| Aihe: Ten Years After: Alvin Lee, maailman nopein? | |
|---|
|
Sattui vanhassa Soundissa silmiin Dave Lindholmin haastattelu, jossa hän kertoi törmänneensä Albert Järviseen Ten Years Afterin konsertissa ja Alppu oli tokaissut, että "miks se soittaa noin nopeesti, ei kerkee kuuntelemaan". Tai jotain siihen suntaan, ulkomuistista tuo sitaatti. |
|
Sattui vanhassa Soundissa silmiin Dave Lindholmin haastattelu, jossa hän kertoi törmänneensä Albert Järviseen Ten Years Afterin konsertissa ja Alppu oli tokaissut, että "miks se soittaa noin nopeesti, ei kerkee kuuntelemaan". Tai jotain siihen suntaan, ulkomuistista tuo sitaatti.
Toisaalta, mikä on todennäköisyys, että nämä kaksi loistavaa kitaristia olisivat olleet selvinpäin tsekkaamassa kyseistä herraa... ;-) |
|
Huonoja uutisia, yksi kaikkien aikojen parhaista kitaristeista poistui joukostamme tänä aamuna. |
|
fiesta2: Huonoja uutisia, yksi kaikkien aikojen parhaista kitaristeista poistui joukostamme tänä aamuna.
Oho. I'd Love To Change The Worldin kitarasoolo on yksi kaikkien aikojen hienoimmista. Pitääpä laittaa soimaan herran muistolle.
We're like migrating birds, we smell the air and scratch our arses and say, "Hmm think it's time." - Brian Johnson S.M.A.K.-jäsen #5 |
|
R.I.P Alvin, on his way Back To Birmingham:
http://www.youtube.com/watch?v=S12yffHCTbw |
|
"So Sad", lainatakseni George Harrisonin tekemän ja Alvin Leen versioiman biisin nimeä - löytyy Alvin Leen ja Mylon LeFevren hienolta pitkäsoitolta "On The Road To Freedom". Mielestäni erittäin suositeltava americanasta ja Cläbän 70-luvun soolokärriääristä tykkääville. Aika harvoin tuota vaan tuntuu bongaavan missään muualla kuin kirjaston hyllyssä.
Ehkä vähän jännä sattuma että just eilen iltapäivällä hypistelin levykaupassa Ten Years After-boxia, sitä parinkympin hintaista, jossa muutama 60-70-luvun vaihteen longari. Mulla on niitä digitaalisessa formaatissa, mutta pitäisköhän ostaa kummiskin tuo.
"Näitä laulan joita tiiän..." |
|
fiesta2: Huonoja uutisia, yksi kaikkien aikojen parhaista kitaristeista poistui joukostamme tänä aamuna.
R.I.P. Alvin Lee.
If you want heavy metal, listen to John Lee Hooker, listen to that motherfucker play. Thats heavy metal. Thats armour! - Keith Richards |
|
Kepeät mullat, Alvin.
Oliko muuten kukaan palstaveljistä tai -siskoista Kulttiksella TYA:n keikalla joulukuussa 1969? Mukavankuuloisen keikan heittivät, ainakin settilistan perusteella.
sum ergo cogito |
|
En ikävä kyllä ollut. Keikka löytyy näemmä youtubesta.Kannattaa kuunnella, toimii! Kuunnellessa huomaa helposti Alvininkin aikanaan tunnustaman ongelman että TYA:n oli vaikea saada studiolevyille samaa meininkiä mitä bändillä oli livenä.
Myös muutkin bändin jäsenet pääsevät ainakin tuon keikan perusteella paremmin esiin kuin studiossa.
Mutta eipä siinä mitään, ovathan ainakin Ssssh, Cricklewood green ja A space in time erinomaisia levyjä.
1999 olin Turussa, vetivät silloinkin ihan kovalla asenteella.
Helsingin keikka:
http://www.youtube.com/watch?v=QyhJSSqUiFA |
 Stone
08.03.2013 22:35:37 (muokattu 09.03.2013 11:46:52) | |
|
Omalla kohdallani ironista, että löydän bändin tai sen hienouden vasta kun itse tähti kuolee. Lähinnä Alvin Lee ja Woodstock aina ensimmäisenä tuli mieleen TYA yhteyksistä puhuttaessa. Sama kuvio tosin käynyt niin monen muunkin hienon bändin kanssa esim. John Mayall. Hienoja ja kekseliäitä kitarariffejä Alvin Lee levyillä soittaa, mitä parhaani mukaan nyt kerennyt kuuntelemaan. Paljon hienoa materiaalia, josta toivon mukaan edes jotain tarttuu omaankin kitaraharrastukseen vaikka noin pidemmällä juoksulla.
edit.
Nyt taas lisää tullut korvat imussa kuunneltua TYA tuotantoa. Aivan 10 bändi! Missä umpiossa taas nämäkin vuodet tullut vietetty?? Parempi silti myöhään kuin ei milloinkaan. Kolahtaa!
If you want heavy metal, listen to John Lee Hooker, listen to that motherfucker play. Thats heavy metal. Thats armour! - Keith Richards |
|
akuankkakomppi: Kepeät mullat, Alvin.
Oliko muuten kukaan palstaveljistä tai -siskoista Kulttiksella TYA:n keikalla joulukuussa 1969? Mukavankuuloisen keikan heittivät, ainakin settilistan perusteella.
Olinpa sattumalta paikalla; alkuperäinen tarkoitus oli käydä ostamassa vain juliste, mutta lippu itse keikalle oli sen verran edullinen (= taisi olla alle 10mk, bändi oli tuolloin ennen Woodstock-filmiä suhteellisen tuntematon), että jätin julisteen ostamatta ja meninkin itse konserttiin. Kultsa oli noin puolillaan ja sain lipun D-katsomon keskeltä neljänneltä riviltä.
Mitään lämppäriä ei muistini mukaan ollut, ja TYA aloitti konsertin Bad Scene:llä (jota he eivät montaa kertaa livenä vetäneetkään). Jatkossa mätettiin uunituoreen Ssssh -albumin reippaammat rallit Stoned Woman, The Stomp ja I Woke Up This Morning ainakin. Bootlegilta löytyvät biisit esitettiin niiden jälkeen. Lopuksi bändi soitti (tottakai) I'm Going Home:n ja (muistaakseni) Sweet Little Sixteenin. Siinäpä se - YLE nauhoitti koko setin, mutta vain tuo keikan jälkimmäinen puolisko ilman encoreja on putkahtanut esiin... harmi, sillä meno oli melkoista :-) Soundit olivat paikallaan ja volyymi Marshall-seinästä huolimatta ns. maltillinen mutta riittävä. Yksi ikimuistoisista konserteistani, noin kaksi tuntia hillitöntä tuuttausta.
TYA:n ja Alvin Leen (soolona) olen nähnyt livenä pari kertaa myöhemminkin, mutta ensikosketus oli ehdottomasti vaikuttavin. Bändi oli silloin parhaimmillaan, eivätkä sisäiset ristiriidat olleet vielä näkyvästi pinnalla. Toki jo silloin vaikutti siltä, että lavalla oli Alvin Lee JA Ten Years After - tähti ja "taustabändi".
R.I.P. Alvin |
|
Tässä on reilua kuukautta Kultsan keikkaa aikaisemmin studiokeikalla vedetty Bad Scene. Bändi soittaa olosuhteista ja tilasta johtuen hieman puolitehoilla, mutta Kultsalla jytisikin sitten viimeisen päälle... siitä oli hyvä jatkaa.
http://www.youtube.com/watch?v=Y5k9WJRg3Dc |
|
Tykkäsin tykkäsin...RIP ALVIN LEE!
Crossroads calling... |
|
2ndgtr: Olinpa sattumalta paikalla;
Kiitos mielenkiintoisesta ja lämminhenkisestä keikkaraportista.
sum ergo cogito |
|
Vanha kirjoitus, mutta palataanpa pelikentälle.
Itse tykkään hurjasti Alvin Leen soundista ja vaikka monesti tuolla foorumeilla on, että Alvin Leen resepti oli pelkkä kitara->piuha->vahvistin ja tietysti mies itse, niin hyvin fuzzahtavia soundeja levyillä ainakin välillä kuulee. Saiko mikki variaatioilla nuo soundit ettei tosiaankaan mitään fuzzia narisemassa olisi ollut kitaran ja vahvistimen välissä? Tonet kiinni? Jännää soundia jokatapauksessa esim. I'm Coming On, I Woke Up this Morning..
"If you want heavy metal, listen to John Lee Hooker, listen to that motherfucker play. Thats heavy metal. Thats armour"! - Keith Richards |
|
Pienellä nettitutkimuksella löytyi tällaista tietoa. Yksi mikeistä stratosta, suojakuoret pois ja yksi mikki käännetty ylösalaisin. Ja muutakin tuunausta elektroniikka puolella.
Lopputulos oli että kun Big red:stä käänsi volumen yli seiskan niin meni säröille.
Varmaan pitää paikkaansa ettei efektejä ollut, liki jokainen TYA biisi soitettu liki samalla saundilla.
Tuo ei moitteena, TYA yksi meikäläisen suosikkibändeistä.
Onneksi ehdin nähdä livenä, aivan huikea. |
|
fiesta2: Pienellä nettitutkimuksella löytyi tällaista tietoa. Yksi mikeistä stratosta, suojakuoret pois ja yksi mikki käännetty ylösalaisin. Ja muutakin tuunausta elektroniikka puolella.
Lopputulos oli että kun Big red:stä käänsi volumen yli seiskan niin meni säröille.
Varmaan pitää paikkaansa ettei efektejä ollut, liki jokainen TYA biisi soitettu liki samalla saundilla.
Tuo ei moitteena, TYA yksi meikäläisen suosikkibändeistä.
Onneksi ehdin nähdä livenä, aivan huikea.
Onhan Ten Years After edelleen olemassa ja keikkailee yhä aktiivisesti, vaikka Alvin Lee puuttuukin.
Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb. |
|
On toki olemassa ,mutta eikö se ole sama asia kuin Van Halen ilman Eddietä tai Rolling Stones ilman Keith Richardia.
Ei auta vaikka kuka tulisi tilalle? |
|
Ten Years After esiintyy muuten KeiteleJazzissa kesällä.
http://keitelejazz.fi/fi/50/Ten+Years+After
Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb. |
|
Mika Antero: Parilta onnistuneelta divarireissulta löytyi Ten Years Afterin Ssssh -lp ja The collection tupla-lp. TYA on monille jäänyt Woodstockin I'm going home -vetoa lukuunottamatta melko tuntemattomaksi suuruudeksi. Mistähän se johtuu? Siitäkö, että Alvin Lee ei ole niin taitava kuin Clapton, ei niin monipuolinen kuin Beck, ei niin vähäeleisen tyylikäs kuin Kossof, ei niin raisu kuin Page? Samaa sarjaa kuitenkin, bluesin ja rokin välimaastossa taiteileva rankkaa mättöä työstävä kitaranvinguttaja. Noin kärjistäen sanottuna ja ainoastaan noihin kahteen levyyn mielipiteeni perustaen.
Paitsi että Alvin Lee on sairaan nopee ja siitä huolimatta melkoisen tyylikäs kitaristi on hän myös hyvä laulaja. Pidän hänen tylyn päällekäyvästä äänestään, jossa on semmoista kovalle rokkarille sopivaa uhoa ja ärhäkkyyttä. Tämä tulee esiin etenkin rokkaavimmissa biiseissä. Tyylikkäimmillään bändi ja Lee ovat esim. Hear me calling ja No title -kappaleissa, jotka ovat oikein maukkaita pidäteltyä voimaa uhkuvia blueseja. Jopa iänikuiseen Creamin tapaan esitettyyn Crossroadsiin on saatu hyvä meinkinki, jopa parempi kuin Creamillä itsellään.
Jotain tällaista. Aiemminkin on bändistä ollut ketju, mutta ei roots -osastolla, joten sallittakoon uusi avaus aiheesta.
Sinä olit ainoa joka sanoi ettei ole yhtä taitava kuin Clapton. Plankton on ok soittaja ja on hyvän uran tehnyt, kaksi nyrkkiä sen naamaan joka sanoo sitä jumalaksi, allahiksi tai miksikään näkymättömäksi satuolennoksi.
Sormet lähtee saundista. "So I say live and let live. That's my motto: Live and let live. Anyone who can't go along with that, take 'em outside and shoot the motherfucker. It's a simple philosophy, but it's always worked in our family." -George Carlin |
| « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
