Kitarat: soittaminen ›

antnis: Sekä Djangolla että Vailla muuten oli/on absoluuttinen sävelkorva, että se siitä tavallisuudesta.
 
Absoluuttisella sävelkorvalla ei ole mitään, siis yhtään mitään, tekemistä musiikillisen lahjakkuuden kanssa. Se korkeintaan vaikuttaa sillä tavalla, että lapsi saattaa olla nuorena pikkuisen keskimääräistä kiinnostuneempi äänistä ja sitä kautta musiikista, koska aivot käsittelevät ne vähän tarkemmin. Mitä tulee musiikin tuottamiseen säveltämällä tai soittamalla, ei siihen ole absoluuttisella sävelkorvalla mitään relevanttia vaikutusta. Suurimmalla osalla huippumuusikoista ei absoluuttista sävelkorvaa ole, ja niiden joilla on, ei voida mitenkään väittää olevan taitavampia tai parempia muusikoita kuin loput 99% huippumuusikoista.
 
Steve Vailla on kyllä hitonmoiset korvat, mutta se ei johdu geneettisestä poikkeamasta nimeltä "absoluuttinen sävelkorva", vaan siitä, että se plokkasi ja nuotinsi koko Frank Zappan tuotannon, jolloin korvat saivat enemmän ja monimuotoisempaa treeniä kuin mitä 99% kaikista maailman ammattimuusikoista koko elämänsä aikana tekevät.
 
Mitä tulee lahjakkuuteen, niin on olemassa ihmisiä jotka ovat vähän keskimääräistä lahjakkaampia jossain asiassa, ja tämän loogisena kääntöpuolena myös vähemmän lahjakkaita ihmisiä. Siispä on olemassa ihmisiä jotka ovat musiikillisesti lahjakkaampia ja ajatus siitä, että kaikki mukamas voisivat olla yhtä hyviä jossain asiassa ei ole mitään muuta kuin lapsellisen epärealistista ihmisten tasapäistämistä. Kuitenkin ennen kuin kaksi ihmistä ovat molemmat käyttäneet aivan järjettömän tuntimäärän jonkin asian opetteluun ja treenaamiseen, on mahdotonta sanoa, että kummasta heistä olisi voinut tulla parempi jossain asiassa, olkoonkin että toisella vaikuttaisi aluksi olevan enemmän lahjoja. Treenaamisen jälkeen on puolestaan mahdotonta sanoa, että mikä osa henkilön taidoista on lahjakkuuden, ja mikä kovan treenin ansiota.
 
Siispä itse musiikin opiskelun kannalta koko lahjakkuuden käsite on täysin irrelevantti asia. Sen sijaan moisen jutun liiallinen miettiminen on usein itsensä toteuttava ennustus. Jos henkilö uskoo olevansa lahjaton, on aivan ymmärrettävästi vaikeampaa motivoida tekemään itsensä jotain ja käyttää se järjetön tuntimäärä treenaamiseen. Jos treeni jää tekemättä niin kumpaa syytetään, lahjattomuutta vaiko sitä, että treeni todellakin jäi tekemättä? Siispä olisi älytöntä jättää treeni tekemättä sen takia, ettei usko omiin kykyihinsä - eiväthän ne kyvyt treenaamatta kehity. Sama toimii toisinpäin. Jos uskoo omiin kykyihinsä ja mahdollisuuksiinsa, on helpompi motivoida itsensä treenaamaan, ja ihminen pystyy treenaamaan ylipäätään paljon hedelmällisemmässä mielentilassa.
 
Oikeasti, jos haluaa kehittyä jossain asiassa, niin mun mielestäni kannattaa unohtaa koko lahjakkuuden käsite. Tehkää sitä mitä tykkäätte juuri siitä syystä, että tykkäätte siitä! Jos se asia on kitaransoitto, niin sitten on. Jos ei, niin miksi kiduttaa itseään turhaan kun on todennäköisesti muita asioita, joiden tekeminen tuntuu mielekkäämmältä.