| Aihe: Loistava kitara - mutta "vääränmallinen" ulkonäkö? | |
|---|
|
Olen soitellut aina hyvin vintage-henkisillä kitaroilla. Esikuvieni mukaiset stratot, lespaulit ja jatsarit ovat olleet ainoita jotka huolin. Nyt vastikään laitoin vaihtokaupassa itselleni modernin Carvinin. Sain sen edullisesti. Hevikirvesmäinen ulkonäkö tökki pahasti jo koesoitossa, mutta kaikki muu olikin aivan loistavasti. Soitettavuudeltaan aivan järkyttävän hyvä. Upea viimeistely, action todella matalalla ilman särinöitä. Omaan makuuni laatu oli siis aivan viimeisen päälle virheetöntä. Suorastaan ammattimaista.
Nyt muutaman päivän soiteltuani olen entistä vakuuttuneempi, että minulla on huippukitara hyppysissä. Sormet miltei lentävät otelaudalla ja soittaminen on mukavaa. Mutta - sitten ne ongelmat: Onhan se nyt aivan järkyttävää tälläsen vanhan bluesmieheksi itseään tituleeraavan vintage-ukon katsella olohuoneessa jököttävää hevikirvestä. Aivan karsean muotoinen lapakin.. Ja miten tolla kehtaa edes mennä bänditreeneihin - saatikka keikalle?
Aiemmin olen aina liittänyt kitaroihin ja kitarointiin tietyn fiiliksen. Lespaulilla vedetään garymooret ja syliinotettu stratocaster vie tunnelmat aina jonnekin Claptonin, Marvinin ja Hendrixin maisemiin. Carvin ei vie nyt oikein mihinkään. Paitsi että soitto kulkee upeasti ;-)
Mutta mikä on itse asiassa merkityksellistä? Sen suhteen teen kovaa jaakobinpainia, että nautinko loistokitarasta - vai laitanko karseennäkösen kepin kiertoon. Toisaalta - tarvitsisiko tähän suhtautua näin tunteella? Löytyväthän hyllystä kuitenkin edelleen nuo Gilmourit, garymooret ja claptonit. Onneksi kitaroiden suhteen moniavioisuus on sallittua. Ja voinhan pitää tätä Carvinia laatikossa piilossa?
Toisaalta voisinhan antaa Karviselle mahdollisuuden. Ja jos myöhemmin yhteiselo ei pelitä, niin pannaan sitten kiertoon. Ja tuskin ero kirpaisee yhtä paljon kuin teininä ero ensimmäisestä kihlatusta?
Mutta joo - onko teillä ollut koskaan vastaavanlaisia "ongelmia"? :-)
Blues is allright! |
|
Tsugu Way: Olen soitellut aina hyvin vintage-henkisillä kitaroilla. Esikuvieni mukaiset stratot, lespaulit ja jatsarit ovat olleet ainoita jotka huolin. Nyt vastikään laitoin vaihtokaupassa itselleni modernin Carvinin. Sain sen edullisesti. Hevikirvesmäinen ulkonäkö tökki pahasti jo koesoitossa, mutta kaikki muu olikin aivan loistavasti. Soitettavuudeltaan aivan järkyttävän hyvä. Upea viimeistely, action todella matalalla ilman särinöitä. Omaan makuuni laatu oli siis aivan viimeisen päälle virheetöntä. Suorastaan ammattimaista.
Nyt muutaman päivän soiteltuani olen entistä vakuuttuneempi, että minulla on huippukitara hyppysissä. Sormet miltei lentävät otelaudalla ja soittaminen on mukavaa. Mutta - sitten ne ongelmat: Onhan se nyt aivan järkyttävää tälläsen vanhan bluesmieheksi itseään tituleeraavan vintage-ukon katsella olohuoneessa jököttävää hevikirvestä. Aivan karsean muotoinen lapakin.. Ja miten tolla kehtaa edes mennä bänditreeneihin - saatikka keikalle?
Aiemmin olen aina liittänyt kitaroihin ja kitarointiin tietyn fiiliksen. Lespaulilla vedetään garymooret ja syliinotettu stratocaster vie tunnelmat aina jonnekin Claptonin, Marvinin ja Hendrixin maisemiin. Carvin ei vie nyt oikein mihinkään. Paitsi että soitto kulkee upeasti ;-)
Mutta mikä on itse asiassa merkityksellistä? Sen suhteen teen kovaa jaakobinpainia, että nautinko loistokitarasta - vai laitanko karseennäkösen kepin kiertoon. Toisaalta - tarvitsisiko tähän suhtautua näin tunteella? Löytyväthän hyllystä kuitenkin edelleen nuo Gilmourit, garymooret ja claptonit. Onneksi kitaroiden suhteen moniavioisuus on sallittua. Ja voinhan pitää tätä Carvinia laatikossa piilossa?
Toisaalta voisinhan antaa Karviselle mahdollisuuden. Ja jos myöhemmin yhteiselo ei pelitä, niin pannaan sitten kiertoon. Ja tuskin ero kirpaisee yhtä paljon kuin teininä ero ensimmäisestä kihlatusta?
Mutta joo - onko teillä ollut koskaan vastaavanlaisia "ongelmia"? :-)
Moro. Joskus teininä oli kovasti merkitystä ulkonäöllä. Piti olla sen ja sen mallinen ja värinen kirves, muut ei kelpaa. No, kun ikää tulee vuosi vuodelta lisää, niin olen havainnut sen, ettei sillä ulkonäöllä ole enää merkitystä. Kunhan keppi soi hyvin ja tulen sen kanssa juttuun, niin kiva ulkonäkö on enää vain plussaa. Ei missään nimessä ns. dealbreaker. :)
I am therefore leaving immediately for Nepal, where I intend to live as a goat.
goatpit.weebly.com |
 Myrkky Nuoli
18.09.2013 08:53:00 (muokattu 18.09.2013 08:55:29) | |
|
Ei oo tullut itse hankittua tämmöisiä kitaroita, paitsi mun eka kitara oli Ibanezin SA-sarjalainen silloin teininä, mutta no. Joskus on tullut painittua tämän asian kanssa mm. semmosessa tilanteessa, että etsin kaappia ja sain helvetin halvalla ENGLin kaapin, joilla on yleisesti laatukaappien maine. No, onnistuin voittamaan itseni ja hommasin sen helkkarin hökötyksen treenikselle metalliverkkoineen ja robocop-logoineen. Ahistihan se, mutta olin ylpeä itsestäni. Lopulta myin sen kaapin takaisin myyjälle kun vaihdoin nupin comboon :D
Olihan se liian kireä mun makuun, mutta ydinpommin kestävää tekoa. Kitaroissa tää on vielä vaikeempi aihe.
Decadetroll: Moro. Joskus teininä oli kovasti merkitystä ulkonäöllä. Piti olla sen ja sen mallinen ja värinen kirves, muut ei kelpaa. No, kun ikää tulee vuosi vuodelta lisää, niin olen havainnut sen, ettei sillä ulkonäöllä ole enää merkitystä. Kunhan keppi soi hyvin ja tulen sen kanssa juttuun, niin kiva ulkonäkö on enää vain plussaa. Ei missään nimessä ns. dealbreaker. :)
Mulla on käynyt juuri päinvastoin, teikää vuoden nuorempi olen (kävin vakoilemassa). Nykyään olen natsimaisen tarkka soittimieni ulkonäöstä, koska pyrin pitämään niitä mahdollisimman vähän talossa, joten kaikkea kun ei voi saada niin.. |
|
Omassa Les Paulissani alkoi muutama viikko ostotapahtuman jälkeen yhtä-äkkiä ahdistamaan Zebra-mikkien ulkonäkö. Olin epävarma onko ne tarpeeksi viileet kovaan menoon. Mietin kovasti voiko sen päällyslevyn vaihtaa kaikkiin saman väriseksi. Sittemmin tulinkin sinuiksi asian kanssa ja nykyään ne ei muuta juuri voisi ollakkaan ulkonäön suhteen. Zebra on parahultautta parahimmoillensa.
Rummut pitää olla viimeisen päälle, kaikin puolin, myös ulkonäön suhteen.
Omistamani Yamahan sg kitara on aina ollut mielestäni ruma ja on jatkossakin. Rumiluksillekin pitää olla paikka systeemissä. Ei vaan raski luopua, vaikka on paskassa kondiksessa nyt. Jos joskus laittaa sen kuntoon. |
|
Älä vielä hävitä kitaraa, jos se on loistosoitin. Ajattele niin, että soittamalla perinnemusaa carvinilla erotut massasta ja oot oman tien kulkija konservatiivisten soittajien joukossa ;-)
En sitten malttanut olla sanomatta. |
|
Joskus esiteininä se ois pitäny olla se teräväkärkinen hevikirves mutta hyvin nopeasti sitä alko tajuamaan ns. perinteisten kepukoiden perään. Noilla mennään edelleen, tosin mallillahan ei kuitenkaan ole mitään merkitystä musan kanssa, kyllä noilla Jacksoneilla voi funkia/bluesia vetää jos siltä tuntuu :) |
 darrell
18.09.2013 09:29:31 (muokattu 18.09.2013 09:38:55) | |
|
Tähän käy klassikkolausahdus:
Ensin olin, että ei vi**u, mutta sitten olinkin, että ei saatanaa = Gibson Explorer.
Mutta en usko, että esim. B.C. Richin Warlock tai Beast tms. löytyy koskaan telineestä, vaikka useampaa olen mielenkiinnosta soittanut ja itse tatsissa ei ole mitään vikaa. Yksi tuntumaltaan oikein hyvä ESP LTD F-100FM oli tuttavalla. Siihen taannoin tein huoltoa, niin tuli soiteltua sillä pari iltaa, mutta ei tuota bodyn ulkonäköä kestä.
http://www.zzounds.com/item--ESPF100FM
Antaa kaikkien kitaroiden soida. Kielten värähtely yleinen ja yhtäläinen. |
 fox
18.09.2013 10:03:32 | |
|
darrell:
Mutta en usko, että esim. B.C. Richin Warlock tai Beast tms. löytyy koskaan telineestä, vaikka useampaa olen mielenkiinnosta soittanut ja itse tatsissa ei ole mitään vikaa.
Ei saa olla rajoittunut.. ;)
Bernardo Chavez Rico Sr. teki aikoinaan ihan loistavia soittimia!
No, totta kai ymmärrän pointin täällä, tietenkin joittenkin soittimien "muotokieli" ei kaikkia puhuttele, eikä siinä mitään - sen vuoksihan noita eri näköisiä malleja on "kitaramaailmassa" onneksi muitakin. Olkoon vaan, että karkeesti noin 80 prossaa (tai ehkä enemmänkin??) on suurin piirtein kolmen kitaramallin näköisiä enemmän tahi vähemmän.
Joskus muinoin, kun meikäläistä syytettiin vain "yhden brändin mieheksi", postasin tänne Mnettiin listan eri merkeistä, mitä olen joko fiksaillut, korjannut tai muuten viritellyt, siinä oli aikas monia nimiä.. mutta itse tähän aiheeseen sillä ei sinällään ole merkitystä.
Pitää olla ennakkoluuloton! Voi olla, että törmää sen perinteisen ja tutun ulkopuolelta johonkin aivan helmeen. =) |
|
En itse ostaisi kitaraa, jonka ulkonäöstä en pidä. Ihan riittävästi löytyy hyviä kitaroita varmasti silti hankittavaksi.
"They tell me, but I tell them, I do it my way and I always will" |
|
Decadetroll: Moro. Joskus teininä oli kovasti merkitystä ulkonäöllä. Piti olla sen ja sen mallinen ja värinen kirves, muut ei kelpaa. No, kun ikää tulee vuosi vuodelta lisää, niin olen havainnut sen, ettei sillä ulkonäöllä ole enää merkitystä. Kunhan keppi soi hyvin ja tulen sen kanssa juttuun, niin kiva ulkonäkö on enää vain plussaa. Ei missään nimessä ns. dealbreaker. :)
Sama vika, mutta silti tähän taloon ei tule yhtäkään SG:tä taikka Telecasteria. Olkoot vaikka kuinka hyviä soittaa, mutta jos kitara on rumempi kuin Kalervo Kummolan persereikä, niin hyhhyh. |
|
tender.insanity: Sama vika, mutta silti tähän taloon ei tule yhtäkään SG:tä taikka Telecasteria. Olkoot vaikka kuinka hyviä soittaa, mutta jos kitara on rumempi kuin Kalervo Kummolan persereikä, niin hyhhyh.
2 top 5 mallista kitaraa ;) SG P90 mikeillä on yksinkertaisesti äärettömän kaunis |
|
fox: Pitää olla ennakkoluuloton! Voi olla, että törmää sen perinteisen ja tutun ulkopuolelta johonkin aivan helmeen. =)
Itelle kävi näin ton Guildin S-300:n kanssa. Ensin se näytti vähän oudolta, mutta hyvällä tavalla. Lopulta kun sen sai kätösiin ja kytkettyä vahvariin, niin eipä siinä tarvinut paljon ulkonäköseikkoja enää funtsia. Se on just mun näkönen ja tuntunen, eikä toista tuollaista tule ihan joka päivä vastaan. |
|
Ymmärrän tuskaasi. En voisi kuvitellakaan soittavani millään hevikirveellä. Jos olisin ammattimuusikko, pitäisi tuollaisen kitaran ja olisin tyytyväinen... Tai no en välttämättä sittenkään. Mitä se oikeastaan edes vaikuttaisi? Miksi tyytyä rumaan hyvään kitaraan, kun maailma on täynnä hienoja hyviä kitaroita?
Kitaraa ostaessa sen pitää ensimmäiseksi miellyttää silmää. Ja jos se on hieno, niin sitten testataan muut ominaisuudet, jotka ovat tietysti yhtä tärkeitä. Eli kyllä kitarassa pitää kaikki olla kohdallaan, pelkkä hyvä soitettavuus ei riitä, vaikka pakollinen onkin...
Ehkä ei kuitenkaan vielä kannata myydä. Koska se kitara on jo siinä, niin anna sille mahdollisuus. Onhan siinä toisaalta tyyliä vedellä bluussia tuollaisella...
Gyl sunkka maar oikke met trasikoittim bisi Vanha Rauma iha vaa aikanguluks. |
|
Nyt luin tuon aloitusviestinkin, niin mitenkäs menikään siellä "kitarasta riippuva soittotaito" -keskustelussa?
Eli asennevamma vaivaa. |
|
tender.insanity: Sama vika, mutta silti tähän taloon ei tule yhtäkään SG:tä taikka Telecasteria. Olkoot vaikka kuinka hyviä soittaa, mutta jos kitara on rumempi kuin Kalervo Kummolan persereikä, niin hyhhyh.
Noniinno :) http://muusikoiden.net/dyn/users/114524.jpg |
|
antnis: Noniinno :) http://muusikoiden.net/dyn/users/114524.jpg
Kaivapa kuva esiin omatekemästä SG:stäsi, niin jatketaan tuosta. |
|
antnis: Noniinno :) http://muusikoiden.net/dyn/users/114524.jpg
No, tuo oli kuitenkin "hienoin" noista kolmesta profiilikuvasta ;) |
|
EDIT: tuplat |
|
Muovinen: No, tuo oli kuitenkin "hienoin" noista kolmesta profiilikuvasta ;)
Äläs nyt. SG on ihan saatanan ruma. Soittaako sellaisella tosissaan kukaan muu kuin se australian kääpiö? |
|
tender.insanity: Äläs nyt. SG on ihan saatanan ruma. Soittaako sellaisella tosissaan kukaan muu kuin se australian kääpiö?
Onhan tuota muutaman soittajan kätösissä näkynyt ;) Ei SG mikään maailman kaunein kitara ole, mutta ei lähellekään ruminkaan. Ehkä siinä ne perinteetkin painaa jonkin verran.
Meillä taitaa vaan olla ihan päinvastaiset näkemykset tässä asiassa (JEM on mulle kauhistus). Ois mielenkiintoista kokeilla että mistä löytyis sellainen "middle-ground" eli mikä ois sellanen kitaramalli jota molempien silmät sietäis. |
| « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
