| Aihe: Tone:n (sähkötekninen) merkitys? | |
|---|
|
Rakentelin taannoin omatekoiseen lap-stilikaan tone-potikan, jossa oli nostokytkimellä valittavissa kaksi eri konkkaa (.047 ja .022). Osoittautui ihan käyttökelpoiseksi modaukseksi, jota varmaankin virittelen jatkossa muihinkin projekteihin.
"Te ette pitäisi Nietzschestä, sir. Hänen filosofiansa on pohjimmiltaan epätervettä." | |
jPekka: Rakentelin taannoin omatekoiseen lap-stilikaan tone-potikan, jossa oli nostokytkimellä valittavissa kaksi eri konkkaa (.047 ja .022). Osoittautui ihan käyttökelpoiseksi modaukseksi, jota varmaankin virittelen jatkossa muihinkin projekteihin.
Tuohan olisi nastaa kokeilla tuohon omaan teleenkin.
Tällä hetkellä telessä tonea säätää 500 potikka ja .033 konkka. Sekä soittaja..
Alkoholiongelma se on sekin kun viina ei maistu. | |
Groke: Toinen vaihtoehto on pitää ne molemmat. Yleinen tapa toteuttaa se on perinteisen potentiometrin korvaaminen kytkimen ja potentiometrin yhdistelmällä (esim. Push-Pull potentiometer). Eli perinteisen pyörimisen lisäksi tulee ylös-alas -liike, jolla kytkintä ohjataan.
Esimerkiksi Ibanezin JS-sarjassa Volume toimii ala-asennossa perinteiseen tapaan, ylös nostettuna kytkeytyy Treble Bleed mukaan. Tonekin toimii ala-asennossa perinteisesti, eli humpparien kirkkautta tarvittaessa vähentäen. Mutta ylösnostettuna se myös samalla puolittaa humpparit.
Saman asian olisi toki voinut tehdä myös kahdella perinteisellä potikalla + kahdella erillisellä kytkimellä. Tai yhdellä perinteisellä potikalla, yhdellä kytkimellä ja yhdellä Push-Pull-potikalla.
Makuasia, mikä kulloinkin on paras tapa. Eli ulkonäkö vs. käytettävyys, työn helppous (tarvitaanko poraamista, kaivertamista tms.), onko kitaran entiselleen palauttamisen mahdollisuus jne.
Hyviä ideoita! olen tuosta pushpull -kytkäristä kyllä tiennyt mutta ei ole tullut mieleen ikinä hankkia.
Eräs syy tosin tonepotikan poistoon on juuri että se syö korkeita taajuuksia aavistuksen vaikka olisikin OFF.
20% soittamista ja 80% muusikoiden.nettiä | |
Midrange: Eräs syy tosin tonepotikan poistoon on juuri että se syö korkeita taajuuksia aavistuksen vaikka olisikin OFF.
Tuohonkin on ratkaisuja olemassa. Ainakin Fenderillä on muutoin aivan tavallinen potikka, paitsi että täysille käännettäessä (10) se selvästi naksahtaa. Eli tällöin tilanne on käytännössä kuin koko potikkaa ei olisikaan. Ja sitten kun kääntää pienemmälle, vastaa toiminta taas perinteistä potikkaa, eli potikka kytkeytyy taas osaksi virtapiiriä. Ilmeisesti nämä No Load -potikat ovat juuri noita naksahtavia: http://www.fender.com/en-FI/series/ … shaft-potentiometer-volume-or-tone/
Tämä ainakin on sellainen naksahtava: http://www.stewmac.com/shop/Electro … iometers/JackPot_Potentiometer.html
Sellaista ei taida olla, että olisi Push/Pull-potikka + em. toiminto? Tai ehkä on, mutta ei vain ole sattunut omaan silmään.
Toinen mahdollisuus on asentaa pelkkä erillinen ohituskytkin, jolla valitaan sävynsäätöjen ohitus. Yhdellä kytkimen naksautuksella saisi kitaran sitten taas takaisin perinteiseksi, eli volume ja tone toimivat normaalisti jne.
Jos ei tuollaisia halua laittaa, niin sitten voi potikan arvon vaihtaa pykälää tai kahta suuremmaksi, jolloin soundin kait pitäisi olla hieman kirkkaampi. Esim. 500K potikan sijaan 1M potikka. Yhtäkkiseltään ei muita kikkoja tule mieleen.
Paitsi tietenkin kirkassoundisempi mikki ja/tai johdotuksen modifiointi. Esim. perinteisestä humpparista muutetaan rinnankytketyksi humppariksi. Tai jos vielä selvästi kirkkaampi soundi halutaan, niin puolitus yksikelaiseksi. Varsinkin tallamikissä eri keloillakin on selvästi eri soundi. Tai muutoinkin, jos humpparissa sattuu olemaan epäsymmetriset kelat.
Bonuksena mainittakoon vielä Kill Pot, eli perinteinen potikka + kill switch, jota painamalla ääni katkeaa, kunnes lakataan painamasta potikkaa alaspäin. Tällä saa sellaista Tom Morello -tyyppistä "pätkimistä" aikaan: http://www.shadow-electronics.com/viewpro.html?lang_id=&id=266
Vaan onnistuupa sama temppu nykyään myös kitarakaapelillakin, jolloin kitaraa ei tarvitse modata yhtään mitenkään: http://www.youtube.com/watch?v=XwBmrZg9onc | |
No-Load-potikan voi tehdä helposti myös itse, vieläpä ilman naksumisia.
Aukasee potikan ja raaputtaa sen "täysillä"-asennon kohdalta vastusradan pois.
Ei naksu, mutta toimii!
Kitaralla on vireysongelma, sen satulaurat ovat ahdistuneet. | |
Juutas: Heissan!
On tuossa mielessä välkkynyt kitaran rakennuttaminen joskus tulevaisuudessa ja tässä muutama mieltä askarruttava kysymys (joista teen kaikkien mukavuuden nimissä omat topicit).
Mitä kitaran tone nappula käytännössä tekee? Tiedän kyllä, että se säätää mikkien äänenväriä kirkkaasta tummempaan, mutta mitä siellä kitaran sisällä noin sähköteknisesti tapahtuu?
Onko kellään kokemusta tone-nappulan kokonaan pois jättämisestä (muissakin kuin EVH nimikkokitaroissa)? Itse olen kokenut yleisesti ottaen tonen aika turhana nappulana
kaikissa kitaroissani muuten kuin jatsia soitellessa..
Kyllähän tuo 40-luvun hengessä toteutettu tone-säätö aika vanhanaikainen on (ainakin minulle). 47 nF kondensaattori on armottoman suuri nykytekniikan mikeillle. Silti niitä vielä hölmösti käytetään perusarvona. Aikoinaan, kun käämiä mikissä oli vähän, mikkejä ei oltu vahattu, ja vaaran oli kireä kiljunta, piti ääni saada tummemmaksi riittävällä suodatuksella.
Todellisuudessa kondensaattori kytkeytyy mikin käämityksen hajakapasitanssin ja kitarakaapelin rinnalle madaltaen mikrofonin resonanssitaajuutta (peak frequency). Eli jos sinulla on heiman liian kireä mikki, voit kesyttää sitä pienellä 1-2 nF kondensaattorilla joka mikin rinnalla. Vastaavaann perustui 90-luvun alussa PRS:ien sweet -kytkin.
Tässä tämä hässäkkä sähköisenä
http://www.guitar-repairs.co.uk/images/pickup_internal_circuit.gif
Nykyään mikit on vahattu, varsinkin ylikäämityillä (voiko sellaisia olla jos käämi mahtuu mikin sisään ? ;-P) mikeillä resonanssipiikki on jo sen veraan matalalla, että 22n tai 47n kondensaattorilla häviää kaikki mehut äänestä. Vahaus kasvattaa permittivisyyttä, jolloin samalla käämityksellä mikin resonanssitaajuus laskee ja piikki loivenee (Q-arvo laskee).
Kokeile laittaa tallamikin tone kondensaattoriksi noin 4,7 nF konkka ( 3,3- 3,9- 4,7- 5,6- 6,8- 8,2 nF) mitä pienempi, sen ylemmäs diskanttipiikki jää kun tone on nollilla. Kaulamikille hyviä ervoja voisi olla 6,8 nNF> 6,8- 8,2- 10- 12- 15 nF). Ja kun kaksi kondensaattoria kytkee rinnan, on niiden todellinen arvo niiden summa, esim 4,7nF + 2,2 nF = 6,9nF. Sen verran halpoja nappeja, että kokeilu maksaa vaivan. Ja helppo on aloittaa kun laittaa kitaran volat täysille ja pitää käsin konkaa kitaraplugin kuuman ja maan välissä. Toteutin hra Lerchen kitaraan säädettävän kapasitanssin kiertokytkimellä 90-luvun alussa, eli ei ihan uusi keksintö.
Tässä kuva joka selventää (toivottavasti) tone-konkan toimintaa.
http://www.jensign.com/mig/varycapacitance.jpg
Tuon kaapelin hajakapasitanssin rinnalle kytkeytyy tone-konkka, joka samalla tavoin madaltaa (ja samalla vähän loiventaa) taajuusvasteen piikkiä. Usein sitä myös klangiksi kutsutaan. Tone potikalla sitten vain loivennetaan ilmiötä alkuperäisen resonanssipiikin ja uuden matalamman välillä. Ihan kätsyä.
Jos sinulla on esim Jacksonin keraaminen PAF tallassa (olikohan J-50 BC), saat n 5 nF-8 nF konkalla melko Ironmaiden -soundin.
Onneksi nämä ääniasiat ovat makuasioita, joten tilaa kitaramaailmassa on kaikenlaisille sovelluksille!
Pahoittelen lopuksi vuodatustani. |  fox
09.02.2013 13:11:20 | |
|
Prostator:
Pahoittelen lopuksi vuodatustani.
Miks? Pelkkää asiaahan tuo oli..
Jos haluaa "testata" erilaisia tone-konkan arvoja, voi erittäin hyvin askarrella sellaisen testi-boxin, hommaa vaikka 1p 12w kiertokytkimen, kourallisen eri arvoisia konkkia ja pienen kotelon, hieman johdinta ja 2 hauenleukaa. Kolvailee konkkien toiset päät kiertokytkimen nastoihin, toiset päät yhteen, ja sitten hauenleualliset johtimet toisen kiertokytkimen "ulostuloon" ja toisen tuohon konkka-nipun yhdistettyyn päähän. Tämä "paketti" on sitten helppo kytkeä niillä hauenleuoilla kitaraan tonekondensaattorin paikalle. Voi kokeilla eriarvoisia konkkia tuossa "RC-filtteripiirissä", ja sopivan (itselle) kondensaattoriarvon löydyttyä juottaa sen arvoisen konkan kiinteästi siihen kitaraan. ;)
Eräänlainen "ulkoinen" decade-switchi siis tuo. Muuten samankaltainen, kuin Gibsonin käyttämä Varitone, mutta Varitonen sisältämät vastukset ja kela puuttuvat. |  Gabe
09.02.2013 13:36:24 | |
|
Prostator: Onneksi nämä ääniasiat ovat makuasioita, joten tilaa kitaramaailmassa on kaikenlaisille sovelluksille!
Pahoittelen lopuksi vuodatustani.
Napsautin plussaa hyvästä kirjoituksesta. Paljon asiaa, pitää itsekin perehtyä vielä tarkemmin tähän aiheeseen. | fox
09.02.2013 15:31:54 | |
|
Prostator:
Toteutin hra Lerchen kitaraan säädettävän kapasitanssin kiertokytkimellä 90-luvun alussa, eli ei ihan uusi keksintö..
Ei ole, ei. Walter Fuller vuonna 1958 kehitteli tuon Varitonen, ja ensi kertaa (kaupallisissa) sähkösoittimissa niitä oli maaliskuussa 1959 ES-355 TDSV -kitaroissa sekä ES-345:ssa
Hieman "yksinkertaistettua" ns. decade switchia, jossa siis oli kiertokytkimessä vain noita kondensaattoreita, oli myös jo 60-luvun loppupuolella muutamassakin mallissa.
Tarkoituksenahan noilla kaikilla oli "monipuolistaa" tuota sähkökitaran passiivi-tonesysteemiä, ja täten antaa soittajalle käyttöön "laajempi soundipaletti", kuten markkinamiehet sanoivat. | |
Gabe: Napsautin plussaa hyvästä kirjoituksesta. Paljon asiaa, pitää itsekin perehtyä vielä tarkemmin tähän aiheeseen.
Iik! Kiitos!
Ja kun olette erilaisia kondensaattoreita kitaraanne kokeilleet, olisi kiva jos kertoisitte täällä, minkä kokoinen konkka kitaraanne jäi, ja vieläpä minkä mikin kaverina se kitarassa on.
Minulla SD Antiquity PAF:it, tallassa 4,7 nF ja kaulassa 8,2 nF. (Nasaaliutta tallaan ja smooth midboost "gary moore SGTB" kaulassa.) | |
Asiaa sivuten, mutta vähän siihen liittyenkin olen kokeillut ilman tonesäätöä olevan kitaran saundin tummentamista. Volume-potikka on 500K, johon rinnalle kolvailin erikokoisia vastuksia. 500K potikan rinnalle 1M vastus ja kokonaisresistanssi on tällöin 333K. 680K vastuksella kokonaisresitanssi 288K.
Kysymys: mites tämä nyt käyttäytyy muuten kuin potikka täysillä ?
Kai sitä saa jonkinlaiset kitarakamat omistaa sentään !! | |
Eipä mennyt kuin kymmenen vuotta, että topicin aloittaja sai vastauksia kysymyksilleen...
Prostatorille plussaa!
Muox: Mikä on muuten tuo omakuvasi siistin näköinen vätkytin? | |
Terry Pantheras:
Muox: Mikä on muuten tuo omakuvasi siistin näköinen vätkytin?
Robotti-imurin ja säröspedun epäpyhä risteytys? Pysyy soittolavat kauniina, eikä tule poljettua liiallisesti, kun kuljeskelee pois jaloista aina välillä.
Letku-omena. Tuo kasvimaailman peenis... -Delorean | |
Decadetroll: Robotti-imurin ja säröspedun epäpyhä risteytys? Pysyy soittolavat kauniina, eikä tule poljettua liiallisesti, kun kuljeskelee pois jaloista aina välillä.
Aromipesä? | |
Confidentum: Aromipesä?
Tonepesä?
Ite käytän tonesäätöä lähinnä joittenkin soolojen maustamiseen, vähän kuin wahinkin voi jättää johonkin tiettyyn asentoon.. Pitääpä ruveta testailemaan konkkavaihtoehtoja kuten Prostator havainnollisti. | |
Confidentum: Aromipesä?
Tuli vaan mieleen, että tuon keksijähän oli viime vuonna eniten tienaavien listalla...
Met trasikoittim bisi Vanha Rauma iha vaa aikanguluks. | |
jniska: Asiaa sivuten, mutta vähän siihen liittyenkin olen kokeillut ilman tonesäätöä olevan kitaran saundin tummentamista. Volume-potikka on 500K, johon rinnalle kolvailin erikokoisia vastuksia. 500K potikan rinnalle 1M vastus ja kokonaisresistanssi on tällöin 333K. 680K vastuksella kokonaisresitanssi 288K.
Kysymys: mites tämä nyt käyttäytyy muuten kuin potikka täysillä ?
Kun mikrofonia aletaan kuormittaa ( mitä vähemmän kuormitus-ohmeja, sen enemmän tarvitaan virtaa jännitteen tuottamiseksi), laskee mikrofonin resonanssipiikin voimakkuus.
http://www.jensign.com/mig/varycapacitance.jpg
Eli tuossa kuvasssa tuo piikki ei liiku sivusuunnassa, vaan se leikkautuu terävimmältä kohdalta hiljalleen laakeammaksi ( vrt norjan vuoret ja meidän tunturit) potikan ohmien pienentyessä.
Tämä johtuu siitä, että mikrofonin sisävastus on suurimmillaan resonanssitaajuudella, ja mikrofonista kuormitukseen (jonka muodostaa volumepotikka ja vahvistimen sisäänmenoimpedanssi + niiden rinnalla kaiutinkaapelin kapasitanssi) otettu virta muuttuu häviötehoksi mikrofonin omassa sisäisessä vastuksessa.
Joo, se teho on watteina hikisen pieni, mutta kun sitä aikansa putkilla vahvistaa,, niin yleensä alkaa kuulua... Virtakin on vain nano-amppeeriluokkaa.
Ja tietysti jos mikrofonia kuormitetaan oikein kovasti, jää ääntä tuottaviksi taajuuksiksi vain nuo matalat taajuudet, jolloin mikrofonin impedanssi on lähinnä käämilangan resistanssi, vaste tavallaan kuormittamattoman peilikuva.
Volumepotikan arvon määrittää lähinnä tuo kitarakaapelin kapasitanssi ja mikin kuormituskestävyys kompromissina. Kun volumepotikka säädetään vaikka jonnekin seiskalle, muodostaa se sarjavastuksensa ja kaapelin kanssa alipäästösuodinpiirin. Jos potikka on pieni > paremmin taajuuksia läpi> toisaalta mikin resonassi madaltuu, ja lopputulos saattaa kuulostaa jopa tummemmalle. Suuri potikka > pienempi kuormitus > tummempi alipäästösuodatus potikkaa penennettäessä> Soi hyvin volat täysillä, muuten tunkkaisemmin kaapelin kuormittaessa.
Stabiilein on tietysti aktiivielektronikkaa sisältävä kitara, sen mikrofoni on tunteeton kaapelin kuormalle, ja soundi pysyy matalohmisella potikalla aina samana volaa ruuvattaessa. Mikille voidaan luoda omaan soundiin mieltyvä vaste kiinteällä mikin kuormituskonkalla ennen volumepotikkaa, silloin voidaan simuloida kuormitus korvan mukaan optimaaliseksi.
Olen mittaillut kitarakaapeleiden kapasiansseja (minulla on suht hyvä mittalaite BK879B), ja arvot ovat siellä 300 pF- 1,5 nF riippuen lähinnä kaapelin pituudesta. Itse tykkään kyllä noista pienikapasitiivisista johdoista eniten, ainakin noilla PAFfeilla 500 kohm volumen pudotus ei syö diskantteja niin paljon. ( Mainostetaan sen verran, että Procon 3-metrinen.)
Toisaalta Pulliaismenetelmässä suurehkolla kuormituskapasitanssilla volumepotikka luo volaa pudotettaessa sarjavastuksen, joka toisaalta muodostaa kuormituskonkan kanssa alipäästöpiirin, mutta joka toisaalta potikan liu'un ja kuuman pään välisellä sarjavastuksella "eristää" kitaran mikin kaapelin kuormitukselta. Tavallaan saadaan kaksi eri soundia potikkaa ruuvatessa. Macpulliaisesta sovitetaan konkka-kuormitus kohdalleen kaapelin mukaan. Volat täysillä mikki resonoi alempana, volaa pudotettaessa ylempänä. Ainakin minusta Esan lopputulos kuulostaa mahtavalta!
Jos ajatellaan mikrofoni- vahvistin systeemiä sähköteknillisesti, oikeastaan kaapelin hajakapasitanssi on ainoa jolla on merkitystä kitaran soundin säilyvyyteen. Eli kitarakaapeli on olennainen osa kokonaisuutta! Ja tietysti kaapelin häiriösuojaus on aina tärkeä.
------------------------------------------------------
P.S. Jos täällä on mikinkäämijöitä, minulta saa Kouvolasta noutamalla vanhan Eva-ompelukoneen joka on remmivetoisena sopiva aihio käämimoottoriksi. Kaasupedaalikin löytyy, mutta ompelukuntoinen se ei enää ole. Patarautaisena sitä ei ole järkeä lähettää. Yhteyttä pikaviestiin tai Triodipajalle.
P.P.S. Tietääkö kukaan, oliko Hendrixin Stratossa volumepotikan johdot käännetty ristiin left-suuntaiseksi? Vai käyttikö Jimi potikkaa vastapäivään? Tällä jutskalla on merkitystä fuzzfaze toimintaan.... | |
Prostator: ....
Kysymys. Onko joku jossain joskus mitannut sen piuhan tosimaailmallista vaikutusta ts. vaikuttaako ja onko kuultavissa ja julkaissut tulokset? Avattu huone kaikille tampereen m.nettiläisille. Liity ihmeessä Linkki. | |
-septimisti-: Kysymys. Onko joku jossain joskus mitannut sen piuhan tosimaailmallista vaikutusta ts. vaikuttaako ja onko kuultavissa ja julkaissut tulokset?
No minulle ei ole tullut suoranaista testiä vastaan. Tuntuu olevan herkkä aihe, vaikka noinkin yksinkertainen ilmiö on helppo todeta ja mitata. (Suurtaajuustekniikassa, jonka parissa aiemmin työskentelin olivat asiat monimutkaisempia). Soittotestejä on ollut mutta taitavat olla enempi fiilispohjaisia. Kuulemma hifi-kaupoissa on kaapeleissa parhaat katteet.
Tässä niitä harvoja "tieteellisimpiä" sivuja. Tää on kyllä informatiivisin mitä on vastaan tullut. http://www.ovnilab.com/articles/cablechoice.shtml
Sivustoilla on kyllä asiasta keskusteltu
http://www.thegearpage.net/board/showthread.php?t=830737
http://www.tdpri.com/forum/tele-tec … -low-capacitance-guitar-cables.html
http://www.sengpielaudio.com/calculator-cable.htm
Tässä laskin, laita ohmiarvoksi 125000 (250kohm potikka) tai 250000 (500kohm potikka) ohmia, kaapelin kapasitanssiksi vaikka 150 pF/m ja pituudeksi vaikka 2m, 3m ja 5m. Alkaa selviämään mihin ne diskantit häviää volumepotikka pienennettäessä.
Tekninen jippo on käyttää yksinkertaista FET-bufferia kaapelin kitaran puoleisessa päässä. Vahvistimen päähän pikku rasia jossa on 2 jakkia (IN ja OUT) ja 9V paristo syöttämässä virtaa FETille. Tällä tekniikalla syöttöohmit putoavat tuonne kilo-ohmien luokkaan, ja nyt laitat samalle kaapelille laskentaohjelmaan syöttöimpedanssiksi vaikka 5000 ohmia, alkaa trebletkin löytyä. Aktiivikitara tietysti sisältää jo tuon. Atlantic Quality "zerocap" kaapeli on juuri tuollainen bufferoitu vain 3pF kaapeli. ( Esimerkiksi suurtaajuustekniikassa käytetään tuollaisia FETillä bufferoituja mittapäitä, jotteivat ne kuormita mitattavaa piiriä)
Toinen juttu on, haluaako tavoitella kirkasta vastetta. Toisaalta olisi kivempi jos sen saisi itse säädettyä tarpeen eikä pakosti kaapelin mukaan.
Motto: * Osta pienikapasitanssinen kaapeli -saat lisättyä siihen rinnakkaiskapasitanssia, mutta pois et kaapelista kapasitanssia passiivitekniikalla saa* | |
Prostator:
Komeeta tekstiä, ja varmasti pitää paikkansa.. äijä selkeesti tietää mistä puhuu & mitä tekee.
Tosin, itse tipahdin kärryiltä jo edellisessä postauksessa...
Ite soitan jollain kaupan no name -lakulla, ja sitä tonea / trebleä sit tarpeen mukaan säädetään lisää vahvarista / jostain purkista. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
