Kitarat: akustinen ›

Tailor Pale: Martineista kiinnostuneet ehkä jo huomanneetkin kpajalla myynnissä/myyntitilillä olevan 0-16NY:n. Jos vuosimalli on oikein, kyseessä on nahkaliimalla kasattu soitin pienellä vaahteraisella tallalevyllä. Hakekaa joku äkkiä pois alkääkä edes tinkikö, jos siinä ei ole isompia korjaustarpeita....(saisi paja kyllä laittaa parempia kuvia myytävistä soittimistaan)
 
P.S. En ole myyjä, eikä minulla ole mitään siteitä ko. kitaraan.
 
Kyllä se ehjä on. Saundi on hyvin kaukana modernien Martineiden saundista. Sellanen lo-fi. Toki sillekin on diggarinsa.

Onkos Martinin miehet päässeet vertailemaan kitaroitaan Furchiin? Ennekaikkea kiinostais tuo Fruch OM33sr ja Martin OM-21 vertailu keskenään. Ajatuksena ostaa olis jompi kumpi ko vain osais päättää..

skebaipe: Onkos Martinin miehet päässeet vertailemaan kitaroitaan Furchiin? Ennekaikkea kiinostais tuo Fruch OM33sr ja Martin OM-21 vertailu keskenään. Ajatuksena ostaa olis jompi kumpi ko vain osais päättää..
 
Kyllä olen, joskin kahta täysin erilaista kitaraa, joten vertailu on niiden kohdalla täysin turhaa. Omistin muutaman vuoden ajan Furch D-41 CM -kitaran, joka on kyllä kaikin puolin loistava kitara - vaan ei minulle. En koskaan päässyt sinuiksi sen ison ja yhtä aikaa botnekkaan mutta kirkkaan soundin kanssa. Se tuntui aina jotenkin päällekäyvältä. Sen sijaan Martin 00-15M on paljon sopivampi omaan käyttöön, sillä siinä on huomattavasti lempeämpi soundi. Pienikoppainen kun on, niin minkäänlaista jytää siitä on turha hakea, mutta ei ole tarpeenkaan.
 
Eli siis, ei näitä kahta mallia keskenään voi verrata millään tavalla. Todella hyviä kitaroita kumpikin, mutta Martin vaan on enemmän mun juttu. Viimeistely ja muu on kummassakin laadukasta, joten sillä saralla tasapeli.

konehes: Kyllä olen, joskin kahta täysin erilaista kitaraa, joten vertailu on niiden kohdalla täysin turhaa. Omistin muutaman vuoden ajan Furch D-41 CM -kitaran, joka on kyllä kaikin puolin loistava kitara - vaan ei minulle. En koskaan päässyt sinuiksi sen ison ja yhtä aikaa botnekkaan mutta kirkkaan soundin kanssa. Se tuntui aina jotenkin päällekäyvältä. Sen sijaan Martin 00-15M on paljon sopivampi omaan käyttöön, sillä siinä on huomattavasti lempeämpi soundi. Pienikoppainen kun on, niin minkäänlaista jytää siitä on turha hakea, mutta ei ole tarpeenkaan.
 
Eli siis, ei näitä kahta mallia keskenään voi verrata millään tavalla. Todella hyviä kitaroita kumpikin, mutta Martin vaan on enemmän mun juttu. Viimeistely ja muu on kummassakin laadukasta, joten sillä saralla tasapeli.
 
Ookei, sullekki ois voinu Furchin OM sarja olla parempi mitä D-malli. Vaikka varmasti loistavia kitaroita molemmat mutta olis kiva kuulla arviointia suunilleen vastaavia mallia koittaneita.

J.F.Martin jos kuka keksi varmaan akustisen kitaran nykymuodossa.
Soitetuin merkki ammattinsa puolesta veivaavilla kertonee jotain.
Itselleni teki vaikutuksen OM-21 ja HD-28 mitä omistin. 28:n upea harmonia ja OM:n varmaan paras missään kuuleeni keskialue teki kyllä hyvää soundiin talossa. Pastaa et joutunut luopumaan noista, mut opetti molemmat näkemään simppelin soittimen upeuden. Nykyisin OM-1GT ei jää pahasti ollenkaan. Hieno herkkyys ja erottelu. Martin tekee erittäin hyviä kitaroita.
Jopa Mex tehdyt on ihan parasta mitä rahaan saa. Road Series kokopuiset esim pistää tiukoille kaikki saman abaut hintaiset. Laatu on hyvää etelässäkin (kokeillut).
X-sarjakin fainia, mikitys tviikkaa liian ylös mielestäni, mut vahvistimessa on säädöt ja reilusti keskialuetta ja bassoa hieman lisää, treble melkein pois, niin Sonitone toimii hyvin.

Ilmeisesti myyty, eikä ihme. Onnea uudelle omistajalle. Kuka tunnustaa?
 
Tailor Pale: Martineista kiinnostuneet ehkä jo huomanneetkin kpajalla myynnissä/myyntitilillä olevan 0-16NY:n. Jos vuosimalli on oikein, kyseessä on nahkaliimalla kasattu soitin pienellä vaahteraisella tallalevyllä. Hakekaa joku äkkiä pois alkääkä edes tinkikö, jos siinä ei ole isompia korjaustarpeita....(saisi paja kyllä laittaa parempia kuvia myytävistä soittimistaan)
 
P.S. En ole myyjä, eikä minulla ole mitään siteitä ko. kitaraan.

Tailor Pale: Ilmeisesti myyty, eikä ihme. Onnea uudelle omistajalle. Kuka tunnustaa?
 
Kah, toivottavasti pääsi hyvään kotiin!
 
Kävin testaamassa tuota --- mainion tasapainoinen sointi (ei huutanut keskialueella eikä piikittänyt yläpäässä eivätkä resonanssit muutenkaan hyppineet korville toisin kuin monissa pikkukitaroissa), ja hyvä soitettavuus; pehmeähkö, lämmin sointi, hyvä sustain. Tuolla on helppo saada tasainen näppäilykomppi ja vahvat melodialinjat; oivallinen laulunsäestyskitara ja perinnefingerstylepeli. Jos talossa ei jo olisi mainiota 70-luvun alun 00-18:aa, tuo olisi saattanut lähteä matkaan reissukitaraksi...

Onko kenelläkään kokemusta DSR2:sta? Pikaisesti testasin liikkeessä ja kuumeen nosti, mutta mulla ei ole kokemusta muista vastaavan luokan kitaroista. Keikoille ja kerrostalotreenamiseen olisi laadukas kitara hakusessa.

Mikko: Onko kenelläkään kokemusta DSR2:sta? Pikaisesti testasin liikkeessä ja kuumeen nosti, mutta mulla ei ole kokemusta muista vastaavan luokan kitaroista. Keikoille ja kerrostalotreenamiseen olisi laadukas kitara hakusessa.
 
Kävinpä perjantaina Kitarapajalla ja aika kiperää vertailua juuri DRS1:n ja DRS2:n välillä. Vitsailinkin myyjälle että melkein voisin ottaa kummatkin mukaan, jos budjetti soisi. DRS1 veti sitten pidemmän korren minun kohdallani, vaikka eihän tuo toinenkaan ollut laisinkaan huono.
 
Oli muuten elämäni ensimmäinen Martin-ostos, enkä muutenkaan ole totta puhuen ostellut akkareita usein. Mutta tämän kitaran tuli oitis fiilis että nythän vasta alankin opiskella akustista kitaraa.

Näyttää livenä vielä paremmilta sapelemahonkiset kuin kuvissa.
Itsekin hyvin tykästynyt 000RS1 ja DRS1 malleihin.
Jopa niin että 000 tuli taloon.
Loistava dynamiikka, erottelu, soundaa hyvin kaikkeen soittoon.
Laatu on kelpoa ja soundit ei M 15-sarjasta kaukaa hae.
Toi vähän yllätti miten tone on eri kuusikanteen.
Woodimpi ja tummempi mahongissa odotuskin, mutta se että on niin erottelevampi oli yllätys, tuohan ei mene tukkoon vaikka kuinka rankasti strummaisi. Ei kyllä kuusikannenkaan kanssa ongelmaa, mutta yllätti kuitenkin.
Jotenkin tottunut Martineissa ettei kyse ole yksilöstä vaan ominaisuudesta.

Azolith: ... Jotenkin tottunut Martineissa ettei kyse ole yksilöstä vaan ominaisuudesta.
 
Martineissa toi pitää aika hyvin paikkansa, kuin myös se että saundiin tulee uusia sävyjä ja syvyyttä kun speksi kovenee. Lisähinta ei siis ole pelkää ulkonäköä, vaan suurimmalta osin parempaa sointia. Reilussa sadassa vuodessa on opittu mm. mitkä puut soi parhaiten ja ne pannaan hintajärjestykseen. Esim. pelkkää Intian ruusupuuta taitaa olla 8 eri laatua jotka menevät sitten hinnan mukaisesa järjestyksessä kitaroihin.

X-sarjalaisten omistajia paikalla? Miten kitaranne ovat kestäneet vuosien saatossa? Olen joskus lukenut, että joillakin olisivat kaulan laminaatit alkaneet elää, hiomista vaatien.
 
Onko elo X-sarjalaisen kanssa todella näin orgasmista?
http://www.youtube.com/watch?v=vGGXyqWbtJk

Chemo: ostin uuden Martin 000-15M:n. Soitan lähinnä näppäilemällä, tämän hetken avainsanoja ovat esim. travis picking ja ragtime.
 
Nyt voisi vaikka laittaa puolivuotisraportin.
 
Skeballe on ostamisesta lähtien tullut noin 10-20 tuntia soittoaikaa viikossa. Soundi on lähtenyt avautumaan ja kypsymään todella mukavasti. Testasin vertailuksi Kalasataman DLX:ssä uutta vastaavaa, ja eroa oli mun mielestäni paljon. 000-RS1 oli sitten jo paljon sitä uuttakin vaisumpi.
 
Testailin samalla uteliaisuuttani, miten kuusikantiset lähtisivät polttelemaan: mulla on ajatuksena ehkä myöhemmin ostaa semmoinen tuon mahonkisen rinnalle. Eipä tullut pakottavaa tarvetta, asiallisen hintaluokan soittimista OM-21 tuntui kivalta. Sen tallan leveys ja string spacing tuntuivat mukavilta - mä tulen hyvin toimeen myös 000-15M:n kapeamman kaulan kanssa, mutta OM:n mitat ovat varmasti suurelle osalle fingerpickaajista selvästi sopivammat kuin 000:n.
 
000-15M pysyy vireessä kauniisti, ja myös erikoisvireessä: olen viime aikoina soittanut jonkun verran sellaisillakin, lähinnä DADGAD:lla ja DGDGAD:lla. Toimii mielestäni soinnillisestikin kauniisti myös noissa. Summa summarum, tässä vaiheessa: onnistunut ostos, ei muuta kuin kovaa soittoa ja hellää huolenpitoa. Näillä mennään.

RS-sarjan mahonkiset on tavallaan vaisuja kun niistä puuttuu kuusikannen heleys. Ääni vaan on mahongissa tummempi ja tumpumpi, woodimpi on aika hyvä määritelmä. Erottelevuudesta ei kai kahta sanaa ja sustainia piisaa kyllä aina Martineissa. Vahvistettuna kiertää huomattavasti vähemmän herkästi kuin kuusikantiset. Eli puut (kansi lähinnä) ilmeisesti resonoi vähemmän. Sinänsä huonona ominaisuutena nähty seikka kitarassa, mutta onko. Itse ainakin pidän tuosta tanakan matalasta soundista joka ei mene sutuksi vaikka kuinka strummaisi. 000RS1:stä kommentit kun tullut suht paljon soitettua.

Mites nämä Little Martinit, LX1 ja LXM, saako sohvasoittelussa hymyn huulille vai kannattaako pistää 300 euroa ihan muualle? Youtubesta vilkaistuna ja tutuilta kysellen laminaattimalli soi melkeinpä tasapainoisemmin. Sattuneesta syystä en pääse testailemaan.
 
Nyt on Harley Bentonin parinkympin 1/2 nylonkielinen ollut kovassa käytössä kun tulee sohvalla näppäiltyä pojan kanssa. On vaan niin susi että kiva olisi hommata joku minkä soittamisesta nauttii. Skaala on melkein yhtä pitkä, sen suhteen ei yllätystä tule.

konnamatti: Mites nämä Little Martinit, LX1 ja LXM, saako sohvasoittelussa hymyn huulille vai kannattaako pistää 300 euroa ihan muualle? Youtubesta vilkaistuna ja tutuilta kysellen laminaattimalli soi melkeinpä tasapainoisemmin. Sattuneesta syystä en pääse testailemaan.
 
Mulla oli tarkoituksena ostaa pikkumartin pitkän aikaa ja soitin ainakin kymmentä eri yksilöä -- kauppaan jäi joka kerta jostain syystä. Ominaista noille kaikille oli että ne oli aika raskaita soittaa ainakin mun käsillä. Syksyllä satuin kokeilemaan messuilla Taylorin GS Miniä joka lähti mukaan saman tien. Mun korvaa parempi soundi (huomattavasti) ja helpompi soittaa. Kokoa on tietenkin pikkasen enemmän, mutta sohvasoitteluun kuitenkin tarpeeksi pieni. Ja hintaa on myös enemmän (LX1 €380 vs. GS Mini €495).
 
Toisaalta kaverilla on pikkumartin jota tulee säännölisesti soitettua ja saa sekin joka kerta hyvälle mielelle.
 
TJEU (oheisesta kuulee aika selvästi eron):
http://www.youtube.com/watch?v=NuFY885fKxA

Azolith: RS-sarjan mahonkiset on tavallaan vaisuja kun niistä puuttuu kuusikannen heleys.
 
Jos ihan tarkkoja ollaan, niin RS1 ei ole mahonkia vaan sapelea. 15M-sarja sen sijaan on swietania machrophyllaa, eli Martinin genuine mahoganya, eli Hondurasin mahonkia. (Isot pojot Martinille avoimuudesta matskujen suhteen!)
 
15M on huomattavasti kevyempi ja resonoivampi kuin RS1, ainakin ne yksilöt mitä mä olen hypistellyt. Mutta soinnillisesti sapele on kuitenkin lähellä mahonkia. Itsekin diggaan nimenomaan mahonkikantisten soundista - moni oikeasti hyväkin kuusikantinen kuulostaa kylmältä meikäläisen korvaan nykyään. Vielä: RS1 on kokopuisena kitarana varmaan hintaansa nähden oikein hyvä soitin.
 
konnamatti: Mites nämä Little Martinit, LX1 ja LXM, saako sohvasoittelussa hymyn huulille vai kannattaako pistää 300 euroa ihan muualle?
 
Mulla oli LXK2 muutaman vuoden. Vaikka se olikin hauska sohvakitara, päätyi se silti muutamille levytyksillekin. Eli kyllä mä sitä ihan kitarana pidin. Tulin vaan lopputulokseen että 000-runkoinenkin skeba sopii sohvasoittoon mainiosti.
 
Yhden Little Martinin olen säädättänyt lapsikäyttöön erittäin hyvällä menestyksellä, eli soittotuntumaan voi vaikuttaa.

Kiitoksia vastauksista. Tuon videon katselinkin ja ero on kyllä jopa huikea Taylorin eduksi. Hintaerokin on kyllä kohtuullinen (ainakin kun Torillakin käytetty Martin 290e) ja kuullut että ei niin kestävä välttämättä kuin Martin? No ei ainakaan jos puhutaan laminaatti-Martinista LXM :)
 
000/OM tahi joku parlori on ollut toisena mielessä ja taidan kääntyä sinne suuntaan. Tai sitten ostan molemmat, kerranhan täällä ollaan. Tosin budjetti ei salli 000/OM kokoista jossa lukee Martin.
 
Pitänee vielä tähän loppuun todeta juhlallisesti näin vuoden vaihtuessa, että kyllä se hetki kun ensi kerran soitin HD-28:aa oli hetki kun silmät ja korvat aukesi tässäkin touhussa. Onnekkaan sattuman kautta sain samaisen himoitsemani yksilön pilkkahintaan omakseni ja pari vuotta on yhteiseloa vietetty sovussa. Se oli rakkautta ensi soinnusta.

Kissa kusi mun Martiniin ja laukkuun. Nyt tulee vaan kusenkatkusia sointuja, mutta kyllä silti hyvältä kuulostaa. Ei mulla muuta.