Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Viime levy oli kyllä melodiselta mieleltä huomattavasti iskevämpi. Muistan jo kun ensi kuuntelulla ihmetteli kuinka hyvää tavaraa Dream Theater on onnistunut taikomaan. Varsinkin laulumelodiat olivat monesti todellista timanttia.
 
Breakin All Illusions on muuten Dream Theaterin paras kappale. Monimutkaista, mutta helvetin tarttuvaa. Lopussa tulee ehkä noin minuutin mittainen suvaintovaihde, mutta sen nyt voi antaa anteeksi kuin koko kappale on muuten timanttia. Rudessin yleensä niin tylsät tilutukset toimivat vielä erittäin kivasti.

Live-chatti käynnissä:
http://www.youtube.com/watch?v=sx8cLlXnHpA&feature=youtu.be

bedlam: Toi onkin jännä juttu. Bridgesin kertsi on mun mielestä kertakaikkiaan loistava varsinkin yhdistettynä siihen jälkeensä tulevaan "And at last the time has come"-kohtaan, jossa ne niskavillat nousevat pystyyn. Varsinkin ton jälkimmäisen osion melodia itsessään on hyvin tavanomainen ja ennenkin kuultu, mutta nimenomaan fiilis on tuossa kohdallaan ja sen takia se toimii erinomaisesti. Varsinaisesti kyse ei siis ehkä ole melodiaestetiikasta, vaan siitä että jos tunnelma ei ole kohdallaan niin mun mielestä hienoinkin melodia menettää merkityksensä. Toi onnistuu olemaan tunnelmaltaan kaihoisa, suruisa ja mahtipontinen samaan aikaan.
 
Fiilistä ja tunnettahan tän bändin biiseissä ei yleensä ole juuri minkäänlaista, joten siksi kai tuo viisu iskikin niin kovaa. Varsinkin kun sen alkuriffittely ennusteli ihan muuta.
 
Täytyy olla kyllä samaa mieltä Bridgesistä tässä. Ei tästä uudesta löydy kyllä Bridgesin tai Breaking all illusions tasoisia biisejä, ei lähellekkään. Pettymys osastolle valitettavasti menee, lupaavan loistava Dramaticin jälkeen.

Madtheswine: Breakin All Illusions on muuten Dream Theaterin paras kappale.
 
Ei paras, mut se pääriffi on kieltämättä ihan eeppisen loistava.

Vessajono: Ei paras, mut se pääriffi on kieltämättä ihan eeppisen loistava.
 
Yks kovimmista DT:n riffeistä. Ja aivan mahtava skittatreeni.

Kiksaus: Yks kovimmista DT:n riffeistä. Ja aivan mahtava skittatreeni.
 
Juurikin näin, ja kun sen kuuli ekan kerran niin putos jo perseelleen että wau. Tällä udella levyllä ei ole kyllä yhtään sellaista hetkeä, valitettavasti. Mutta ihan ok levy silti enkä kadu että ostin lipun keikalle.

BAI on paras DT:n kappale.
 
Beneath the Surface ja Rudessin keyboard solo kitaralla tuplasti hienomman kuulosta. Kitaristit kokeilkaa

Madtheswine:Breakin All Illusions on muuten Dream Theaterin paras kappale.
 
Jengi hehkuttaa riffiä, mut mun mielestäni siinä on DT:n paras kitarasoolo. Mulle tulee edelleen kylmät väreet kun laitan sen soimaan.

Petruccilla taas uudet signature-mikit:
http://www.dimarzio.com/pickups/hum … ckers/high-power/illuminator-bridge
 
Kokeekohan näiden myötä valaistumisen?

Shredator: Petruccilla taas uudet signature-mikit:
http://www.dimarzio.com/pickups/hum … ckers/high-power/illuminator-bridge
 
Kokeekohan näiden myötä valaistumisen?
 
Hehms. Ja kuinkakohan paljon nuillakin on hintaa? Ainahan se artistin nimi maksaa ylimääräistä, lukuunottamatta yleistyneitä JB:itä.

Veikkaan että se perus 88e/kpl. Pitänee ne kait nuokin ostaa kokeiltavaksi...

Shredator: Petruccilla taas uudet signature-mikit:
http://www.dimarzio.com/pickups/hum … ckers/high-power/illuminator-bridge
 
Onhan edellisistä jo neljä vuotta ;)

Bridge Model does three things: it increases midrange punch, bumps the highs up a notch, and tightens the lows. The sound jumps from the speakers when the strings are picked hard, and the low strings dont get blurry with an overdriven amp.
 
Uuuh, mitä innovaatiota. Eihän nuo samat ominaisuudet ole kun joka vitun ikisessä Dimarziossa.

Tinippa84: Onhan edellisistä jo neljä vuotta ;)
 
Heh. Silti edelleen onnistunein on Steve's Special. Täydellinen mikki 90-luvun DT:n soittamiseen. Ja moneen muuhunkin.

Musta noi uudet mikit ei kuulosta ees kovin hyviltä, alkaa olla ja turhankin paljon "in your face" presenssiä ja sen kuulee tällä uudelta levyllä (tosin en olis siihen kiinnittänyt mitään huomioita jos noita mikkejä ei olis mainostettu, eli ei se nyt hirveesti häiritse).
 
Joskus tekis hyvää, että se soundi olis vähän hillitympi, mut iso ego varmaan vaatii muuta.

Ilelee: Musta noi uudet mikit ei kuulosta ees kovin hyviltä, alkaa olla ja turhankin paljon "in your face" presenssiä ja sen kuulee tällä uudelta levyllä (tosin en olis siihen kiinnittänyt mitään huomioita jos noita mikkejä ei olis mainostettu, eli ei se nyt hirveesti häiritse).
 
Joskus tekis hyvää, että se soundi olis vähän hillitympi, mut iso ego varmaan vaatii muuta.
 
Petruccilla on uudessa kepissään aktiivinen etuaste, Guitar Worldissa oli juttua.

Illumination Theory kokonaisuudessa helvetin loistava teos, kesti taas vähän aikaa ennenkuin aukesi kunnolla. 15:55 alkaen tulee ne kylmät väreet. Octavariumiin ei kannata verrata.

Itselläni on ristiriitainen fiilis uudesta levystä. Hyvä levy, mutta pidän Dramaticista enemmän, kuin tästä uudesta ainakin tällähetkellä. Lippu olisi tarkoitus hankkia keikalle kyllä, onhan kyseinen bändi eräitä suosikkibändejäni.
 
Ja itseäni enemmän mikkivalintoja kiinnostaa Petruccin vahvistimet. Eikös Mark V ole aikalailla se, jota Petrucci käyttää?

JP_01: Ja itseäni enemmän mikkivalintoja kiinnostaa Petruccin vahvistimet. Eikös Mark V ole aikalailla se, jota Petrucci käyttää?
 
As a longtime Mesa/Boogie devotee, what Boogie amps did you use in the studio, and what, if any, other amps did you throw into the mix?
 
The studio was all Boogies, and for the most part it was the Mark V. We did a ton of experimenting using the Radial to re-amp, which was a blast, but a lot of the time we ended up going with the Mark V. I ended up playing a lot of 7-string on this album, and the Mark V really seemed to work with the range of my new Music Man JP13, which sounded very broad and alive through it.
 
I also set up three of my old Mark II-C+ amps. Wed go back and forth between different ones for solos. They all have different tonal aspects that are just beautiful. I used a Triaxis for clean stuff and for writing, and for the first time I used a Royal Atlantic, which is a Boogie that has a different sound from any of the Mark amps. You can hear it on The Looking Glass. The amp has more of a big, grindy, rock sound, not as metal sounding, but really appropriate for that song. I also used it for Along for the Ride.
 
What makes the JP13 different from what has come before it?
 
This guitar continues the evolution. It has a preamp in it, which none of the others havethats the main difference. The preamp enables the guitar to be more alive and open sounding, and it also offers a boost. You can tap the volume control to add 20 dB of gain, so you dont need an overdrive or clean boost pedal. We also went to a 17" fretboard radius, and, of course, the guitar looks different with all the chrome and silver finish on the knobs and everything.
 
Koko haastattelu osoitteesta http://www.premierguitar.com/articl … ucci-the-ultimate-evolved-guitarist