Etno, proge, latin ›

Turinaa. Laitetaan ny sitte kun tänne eksyttiin pitkästä aikaa.
 
Olen 29 vuotias, pian 30. Vaikea nyt sitten sanoa että ollaanko tässä enään nuoria vai ei mutta progea on kuunneltu siitä 90-luvun alusta lähtien. Nää ikätrendit niin muuttuu joka vuosi. Eilen olin nuori, tänään olen jo vanha. Höh.
Tilanne on nykyään omalla kohdalla se että vanha "perinneproge" (Genesikset ja vastaavat) on kuunneltu läpi kyllästymiseen asti ja tämä nykyajan pro-tools proge(oli sitten kyseessä vanha tai uusi progebändi joka nykyään vääntää musaansa nykyajan standardeja seuraten) ei kolahda näiden mainittujen asioiden takia:
 
- Tuotanto
- Saundit
- Luovuuden puute
- Geneerisyys
- Kasvottomuus
- Sanottava puuttuu
 
Vanha proge myös oli sitä progea miksikä itse miellän progen. Nykyään se on tätä säröhelvettiä ja epäoleellisten asioiden kanssa kikkailua(mm. Päätön tahtilajien kanssa kikkailu sen sijaan että pyrkisi tekemään omaa saundia, mikä lienee koko progelle alunperin se ideakin). Myös persoonat puuttuvat nykyprogesta täysin sekä semmoinen rohkea luovuus mikä oli vielä yleistä 70-luvulla ja 80-luvulla.
Mutta, särökitaroita ja massiivisuutta on mielestäni progessa nykyään aivan, aivan liikaa. Se tukkii tulkinnan.
Toki nykyajan apaattinen yleistarjonta sekä ylitarjonta vaikuttaa huomattavasti siihen seikkaan että mitään uutta voi olla aika vaikea syntyäkään siinä määrin että siitä syntyisi ilmiöitä sen laajemmin ihmisten keskuudessa + tämä nykyajan perinteinen tapa tuottaa musaa.
Toki nykyäänkin sitten on Steven Wilsonit ja vastaavat, mutta ei millään pahalla Steveniä kohtaan, mutta kyllä se Peter Gabriel taitaa kuitenkin vetää aika paljon pidemmän korren. Mutta, onhan se kuitenkin kehityksen kannalta kivempaa yleisestiottaen että tulee nuorempia jannuja jotka vaikka sitten veivaa sitä heviä tai säröpoppiaan kuin se että elettäis vain kauniissa muistoissa ja ehkäpä jopa harhakuvissa siihen liittyen kuinka ennen oli kaikki paremmin. Ja onhan nykyään sitten se retroprogekin ja porin taidehäröilyt jos ei särötouhut maita suomessa.
 
Niin tai näin. Itse löysin ratkaisun elokuvamusiikista sekä italialaisesta ja ranskalaisesta musiikista, niin vanhasta kuin uudesta. Sielä on maailma jota ei olla musiikissa vielä edes löydetty tääläpäin sen laajemmin, tai muuallakaan. Elokuvamusa tosin genrenä on jo nykyään kuollut, mutta mielestäni sielä se todellinen proge edelleenkin makaa ja uskon että sen voi vielä elvyttää henkiin ainakin siinä määrin että sieltä saa vaikutteita otettua siten että ne eivät sitten esiinny maneereina omassa toiminnassa niin selkeästi kuin esim. jos ottaisi vaikutteita jostain pink floydista(lue: Parhaat vaikutteet mielestäni syntyy anyway tunteista ja siitä että ne vain uskaltaa soittaa ja laittaa ns. "tapetille".
 
Mutta, näin siis omalla kohdalla. Leffamusiikki ja Taidemusa oli luonnollinen jatkumo omalle progen kuuntelemiselle ja kehitykselle siinä vaiheessa kun rupesi tuntumaan siltä että "proge" on jo nähty ja kuultu. Italiassa esimerkiksi on vielä vahva perinnemusa kulttuuri jossa yhdistyy hienosti mm. proge ja monet muut tyylit keskenään. Se on heidän omaa musiikkiaan ja ovat siitä käsittääkseni myös hyvin ylpeitä. Olisihan se ollut kivaa että progenkin kohdalla olisi suomessa ollut samanlainen jatkumo kuin mitä meillä on esimerkiksi jazzin kohdalla nykypäivänä. Harmikseni en vain pidä jazzista joten se on aika laiha lohtu mun kaltasille ihmisille jotka dikkaa tummemmista ja synkemmistä väreistä.
 
Kovaa "progea" soundtrackeina:
 
- Midnight Express
- Conan the Barbarian
- Robocop
- Cristine
- Phenomena
jne jne.