Kitarat: kitarakamat ›

ADEHD: Hautamäen Costellon olen nähnyt vetävän livenä pari kertaa, enkä olisi uskonut äijän takana olevan mikitetyn Cube 60:sen ellen olisi ihan itse nähnyt.
 
Tässon munaa. Juurikin samaa mieltä että jos lavalla on riittävästi karismaa ja soitto kulkee, niin sinne vaikka verhon taakse voi laittaa minkä vaan laatikon+ purnukan. Porukat on silti aivan liekeissä ja hyvät bileet.

Tämmönenkin menisi ihan varmana putkivehkeestä ellei omin silmin näkisi
 
https://www.youtube.com/watch?v=vzKOzppQi6k

Olen soitellut tässä sen 25 vuotta ja olen tullut tulokseen, että samaa pörinää niistä kaikista vahvistimista lähtee. Paskoja ne on kaikki. Nykyään en jaksa enää edes roudailla keikoillekaan omaa vahvistinta ellei ole pakko. Kimppakeikoilla jos joku on niin tyhmä, että jaksaa vapaaehtoisesti raahata sinne tonnin painoisen vahvistimen niin minä poika lainaan sitä tottakai. Minulle on ihan sama mikä se on. Puhdas kanava vaan päälle ja menoksi. Sormista se homma on kiinni täysin kun tietylle tasolle pääsee.
 
Oma metodi on seuraava. Tällä metodilla vahvistimella ei ole juurikaan väliä. Vaihe 1: Säädä vahvistimen volume kovemmalle kuin tulet keikalla tarvitsemaan. Vaihe 2: Säädä treble kovemmalle kuin tulet keikalla tarvitsemaan. Vaihe 3: laita pedaalista säröä maksimimäärän mitä sooloissa tulet tarvitsemaan. Puhtaat saa volumepotikalla. Toimii täydellisesti myös transistori-vahvistimen kanssa kunhan säätelee myös tonepotikkaa samalla. Itseasiassa trankku toimii melkeinpä kivemmin. Jotkut putkivehkeet tiputtaa botnea pois kun tiputat volumea kitaran potikalla. Ei ollenkaan hyvä ominaisuus minulle. Jotkut toki tästä tykkää, mutta he tuskin käyttävät kitaran tone-potikkaa ollenkaan. Jos haluan näkkärisoundia puhtailla niin vaihdan takamikkiin.
 
Kaikki säätö keikan aikana tapahtuu lennossa kitaran volume ja tone potikoilla. Käytännössä usein siis hiljaiset kohdat tone enemmän auki ja volumen ollessa täysillä tonella yläpäätä pois. Vahvistimella ei ole mitään väliä. Senkun käyttää korvia vain.
 
Itse olin joskus putkifanaatikko, mutta nyt olen kyllästynyt varsinkin siihen moderniin putkikerrannais-kihinään. Todella kaamean kuuloista. Nykyään joillakin kitaristeilla perusääni jo oikeastaan hukkuu sinne kihinän sekaan...Makuasia toki sanoi koira.
 
Nykyään luottopelinä minulla on Kustomin kevyt transistorikombo. Olikohan siinä 16 wattia tehoa. Riittää hyvin bändisoitossakin lisäkaapin kera. Hyvä laite ja kestää. Toki soitan melkein aina stereona, joten niitä pikku Kustomeita on kaksi tällähetkellä. Onpahan spare siinä samalla.

ADEHD: Tämmönenkin menisi ihan varmana putkivehkeestä ellei omin silmin näkisi
 
https://www.youtube.com/watch?v=vzKOzppQi6k
 
THR olisi kyllä kiva peli, mutta mun mielestä putki- ja trankkupelien vertailussa pitäisi verrattava vain analogisia laitteita koska vertailuun ei saada kuitenkaan digitaalisia putkivahvistimia, eivätkä Line6 putkipäätteisetkään ole sellaisia vaan hybridejä. Mutta kuten on varmaan selvää niin nykyään osataan rakentaa putkivahvistimelta kuulostavia ja dynaamisesti käyttäytyviä transistorivahvistimia ja päinvastoin (joitakin putkikoneita voisi luulla trankkupeleiksi varsinkin jos pääte biasoitu kylmänpuoleiseksi). Tuo yllä linkkaama 5W fettivahvari mm. toimii samoilla jännitteillä kuin putkivahvistin (>230V), putket on vaan korvattu kytkennästä depletion-mode MOSFET trankuilla (siis se JCM800 etunen oli kyseessä, päätteessä MOSFET:it ja päätemuuntaja kuten putkivahvarissa).

mhelin: THR olisi kyllä kiva peli
 
Enempiä kommentoimatta, THR ON kiva peli. Itseltäni löytyy se sotilaallisen vihreä X-malli. Omiaan kasarirokkiin/heviin.

Aihetta voi myös lähestyä tutkimalla kuinka monella itsensä soittamalla elättävällä ammattilaisella tai isolla staralla on transuvahvarit lavalla.
 
Aika monella on sellaiset vaikuttanut olevan. Santanahan veti sellaisella Woodstockissa, Rory Gallagherillakin oli usein pari Strampin comboa lavalla, Keith Richardsilla puolestaan oli kuuskytluvun loppupuolella usein lavalla Triumphin trankkupeli, ja Billy Gibbsonsillahan tuntuu olevan järjestään transistorivahvistmia käytössä. Järvisen Albertilla oli usein joku Peavey nuppi, B.B. ja Albert King myöskin suosivat transistorivahvistimia. Iron Maiden käytti niitä suosionsa huipulla jossain kasarin puolessa välissä, Clapton ja Zappa suosivat studiossa pikkuista Pignosea ja Claptonhan taisi jossain vaiheessa jopa heittää keikkaa Session:in transistorivahvareilla. Gibson teki Les Paul:ille muutaman nimikko(transistori)vahvistimen ja herrahan uransa loppupuolella usein suosi Tech 21:n comboja. The Ventures meni niin pitkälle että jopa rahoitti nimeään kantavan transistorivahvistimen valmistamisen, niin ja tottakai keikkaili kyseisellä vahvistimella. Bostonin Tom Scholz puolestaan sai aikaan kokonaisen "Rockman"- ilmiön. Beatlesin, Velvet Undergroundin ja jopa stray Catsin albumeilla kuullaan usein trankkuvoxeja. Monet metallimiehet kuten mm. Alex Skolnick, Dimebag Darrel, Chuck Schuldiner, Dokken, Lynch, Björler, Jack Oven, John Gallagher, jne. suorastaan rakastavat trankkupelien särösoundia.
 
Mielestäni tossa on aika nimekkäitä herroja eri aikakausilta ja eri kitaramusiikin tyylisuunnilta edustettuna.
 
Alkuperäinen pointti tosin taisi hukkua sinne, jos sitä siis edes oli.

Näin se varmaa on. Toisaalta kun perjantaina pääsin kuulemaan kun Jarkka Rissanen pisteli vanhoilla F:n yksikelaisilla ja ilmeisesti iänikuisella Premier Twin 8 harppuvahvistimella semmoista nannaa korville että, niin tuli epäilys mahtaisko trankulla siihen kuitenkaan päästä.
 
Edit: kirotusvirheitä

teemu-t-k: Monet metallimiehet kuten mm. Alex Skolnick, Dimebag Darrel, Chuck Schuldiner, Dokken, Lynch, Björler, Jack Oven, John Gallagher, jne. suorastaan rakastavat trankkupelien särösoundia.
 
Kun tämä keskustelu alkoi, oli varma että ennemmin tai myöhemmin joku vetää esiin Dimebagin nimen. Meinasin jo silloin heti postata, että makuja on tietysti monia, mutta en välttämättä ottaisi Dimebagin soundia esimerkiksi HYVÄSTÄ trankkusoundista. Kamalaa skuupattua sirinää/kihinää. Monen teinibändin säröbokseista olen kuullut parempaa.
 
Myös George Lynch/Dokken on vähän outo esimerkki tuolla listalla, kun Lynchin fetissi pre-500 Rectoihin on suorastaan legenda kitarapiireissä. Olkoonkin, että joskus on trankkuvahvariinkin koskenut, mutta se oli silloin se. Vähän sama kuin heittäisi Slashin esimerkkinä Jackson superstraton vonguttajista.
 
Muilta osin listasi ja postauksesi oli ihan asiaa.

Ilmeisesti fet-transistorien hilaa ohjataan kait putken tapaan jännitteellä, ei virralla.
Nämä fet-transistorivahvistimet saattaisi toimiakkin putken tavoin???
Joku elektroniikkainsinööri voisi valaista asiaa, jos on oskilloskoopilla signaaleja vaikka vertaillut.
Yleisempää perus bibolaaritransistoria ohjataankin virralla. Se on jo tämän takia periaatteeltaan erilainen vahvistin kuin putki. Eroja saattaa tulla tätä kautta?
Putkien toistokäyrän sanotaan wikipedioissa olevan (anodivirta vs. hilajännite) lineaarisempia transistoreihin verrattuna.
Eli ainakin puhdassoundi on puhtaampi putkella ja kitaran näppäily välittyy sellaisenaan, mutta vahvistettuna kajariin aidommin.
Ihan omaa ynnäilyä ja pähkäilyä asioista pienessä päänupissani, eli täysin mutua.
Mutta oletan, että komponenttien erilaisuudesta ja hieman eri toimintaperiaatteista johtuen jotain eroa luulisi olevan.
Uskon tosin transistorivahvistimien kehittyneen tässä suhteessa lapsuuteni vahvistimista.
Jos näin simppeliin kytkentää lyö fet-transistorit putkien tilalle, niin miltähän kuulostaa:
http://www.uraltone.com/blog/?p=3565
Tällaista pähkäilen, kun ajattelen, että mitä vähemmän signaalitiellä on komponenttia, jne. sen vähemmän se muuttuu matkalla?
Edelleen mutua, kunhan pähkäilen, kun nuo vahvistimet kiinnostaa.

LesPaul70: Kun tämä keskustelu alkoi, oli varma että ennemmin tai myöhemmin joku vetää esiin Dimebagin nimen. Meinasin jo silloin heti postata, että makuja on tietysti monia, mutta en välttämättä ottaisi Dimebagin soundia esimerkiksi HYVÄSTÄ trankkusoundista. Kamalaa skuupattua sirinää/kihinää. Monen teinibändin säröbokseista olen kuullut parempaa.
 
Agreed!
 
Virhe! Tyhjä tai liian lyhyt kirjoitus!

Tää nyt harhautuu raiteiltaan, mutta myös minä oon vahvasti sitä mieltä, että Dimebag oli omassa sarjassaan todella kova soittaja, mutta sen soundi oli ainakin Panteran levyillä aivan käsittämättömän hirveä.
 
Vaan oisko siinä haettu kontrastia: soitto tuntuu vielä entistäkin paremmalta, kun sitä ei tosiaan oo tarjoiltu turhan siloitellulla soundilla? Vähän kiero ajattelutapa se silti mun mielestä on, koska mieluummin kuuntelen hyvää soittoa hyvällä soundilla kuin hyvää soittoa paskalla soundilla.

Jucciz: Tää nyt harhautuu raiteiltaan, mutta myös minä oon vahvasti sitä mieltä, että Dimebag oli omassa sarjassaan todella kova soittaja, mutta sen soundi oli ainakin Panteran levyillä aivan käsittämättömän hirveä.
 
Munsta se oli hyvä soundi Panteraan.
 
Kings X. Diggailen kovasti parista ekasta levystänsä - mutta kitarasoundi on häirinnyt aina. Olen pitänyt sitä jotenkin trankkuisana, ja myöhemmin sainkin kuulla, että trankkupelihän se siellä rohisee. Koin hetkellistä ylpeyttä kultakorvistani.
 
ed: Pistänkin Out of the Silent Planet:in soimaan. Siis levyn. Sen nimisellä levyllähän ei ole nimistään biisiä. Se on vasta kakkosella Gretchen Goes to Nebraska. Hienoja levyjä.

Jucciz: Tää nyt harhautuu raiteiltaan, mutta myös minä oon vahvasti sitä mieltä, että Dimebag oli omassa sarjassaan todella kova soittaja, mutta sen soundi oli ainakin Panteran levyillä aivan käsittämättömän hirveä.
 
Vaan oisko siinä haettu kontrastia: soitto tuntuu vielä entistäkin paremmalta, kun sitä ei tosiaan oo tarjoiltu turhan siloitellulla soundilla? Vähän kiero ajattelutapa se silti mun mielestä on, koska mieluummin kuuntelen hyvää soittoa hyvällä soundilla kuin hyvää soittoa paskalla soundilla.
 
Jos nyt verrataan tän päivän hevilevyjen geneeriseen yliprosessoituun kitarasoundiin niin kyllähän Dimebagin soundi on aivan eri maailmaa, Dimella oli vielä lämpöä soundissa vaikka olikin äärimmäisen tiukka, räkäinen ja kiukkunen soundiltaan.

Tänä päivänäkin tehdään vielä kasoittain metallilevyjä (varmaan enemmän kuin ikinä), missä saundit ei oo tollaset yliprosessoidut. Ne ei vaan oo sitä radiometallia.

Dropped C: Tänä päivänäkin tehdään vielä kasoittain metallilevyjä (varmaan enemmän kuin ikinä), missä saundit ei oo tollaset yliprosessoidut. Ne ei vaan oo sitä radiometallia.
 
Ainahan sitä on tehty, itse en kyllä kuuntele / siedä radiometallia (ei se metallia ole nähnytkään) pätkän vertaa. Tää nyt oli vaan aika kärjistetty kommentti.
 
EDIT: ehkä nyt päälimmäisenä tulee kaikki kotosuomalaiset heavy/metalbändit ja niiden soundien puute. Tosin itse en pidä suomalaisesta melankolisesta kylmästä huttahevistä, voinee vaikuttaa asiaan :P En todellakaan nyt kaikkia kärjistä tähän, mutta ne isommat nimet (jossa taas mennään radioon). Jossain määrin kitarasoundit sekä rumpusoundit tässä maassa tuntuu olevan bändillä kuin bändillä aika samasta puusta veistettyjä. Tietty voin olla täysin väärässäkin ja todennäkösempäähän se onkin ..ja loppui offtopic tähän :)

teemu-t-k: Aika monella on sellaiset vaikuttanut olevan...
 
Entäs onko nyt käytössä? Minusta näyttää monilla olleen lyhyt trankku-vaihe joka päättyy putkisteluun. Ainakin ne artistit mitä itse diggaan ja olen nähnyt livenä ovat valinneet työkaluikseen putkikoneet (Van Halen, Clapton, Bonamassa, Setzer, Gary Moore, Mayer, Morse, Blackmore, Vai, Satriani, Eric Johnson, Ronnie Earl).
 
Itelle ei kelpaa trankku enää kun näillä korvilla olen todennut soundimaailman putkikoneissa miellyttävämmäksi. Ja Mojo-kerroin on putkareissa +42, trankuissa -13.

Tietysti niissä laitteissa on soundillisia sävyeroja, mutta kuinka pienet (lue: suuret) erot livenä kaiken melun läpi kuuluu, on sinällään pohtimisen arvoinen asia. Että missä määrin on ylipäätään hyödyllistä 'hifistellä' sen soundin kanssa.

Ammattilaiset varmaan miettivät asiaa Tero Tavallisen yleisökokemuksen kautta, mutta itse harrastajana minua ei sinänsä kiinnosta pätkääkään huomaako joku yleisöstä jotain vai ei. Koko homma perustuu omiin fiiliksiin ja siihen, mikä itsestä tuntuu/kuulostaa parhaalta.