Aihe: Santa Cruz
1 2 3 4 5 6134 135 136 137 138
Basil79
18.05.2013 11:56:15 (muokattu 18.05.2013 12:06:49)
Itsekin rockilta kuulin ja ajattelin, että onpa pitkästä aikaa piristävän kuuloinen uusi tuttavuus. En yllättynyt yhtään, että tietäjät ovat täällä ylikriittisiä.
 
Mikä siinä on, että samalta kuulostavia örinämetallibändejä on pilvin pimein, kuten sitten myös cliiniä ja örinää sekoittavia. Toisaalta myös vakavahenkisiä poprockvirityksiä myös. Eivät nämä hirveästi kerää paskaa vaikka niitä tulee joka tuutista...Mutta annas olla, jos kuulostat Gunnareilta, Metallicalta tai Maidenilta niin johan tulee paskaa ku se on muka jo niin nähty ja kuultu.. Eihän tällaisia bändejä sitten oikeasti oikein löydy mistään, vaikka joka toinen kuulemma vetää niitä kellareissa ja seon tosiaan niiin nähty ja kuultu.
 
Pakko vielä heittää nuo Helloweenin keeperit, sillä ne levyt jos mitkä on tehty jo lukuisia kertoja uusiksi ja silti myyvät, eikä kukaan tunnu muistavan, että ne tehtiin jo 87-88 ekan kerran. Samaa toistavia powermetalbändejä, kun tuntuu olevan pilvin pimein.
 
Pointti on siis se, että jännä homma, että tiettyjä musiikkityylejä saa toistaa, mutta toisista alkaa paska lentää heti. Ja kyllähän Maideneita ja Metallicoja on kuulemma maailma pullollaan.. jännä homma että niitä ei kuitenkaan sitten löydy, kun alkaa etsimään.
sellisti
18.05.2013 17:40:11
Jokapaikanapina: käsittääkseni ainakin jossain määrin pappa betalar -meiningillä on menty.
 
No mitenköhän tämä nyt sitten liittyy mihinkään?
"Vähän mä oon pettynykkin. Olis ollu paljo mukavampaa ku sellisti olis ollu kaunis nainen. Jalat harallaan herkällä otteella sulosäveliä loihtimassa. Tälläiselle olis voinu sanoa suurella sydämellä että: yhdyn edelliseen puhujaan." -jami
Jokapaikanapina
18.05.2013 18:14:06
sellisti: No mitenköhän tämä nyt sitten liittyy mihinkään?
 
Siihen, että joutuu tekemään vähemmän työtä musiikkinsa ja sen promoamisen eteen. Voidaan tehdä hienot musavideot ja ostaa näkyvyyttä sosiaalisesta mediasta ennen kuin musiikki on kypsynyt riittävästi.
Panthera pardus
18.05.2013 20:28:10
Jokapaikanapina: Mielestäni tässä pyritään niin keinotekoisesti hyväntuulisuuteen ja hyvään meininkiin, että se haisee tänne asti. Taustalla on hirveä joukko hääräämässä ja käsittääkseni ainakin jossain määrin pappa betalar -meiningillä on menty.
 
Toki kaikessa musiikissa vaikutteet kuuluu ja on kivakin kun kuuluu, mutta tässä tapauksessa tuntuu siltä, että kyseessä on apinointia, eikä vaikutteiden ottamista. Vaikka Guns n' Roses onkin kasarirokkia, niin siinä kuuluu samanaikaisesti sekä punk että blues että pop ja siksi se on kestänyt aikaa niin hyvin (ja esimerkiksi Black Sabbathissa kuuluu jazz ja Beatles - periaatteellisille hevimiehille on aina kiva vittuilla tästä), mutta Santa Cruz tuntuu siivilöineen kaikki tylsimmät, ilmeisimmät ja "cooleimmat" asiat läpi ja tehneen niistä keskinkertaisuutta. Laulaisi nyt edes omalla äänellään tuo laulaja, eikä matkisi Vince Neilia ja Axl Roseaa. Sanoista sen verran, että tällaisessa kasarirokissa on tietty on aika suppee valikoima aiheita mistä laulaa, mutta jos jonkinlaista tuoreutta edes saisi niihin. Tuollaiset sanat toimii, jos ne oikeasti kertovat omasta elämästä, tai vaihtoehtoisesti jos niihin saadaan sopivaa kieli poskessa -meininkiä (vaikkapa Aerosmith), mutta nyt kuulostaa siltä, että sanat on tuollaiset, koska niiden "kuuluu olla".
 
Hyviä soittajiahan noi on ja biiseissä on kyllä koukkuja, mutta homman ydin uupuu. En tarkoita, että tämmöistä musaa esittääkseeni pitäisi elää seksi, huumeet ja rokki -elämää, mutta rohkeutta pitäisi olla tökkiä tätä konseptia johonkin omaan suuntaan.

 
Plussaa, plussaa ja vielä kerran plussaa. Erinomainen tiivistys.
Lux
18.05.2013 21:12:47
 
 
Jokapaikanapina: Mielestäni tässä pyritään niin keinotekoisesti hyväntuulisuuteen ja hyvään meininkiin, että se haisee tänne asti. Taustalla on hirveä joukko hääräämässä ja käsittääkseni ainakin jossain määrin pappa betalar -meiningillä on menty.
 
Huvittavaa tämä.
 
Samoin kaikki muutkin kommentit, joissa puhutaan 80-luvun "autenttisuuden kopioinnista". Eiköhän siellä ihan samalla tavalla ollut tuottajat, biisinikkarit ja kaikenlaiset manitseerit säätämässä maksimaalista menestystä kuin nykyään, ja kaiken lisäksi vielä levyillä saattoi soittaa kuka hyvänsä. Esim. Bon Jovi tai Guns 'n Roses ei soita bändeinä ekoilla levyllään. Santa Cruz ainakin soittaa itse.
 
Ja mitä on keinotekoinen hyväntuulisuus? Onko nää siis oikeasti surullisia jäbiä, mutta joku on neuvonut mieluummin hymyilemään?
vapaus veljeys vandalismi
Rotuvaari
18.05.2013 22:13:57
Lux: Ja mitä on keinotekoinen hyväntuulisuus? Onko nää siis oikeasti surullisia jäbiä, mutta joku on neuvonut mieluummin hymyilemään?
 
On, ne on nimittäin kaikesta glamista huolimatta suomalaisia. Ja mitä on suomalainen iloinen musiikki? No se on hirvitys. Ei istu kansalaistemme pirtaan. Keinotekoinen hyväntuulisuus on juurikin sitä, että oikeasti vituttaa asua Siilinjärvellä, olisi niin paljon hienompaa julkaista multiplatinalevyjä jossain Kalifornian auringon alla. Siellä auringon alla ei bossanovalärvit ilkamoi ja sinne päästäkseen pitää näyttää hyvinvointinsa: vittiläinen meiän bändilläpä on super-fantsua ja istutaan hyvin ulkokultaiseen maailmaan, ostakaa meiän juttu niin valkaistaan hampaat vielä kolmannenkin kerran. Ei se ole todellista suomalaista rämpimistä paskat housussa juustohampurilainen taskussa himaan räntämyrskyssä. Ei näitä hermanneja sun muita cruzeja oikeasti hymyilytä. Ai mistäkö tiiän? Oon vitti Suomesta!
Syödessään tätä vaatimattomaksi muuttunutta ateriaansa hän katseli korppia puun oksalla ja oli kuulevinaan, kuinka lintu röyhtäisi.
Terry Pantheras
18.05.2013 22:37:00
Lux: Huvittavaa tämä.
 
Samoin kaikki muutkin kommentit, joissa puhutaan 80-luvun "autenttisuuden kopioinnista". Eiköhän siellä ihan samalla tavalla ollut tuottajat, biisinikkarit ja kaikenlaiset manitseerit säätämässä maksimaalista menestystä kuin nykyään, ja kaiken lisäksi vielä levyillä saattoi soittaa kuka hyvänsä. Esim. Bon Jovi tai Guns 'n Roses ei soita bändeinä ekoilla levyllään. Santa Cruz ainakin soittaa itse.

 
Mitä tarkoittaa käytännössä, että Gunnarit ei soittaisi esim. Appetitella bändinä?
EikkaKuikka
19.05.2013 12:44:51
Terry Pantheras: Mitä tarkoittaa käytännössä, että Gunnarit ei soittaisi esim. Appetitella bändinä?
 
Tämä kyllä kiinnostaisi itseänikin.
yykaakoonee
Wradlin
19.05.2013 13:19:17 (muokattu 19.05.2013 13:58:17)
Lux: Guns 'n Roses ei soita bändeinä ekoilla levyllään. Santa Cruz ainakin soittaa itse.
 
Mitäs vittua? Ekoilla levyillä ei ole yhtään ainutta ulkopuolista soittajaa, sovittajaa tai biisintekijää (pl. bändin kavereista koostuva torvisektio Liesillä) ja sen asian tietää jokainen ihminen, joka omistaa aivot. Ja korvat. Bändi soittaa sen verran bändinä, että rytmiraidat (Adler, McKagan, Stradlin) on vedetty livenä pelkän äänittäjän kanssa. Rose ja Slash lisäsivät omat osuutensa sitten jälkeenpäin kuten aina tehdään varsinkin laulujen suhteen. Appetite koostuu viidestä soittajasta, kahden naisen voihkinnasta ja äänittäjä-miksaaja -yhdistelmästä. Appetitea ja Liesiä aidompia bändilevyjä et 80-luvulta löydä.
 
Tähdennän tähän edelleen niin selkokielellä kuin osaan: Guns N' Rosesin omat kappaleet ovat 100 % bändin itsensä säveltämiä, sanoittamia ja sovittamia (pl. bändin kaverit West Arkeen, Chris Webber ja Del James, joilta löytyy muutama krediitti koko tuotannosta) ja soittamia. Pitää olla melkoisen yksinkertainen tapaus jos väittää tuota faktaa vastaan. Meinasi muuten unohtua, että Stradlinin silloinen kaveri Timo Kaltio sai aikaan Right Next Door To Hellin riffin jammaillessaan gunnarimiehen kotona. Kovaa ulkopuolista tuotantoa? No ei.
 
Ja niin muuten, mikäli löytyy musiikillista korvaa (asiantuntemusta?) niin kannattaa myös kuunnella sitä, mitä sieltä levyiltä kuuluu. Sieltä kuuluu Adlerin harrastelijamainen punkmetalli ja myöhemmin Sorumin millintarkka kolina, sieltä kuuluu Duffin Jazz Bass Special, sieltä kuuluu Izzyn omaleimainen soittotapa ja Gibsonin puoliakustinen kytkettynä Fenderiin, sieltä kuuluu Slashin Derrig -lespa ja modattu Marshall. Sekä soittotyyli, luonnollisesti. Axlista nyt tarvitsee tuskin edes mainita. Ja muuten, bändin levyillä tuottajana häärinyt Mike Clink oli yhtyeen oma valinta juuri siksi, että mies oli enemmänkin äänittäjä kuin tuottaja - bändi otettiin nauhalle livenä, sellaisena kuin se oikeasti on. Levyjen kannetkin ovat Rosen valitsemia ja bändin logot Slashin piirtämiä. Vastaakos Santa Cruz itse visuaalisesta ilmeestään?
 
Sanohan vielä seuraavaksi että Led Zeppelin ei soittanut itse. Ja se, soittaako Santa Cruz itse ei varsinaisesti kiinnosta tippaakaan. Ja mikäli bändin fanien aivokapasiteetti on luokkaa Lux ei oikeastaan edes huvita tutustua.
 
Oikeasti jotain järkeä näihin kirjoitteluihin, ei tuo ole edes trollailuna hauskaa. Jos menin trolliin, niin olkoot sitten.
-Hexa-
19.05.2013 14:23:20
Tässä paskan keskellä tulee ajateltua, että kuinkahan moni tuon itsesoittamise ja genrepohjaisen kriittisyyden keskellä ajattelee, että piisit on kaiken puolin freesiä ja muutenkin hyvän kuulosta sontaa, joka mielestäni erottaa santa cruzin monesta, monesta, monesta saman tallin bändistä.
'' Ei tän kyllä näin pitäny mennä... ''
tepeh
19.05.2013 15:20:22
Onko sillä loppujen lopuksi mitään väliä, onko biisit enemmän tuottajan vai bändin käsialaa? Onko sillä väliä, että ketkä taustajoikoissa häärivät ja vievät bändiä eteenpäin? Eikö tärkeintä oo kumminkin, että biisit kuulostaa hyviltä ja niille löytyy kuuntelijoita? Biisien hyvyys on tietty aikapitkälti makuasia ja toisten maulle ei tietenkään voi mitään.
Musiikin takia tänne tultiin, rölöjen takia tänne jäätiin.
Terry Pantheras
19.05.2013 16:02:22
Onko täällä joku muka väittänyt, ettei SC soittaisi itse levyllään?
elsewhere
19.05.2013 16:03:46 (muokattu 19.05.2013 16:05:20)
Tämän ketjun innoittamana ja bändistä mainintoja jossain muuallakin nähneenä tsekkasin pari videota ja kuuntelin pari biisiä Spotifystä. Helvetin taitavaa soittoa ja genressään hyviä biisejäkin, ja sounditkin ovat kuin suoraan niistä varhaislapsuuden muistoista, joissa kotipihan isommat pojat olivat löytäneet jo musiikin. Toivottavasti menestyvät... jos se ei tällä lähde, niin kyse on jostain muusta kuin musiikista tai soittotaidosta.
 
Mutta. Nyt se hetki sitten vihdoin tuli ja keski-ikä saapui: tuntuu siltä, että olen ihan liian vanha tällaiseen. Tällaisella pikkuhousunmehustamisella ei vaan oikein tunnu oikein olevan olemassaolon pointtia, ei ainakaan sellaista, joka itselle tuntuisi kauhean relevantilta enää nykyään. Ei tässä tunnu olevan enää edes mitään vaaraa ja kapinaa, mitä tällaisessa musiikissa oli vielä silloin, kun se oli edellisen kerran suosittua, ja pelkällä estetiikalla, jos se on näin kulutettua, ei kovin pitkälle päästä. Tosin, teiniromanssien taustalle tämä on varmaan mitä oivallisinta, ja siihen lienee tarkoitettukin.
~ Love broke out and I forgot it's war.
Tuomas
19.05.2013 21:36:18
 
 
Jokapaikanapina: Mielestäni tässä pyritään niin keinotekoisesti hyväntuulisuuteen ja hyvään meininkiin, että se haisee tänne asti. Taustalla on hirveä joukko hääräämässä ja käsittääkseni ainakin jossain määrin pappa betalar -meiningillä on menty.
 
Niinkö? Itse taas ymmärsin, että yhtye on tehnyt hommaa nimenomaan itse omilla rahoillaan ja kieltäynytkin aikanaan parista levytyssopimuksesta, kun halusivat pitää narut omissa käsissään.
 
Tällaisesta tulee herkästi sellainen ajatus, että bändi olisi muka joku pahan levy-yhtiön sedän rakentama tuote. Kannattaa varoa sellaisia heittoja, mikäli ei ole oikeasti lyödä faktaa pöytään.
Liian ilkeä hipiksi.
Ben63
20.05.2013 11:02:37
 
 
Kävin Tavastialla tsekkaamassa bändin ja totesin että jätkillä näytti olevan hauskaa, soittivat hyvin (siis todella hyvin!) ja jengiä oli about 250-280 jotka diggasivat eli kaikki hyvin, tsemppiä vaan!
 
Beni
Jokapaikanapina
20.05.2013 13:07:40 (muokattu 20.05.2013 13:48:16)
Juoppis: Niinkö? Itse taas ymmärsin, että yhtye on tehnyt hommaa nimenomaan itse omilla rahoillaan ja kieltäynytkin aikanaan parista levytyssopimuksesta, kun halusivat pitää narut omissa käsissään.
 
Tällaisesta tulee herkästi sellainen ajatus, että bändi olisi muka joku pahan levy-yhtiön sedän rakentama tuote. Kannattaa varoa sellaisia heittoja, mikäli ei ole oikeasti lyödä faktaa pöytään.

 
Jos homma on näin, niin hieno juttu. Eihän mulla mitään kuitteja ole pöytään lyödä, mutta joku yhteinen tuttu antoi ymmärtää noin kuten aiemmin sanoin (EDIT: Tälle toki ei kannata nyt tämän keskustelun yhteydessä antaa liikaa painoarvoa).
 
No, pointtini oli, että meno tuntuu tällä hetkellä falskilta ja yliyrittämiseltä. Tällä genrellä kun ei musiikillisesti ole ihan hirveästi annettavaa (älkää ymmärtäkö väärin, kyllä täntyylinen musa mulle toimii), niin muut seikat nousevat tärkeämmiksi. Enkä tarkoita sitä, etteikö saa olla taustajoukkoja tai muita, sillä kuultava lopputuloshan se loppupeleissä on, mikä ratkaisee (vaikka on toki siistiä plussaa, jos bändi itse hoitaa hommia mahdollisimman pitkälle). Pyrin kirjoituksellani etsimään syitä, miksi musiikki ei itselleni toimi ja miksi jää vähän kakka maku suuhun näistä hommista :)
Tuomas
20.05.2013 14:41:06
 
 
Jokapaikanapina: Jos homma on näin, niin hieno juttu. Eihän mulla mitään kuitteja ole pöytään lyödä, mutta joku yhteinen tuttu antoi ymmärtää noin kuten aiemmin sanoin (EDIT: Tälle toki ei kannata nyt tämän keskustelun yhteydessä antaa liikaa painoarvoa).
 
No, pointtini oli, että meno tuntuu tällä hetkellä falskilta ja yliyrittämiseltä. Tällä genrellä kun ei musiikillisesti ole ihan hirveästi annettavaa (älkää ymmärtäkö väärin, kyllä täntyylinen musa mulle toimii), niin muut seikat nousevat tärkeämmiksi. Enkä tarkoita sitä, etteikö saa olla taustajoukkoja tai muita, sillä kuultava lopputuloshan se loppupeleissä on, mikä ratkaisee (vaikka on toki siistiä plussaa, jos bändi itse hoitaa hommia mahdollisimman pitkälle). Pyrin kirjoituksellani etsimään syitä, miksi musiikki ei itselleni toimi ja miksi jää vähän kakka maku suuhun näistä hommista :)

 
Juu, onneksi ei ole pakko digata siitä mikä ei digatuta. Ja siis sitä itsekin vain yritin tässä nyt tuoda esiin, että on jotenkin tosi helppoa dumata jokin tuotteeksi kun joku tutun tutun tuttu on spekuloinut että mitenköhän on. Sellaisesta kiiltokuvamaineesta on hiton vaikea päästä eroon ja eritoten se harmittaa silloin, jos tyypit ovat itse tehneet asioita. Ennemmin soisi tsempattavan, kun jätkät jaksavat tehdä.
 
Noin muuten mun mielestä tämä bändi tekee juttunsa hyvin. Ei ehkä omaperäisimmin ikinä, mutta entäs sitten? Samat jutut ovat aikanaan kolahdelleet mulle toisten bändien kautta, ehkä uudelle yleisölle ne kolahtavat tämän kautta. Tällekin bändille taatusti löytyy se oma yleisönsä (tai no, keikkamääristä päätellen on löytynyt jo).
Liian ilkeä hipiksi.
UkkonenIskee
21.05.2013 10:32:43
Jokapaikanapina: Taustalla on hirveä joukko hääräämässä ja käsittääkseni ainakin jossain määrin pappa betalar -meiningillä on menty.
 
Olen myös kuullut pändin lähipiiristä että tämä on totta.
Laulaja Kuosmanen tulee todella rikkaasta perheestä ja kyllähän se näkyi hänen soittokamoistaan jo pentuna.
 
Luin jostain että hän käy silloin tällöin töissä vaateliikkeessä. Että pitäisi siellä olla aika hyvin palkka kohillaan jos soittelee 4000 euron Tayloreilla, Bognerin full stackilla ja Custom Shop Les Pauleilla jo 15 kesäisenä. Facebook päivityksistä näkee että ulkomaan matkat eivät tunnu olevan vähissä ja vähän väliä käydään New Yorkissa 500 e/yö tyyppisissä hotelleissa sekä asuu hän Helsingin ydinkeskustassa veljensä kanssa viereisissä asunnoissa jotka molemmat isänsä omistaa.
 
Tämä ei ole mitään kateellisen panettelua, kaiken olen kuullut hänen tutuiltaan ja nähnyt internetistä hänen omista kirjoituksistaan. En tuomitse sitä jos on syntynyt kultalusikka suussa, olisihan se kiva itsekin olla rikkaasta perheestä.
Kuitenkin olen huomannut että Kuosmaselle on todella vaikea myöntää olevansa rikkaasta perheestä.
 
Mutta ei se mitään, tuskin se raha loppupelissä musiikkiin vaikuttaa.
Hieno pändi, hyviä biisejä ja mahtava meno!
Jokapaikanapina
21.05.2013 11:05:10 (muokattu 21.05.2013 15:27:46)
Jeps. Tähdennän vielä sen verran, että tuolla kotoa tulevalla rahoituksella viittasin juuri siihen, että sen myötä saatetaan päästä uiskentelemaan isompiin piireihin kuin vielä välttämättä olisi rahkeet (Tässä ei siis ole kyseessä mitkään kateellisten touhut, eiköhän varsin moni oo joskus soittokamoja saanu lahjaks :-). Sitten voikin harmittaa parin vuoden päästä, jos yleisö tuntee sut jostain jutusta, jonka olis pienellä maltilla ja kovalla työllä voinu tehdä paljon paremmin vähän myöhemmin. Mutta hatunnosto heille, jos ovat päättäneet tehdä omaa juttuaan. Hyviä soittajia nää on ja kova työ tähän pääsemiseksi on joka tapauksessa tehty.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)