chopin on niitä feminiinisiä säveltäjiä. Vähän vivahteikkaampaa kaiketi olisi pitää feminiinisenä esim. mediantin runsasta käyttöä toonikan ja dominantin kustannuksella, mikä Chopinille myös on tyypillistä, mutta - kuten esim. Charles Rosen tuo esiin teoksessaan The Romantic Generation - kyseessähän on tietty tyylikausi, ns. romantiikka, joka mm. tällä tavoin erottautui klassismista. Ja on myös sanottu, että Chopinilla on silkkihansikkaassa teräskämmen.
 
Onko kuitenkin romantiikka sitä erityisen kilttiä ja feminiinistä? Schumannissa oli mukana sekä Eusebius että Florestan, sekä haaveellisuus että tulisuus, eli feminiinisyys ja maskuliinisuus, lähinnä kai näinpäin. Mutta tämä on kliseemäistä, minkä paljastavat mielestäni erityisen hyvin Bruckner ja Brahms. Jos nämä säveltäjät ajatellaan vastakohdiksi - kuten ainakin ennen ajateltiin - tulee useimmille varmaan ensiksi mieleen, että feminiininen on Bruckner ja maskuliininen Brahms. Mutta minusta olisi vähintään yhtä oikein ajatella tämä toisinpäin. Tiedämme, että esim. Sibeliukselle merkitsi Bruckner enemmän, Aino Sibeliukselle taas Brahms. Ranskalainen Francoise Sagan kirjoitti romaanin "Pidättekö Brahmsista", ei "Pidättekö Brucknerista". Bruckner on kyllä Brahmsiin verrattuna laverteleva, hurmioitunut, jopa maaninen tai hysteerinen, mutta voihan mieskin sellainen olla! Esimerkkejä ei puutu omastakaan tuttavapiiristäni. Eikö Brucknerin räjähtävyys esim. "romanttisen" sinfonian scherzossa sitten olisi maskuliinista, tai Brahmsin herkät Intermezzot feminiinistä, jos näitä määreitä halutaan käyttää?
 
Muistan myös tutkimuksen, joka osoitti että ns. nyyhkyleffat saavat miehet ja naiset yhtä liikuttuneiksi. Miehet vain eivät näytä tunteitaan yhtä avoimesti. Siis keskimäärin. Mutta musiikissa on kaikki täysin esillä.
 
Noille murrosikäisille ehdottaisin aluksi niitä tunnetuimpia sävellyksiä, kuuluvathan ne yleissivistykseenkin. Eivätkä oletettavasti tuota pettymystä, eiväthän ne ansiotta ole noin tunnetuiksi tulleet. Ehkä meidän korvissamme kuulostaa kovin lattealta sanoa, että kuunnelkaa aluksi vaikka Beethovenin 5. sinfonia, sitten Mozartin 40. ja Schubertin Keskeneräinen ym, mutta on siis nuoria ja vanhempiakin jotka eivät näitä teoksia tunne. Tietysti näitä pitää tästä syystä esittää konserteissa yhä uudelleen - no, muutaman vuoden välein - kun aina on kasvamassa uusi kuuntelijoiden sukupolvi.