Aihe: Megadeth
1 2 3 4 5142 143 144 145 146231 232 233 234 235
phiit
19.09.2013 10:44:04
fasces: Joo, minäkin vihaan uskontoa, koska yksi lapsuuden kaveri, joka oli ihan täysi kyrpä ja saastutti melko monen ihmisen elämää kiusaamalla ja vandalisoimalla, oli tullut uskoon, mennyt naimisiin ja lisääntynyt. Samalla oli päässyt huumeista, lääkkeistä, viinasta ja väkivallasta eroon, laihtunut ainakin 50% eli ihmisen näköiseksi, ja teki jotain saatanan (?) valistustyötä vankiloissa, päihdeklinikoilla ja muissa ihmissaastakeskuksissa. Uskonnon takia siis tämäkin persereikä sai elämänsä jollain asteikolla järjestykseen, vaikka reilu vuosi sitten, kun edelliskertaa ennen viimeksi näin, oli hyvää vauhtia menossa kohti järjellä ajateltuna ansaitsemaansa kuolemaa. Ateistina oli oikealla tiellä.
 
Sen sijaan Dave Mustainea minä en vihaa, koska on tehnyt kovaa musaa, jota kuuntelen ajoittain. En tiedä tekeekö enää, mutta ainakin vielä reilu kaksi vuosikymmentä sitten teki, ja se piisaa minulle, oli uskovainen, nisti tai joku muu.

 
En minäkään Davea todellakaan vihaa, suurinpia vaikuttajia itselleni musiikin saralla. Mutta nuo "uskoontulemiset" toki voi auttaa nistejä ym pääsemään irti aineista ei iinä mitään vikaa.. mutta uskonto niinkuin sitä kouluissa opetetaan jumalanpelkona ja yksinkertaisesti sairautena ei ole ihmiselle tarpeellista lainkaan, päinvastoin.
 
Tää nyt tästä tällä erää :D
MegaMan
20.09.2013 07:03:54 (muokattu 20.09.2013 07:07:04)
Uskonnoista ja järjestäyneistä uskonryhmistä sekä seurakunnista ei ole mitään hyötyä tässä maailmassa. Ne ei ole historian kuluessa aiheuttanut ihmiskunnalle mitään muuta kuin sotaa ja kuolemaa, ahneutta, valtataistelua ja kärsimystä. Usko on sen sijaan hyvin henkilökohtainen asia ja on varmasti auttanut monen päin vittua menneen elämän takaisin raiteilleen ja on siksi kaiketi ihan hyvä asia.
 
Davellakin meni vähän huonosti ja jos hengellinen herääminen esti häämöttävän kuoleman, niin hyvä homma! Mutta sillä, että uskonnon ja kulttuurin nimissä sitten soditaan, käytetään lapsia hyväksi tai alistetaan ja pahoinpidellään naisia, ei ole mitään tekemistä itse uskon kanssa.
Minä juon kossua!!!
phiit
20.09.2013 07:23:35
MegaMan: Uskonnoista ja järjestäyneistä uskonryhmistä sekä seurakunnista ei ole mitään hyötyä tässä maailmassa. Ne ei ole historian kuluessa aiheuttanut ihmiskunnalle mitään muuta kuin sotaa ja kuolemaa, ahneutta, valtataistelua ja kärsimystä. Usko on sen sijaan hyvin henkilökohtainen asia ja on varmasti auttanut monen päin vittua menneen elämän takaisin raiteilleen ja on siksi kaiketi ihan hyvä asia.

 
Eipä vois paremmin sanoa, plussaa
mpekkanen
20.09.2013 07:47:58
MegaMan: Uskonnoista ja järjestäyneistä uskonryhmistä sekä seurakunnista ei ole mitään hyötyä tässä maailmassa. Ne ei ole historian kuluessa aiheuttanut ihmiskunnalle mitään muuta kuin sotaa ja kuolemaa, ahneutta, valtataistelua ja kärsimystä. Usko on sen sijaan hyvin henkilökohtainen asia ja on varmasti auttanut monen päin vittua menneen elämän takaisin raiteilleen ja on siksi kaiketi ihan hyvä asia.
 
Davellakin meni vähän huonosti ja jos hengellinen herääminen esti häämöttävän kuoleman, niin hyvä homma! Mutta sillä, että uskonnon ja kulttuurin nimissä sitten soditaan, käytetään lapsia hyväksi tai alistetaan ja pahoinpidellään naisia, ei ole mitään tekemistä itse uskon kanssa.

 
Kirjoitit ihan täyttä asiaa.
 
Kuitenkin vaikka en nyt puolusta huumeiden käyttöä ja ryyppäämistä/sekoilua on toisaalta surullista ,että lähes kaikki rockstarat ovat tehneet parempaa ja mielenkiintoisempaa musiikkia silloin kun ovat olleet jotain muuta kuin raittiita tai uskossa.
Tällä en tarkoita ,että päihteiden käyttäminen jotenkin parantaisi sitä taiteellisuutta,mutta onko se sitten tappanut sen. Mustaine ja vaikka Eric Clapton ovat kummatkin tehneet kovimmat juttunsa joissakin kamoissa. Onko siis aineiden käyttämisellä jonkinlainen kuluttava vaikutus siihen luovuuteen. Eihän sekään voi kellään koko ajan parantua ,joskushan tullaan väkisin myös takaisin päin. Eli kenenkään ura ei voi olla päivästä toiseen sellaista ,että se luovuus vain ja ainoastaan lisääntyy.
 
Käykö sitten näille tyypeille jotka haluavat vetää päätään sekaisin, että ne hyvät jutut ehkä löytyy nopeammin ,kenties, mutta sitten alkaakin ideapankki olemaan entistä tyhjempi. Tämä koskee myös sellaisia soittajia jotka käyttävät vuosikymmeniä jotain ,niin pakkohan senkin on näkyä siinä taiteessa/musiikissa niin ettei se ole pelkkää nousukiitoa koko ura ja sekin jossain pilvessä.
 
Varmasti on niinkin ,että jos alusta asti on totutellut ottamaan hieman rohkaisua ennen keikkaa niin johonkinhan sekin tie johtaa. Varsinkin jos vielä tykkää juhlia muutenkin sen keikan päälle.
 
Itse en edes tupakoi ja alkoholiakin käytän vuodessa sen verran että sen pystyisi juomaan lähes kuka tahansa yhdessä päivässä jos haluaa.
 
Ajattelin vaan tätä asiaa artistin kannalta ,että on varmasti raskasta jos on ollut sekaisin 20 vuotta aamusta iltaan ja hyviä levyjä on tullut ja mainetta. Sitten kun se puoli on käyty läpi ja vaihtoehdot ovat hauta tai raitistuminen niin sitten ei enää synnykkään niin kovaa materiaalia.
Itse väittäisin ,että kova aineiden käyttö syö luovuutta ja se on varmasti kova asia raitustuneelle artistille.
 
En siis tarkoita sitä että kukaan sekoilee koko elämänsä ja koko ajan tulee ihan tautisen hyvää materiaalia ja sitten kun raitistutaan niin se hyvä jää pois. Kyllä ne päihteet ja niiden käyttö ovat saattaneet pysyä vielä joskus käyttäjän "hallinnassa", mutta kyllä yleensä jo pitkään ennen sitä raitustumista on tullut soitettua huonoja keikkoja,tehtyä huonoja levyja ja ihmissuhteetkin ovat kärsineet siitä todella paljon.
 
Musabisnes on vaan sellaista ,että siinä taitaa tuo päihteiden vetäminen olla vähän sellainen ammattisairaus. Olisi varmaan tuleville soittajille heidän etujensa mukaista ,ettei siihen ainakaan itse pyrkisi sairastumaan.
 
Tämäkin kirjoitukseni on aivan varmasti monen mielestä ihan roskaa ja sitten luetellaan Lemmyjä ja muita kumppaneita jotka ovat rellestäneet puolivuosisataa. Tähän voisi kyllä kirjoittaa pidemmän listan niistä muusikoista jotka ovat huumeiden ja viinan käytön seurauksena kuolleet kuin tehneet koko ikänsä aina vaan parempaa ja parempaa musiikkia sekaisin.
 
Anteeksi jo etukäteen heiltä, joiden elämän pilaisin tälläkin kirjoituksellani.
TTV
20.09.2013 17:52:51
TTV: Jees, tässäpä taas makea liveplätty:
 
http://www.levykauppax.fi/dvd/megad … tdown_to_extinction_live/#blu-ray-1
 
CtE vihdoinkin livenä kokonaan :-)

 
Onneksi taas vaihteeksi Levykauppa X:n tukku kusi toimituksen, eikä tuotetta saatu jakoon julkaisupäivänä. Tämä on turhankin yleinen tilanne X:n "tuote toimitetaan kotiisi julkaisupäivänä" iskulauseeseen nähden eikä ole vuosien mittaan korjaantunut mihinkään. Vaihtaisivat tukkua, kun kerran muualla tuote liikkuu paremmin??
 
Onko joku saanut liven muualta käsiinsä? Miltä vaikuttaa?
"Keep the metal scene alive" - Charles Schuldiner (R.I.P.), "You Love Me" - Dave Mustaine (Long live the King)
bedlam
20.09.2013 19:37:16
 
 
TTV: Onneksi taas vaihteeksi Levykauppa X:n tukku kusi toimituksen, eikä tuotetta saatu jakoon julkaisupäivänä. Tämä on turhankin yleinen tilanne X:n "tuote toimitetaan kotiisi julkaisupäivänä" iskulauseeseen nähden eikä ole vuosien mittaan korjaantunut mihinkään. Vaihtaisivat tukkua, kun kerran muualla tuote liikkuu paremmin??
 
Mulle on tähän mennessä jokainen äxästä ennakkotilattu levy tullut julkaisupäiväksi kotiin.
http://www.petrilampela.net
phiit
20.09.2013 20:24:06
bedlam: Mulle on tähän mennessä jokainen äxästä ennakkotilattu levy tullut julkaisupäiväksi kotiin.
 
Ei tullu tännekään CTE live, alkanu kyllä vähän pissimään nää nykysin jostain syystä, myöskin tullu vääriä lähetyksiä joita saanu palautella mutta elämää se vaan on, X on se ainoa levykauppa silti.
tommijk
21.09.2013 00:42:07
Kuitenkin vaikka en nyt puolusta huumeiden käyttöä ja ryyppäämistä/sekoilua on toisaalta surullista ,että lähes kaikki rockstarat ovat tehneet parempaa ja mielenkiintoisempaa musiikkia silloin kun ovat olleet jotain muuta kuin raittiita tai uskossa.
 
Mä näkisin että tässä on vaan kyse siitä että lähes aina artistin alkupään tuotanto on parempaa/arvostetumpaa, ja jos uskoontulo sijoittuu sinne uran ehtoopuolelle kun ikää on jo kertynyt, sitä on helppo syyttää musiikin tason laskusta. Mutta kuka keski-ikäinen rokkari tekee hyvää musaa anyway..?
Rhapa
21.09.2013 08:07:32
tommijk: Mutta kuka keski-ikäinen rokkari tekee hyvää musaa anyway..?
 
Öö, aika monikin?
tommijk
21.09.2013 09:40:40
Rhapa: Öö, aika monikin?
 
Tekee varmasti, mutta suhteutettuna uran alun huippuhetkiin tuotokset tuntuu usein valjuilta
mpekkanen
21.09.2013 10:00:11 (muokattu 21.09.2013 10:01:43)
tommijk: Tekee varmasti, mutta suhteutettuna uran alun huippuhetkiin tuotokset tuntuu usein valjuilta
 
Tähän on varmasti myös sellainenkin syy,että ennen sitä ensimmäistä levyä bändi on tehnyt töitä jo vuosikausia. Seuraavaankin levyyn voi olla jo kaikki materiaalit valmiina. Sitten kuitenkin kun aletaan kiertelemään oikein urakalla niin se treenamisen ja biisin tekemisen tyyli muuttuu ihan pakosta.
Jos bändi vaikka toisella tai kolmannella levyllä tulee oikein kuuluisaksi. Tämähän voi käydä jo ekalevylläkin.
 
Kiertueiden takia myös soittajien elämä muuttuu siitä autotalli bändistä ihan toisenlaiseksi. Ollaan koko ajan tienpäällä. Kaikki nämä jutut vaikuttaa, vaikka ei olisi mitään päihteitäkään mukana. Myöskin kun ihminen vanhentuu sitä alkaa arvottamaan tiettyjä asioita hieman toisin ja kyllä varmasti sekin niissä kappaleissa jotenkin näkyy.
Nuorena on myös intoa, energiaa ja uskoa monenlaiseen maailman muuttamiseen ihan toisella lailla kuin sitten lähempänä eläkeikää.
 
Silti hyvää musiikkia voi tehdä monenkin ikäisenä ja ilman päihteitä.
MegaMan
23.09.2013 06:38:29
Mutta kuka keski-ikäinen rokkari tekee hyvää musaa anyway..?
 
Ei kai sillä muusikon iällä ole suoranaisesti vaikutusta sävellyksen laatuun. Enemmänkin bändin ikä vaikuttaa oleellisesti tuotantoon. Yleensä kymmenessä ensimmäisessä vuodessa kaikki paukut käytetty ja siitä eteenpäin yritetään keksiä jotain uutta ja erilaista yleensä vaihtelevin tuloksin. Tai sitten pysytään samassa vanhassa kaavassa, missä ei periaatteessa ole mitään väärää, mutta klassikoita tuskin enää syntyy.
Minä juon kossua!!!
TTV
25.09.2013 20:24:32 (muokattu 25.09.2013 20:46:52)
Ei tää alennettu vire kyllä toimi lainkaan Megadethin tapauksessa, laulu ja soitto kuulostaa lähinnä paskalta coverilta. Kommentoin siis tätä tuoretta CtE liveä, jonka loistava settilista on toteutukseltaan todella pöljän kuuloinen. Daven laulu on perseestä ja samasta suolesta murisee kitarat ja basso muhjua pörinäänsä, olisivat edes sovittaneet biisit paremmin alavireelle. Onneksi nää klassikot voi kuunnella alkuperäissovituksina alkuperäismiksauksilla levyltä. Iso iso pettymys!
 
...Bloodbath plays Helloween kuulostaisi varmasti paremmalta kuin tämä, kas kun eivät vedä B-vireestä kunnon HM-2 ruåttipörinäsaundeilla :-)
"Keep the metal scene alive" - Charles Schuldiner (R.I.P.), "You Love Me" - Dave Mustaine (Long live the King)
phiit
26.09.2013 07:38:01
Vielä ei oo tullu kuunneltua vaikka Spotifysta jo löytyis, on se vaan odoteltava Blurayta. Mitä nyt traileria katoin niin soundit oli ainakin parannus RIP liveen verratuna joka oli oikeasti huono. D virekin välillä kyllä tuntuu oudolta, en tiedä huomaisko sitä ite jos ois paikan päällä niin paljoa.
Ruutukunkku
26.09.2013 09:37:59
phiit: Vielä ei oo tullu kuunneltua vaikka Spotifysta jo löytyis, on se vaan odoteltava Blurayta. Mitä nyt traileria katoin niin soundit oli ainakin parannus RIP liveen verratuna joka oli oikeasti huono. D virekin välillä kyllä tuntuu oudolta, en tiedä huomaisko sitä ite jos ois paikan päällä niin paljoa.
 
Eilen lueskelin tätä ketjua, mutta nyt vasta ymmärsin lukemaani. Jaa että ovat D-vireellä vedelleet nämä keikat?!! En ainakaan osaa kuvitella sen kuulostavan kovin hyvältä. Tommoseen vireen alentamiseen jos yhdistää vähänkään sitä, että biisi soitettu levyä hitaammaalla tempolla, niin tulee väistämättä semmonen laahaava-mankka fiilis.
 
Pitäs kait kuitenki ite ensin kunnella ennenku lyttää. Kova settilista kyllä!
I'm sorry Dave
TTV
26.09.2013 10:07:58
Ruutukunkku: Eilen lueskelin tätä ketjua, mutta nyt vasta ymmärsin lukemaani. Jaa että ovat D-vireellä vedelleet nämä keikat?!! En ainakaan osaa kuvitella sen kuulostavan kovin hyvältä. Tommoseen vireen alentamiseen jos yhdistää vähänkään sitä, että biisi soitettu levyä hitaammaalla tempolla, niin tulee väistämättä semmonen laahaava-mankka fiilis.
 
Pitäs kait kuitenki ite ensin kunnella ennenku lyttää. Kova settilista kyllä!

 
Just noin siinä kävi; biisit laahaa ja saundit sekoittuu epämääräiseksi mössöksi. Komppikitara ei juurikaan basson alta erotu ja muutenkin D-vireinen soitto ei toista niitä jumalaisia melodioita joita alkuperäisversiossa kuullaan. Dave myöskin laulaa hieman kaksjakoisesti; korkeammalta kuin kitaravire antaisi olettaa, mutta selvästi alkuperäistä matalammalta, jolloin kokonaisuus on melkoisen sekava :-(
 
Itse olisi toivonut tämän settilistan soittoa normivireestä ja laulun jälkikäsittelyä studiossa, niin olisi jäänyt kokonaisuudesta parempi fiilis. Nyt tätä ei viitti edes kattoa Bluraylta, kun audioraita vei jo fiilikset kokonaan.
"Keep the metal scene alive" - Charles Schuldiner (R.I.P.), "You Love Me" - Dave Mustaine (Long live the King)
phiit
26.09.2013 10:16:13
TTV: Just noin siinä kävi; biisit laahaa ja saundit sekoittuu epämääräiseksi mössöksi. Komppikitara ei juurikaan basson alta erotu ja muutenkin D-vireinen soitto ei toista niitä jumalaisia melodioita joita alkuperäisversiossa kuullaan. Dave myöskin laulaa hieman kaksjakoisesti; korkeammalta kuin kitaravire antaisi olettaa, mutta selvästi alkuperäistä matalammalta, jolloin kokonaisuus on melkoisen sekava :-(
 
Itse olisi toivonut tämän settilistan soittoa normivireestä ja laulun jälkikäsittelyä studiossa, niin olisi jäänyt kokonaisuudesta parempi fiilis. Nyt tätä ei viitti edes kattoa Bluraylta, kun audioraita vei jo fiilikset kokonaan.

 
Youtube pätkistä kyllä laulut menny nyt oikein nappiin D:ssä, mutta samaa mieltä jostain kitarajutuista että kuulostaa aika omituisilta ja "vääriltä" D:ssä. Eb vielä toimi eikä sitä huomannu tolleen Youthanasia aikaan
Super-Jari
26.09.2013 17:24:54
Tuo live niin niin ei. Ei. Ei käy. Ei.
bedlam
27.09.2013 10:08:16 (muokattu 27.09.2013 10:08:51)
 
 
Monta kertaa meinasin tuon BD:n tilata, mutta vissiin ihan hyvä että jäi tekemättä. Ashes In My Mouth ois ollu mukava fiilistellä, olihan ihan paska veto ettei tarvi harmitella?
http://www.petrilampela.net
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)