Kitarat: kitarakamat ›

pekurides: Suomen yleisimmän kansantaudin omaavat myös osaavat arvostaa kohtuupainoista kepukkaa 4tunnin reenisessioissa jos ei mahtu istumaan.... huonoselkäiset siis.
 
ihan sellanen kilonkin ero kyllä tuntuu ja ilman muuta leveä remeli pittää olla.
 
Toisaalta miehekkään painavalla kirveksellä taas katu-uskottavan jämäkkä tatsi vedellessä ja rihvitkin raskaammilta selkeästi kuulostaa:=)
 
Se kilon ero on jo erittäin merkittävä.. =)
Tosin meidän bändin basisti on vuosia soittanut yhdellä painavimmista bassoista, mihin olen törmännyt, ja se on selkä"vaivainen" kovin..
Täällä on pohdittu suuresti kitaran painoa - vallankin tuohon ns. "messinkiaikaan" 70-luvun lopuilla ja 80-luvun alkupuolella oli selkeä katsantokanta, että kitaran paino korreloi esmerkiksi sustainiin. Välttämättä asia ei ihan noin yksiselitteinen ole, sen todisti Ibanezin pääsuunnittelija (ja muutenkin innovatiivinen) Jeff Hasselberger, joka onnistuneesti toimi "mythbusterina" ja teetti Ibanez 2622EQ Artist-kitaran messingistä. Kitara painoi karvan päältä 40 kiloa, mutta eipä sen sustain ollut merkittävästi parempi. Kyseinen kitara muuten oli tuossa vuosi sitten myynnissä.. ;)
Sustainiin vaikuttaa se, onko ne kitaran puut "soivia" eli niiden rakennuspuitten akustiset ominaisuudet etusijalla. Jos kitarapuut demppaavat sen kielten värähtelyn nopeasti, ei sitä "sustainia ja soundia" sieltä saa kaivettua millään kikka kolmosella. Kun se kieli ei värähtele, ei mikeillä ole "mitään" mitä toistaa...
Myyttejä tuolla kitarapuolella riittää kyllä moneen lähtöön, ja Intternetin aikakaudella noita myyttejä (ja yleistyksiä eli "generalisointeja") piisaa vaikka kuinka paljon.
Kun täällä on kovasti puhuttu esim. "wanhojen Les Paulien" keveydestä, kannattaa hakea käsiin sellaisen japanilaisen hra Iwanaden kirja "The Beauty Of The Burst" jossa on mm. useamman sadan 50-lukulaisen Les Paul Standardin painot - ne vaihtelevat melko suuresti, saa huomata, eikä siellä mitään "ultimaalisen kevyttä" ole löytynyt. Totta on toki se, että käytetyn mahongin paino on lisääntynyt noista ajoista, syystä että puutavaraa tulee eri alkulähteiltä. Lisäksi mahonki (niinkuin kaikki puutavara!) saattaa vaihdella painoltaan. Puun tiheys, sekä etenkin mahongissa, puun kasvaessaan maaperästä imemät mineraalit, varsinkin pii, saattavat lisätä sen sahatavaran painoa. Nyt tässä lienee turha syvemmin uppoutua eri mahonkien (ja "mahonkien", nimikkeellä "Mahonki" kun on useita kymmeniä puulajeja..) paino- ja tiheyseroihin saati akustisiin ominaisuuksiin..
Usein nuo "paino-ongelmat" myyttisesti ja yleistäen sovitetaan tiettyihin "ongelmakohtiin" soitinvalmistajan "tehdashistoriassa", otetaan vaikka Fender ja myynti CBS-yhtiöille vuonna 1965, Gretsch Baldwinille 1967, tai Gibsonin omistuspohjan muutos CMI:lta ECL-yhtiöille 1969 (eli Norlin oli tuon siirron jälkeen se "omistaja") Julistettiin, että 1970 olivat Gibsonit "kaikkein painavimpia".. :)
Pitää aina pitää mielessä teollisen kitaranvalmistuksen kolme prinsiippiä (kiitos Tami!)
1. On säästettävä rahaa
2. On rajoitettava takuupalautuksia, olivat ne sitten tukkureilta tai "loppukäyttäjiltä"
3. On nopeutettava tuotantoa
ja kas, nämä pitävät yhtä hyvin tänä päivänä, kuin 60-luvulla, paikkansa.
No niin, takaisin Gibsonille ja puu/painokysymykseen: 1970 sattumoisin Les Paul-kitaroissa oli "mielenkiintoinen" rakenteellinen ominaisuus. 1969 tuli Gibsonin tehtaille Norlin, Inc. johdolta ECN eli Engineering Change Notice, jossa edellytettiin puun hankinnan yksinkertaistamiseksi (Gibsonin miähet eivät _todellakaan_ ihan ite niitä puita käy kaatamassa ja sahaamassa lankuiksi!) menettelyä, jossa LP-runko tehdään ohuemmista lankuista, ja niiden väliin laitetaan cross-banding -tekniikalla vaahteraviilu. Kuulostaa ihan ns. pancake-bodylta, ja sehän se onkin!
70-luvulle tultaessa myös mahongin tiheys (ja samalla paino) oli noussut, ja vaikka ne kitarat ei olennaisesti kovin paljoa painavampia olleet, niin pienikin painonnousu yhdistettynä omistussuhteitten vaihtoon ylitti "uutiskynnyksen". Kaikki Gibsonit siis olivat painavempia kuin vanhoina hyvinä aikoina ennen Norlinia!
Ja, koskapa ne ei todellakaan ihan itse käy niitä puita hankkimassa ja sahailemassa, tultiin seuraavassa vaiheessa, kun Etelä-Amerikan (ja Väli-Amerikan) puolelta ei enää saatu Swietenia -suvun mahonkia, tilanteeseen jossa soitinpuutoimittaja lähetti afrikkalaista mahonkia. Keskimäärin se oli jälleen hivenen painavempaa kuin aikaisempi soitinpuu, ja kun ei vaihtoehtoja ollut, niin r&d -osasto kehitteli swiss cheese-poraukset 1983. Pelkästään sen soittimen painon alentamiseksi, sekä osiltaan myös senkin vuoksi, että soittimet olisivat saman mallin (tai mallisarjan) sisällä jossain määrin identtisiä painoltaan - orgaanisesta matskusta tehdyillä toki ei täysin identtisiin milloinkaan päästä.
 
No, siinä tuli hieman pohdintoja painokysymyksistä.. =)
Pitää tehdä työsuoritteita tässä, mutta keskustelua aiheesta voimme jatkaa..