Aihe: Viime keikka part II
1 2 3 4 536 37 38 39 4068 69 70 71 72
Anonymous-jazz
06.04.2013 03:07:55 (muokattu 06.04.2013 03:10:19)
 
 
Kansa haluaa lisää karaokea ja minkäs sille soittajat mahtaa.
 
Tietty kyllähän toi ns. livekaraoke konseptikin on periaatteessa ihan hyvä. Mutta kelatkaa nyt sitä että jos jotkut bändit tekis tuota sitten ihan päätyökseen, että komppaisisivat Suomalaisia kännisiä turia. Joista yli 60 % ei pysy edes oikeassa sävelessä eikä rytmissä.
"In a time of universal deceit, telling the truth becomes a revolutionary act" - George Orwell
EP
06.04.2013 06:53:39 (muokattu 06.04.2013 06:54:25)
Jucciz:
..
Kyllä tää melko kuolevalta alalta vaikuttaa, mitä kanssamuusikoiden kanssa aiheesta rupattelimme. Keikkoja on vähän, yleisöä samoin, ja puitteetkin paikoin melko karut. Omalla kohdallani olen kyllä ihan valmis siirtymään reippaamman kevyen musiikin pariin, kunhan vaan saisi tehdä keikkahommia jatkossakin. Tanssiliiterit, lavat ja laivat eivät sinänsä synnytä työpaikkoina riemunkiljahduksia, vaikka toki kaikki työtarjoukset otetaan vastaan ja hoidetaan ammattitaidolla. Luulen, että live-musiikista pidetään kyllä jatkossakin. Jos suuntaus sitten onkin enemmän pop/rock-puolelle, mulla ei todellakaan ole mitään sitä vastaan.

jykke65: Hieno ja asiallinen kommentti!

 
Niinpä, repertuaaria on hyvä laajentaa ja tekee varmaan tanssimusiikillekin ihan hyvää, osa voi olla ihan vaan kuunneltavaakin musiikkia, tuskin tanssimusiikkikaan kokonaan kuolee.
Muitakin suuntauksia on kun rock/ pop, mutta tietenkin sellaista kannattaa mistä itsekin pitää.
rintapek
06.04.2013 07:34:20
 
 
Anonymous-jazz: Kansa haluaa lisää karaokea ja minkäs sille soittajat mahtaa.
 
Tietty kyllähän toi ns. livekaraoke konseptikin on periaatteessa ihan hyvä. Mutta kelatkaa nyt sitä että jos jotkut bändit tekis tuota sitten ihan päätyökseen, että komppaisisivat Suomalaisia kännisiä turia. Joista yli 60 % ei pysy edes oikeassa sävelessä eikä rytmissä.

 
Me joskus tota livekaraåkea stressiklubin kanssa kokeiltiin. Todettiin, että toi 60% on reippaasti alakanttiin. Ne, jotka ehkä osais, eivät lauteille lähde. Ne, jotka lauteille tulee on just ne, jotka sieltä tulee potkia pois ja vähän helvetin äkkiä.
One kind of music only - the good kind
Tankero
06.04.2013 17:48:33
Keikka ohi, nyt nukkumaan.
Humppajyrä
mondo
06.04.2013 18:17:52
Viimeinen paras keikka oli laivalla Irwin Goodmanin kans joskus 8oluvun puolesvälis.
Anonymous-jazz
06.04.2013 18:18:00
 
 
rintapek: Me joskus tota livekaraåkea stressiklubin kanssa kokeiltiin. Todettiin, että toi 60% on reippaasti alakanttiin. Ne, jotka ehkä osais, eivät lauteille lähde. Ne, jotka lauteille tulee on just ne, jotka sieltä tulee potkia pois ja vähän helvetin äkkiä.
 
Juuri näin... Samat on kokemukset.
"In a time of universal deceit, telling the truth becomes a revolutionary act" - George Orwell
baron
09.04.2013 23:47:57
 
 
Keikka takana ja meni keskinkertaisesti eli hyvä keikka poikii pari uutta keikkaa mutta keskinkertainen vain yhden.
Mutta: keikan Taiteiden yöhön!!
En oo ikinä tullut aatelleeksi että meidän humppa olisi taidetta mutta näin se on nyt nähtävä!!
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine)
Anonymous-jazz
10.04.2013 01:06:20
 
 
mondo: Viimeinen paras keikka oli laivalla Irwin Goodmanin kans joskus 8oluvun puolesvälis.
 
Hamppari tais olla siviilissäkin yhtä karismaattinen, kuin millaisen kuvan oli antanut julkisuudessa itsestään.
"In a time of universal deceit, telling the truth becomes a revolutionary act" - George Orwell
mondo
10.04.2013 08:34:42
Karismaa löyty kyllä, mutta mikä jäi mieleen noista keikoista oli että soitti hyvin kitaraa.
EP
10.04.2013 09:09:32
mondo: Karismaa löyty kyllä, mutta mikä jäi mieleen noista keikoista oli että soitti hyvin kitaraa.
 
Jep, samaa mieltä mitä noista videopätkistäkin oon kattellu, pitää biisit hyvin kasassa laululla ja soitollaan.
Karismaa joo, Irwiniin oli aikanaan helppo samaistua, sellasta kapinaa! : )
uusiipe
14.04.2013 13:13:30
rintapek: Me joskus tota livekaraåkea stressiklubin kanssa kokeiltiin. Todettiin, että toi 60% on reippaasti alakanttiin. Ne, jotka ehkä osais, eivät lauteille lähde. Ne, jotka lauteille tulee on just ne, jotka sieltä tulee potkia pois ja vähän helvetin äkkiä.
 
Tismalleen samat kokemukset täällä, en suosittele.
Lauluääni kuin perskarva - ohut ja epäpuhdas.
half
14.04.2013 14:33:00
Eilen Tower Turussa. Saatiin kamat kannettua sisään ja menimme tiskille hakemaan roudausolusia, kun tiskillä " makaava " puliukko loihei lausumaan: Vittu, joko te roudasitte. Voinkos mä auttaa keukan jälkeen roudaamaan, jos munstakin tulis tollanen kuuluisa muusikko. Meillä oli hauskaa koko illan.
http://www.youtube.com/watch?v=20pCwQC6pWw
Epämuusikko
14.04.2013 16:33:04
Pohjanhovi. Hommat toimi ja hytit oli priimaa.
"Thank you for the music, white boy". 6-stroke troll #1
Tankero
14.04.2013 17:29:17
Epämuusikko: Pohjanhovi. Hommat toimi ja hytit oli priimaa.
 
Niihän siellä tahtoo olla.
Humppajyrä
baron
15.04.2013 08:19:30
 
 
Eilisellä "kahvikonsertilla" laulaja sairastunut ja jouduttiin vähän "improvisoimaan" mutta kyllä yleisö vakuutti olevansa tyytyväinen mun pianoinstruihin ja liksallakin oli vähemmän jakajia.
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine)
ferodoz
15.04.2013 09:11:40
 
 
Rukan Piste x3. Soittoaika 16-18, ilta vapaana, kaikki hommat toimi just eikä melkein ja meininki oli vähintäänkin loistava.
Kailis: Jos mä otan joskus tatuoinnin niin se on Joukahainen ottamassa Väinämöiseltä suihin.
wavelength
15.04.2013 09:24:31
 
 
Naapurinvaara ei pettänyt taaskaan...
House Band
15.04.2013 22:38:12
Epämuusikko: Pohjanhovi. Hommat toimi ja hytit oli priimaa.
 
Pohjanhovi...Poronkäristys...Yökerho...Kauniit naiset...Bamperos-juttuja...Tonttu...
Voi niitä aikoja. Voi niitä keikkoja.
Anteeksi.Täysin off topiccia pukkaa.
Soittaja soittaa,haitaristi haittaa.
Tankero
15.04.2013 22:50:01
House Band: Pohjanhovi...Poronkäristys...Yökerho...Kauniit naiset...Bamperos-juttuja...Tonttu...
Voi niitä aikoja. Voi niitä keikkoja.
Anteeksi.Täysin off topiccia pukkaa.

 
Pojat vaihtuu, mutta tytöt ei...
Humppajyrä
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)