Rock, pop, alternative ›

sirdickyj: Eikös Poweragella oo Sin City?
 
No joo, Sin City nyt ehkä lähinnä on "hittipotentiaalia" Poweragella, mutta eihän se ole mikään Whole Lotta Rosie tai TNT jotka ovat olleet keikkasetissä kolmannesvuosisadan.
 
40 vuotta tulee bändillä tosiaan täyteen. Olis voinut kuvitella että edes jotain juhlajulkaisua olis uuden albumin odotusta lievittämään pukattu ulos tai bändi olisi huomioitu jotenkin, mutta toisaalta Youngin veljekset tuntien he tuskin kaipaavat mitään tällaista. Toivotaan nyt kuitenkin että sillä studiorintamalla tapahtuisi jotain ennen kuin ovat 70-vuotiaita. Eikös jollain bändin jäsenellä ollutkin jo jossain vaiheessa jotain terveysongelmaa, mikä oli lykännyt hommia vähän tuonnemmaksi..? Mikähän lienee tilanne tällä hetkellä?

Flick of the Switch on kyllä melko hyvä. Tosi raffit saundit. "Hittibiisejä" tältä levyltä ei kyllä löydä, mutta kun näitä biisejä kuuntelee, niin vähän tuotetumpana nää olis melkein kakiki voinu olla edellisellä kahdella levyllä. Tai toisaalta joku edellisen kahden vähemmän hittibiisistä ois voinu olla tällä, kuten vaikka "Giving the Dog a Bone", "Shake a Leg" tai "Put the Finger on You". Johnsonin saundi on kyllä varsin rouhea ja muistelisin, että tällä levyllä on AC/DC-katalogin korkeimmalta lauletut nuotit. Oma lemppari levyltä on "Landslide", joka on harvinaisen nopea biisi Johnsonin puolelta bändin uraa.
 
Mun mielestä Fly on the Wall on tosi aliarvostettu. Musta on hauskaa, että tuotannollisesti ollaan menty Switchiin verrattuna ihan toiseen ääripäähän ja rummut kumisee isosti. Jos kuulisin levyn nyt ekaa kertaa, niin en varmastikaan tykkäis yhtä isosti, mutta 15-vuotiaalle minulle levy uppos ihan täysiä ja se viiden biisin musavideo on hulvaton. Johnsonin ääni on tässä raaimmillaan ja viimeinen levy ennen kuin saundiin alko tulla sitä mutaa, mitä on ollut kuultavista Blow Up Your Videolta aina tähän päivään asti. Ainoastaan yksi asia on vituillaan ja se sitten vasta vituillaan onkin, eli laulut on miksattu tosi hiljaselle ja kaiken kukkuraks kaiutettu perseelleen. Levy on AC/DC:n popimmasta päästä, mutta on siellä muutama varsin rankkakin rykäsy. Lemppareita ovat muun muassa "Shake Your Foundations", "Danger" ja "Sink the Pink".
 
Ja Angusin letti 80-luvun puolessavälissä on huikea.

Jokapaikanapina: Johnsonin saundi on kyllä varsin rouhea ja muistelisin, että tällä levyllä on AC/DC-katalogin korkeimmalta lauletut nuotit.
 
Kyllä siellä korkealla mennään, eikä Johnson noita oikein pystynyt kunnolla laulamaankaan. Tuossa esimerkkiä siitä minkälaista pinnistelyä se oli:
 
http://www.youtube.com/watch?featur … ailpage&v=8TpaSr74HaE&t=112

Jokapaikanapina: Mun mielestä Fly on the Wall on tosi aliarvostettu. Musta on hauskaa, että tuotannollisesti ollaan menty Switchiin verrattuna ihan toiseen ääripäähän ja rummut kumisee isosti. Jos kuulisin levyn nyt ekaa kertaa, niin en varmastikaan tykkäis yhtä isosti, mutta 15-vuotiaalle minulle levy uppos ihan täysiä
 
Minä olin silloin 17 ja jostain syystä sen ajan levyt käännytti minut kuuntelemaan paljon vanhempaa kamaa. Olin tosi pettynyt tuohon ja kymmeniin muihin silloin ilmestyneisiin levyihin. Kasarisoundit ja ulkomusiikilliset seikat ei silloin oikein miellyttäneet, tukkahevi jne.

Jokapaikanapina: Jonhson ei koskaan oo omaan korvaan vetäny livenä kovin hyvin. Studio-olosuhteissa kyllä, mutta livenä varmaan johtuen sekä huonosta tekniikasta/äänenhuollosta.
 
EDIT: Ja tietty jos biisi on sävelletty sellaseks, että sen saa vaan parhaana päivänä repästyä niin paska nakki :D
 
Näinhän se on, mutta täytyy kyllä antaa propsit Johnsonille siitä, että on mukisematta vetänyt yli 30 vuotta itselleen haastavasta äänialasta. Yleensä laulajat ovat mussuttamassa heti, jos biisi menee puolisävelaskelenkin liian korkealta heidän optimiäänelleen.

Velli: Näinhän se on, mutta täytyy kyllä antaa propsit Johnsonille siitä, että on mukisematta vetänyt yli 30 vuotta itselleen haastavasta äänialasta. Yleensä laulajat ovat mussuttamassa heti, jos biisi menee puolisävelaskelenkin liian korkealta heidän optimiäänelleen.
 
Mielestäni kannattaisi ennemmin mussuttaa kuin rousia äänihuulten kuntoa. Ja Black Ice -kiertueellahan bändi veti puolikkaan sävelaskeleen matalammalta, mikä oli varsin hyvänkuulonen ratkaisu.

Nick Bone: Flick on kyllä yksi bändin kovimpia esityksiä. Sääli, että levyn biisejä ei ole 80-luvun jälkeen settilistassa esiintynyt.
 
Muistaakseni levyn äänittämisen aikoihin Ruddilla oli huumeongelmia ja säätöä Malcolmin vaimon kanssa, mikä johti nyrkkitappeluun ja Ruddin erottamiseen. Sekin voi laskea fiilistä näiden biisien soittamiseen.

pekkap82: Muistaakseni levyn äänittämisen aikoihin Ruddilla oli huumeongelmia ja säätöä Malcolmin vaimon kanssa, mikä johti nyrkkitappeluun ja Ruddin erottamiseen. Sekin voi laskea fiilistä näiden biisien soittamiseen.
 
Voi olla, ja kyllähän ne biisit menee sen verran korkeelta että ei vaan taida Brianilla enää lähteä vaikka vähän laskisikin säveltasoa keikoilla. Onhan ne 80-luvun alkupuolen livepätkät mitä YouTubesta löytyy aika vaikeeta kuunneltavaa ja katseltavaakin kun ei meinaa Brian millään pysyä nuotissa vaikka kuinka tuskaisen näköisesti kiristää ja pinnistää ja irvistää.
 
Fly On The Wall on siitä hassu levy että eka puoli on ihan timanttia mutta toka puoli aika mitäänsanomatonta, poislukien Stand Up josta ite tykkään kyllä. Suurempi ongelma kuin biisimateriaali onkin tuolla levyllä minusta jo jonkun muunkin mainitsema tuotanto ja soundimaailma, etenkin laulun osalta. Tuntuu myös että basso on niin piiloon miksattu että pitää olla ihan kunnon stereot ja mielellään vähän vielä bassoa korostettuna että sieltä jotain kunnolla erottaa. Se tasaisen jumputtava basso on kumminkin sen komppikoneen yks oleellinen osa. Rummuthan levyllä kyllä tömisee mutta ei se oikein balanssissa ole.
 
E. Ja ennen kuin joku muu ehtii lohkaista, niin kukapä sitä nyt AC/DC:tä millään muulla kuunteleekaan kuin kunnon stereoilla... :)

Aiknaan Brian oli kyllä erittäin uniikki ja taitavakin vokalisti. Geordien aikainen taito näkyi vielä 'For Those About to Rockilla', jonka vokaalisuoritukset ovat oikeasti aika saatanan vaativia. Tuon jälkeen lähtikin salamannopea laskukierre nykyistä kurlaus-soundia kohti.

sellisti:Fly On The Wall on siitä hassu levy että eka puoli on ihan timanttia mutta toka puoli aika mitäänsanomatonta, poislukien Stand Up josta ite tykkään kyllä. Suurempi ongelma kuin biisimateriaali onkin tuolla levyllä minusta jo jonkun muunkin mainitsema tuotanto ja soundimaailma, etenkin laulun osalta. Tuntuu myös että basso on niin piiloon miksattu että pitää olla ihan kunnon stereot ja mielellään vähän vielä bassoa korostettuna että sieltä jotain kunnolla erottaa. Se tasaisen jumputtava basso on kumminkin sen komppikoneen yks oleellinen osa. Rummuthan levyllä kyllä tömisee mutta ei se oikein balanssissa ole.
 
Ollaanpas kuunneltu harvinaisen samalla tavalla. Lisäksi ylimmät taajuudet eli laulun ässät ja peltien kihinät on korostuneet turhan paljon.

Timitzii: Aiknaan Brian oli kyllä erittäin uniikki ja taitavakin vokalisti. Geordien aikainen taito näkyi vielä 'For Those About to Rockilla', jonka vokaalisuoritukset ovat oikeasti aika saatanan vaativia. Tuon jälkeen lähtikin salamannopea laskukierre nykyistä kurlaus-soundia kohti.
 
Minusta Brian kuulostaa ekoilla AC/DC-levyillä todella erilaiselta kuin Geordiessa. Vasta AC/DC:ssa se alkoi kirkumaan ja rääkymään ääni säröllä. Myöhemmillä levyillä alkanut sitten muistuttaa Bon Scottia yhä enemmän.

Fly On The Wall oli huikea pettymys, kun sen nassikkana hommasin. Toki levy sisälsi joitain todella hyviä biisejä, mutta tuotanto laittoi kyllä kohdallani mittarit punaiselle. En ole ikinä pitänyt 80-luvun soundeista ja nyt lempibändini oli tuutannut levyn kasaan kammottavasti jytisevillä rummuilla, laulusta ei tahtonut saada mitään selvää ja Williamsin nerokkaan simppeli bassottelu oli tungettu jonnekin niin syvälle, että kaivosporaajaa olisi tarvittu sen esiinkaivamiseksi. Ei jatkoon.
 
Biiseistä diggaan Playing With Girlsiä, Sink The Pinkia, Stand Upia ja Back In Businessia. Tosin kauheati tuota levyä ei tule soittimessa pyöräytettyä, kun tuo kammottava tuotanto tuppaa pilaamaan vähäisenkin innon lättyä kuunnella.
 
Flickin ajan biisien vetämiseen livenä vaikuttanee erityisesti tuo Brianin äänen taipuvaisuus. Kyllähän ukolla oli jo 80-luvulla vaikeuksia hanskata noita juttuja, koska biisit eivät todellakaan kulje hänen äänelleen luonnollisilla taajuuksilla. Nykyään ukko taas vetelee todella maukkaasti, kun on tultu askel alaspäin ja saa vetää matalammalta. Kyllähän moni tuon ajan laulaja kärsi siitä, että luonnollista äänialaa ei päässyt biiseissä hyödyntämään vaan joutui hampaat irvessä vonkumaan korkealta ja kovaa. David Coverdale on hyvä esimerkki laulajasta, joka sillä pakkokiljunnalla pilasi äänensä. Hänenkin äänensä soi todella makeasti, kun hän vetää alempaa. Brianin ääni oli voimakkaimmillaan (lukuunottamatta Geordie-aikoja) tuolloin 1980-83 ja sen jälkeen siitä alkoi terävin puhti olla pois. Ilmeisesti moni ei diggaa Razors Edge-ajan jutuista, mutta itse kyllä pidin Brianin raakunnasta tuolloinkin. Koko bändihän palasi tuolle levylle huomattavasti terävämpänä kuin moneen vuoteen. Simon Wrightin kanssa vietetty 1980-luvun puoliväli ei ole kyllä minulle koskaan tarjonnut mitään elämyksiä, aika turhaa aikaa. No, Who Made Who oli ihan jees kipale, soundeista huolimatta.
 
Ruddin huumetörttöilyt ja Malcolmin vaimon vonkaaminen tuskin biisivalintoihin Flickin kohdalla suoraan vaikuttaa, mutta voihan se olla että tuon ajan teoksiin bändi ei mielellään tuollaisistakaan syistä kajoa. Tiedä hänestä.
 
Bändi voisi räväyttää tiskiin vielä yhden timanttisen, blueshuuruisen levyn muutamalla kipakalla hard rockilla ryyditettynä. Toki jos Black Ice jää joutsenlauluksi, niin eipä bändi todellakaan huonolla levyllä lopeta.

Nick Bone: Simon Wrightin kanssa vietetty 1980-luvun puoliväli ei ole kyllä minulle koskaan tarjonnut mitään elämyksiä, aika turhaa aikaa. No, Who Made Who oli ihan jees kipale, soundeista huolimatta.
 
Joo, kyllähän siinä bändin aallonpohja oli vaikka ei ne levyt nyt varsinaisesti mitään paskoja olekaan. Tosin vähän aikaa sitten kävi niin että kaivoin pitkästä aikaa Blow Up Your Videon levyhyllystä, ja kun sitä ei ollut aikoihin tullut kunnolla kuunneltua niin sepäs soikin sitten monta viikkoa stereoissa. Mutta onhan se tuotanto aika erikoisen kuuloista silläkin levyllä. Razor's Edge on hyvä levy ja "comeback" bändiltä muutaman vuoden huuhailun jälkeen, vaikka kyllähän se Johnsonin raakunta aika mutaista on jo sillä levyllä, jossain keskirekisterissä varsinkin. Korkeelta kyllä lähtee terävästi ja Brianin rosoisesta alarekisteristä oon aina tykännyt...
 
Bändi voisi räväyttää tiskiin vielä yhden timanttisen, blueshuuruisen levyn muutamalla kipakalla hard rockilla ryyditettynä. Toki jos Black Ice jää joutsenlauluksi, niin eipä bändi todellakaan huonolla levyllä lopeta.
 
...mistä syystä tulikin ihan sama mieleen. Stiff Upper Lipillä oli muistaakseni jo vähän sellainen bluesimpi meininki, vois tulla hieno sellasesta vaikka sitten vähän keskitempoisemmastakin levystä jolla Brianin ei tarvis yrittää kiljua viimesiäkin äänijänteitä ruvelle vaan vois fiilistellä vähän alempaa, tyyliin Stiff Upper Lip -biisin alku.

Mun mielestä noilla kasarilevyillä on kuitenkin 1-2 superhittiä, joita Razor's Edgen jälkeen ei mielestäni ole enää syntynyt. Ihan ok biisejä on tullut, mutta mitään tajunnanräjäyttävää kappaletta ei.

StJerky: Minusta Brian kuulostaa ekoilla AC/DC-levyillä todella erilaiselta kuin Geordiessa. Vasta AC/DC:ssa se alkoi kirkumaan ja rääkymään ääni säröllä. Myöhemmillä levyillä alkanut sitten muistuttaa Bon Scottia yhä enemmän.
 
Enemmän!? Tätä en kyllä kuule.

Musta Blow Up Your Video myös on varsin hyvä. En oo kyllä ikuisuuksiin kuunnellu, mutta ainakin paljon tasaisempi kokonaisuus ku Razor's Edge (jolta löytyy AC/DC:n pari huonointa biisiä), joskaan ei taas sisällä yhtään napakymppejä.

Jokapaikanapina: Musta Blow Up Your Video myös on varsin hyvä. En oo kyllä ikuisuuksiin kuunnellu, mutta ainakin paljon tasaisempi kokonaisuus ku Razor's Edge (jolta löytyy AC/DC:n pari huonointa biisiä), joskaan ei taas sisällä yhtään napakymppejä.
 
Ei ehkä ihan napakymppejä koko ura huomioiden, mutta kyllä Heatseeker ja etenkin That's the Way I Wanna R'n'R ovat minusta ihan saakelin hyviä biisejä.

sellisti: Ei ehkä ihan napakymppejä koko ura huomioiden, mutta kyllä Heatseeker ja etenkin That's the Way I Wanna R'n'R ovat minusta ihan saakelin hyviä biisejä.
 
Koko uraa meinasin, omasta mielestä kyllä ovat todella hienoja. Levyä ei oo nyt kuunneltavissa, mutta kun tuota biisilistaa tsiigaa, niin hyviä biisejä ovat melkeinpä kaikki.
 
EDIT: Enpäs tienny, että noissa sessioissa äänitettiin enemmänkin biisejä. Backtracksiltahan nuo löytyvät, mutta kyseistä kokoelmaa en ole kuullut. http://en.wikipedia.org/wiki/Blow_Up_Your_Video#Track_listing

krautio: Mun mielestä noilla kasarilevyillä on kuitenkin 1-2 superhittiä, joita Razor's Edgen jälkeen ei mielestäni ole enää syntynyt. Ihan ok biisejä on tullut, mutta mitään tajunnanräjäyttävää kappaletta ei.
 
Uusimmalta tällaisia on mielestäni Black ice ja Big Jack. Molemmat ihan loistavia vetoja.