Yleistä keskustelua musiikista ›

Miten vaikuttaa siltä että jo pelkkä sana -jazz nostaa sen kuluttajan -ja tai soittajan pari pykälää muiden yläpuolelle... Sieltä on sitten kiva myhäillä hevirahvaalle sun muille kaikurannoille. :)
 
Ja sillä on hyvä peitellä omaa keskiluokkaisuuttansa joka esim. mulla menee vituiks jo pelkän kieliasun takia voi voi..
 
hohhoijaa mitähän mäki jaarittelen...no Trio Töykeät on hyvä! :)

Ei se metalli ny nii pahaa oo, ohan sitä lätkä- ja futisfanejakin. Se vast sairast onki ku itte juaxee pystymättömät läskit kyttää kaljatooppi kouras ko vaippahousut tökkii puutikul kumiklönttii ja vähä tapella retostaa välil. Heh heh... Ihminen vaan koittaa järjenvastaisesti profiloida ittens joksiki ja kuulua joukkoo. Niiku tekoälykkääx jatsinkuuntelijaks ko muutenki vois olla epädynaaminen ja mihkääpystymätön, ei testovajet tarvii hävet.

Näin on näreet. Ja Suomen Jazzliiton suuntaan lähetän tänään tässä ja nyt haisevat & paskaiset terveiset nimimerkillä HP 2013.

velipesonen: Minulle on päivänselvää että hevisoundeilla ja jonkinlaisella hevahtavalla meiningillä voi tehdä musaa joka täyttää esim. ylempänä jazzille asettamani ehdon mutta jostain kumman syystä hevimuusikot eivät ole kiinnostuneita tekemään sellaista musiikkia.
 
Ihsahn?
 
Voidaan kysyä, onko heviä se mitä hevimuusikot tekevät ja mitä heviyleisö kuuntelee vai onko heviä sitten jokin mitä joku muu tekee ja hädin tuskin kukaan kuuntelee? Tässä tullaan taas tähän yhteiskunnalliseen ilmiöön josta aloitin.
 
Norjalaisella Shiningilla on ihan hyvä pöhinä tätä nykyä.
 
Myydäänkö jotain jazz-levyjä erityisen paljon? Nimeä toki artisteja - voisin vaikka tutustua sillä ovathan ne parhaita jazz-artisteja, juuri myyntimäärien perusteella. Trio Töykeät on hyvä lähtökohta tälle debatille. ;-)

velipesonen: Minulle on päivänselvää että hevisoundeilla ja jonkinlaisella hevahtavalla meiningillä voi tehdä musaa joka täyttää esim. ylempänä jazzille asettamani ehdon mutta jostain kumman syystä hevimuusikot eivät ole kiinnostuneita tekemään sellaista musiikkia.
 
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Painter%27s_Palette

beliel: Myydäänkö jotain jazz-levyjä erityisen paljon? Nimeä toki artisteja - voisin vaikka tutustua sillä ovathan ne parhaita jazz-artisteja, juuri myyntimäärien perusteella.
 
En tiä, en oo seurannu. Ei kai mitään jazzia ole myyty mitään kunnollisia määriä kuin viimeksi 60-luvulla. Ehkä jotain Glenn Millerin joululevyjä on myyty senkin jälkeen.
 
Sitten varoitus. Tämän kirjoittaja ei ole mikään tribuuni eli universaali Klaus Järvinen jonka mielipiteellä olisi mitään erityistä merkitystä.
 
Kuuntelin tuota Shiningia ja Ihsahnia sekä tota italialaista bändiä ja etenkin noi norjalaiset on ihan mielenkiintoisia. Shiningista tosin tulee mieleen ikävällä tavalla ECM sekä yleensä pohjoismainen taide eli jos tahdot pahuutta elämääsi, katso suomalainen (tai norjalainen) elokuva. Esmes Terje Rypdalin musiikki on alkanu nyppiä mua tosi pahasti ja paljon.
 
Ihsahnilla on mielenkiintoisia kitarajuttuja jotka tosiaan hakevat välillä kantopintaa niin sanoakseni skaalojen reunoilta ja ulkopuoleltakin mutta musa on vähän turhan arkkitektonista meikän makuun. Toi italiaanobändi on mun mielestä aika huono vaikka italialaisilla olisi hyvät edellytykset tehdä vaikka kuinka hyvää musiikkia, ovathan he musikaalisia ja viehättävän epäkäytännöllisiä. Sodassakin onnistuivat valtaamaan vain Albanian huolimatta kovasta valmistautumisestaan ja kansan aidosti Mussolinille osoittamasta tuesta. Kreikkaan eivät päässeet ja piti huutaa saksalaiset apuun!
 
Mustan metallin estetiikassa on kiinnostavaa tietty pyrkimys etsiä juuri inhimillisen kokemuksen reunavyöhykkeeltä jotain sanottavaa. Se tosin on vähän kummallista että mustan metallin kannattajat usein ajattelevat itse keksineensä koko hela systeemin vaikkeihän se niin ole vaan kiihoittuneita romantikkoja on historia pullollaan. Jos aattelee tätä mustan metallin ja miksei muunkin metallin yhteiskunnallista viitekehystä ja sijoittumista tiettyyn ideologiseen yhteyteen niin siinähän nyt ei ole mitään pahaa, uurnilla tavataan kuten sanonta kuuluu.
 
Mutta toivoisin näiltä hevareilta vähän parempaa läppää ja miksei myös parempaa musaa.

Ääääää Pruupekin Taavetti
 
http://www.youtube.com/watch?v=Z3lsH4qRIXw

Tämä ei kyllä ole tyhmää metallia:
 
http://www.youtube.com/watch?v=-Z96s-lYabM

Juoppis: Tämä ei kyllä ole tyhmää metallia:
 
http://www.youtube.com/watch?v=-Z96s-lYabM
 
Ensimmäisiä muistimetallimusiikin sanansaattajia odotellessa.

Eiköhän se Kind Of Blue by Miles Davis oo myydyin jazzplatta. Ainakin oli joskus, ja hullummastakin voisi jaskankuuntelun aloittaa.

velipesonen: No ei se ainakaan mun mielestä oo hyvä.
 
Ei Trio Töykeistä pitää tarvitse, mutta joka sanoo, ettei se ole hyvä, ei tajua musiikista eikä soittamisesta yhtään mitään.
 
Se, mistä pitää, ei välttämättä ole erityisen hyvää, eikä se, mitä karsastaa, ole välttämättä mitenkää huonoa. Jos jonkun sortin musiikki-ihmisenä itseään pitää, niin täytyy opetella arvostamaan osaamista ohi oman musiikkimaun.
 
Itse pidän esim. vanhasta kunnon Sladesta, mutta en minä sitä miksikään huippuyhtyeeksi kehtaa sanoa, millään perusteella. Ja Miles Davisistä en pidä lainkaan, mutta on se helvetillisen hyvä.

Kalmo: Se, mistä pitää, ei välttämättä ole erityisen hyvää, eikä se, mitä karsastaa, ole välttämättä mitenkää huonoa. Jos jonkun sortin musiikki-ihmisenä itseään pitää, niin täytyy opetella arvostamaan osaamista ohi oman musiikkimaun.
 
Tämän ajatuksen kun saisi iskostettua tällekin sivustolle niin kaikki olisi paljon mukavampaa. Tai ylipäätään ihmisille yleensäkin.

Kalmo: Itse pidän esim. vanhasta kunnon Sladesta, mutta en minä sitä miksikään huippuyhtyeeksi kehtaa sanoa, millään perusteella.
 
Minä sanoisin että piisit ja laulaja on ihan huipputasoa. Eikä mikään muukaan huonoa ole.

StJerky: Minä sanoisin että piisit ja laulaja on ihan huipputasoa. Eikä mikään muukaan huonoa ole.
 
Mun musaope lukiossa sanoi Nirvanasta, että "Maailman paskin bändi, joka tekee maailman parhaat biisit."
 
Tärkeintähän on hyvät biisit.

Ei tässä mikään paska bändi esiinny: http://www.youtube.com/watch?v=YG8fInUKqHI

Kalmo: Ei Trio Töykeistä pitää tarvitse, mutta joka sanoo, ettei se ole hyvä, ei tajua musiikista eikä soittamisesta yhtään mitään. (...) Jos jonkun sortin musiikki-ihmisenä itseään pitää, niin täytyy opetella arvostamaan osaamista ohi oman musiikkimaun.
 
Kahtelin justiin telkkarista missä yks australialainen tiedemies selevitteli että me olemme oman asiantuntijuutemme sokaisemia. Ja näinhän se tietenkin on eli osaaminen ja asiantuntijuus ovat asioita, jotka tuppaavat herkästi vaivihkaa muodostamaan henkisen vankilan ympärillemme. Siellä sitten lepäilemme itseemme kovin tyytyväisinä. Tietääkseni ainakin zen ottaa tämän kysymyksen erittäin vakavasti ja jollain tapaa pyrkii mestaruuteen joka on samalla aloittelijamaisuutta.
 
Taidekasvattaja Alfred Lichtwarkin mielestä kukaan ei ole taidemaailmassa arvokkaampi kuin diletantti (der Dilettant). Tämä pitää täydellisesti paikkansa ja kysynpä vaan missä ovat diletantit kotimaisesta jazzista, varsin harvassa ovat, mikä suomennettuna tarkoittaa että yleisö tahtoo koostua näistä asiantuntijamuusikoista sekä heistä jotka haluavat taustamusiikkia kaljanjuonnille, musiikkitapettia. Musiikkielämän arvokkain aines, taiteenrakastajat eli diletantit on vähälukuista.
 
Musiikkikulttuurin kokonaisuuden elinvoimaisuuden kannalta asiantuntijamuusikot ja pelkkää taustamusiikkia kaipaavat ovat suunnilleen samanarvoisia, kummankaan varaan ei voi rakentaa yhtikäs mitään. Eikä rakennu myöskään itsestään.

velipesonen: Kahtelin justiin telkkarista missä yks australialainen tiedemies selevitteli että me olemme oman asiantuntijuutemme sokaisemia. Ja näinhän se tietenkin on eli osaaminen ja asiantuntijuus ovat asioita, jotka tuppaavat herkästi vaivihkaa muodostamaan henkisen vankilan ympärillemme. Siellä sitten lepäilemme itseemme kovin tyytyväisinä. Tietääkseni ainakin zen ottaa tämän kysymyksen erittäin vakavasti ja jollain tapaa pyrkii mestaruuteen joka on samalla aloittelijamaisuutta.
 
Taidekasvattaja Alfred Lichtwarkin mielestä kukaan ei ole taidemaailmassa arvokkaampi kuin diletantti (der Dilettant). Tämä pitää täydellisesti paikkansa ja kysynpä vaan missä ovat diletantit kotimaisesta jazzista, varsin harvassa ovat, mikä suomennettuna tarkoittaa että yleisö tahtoo koostua näistä asiantuntijamuusikoista sekä heistä jotka haluavat taustamusiikkia kaljanjuonnille, musiikkitapettia. Musiikkielämän arvokkain aines, taiteenrakastajat eli diletantit on vähälukuista.
 
Musiikkikulttuurin kokonaisuuden elinvoimaisuuden kannalta asiantuntijamuusikot ja pelkkää taustamusiikkia kaipaavat ovat suunnilleen samanarvoisia, kummankaan varaan ei voi rakentaa yhtikäs mitään. Eikä rakennu myöskään itsestään.
 
Hyvä posti!
Tämä diletanttius lienee käytännössä usein kapea-alaista :o)? Ollaan taiteenrakastajia, kun liikutaan mieleisillä tyylialueilla, taustamusiikin haluajia, kun tarjolla on omasta mielestä yhdetekevää musaa sekä kaljaa, ja asiantuntijapoliiseja, kun tarvitaan.
 
Lavea-alainen taiteensuosinta/rakkaus on uskoakseni aina ollut harvinaista. Menneiden vuosisatojen mestareiden piti säveltää ja maalata juuri sen tyylistä, kuin mesenaatti tahtoi. Ja nykyään progediggari palvoo Wigwamia, ja sylkee hip-hoppiin, metallimies tuhahtaa perusrockille koska sen soittajat hymyilevät, kuin eivät olisikaan kuolemanvakavissaan. Elokuvien harrastaja harrastaa todellisuudessa vain Hollywoodin standardituotantoja jne....
 
Mutta itsekunkin olisi varmaan hyvä yrittää katsoa asioita taiteenrakastajan eikä nurkkakuntaisen diggarin näkövinkkelistä.

Kalmo: Ei Trio Töykeistä pitää tarvitse, mutta joka sanoo, ettei se ole hyvä, ei tajua musiikista eikä soittamisesta yhtään mitään.
 
Olisiko jotain linkkiä näiden tekemään huippuhyvään biisiin? Tai edes melko hyvään?
 
En kyllä ole kuullut koko tuotantoa, mutta itse olen aina laittanut nämä kategoriaan "turvallista ja täysin yhdentekevää hissimusiikkia". Mieluusti tietysti toivoisin olevani väärässä, hyvää uutta musiikkia on aina ilo löytää.

Kalmo: Hyvä posti!
Tämä diletanttius lienee käytännössä usein kapea-alaista :o)? Ollaan taiteenrakastajia, kun liikutaan mieleisillä tyylialueilla, taustamusiikin haluajia, kun tarjolla on omasta mielestä yhdetekevää musaa sekä kaljaa, ja asiantuntijapoliiseja, kun tarvitaan. (...) Mutta itsekunkin olisi varmaan hyvä yrittää katsoa asioita taiteenrakastajan eikä nurkkakuntaisen diggarin näkövinkkelistä.
 
Näin se useimmiten varmaankin on. Mutta olisi edes niitä rajoittuneen tyylillisen arsenaalin rakastajia erotuksena musiikkipoliiseista. Ehkä koko taidekasvatusliike, jonka johtohahmoja olivat mm. em. Lichtwark ja Englannissa ehkä meille tutumpi John Ruskin, oli lähtökohdiltaan epäonnistunut juuri siksi että se pystyi viime kädessä tomimaan vain modernin maalaustaiteen mainontana vaikka tavoitteet olivat paljon, paljon ylevämmät.
 
Ruskinista muuten tulevatkin mieleeni prerafaeliitit ja minusta olisi mukavaa jos hevibändit ottaisivat mallia heidän taiteestaan. Prerafaeliittien ja hevimetallin estetiikassa on paljon yhteisiä piirteitä.
 
http://en.wikipedia.org/wiki/File:J … _-_Ophelia_-_Google_Art_Project.jpg
 
Myös ns. gotiikan maalaustaide olisi hyvä lähtökohta hevimetallimusiikille. Aiheeseen liittyvä lukemisen arvoinen kirja on Johan Huizingan Keskiajan syksy.
 
http://en.wikipedia.org/wiki/Johan_Huizinga
 
Ja nyt kun tämä meni tällaiseksi niin Kenneth Clarkin Civilisation-sarja (kirja suom. Länsimainen perintömme) kannattaa hevi-ihmisten katsella.
 
http://www.youtube.com/watch?v=PNGzoJFj9g8
 
Nää on varmaan monelle jo tuttuja enkä minäkään näitä mainitse siksi että ne edustaisivat juuri minun näkemystäni kaikista asioista vaan oikeastaan siksi mitä tuolta avauspuheenvuorossani mainitsemaltani Sam Dunnilta näyttäisi puuttuvan eli kulttuuri- ja taidehistoriallisen perspektiivin takia. Yhteensattuma: Ensimmäinen sana jonka Clark tässä sarjansa ensimmäisessä jaksossa sanoo on "Ruskin".