Kitarat: soittaminen ›

ADEHD: Yks harjotus mikä jäi erityisesti mieleen oli "spider"-harjoitus. Tai sillä nimellä ope sitä kutsui. Voisin siitä tehdä vaikka tabin tähän.
 
e------7--------8---------5----------6-------------
b--5-------6---------7---------8-------------------
 
Idea oli käyttää tässä tietenkin jokaista sormea niin että vitosnauhalla olevat otetaan etusormella, kutosnauhat, keskarilla, seiskat nimettömällä ja kasit pikkusormella. Mä ainakin jouduin vähän puremaan hammasta että sain tämän sujumaan vaivatta. Opettaja näytti kyllä sitten että miten oli tätä itse soveltanut hienoon jazz-likkiin. Saa nähä keksinkö käyttöä tälle omassa junttimaisessa rokkikontekstissani. Joka tapauksessa vaikutti hyvältä motoriikkareeniltä.
 
Spider on alunperin Dave Mustainen keksimä. Metallica sitten varasti sen ja Dave on tästä ikuisesti katkera. Nyt vielä joku kitaramaikkakin esittelee sitä. Toivottavasti Dave ei saa selville.

Kokeilin tuota spideriä tässä juuri. On muuten hyvä esimerkki kuviosta jonka haltuunsaamisessa auttaa paloittelu eli opettelu vain neljän tai jopa vain kahden nuotin pätkinä ja sitten yhdistäminen. Siten ei mene montaa minuuttia kun tuo kuvio alkaa kulkea tasaisesti.
 
Ja kuviotahan voi sitten soitella vuoropikkauksin, pikkaamalla kaikki sävelet alaspäin tai kaikki ylöspäin.

Kampela77: Spider on alunperin Dave Mustainen keksimä. Metallica sitten varasti sen ja Dave on tästä ikuisesti katkera. Nyt vielä joku kitaramaikkakin esittelee sitä. Toivottavasti Dave ei saa selville.
 
Eiks dave kehittäny spider-chordin? Siis otti noita vitosia vuoroperään etusormi-nimetön ja keskisormi-pikkurilli yhdistelmillä eri kielipareilta. Jossain videossa se ainaki tommosta opetti jollekkin.

Aika monissa biiseissä on sisällä jokin sellaisenaan tekniikkatreeniksi sopiva osa. Niiden treenailu suurilla toistomäärillä on palkitsevaa, koska soittotekniikka kehittyy ja samalla oppii soittamaan oikeaa musiikkia.
 
Muutamia esimerkkejä:
Iron Maiden, 'Trooper': nauhanyhtäisyt, trillit.
Aerosmith, 'Walk this way': sormien itsenäisyyttä kehittävää riffittelyä.
Stevie Ray Vaughan, 'Pride and Joy': suoranainen aarreaitta blues-tekniikoita.
 
Tilumetallibiisien sisältä löytyy varmaan kasapäin hyviä tekniikkatreenejä.
 
Itse uskon että 'tekniikkatreeneillä' on sijansa ja merkityksensä, mutta niitä tuskin kannattaa päästää pääosaan. Mutta ihan harrastajan mutua tämä on vaan.

Mä tiedän tasan tarkkaan miksi olen vuosia kestäneen soittelunkin jälkeen edelleen aidosti todella huono soittaja: en ole koskaan opetellut soittamaan mitään kokonaista biisiä (tai edes sointukulkua tai sooloa). Kirjaimellisesti, en ainuttakaan. Kärsimätön kun olen, niin mielummin soitan mitä mieleen tulee ja yritän keksiä jotain omaa.
 
Tämä tie ei johda yhtään mihinkään, mutta onneksi itsellä ei ole mitään tavoitteita musiikin suhteen. Onneksi myöskin tajuan, ettei minulla ole lahjoja tähän hommaan. Olis tosi ikävää yrittää ja yrittää vuodesta toiseen tajuamatta, että mun oikeasti kannattaisi tehdä jotain muuta. Heh! Nyt voin soittaa ihan vain siksi koska se on mukavaa.
 
EDIT: Ainiin, unohtui sanoa, että skaaloja ja harjoituksia on tullut soiteltua monta vuotta. Osaan pari skaalaa hyvin pitkin otelautaa, mutta en voi kyllä sanovani, että osaan "soittaa" niistä hyvin.

klobasa: Tämä tie ei johda yhtään mihinkään, mutta onneksi itsellä ei ole mitään tavoitteita musiikin suhteen. Onneksi myöskin tajuan, ettei minulla ole lahjoja tähän hommaan. Olis tosi ikävää yrittää ja yrittää vuodesta toiseen tajuamatta, että mun oikeasti kannattaisi tehdä jotain muuta. Heh! Nyt voin soittaa ihan vain siksi koska se on mukavaa.
 
Toivottavasti et oo tosissas koska tää on mun mielestä ainakin ihan vääränlainen asenne. Ei sitä kannata heittäytyä tommoseen deterministiseen ajatteluun, että hyvillä soittajilla on jonkinnäköisiä "lahjoja". Ehkä toiset omaksuu asioita paremmin kuin toiset, mutta mielestäni tämmönen "lahjakkuus" on suurimmaksi osaksi paskapuhetta, tai ainakin ihmisten lahjakkuudesta kannattaa puhua varoen, sillä se vie näiltä "lahjakkailta" ihmisiltä sen koko homman pointin: ne vaan rakastaa asiaansa niin paljon, että uhraavat sen eteen aikaa ja vaivaa.
Ainakin itse haluan ajatella näin. Tuloksia saadaan aikaan työllä. "The more you put in, the more you get out". Eihän asia oikeasti näin mustavalkoinen ole, sillä harjoittelussa tulisi olla jonkinverran järkeä ja päämäärääkin jotta kehitystä tapahtuisi.

ADEHD: Toivottavasti et oo tosissas koska tää on mun mielestä ainakin ihan vääränlainen asenne. Ei sitä kannata heittäytyä tommoseen deterministiseen ajatteluun, että hyvillä soittajilla on jonkinnäköisiä "lahjoja".
 
Olen täysin vakavissani.
 
Kymmenisen vuotta sitten soitin bändissä ja homma toimi OK. Kykenin soittamaan ne jutut mitä piti. Harjoittelin ja harjoittelin, mutta homma ei silti vaan "avautunut". Sellaiset "ahaa elämykset" puuttuivat täysin. Sellainen, että soitto olisi tuntunut menevän edes hieman ilman ponnistelua. En osaa ehkä selittää tarkkaan mitä nyt tarkoitan... Mozarthan joskus oli ilmeisesti sanonut, että kun hän näki pianon koskettimet, niin hän vain tiesi mitä piti tehdä. Jos tuosta olisin kokenut edes 0.1%, niin olisin ollut tyytyväinen. Kun minä näen nyt n. seitsemän vuoden kitaran soiton jälkeen kitaran otelaudan, niin näen siinä vain skaaloja joita en silti osaa soveltaa lähes mitenkään luovasti.
 
Silloin aikanaan kun olin soitellut ehkä 4-5 vuotta olin tottakai oppinut jotain. Mitä nyt _lahjaton_ voi oppia jos kovasti jaksaa yrittää. Jouduin (pääsin!) erään projektin tiimoilta tutustua erääseen toiseen luovan tekemisen/taiteen muotoon. En tiennyt siitä mitään, mutta mulla oli heti alusta lähtien hyvä fiilis sen suhteen. Kyseessä ei ole musiikki.
 
Tässä toisessa luovassa tekemisessä mulla on ollut alusta alkaen tunne, että _tiedän_ mitä olen tekemässä vaikka tekniikkani on monelta osin paljon huonompi kuin monella harrastelijalla. En ymmärrä teoriapuolesta paljoakaan - enkä ole siitä kiinnostunut. Se tekeminen "avautui", niin hyvin, että ei tuottanut ongelmia lopettaa kitaransoittoa ja hylätä kaikki tavoitteet ja unelmat mitä musiikin parissa oli ollut monta vuotta. Tuo oli se hetki kun hahmotin minkälaista on tehdä jotain luovaa asiaa jos itsestä tuntuu, että siihen joko on lahjoja tai ei ole lahjoja.
 
Tämä toinen luova laji on ollut nyt muutaman vuoden ajan päätoiminen ammattini ja vuosien jälkeen teen sitä edelleen intuitiivisesti. Jos harjoittelen, niin se on jokin pieni tekninen juttu jota sovellan sitten käytännössä siihen intuitiivisesti tapahtuvaan työprosessiin.
 
IMO lahjakkuudella on ihan varmasti väliä. Soittaminenhan kuitenkin on luovaa tekemistä. Ei vain teknistä suorittamista.

Lahjakkuuden merkityksen aliarvioiminen on sellaista nykyajan hömpötystä, tasapäistämistä pahimmillaan. Se nyt vain pitää myöntää, että kaikilla ei ole samanlaisia edellytyksiä IHAN joka asiaan. Mutta kun kaikilla pitää olla kivaa...

antnis: Lahjakkuuden merkityksen aliarvioiminen on sellaista nykyajan hömpötystä, tasapäistämistä pahimmillaan. Se nyt vain pitää myöntää, että kaikilla ei ole samanlaisia edellytyksiä IHAN joka asiaan. Mutta kun kaikilla pitää olla kivaa...
 
Mullakin on nyt ihan kivaa kun tiedostan oman lahjattomuuteni ja tavoitteet on musiikissa sen mukaisia. On mukavaa soitella omaksi iloksi vaikkei tämä koskaan mihinkään muuhun johtaisikaan!

Usein on liikkeellä teorioita, että ns. lahjakkaat ihmiset ovat treenanneet vaan enemmän. Eli jää vain laiskuus todelliseksi esteeksi nousta huipulle.
Joillakin halu oppia uutta on pakkomielle, jne...
Tuossa on juttua esim.:
http://academia.edu/1673890/Kollektiivinen_alykkyys
Tuolta sivuilta 9,.. eteenpäin on lukemia määristä, miten pitää jaksaa treenata.

Lässyn lässyn. Picasso?

Picasso oli eittämättä erittäin lahjakas. Mutta myös "treenasi" hurjasti, teosmäärähän on valtaisa.
 
Oma yksinkertaistettu mallini tekemisen tuloksille on tulo: lahjakkuus kertaa treenimäärä.

Vallu-Veke: Usein on liikkeellä teorioita, että ns. lahjakkaat ihmiset ovat treenanneet vaan enemmän. Eli jää vain laiskuus todelliseksi esteeksi nousta huipulle.

 
Joskus aikanaan muistan kuinka teki mieli lopettaa soitto siihen paikkaan kun tapasin silloin teini-ikäisen kitaristin, joka soitti biisejä ja sooloja aivan kuin biisien alkuperäiset esittäjät. Malmsteen, Vai jne. Epätoivoinen tunne. Hän oli soittanut kitaraa silloin vuoden ajan. Jos silloin olisi ollut youtube, niin tuo kaveri olisi kuulunut sinne.
 
Itse olin soittanut silloin kitaraa jo ehkä 3-4 vuotta. Jos soittotaitoa voi jotenkin mitata, niin olin täysi nolla tähän toiseen kaveriin verrattuna. Ehkä tämä toinen kaveri oli vain harjoitellut vuoden ajan _tosi_ kovaa ja minä en? Veikkaan kuitenkin, että kyseessä oli lahjakkuus.
 
Minun mielestä lahjakkuuden voisi vertauskuvallisesti ilmaista näin: lahjakas ihminen on kuin huokoinen puupinta mikä imee lakkaa (tietoa ja taitoa) sisäänsä helposti. Se mikä menee sisään, pysyy siellä. Jos homman tekee hyvin, niin lopputuloksena on kiiltävä hyvä pinta.
 
Lahjaton kaveri on vähän kuin puupinta johon maali ei vaan tarty hyvin. Ehkä se puu on käsitelty jollain lakkaa ja maalia yms. nesteitä hylkivällä aineella? Tälle puulle voi olla kyllä jokin muu käyttötarkoitus mihin se sopii hyvin. Vaikkapa laituriksi.
 
Okei, ei maailman paras vertauskuva. Just keksin. Tolta se musta tuntuu. Mut on kyllästetty jollain musiikillista hahmotuskykyä ja motoriikkaa vastaan varustetulla aineella.

Edellä laittamassani esitelmässä (linkissä) oli minusta todella kannustavaa juttua.
Nuo ei ole minun. En ole todellakaan alan professori. Asia muistui vaan mieleen, kun rumpupalstalla oli joskus sipsi/cocis-juttua 20000-tunnin säännöstä tms.
 
Tämä oli esitelmässä mielenkiintoinen juttu niille, jotka jaksaa treenata:
 
"Ei ole olemassa sellaisia ihmisiä, jotka hiukan harjoiteltuaan ikään kuin yhtäkkiä hyppäisivät muilta ulottumattomissa olevalle kehityspolulle. Ei edes silloin kuin tarkastellaan ihmisiä, kuten Mozart tai Einstein, joita yleisesti pidetään neroina (Howe, 1999).
Huippuosaamisen kehitykseen liittyvä tutkimus osoittaa heidän kehityskaarensa olevan aivan samankaltainen kuin kaikilla muillakin ihmisillä.
Kysymyksessä on aste pikemmin kuin laadullinen ero älyllisessä toiminnassa. Siitä huolimatta, että Mozart oli 3-vuotiaasta alkaen isänsä intensiivisen opetuksen ja ohjauksen kohteena, hän tuotti ensimmäisen mestariteoksensa (Pianokon sertti nro 9, K. 271) vasta harjoiteltuaan 12 vuotta. Sitä aikaisemmat älyllisen työn tulokset perustuivat muiden muusikoiden töiden lainaamiseen ja yhdistelemiseen."
 
Aivot ilmeisesti kait kehittyy, kun treenaa ihan simppana?

sustain65: Oma yksinkertaistettu mallini tekemisen tuloksille on tulo: lahjakkuus kertaa treenimäärä.
 
Lahjakkuus: 0,001
Treenimäärä: 1 000
-->
0 x 1 000 000 = 1
 

 
Lahjakkuus: 1
Treenimäärä: 1 000
-->
1 x 1 000 = 1 000
 

 
Lahjakkuus: 10 000
Treenimäärä: 100
-->
10 000 x 100 = 1 000 000
 

 
Heh, kaipa tuossa jotain tolkkua on, sopivia lukuja käytettäessä. Luovuutta, tyylitajua yms. toki on hieman vaikea mihinkään kaavaan sisällyttää.

Ihmisillä on taipumus pitää lahjakkuutta yliluonnollisena, palvottavana ilmiönä, joka selittää menestyksen, osaamisen ja huippusuoritukset. Omaa laiskuutta taas tupataan pitämään ikään kuin luonnollisena.

krk: Ihmisillä on taipumus pitää lahjakkuutta yliluonnollisena, palvottavana ilmiönä, joka selittää menestyksen, osaamisen ja huippusuoritukset. Omaa laiskuutta taas tupataan pitämään ikään kuin luonnollisena.
 
Menestyksen tuo isot tissit.

Jos laiskuutta ei olisi olemassa, niin me kaikki tälläkin palstalla olisimme yhtä hyviä kaikkien kitarajumalten kanssa. Treenistä se on kiinni. EDIT. Menee jo vähän ohi aiheen, joten....

krk: Ihmisillä on taipumus pitää lahjakkuutta yliluonnollisena, palvottavana ilmiönä, joka selittää menestyksen, osaamisen ja huippusuoritukset. Omaa laiskuutta taas tupataan pitämään ikään kuin luonnollisena.
 
Usein ihmisillä menee sekaisin käsitteet "lahjakas" ja "taitava" (vrt. englannin gifted ja talented). Epäilemättä lahjoja tarvitaan jos tavoitteena on virtuoottinen soittotaito, mutta mua itseäni se terminä risoo. "Oletpa sinä lahjakas" - kuinka monta kertaa ton onkaan kuullut henkilö, joka on hyvä jossain asiassa. Henkilö, joka on treenannut vuosia tuntikaupalla päivässä. En tiedä ajatteleeko sitä ihmiset, mutta ko. lauseessa täysin sivuutetaan juurikin se duuni mitä taitojen eteen on tehty. Lahjakkuuden tai lahjattomuuden käsite on sinänsä helppo tekosyy mihin tahansa asiaan, joka ei itseltä oikein luonnistu. Kysehän on pakko olla jostain ylhäältä käsin annetuista lahjoista, ei suinkaan siitä että olisin ollut vaan liian laiska, ei vaan ilmeisesti kiinnostanut tarpeeksi.
 
Kivaa pitää soittimen kanssa olla, muuten ei kellään riitä motivaatio tuntikausien treenaamiseen, joka valitettavasti on edellytys oikeasti hyvälle soittotaidolle. Jos kiksit ei tule soittamisesta, niin silloin kantsii tehdä jotain muuta. Tästä samasta aiheesta itse kirjoittelin joskus tähän tapaan:
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?plink=9077438#p9077438