Kitarat: kitarakamat ›

Gabe: Itselleni ei tästä haiskahda niinkään trolli vaan nuori ikä. 12 vuoden iässä kysymys "Kannattaako aloittaa les paulien keräily" voi tuntua hyvinkin aiheelliselta kysymykseltä. Oli kyseessä trolli tai ei, niin kyllä tämänkin ketjun pohjanoteeraus on enemmän tai vähemmän aikuisien ihmisten kolmen sivun rölötys. Olen miettinyt monesti että jos aiheen epäilee olevan trolli niin eikö olisi fiksumpaa vain jättää se huomiotta? Sehän se trollia vasta vituttaakin kun ei kukaan astu kakkaan, tällainen riehuminen on juuri sitä mitä ne hakevatkin.
 
Aloittajalle: Jos kysymyksesi oli ihan vakavasti esitetty, niin suosittelen että keskityt tässä vaiheessa siihen soittamiseen ja bändihommiin. Kitaroiden keräily on todella kallista puuhaa, jos into siihen säilyy, niin ehdit aloittaa sen aikuisenakin. Sitten kun on työ tai helvetisti rahaa takova menestysbändi niin edellytykset hankkia niitä keräilyarvon omaavia kitaroita ovat huomattavasti paremmat. Mitään parin sadan ritsoja ei ole järkeä alkaa hamstraamaan, satsaa tässä kohtaa ennemmin yhteen laadukkaaseen keppiin.
 
Voit olla hyvinkin oikeassa. Aloittajalle sanoisin, että keräileepä mitä hyvänsä niin sen tulee tapahtua intohimosta siihen keräilyn kohteeseen. Jos tuottoa haluaa niin nokian osakkeilla voi pelata lottoa ihan yhtälailla. Idea kitarakaman keräilystä nuorena ei ole ihan pöllömpi, koska on se kitarakama mitä tahansa niin kolmenkymmenen vuoden päästä kun se keski-ikä on ajankohtainen, voi jokin osa siitä kamasta olla ihan rahankin arvoista. Toisaalta vaikka ne kamat ei mitään vintagearvoa keräisikään, niin nostalgia ja tunnearvoa niillä tulee olemaan voin vakuuttaa.
 
Jos nyt hetki leikitellään ajatuksella, että ostan nuorena tavaran ja toivon, että kun olen vanha se on arvokkaampi. Ensinnäkin kannattaa huomata nuo valmistusmäärät. Nykyisin elämme sellaisessa tavaramaanisessa ajassa, että kaikkea tulee liukuhihnalta helvetisti. Jos vanhoja Gibsoneita ja Fendereitä katsoo, että miksi ne ovat arvokasta vintagea, niin voi huomata että arvokkaimpia ovat ne joita alkujaankin tehtiin aika vähän. Niihin pieniin tuotantomääriin yhdistyy se että ne ovat hemmetin suosittuja malleja nykyaikana. Silloin kun ne vanhat gibsonit ja fenderit oli uusia, niin nehän olivat uutuuksia joista ei varmasti kukaan olisi voinut ennustaa kuinka suosittuja niistä tulee.
 
Sama juttu se on nykyisin. Jos ostat suositun kitaramallin, joka löytyy vähän kylän joka jätkältä, niin niitä on vaan ihan liikaa liikkeellä jotta ne voisivat muuttua arvokkaiksi ainakaan kovin nopeasti (lue yhden ihmisen elämän aikana). Toinen juttu keräilyn kannalta on sen tavaran merkitys tulevaisuudessa. Käytetäänkö kolmenkymmenen vuoden kuluttua enää kitaroita musiikin tekemiseen? muuttuvatko kitarat ehkä jollain olennaisella tavalla? eihän kukaan voi sitä ennustaa joten hemmetinmoista riskibisnestähän se on taloudellisessa mielessä.
 
Jos nyt haluaisi ostaa uutena kitaran joka voi olla tulevaisuudessa keräilyarvoa, niin mielestäni siinä pitäisi toteutua kaksi ehtoa. Ensinnäkin sen pitäisi olla sellainen malli,joka ei ole nyt suosittu tai on ehkä uutuus ja jollakin tavalla käänteentekevä. Toiseksi sen pitäisi tulevaisuudessa olla todella suosittu ja haluttu ja edelleen tuotannossa. Näin ollen sen temän hetken tuotantomäärät olisivat aika vähäisiä ja tulevaisuudessa sitä tehtäsiiin ihan hemmetisti. Näinhän on asia juurikin Gibsonin ja Fnederin kohdalla. Jos nyt huomataan kuinka hemmetin harvinaisia tuollaiset Gibsonin ja Fenderin kaltaiset ilmiöt ovat (niitä ei ole tullut kuin kaksi sadassa vuodessa), niin pahaa pelkään että oikeasti olisi mitän mahdollisuuksia ostaa nyt halvalla jotakin marginaalituotetta ja toivoa että se olisi tulevaisuudessa arvokas.
 
Yleensäkin uutuuskitarat ovat yllättävän harvinaisia (ja yllättävän usein Gibsonin tekemiä:-)). Ehkä kahdeksankytluvulla se hiilikuitu steinbergeri olisi ollut ihan hyvä veikkaus käänteentekeväksi keräilykitaraksi, mutta siitä ei tullut suosittua joten ainakin se ehto jäi täyttymättä. Eipä tässä oikein tule mieleen muitakaan ehdokkaita. Gibsonin LesPauleja tulee nyt hihnalta niin valtavia määriä että tuskinpa tämän ajan Lespat ovat tulevaisuudessa erityisen vintagea, vaikka hyviä soittimiahan ne ovat. Jos nyt pitäisi lyödä kortteja johonkin, niin Gibsonin X-sarjan kitarat ovat sellaisia, että ne ovat uutuuksia eikä niitä ole vielä kovin paljoa myyty (eikä siis varmaan tehtykään), ne jakavat mielipiteitä ja tunteita ja lienevät laadukkaita. Jos ne tulevaisuudessa vielä nousevat lentoon suosiossa, niin melkeinpä pitäisin niitä tämän hetken kiinnostavimpana kitarailmiönä noin niin kuin keräilymielessä.
 
E: niin ja vastaus oli että ei ole järkeä keräillä lespauleja. Komppaan Gaben loistavaa kirjoitusta, jossa oikeastaan oli kaikki järjellinen sisältö koko tässä ketjussa kiteytettynä.