Kitarat: kitarakamat ›

MarkoA:
Eli käytännössä kallistuisin jonkin toisen teorian puoleen. Käämi on mikä on ja jos se ei mekaanisesti hajoa niin magneetit on ainoa muuttuva tekijä. Ja niille pitäis sattua jotain mitä ei oikeasti satu. Joku muu mättää ko. kitaroissa.
 
Olen samaa mieltä. Täysin toimintakuntoisia yli 60 vuotta vanhoja mikkejä on vaikka kuinka paljon. Toki magneetit (seosmetalli- ,eivät keraamiset) ovat saattaneet vuosien mittaan heiketä, mutta mikrofoni toimii silti.. Ja magneetteja on myös keinotekoisesti sekä heikennetty, että ladattu eivätkä mikrofonit siltikään ole lakanneet toimimasta...
Toki edellä on jo tuotu esille sellaisia varsin poikkeuksellisia, ulkoisia "tapahtumia" jotka saattavat sen magneetin pilata, mutta ne ovat kyllä perin harvinaisia juttuja.
 
Tavanomaisempi tapaus, jolloin se mikki tulee tosiaan "tiensä päähän" eli lakkaa toimimasta, on ehdottomasti sille kelalle tapahtuneet, yleensä mekaaniset, vauriot jotka pistää sen kelan käämilangan poikki. Tai sitten eristelakan rikkoutuessa oikosulkee käämin joko osittain, tai "kokonaan". Tätä "suojelemaan" alunperin laitettiin mikkeihin ne kuoret, lisä"bonuksena" sitten saatiin lisää häiriösuojaa.
Vahan kovettumisesta suoranaisesti aiheutuneisiin käämilangan katkeamisiin en ole törmännyt, joten ainakin omakohtaisesti katsoisin senkin harvinaiseksi tapahtumaksi.
Samaan ryhmään laskisin nuo 80-luvun epoksiin valetut mikit, epoksi kun luonnostaan kovettuu todella kovaksi. Josta sitten tulee mieleen erään viritysosia valmistaneen kuuluisan ja arvostetun yhtiön valitettava ja merkittävä valmistusvirhe, humbukkereihin tuli valittua väärä epoksi, joka reagoi käämilangan eristelakan kanssa siten, että kaikki mikrofonit lakkasivat toimimasta. Kyseinen episodi tuli tiettävästi yhtiölle sekä kalliiksi, että myös vaikutti yhtiön tuotteiden imagoon.
Muutama tapaus on tullut vastaan myös, jossa itetehty mikin vahaus on mennyt siinä määrin pieleen, että on käytetty aivan liian kuumaa vahaa, joka sitten on käynyt käämilangan eristelakan turmioksi.
Kaikkein yleisin kitaramikrofonien tuho on kyllä tullut käämilangan katkeamisesta, syystä tahi toisesta. Koskapa 42:nen (42 AWG) käämilanka on hiusta ohuempaa kuparia, sen katkaisuun ei ihan kauheaa voimaa tarvita. Jos mikrofoni on vielä "kuoretonta mallia" vahingon mahdollisuudet ovat verrattomasti suuremmat. Tietty niitten kuorten poistossa on myös kohtalaisen useasti saatu myös kela poikki, jos ei ole oltu/huomattu olla riittävän varovainen.
Käämilankoja on katkaistu plektralla, kitarankielellä sekä verrattomasti useimmin ruuvimeisselillä.
 
Mutta aloittajan kysymykseen: koskaan en ole vielä tavannut kitaramikrofonia joka on itsestään ja "tuosta vaan" lakannut toimimasta.
Tavallisen mikrofonin pystyy melkoisen helposti ihan yleismittarilla tsekkaamaan, jos mittari DC-ohmipuolella näyttää 0 ohmia mikin ulostuloista mitattuna, se on oikosulussa, jos taas vastus on ääretön, on jossain katkos, eli "tolpanväli johtoja puuttuu".. Helpoimmassa tapauksessa on vain se käämilangan pää irronnut ulostulojohtimesta/juotosnastasta.