Media ja viihde ›

Irvine Welsh - Porno
 
Raadollinen ja samalla hauska jatko-osa Trainspottingille. Sick Boy ryhtyy pornotuottajaksi, mutta kaikki ei menekään ihan suunnitelmien mukaan. Welsh kirjoittaa loistavasti eikä suomennoskaan erityisen heikko ole. Porno ei välttämättä ole Paskan tai Trainspottingin tasoinen mestariteos, mutta vaikea tätä oli välillä laskea käsistäänkään. "Pari sivua vielä..." ja sitten kello olikin yht'äkkiä neljä yöllä. Hyvän kirja merkki sekin.

Mia Vänskä - Saattaja
 
Uutta suomalaista kauhukirjallisuutta. Vähänpä sitä on tullut aiemmin luettua - ei kai sitä niin paljon ole tehtykään. Seuraavaksi edessä on tutustuminen Kari Nenosen tuotantoon. Saattaja oli kuitenkin hyvin kirjoitettu tekijän esikoisromaani. Etenkin kirjan alkupuoli, jossa rakennettiin jännitystä, toimi mainiosti. Perinteiset suomalaiset myyttiset elementit, metsä ja vesi, ovat isossa roolissa.
 
Stephen King - Uinu, Uinu Lemmikkini.
 
Kirjaa en ollut aiemmin lukenut, vain leffaversio oli tuttu. Vähän laahaavaa oli kerronta paikoin, mutta henkilöhahmot olivat Kingille tyypilliseen tapaan hyvin kirjoitettuja. Lopetus toimi hyvin. Keskivertoa parempi Kingi.

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla 2
 
Trilogian keskimmäisen osan nyt vain luin (olen sen toki lukenut kokonaankin), koska ensimmäistä osaa minulla ei olekaan, ja tämä vaikutti näistä kahdesta viimeisestä mielenkiintoisemmalta. Aiheina siis mm. ns. "Punakapina" 1918, sitä seuranneet teloitukset ja vankeustuomiot yms. Luin kirjan nyt ihan "muuten vaan", mutta sattumalta huomasin myös televisiosta samanaikaisesti tulevan Timo Koivusalon version aiheesta, joka näytti olevan vieläpä suunnilleen samassa kohtaa menossa, mihin olin kirjaa ehtinyt lukea. En nähnyt kuin alkupuolen yhdestä jaksosta, mutta ihan "väärät" naamat siinä tietenkin taas näyttivät olevan. Kaipa niihinkin äkkiä kuitenkin tottuisi, jos koko sarjan katselisi. Mutta kirja-arvosteluhan tämän piti olla, joten unohdetaanpa nyt elokuvat ja tv-sarjat. Linna ei edes yritä suuremmin salailla kumman puolella itse on, punaisten vai valkoisten, mutta ei tämä silti täysin yksipuolinen ajankuvaus mielestäni ole. Sitä ei myöskään pidä lukea minään tarkkana historiallisena kuvauksena, vaan tarinana "suuremmista" tapahtumista yhden hämäläisen pikkukylän asukkaiden näkökulmasta, missä se mielestäni kyllä onnistuukin keskivertoa paremmin. Sotakirjoista en yleensä tykkää (muutamaa tärkeää poikkeusta lukuunottamatta), en fiktiivisistä sankaritarinoista enempää kuin kuivista faktoihin perustuvista jutuistakaan, mutta jos ei muuta, niin ainakin mainio ajankuvaus vuosisadan takaa tämä mielestäni on. Tietenkään en itse ole tuota aikaa ollut näkemässä, mutta näin siis ainakin olettaisin. Saatan toki erehtyäkin, mut huuskeös eniveis?

baron: Esko Valtaoja: Kaiken käsikirja.
 
Mielenkiintoinen, osannut pelkistää kaikenlaisia asioita ja saanut monimutkaisiakin asioita melkein ymmärrettäväksi.
Stephen Hawkingin elämäkerran jälkeen ikään kuin jotkut asiat alkaisi mennä jo kaaliin.
 
Kah, ite luin joulupyhinä tuon Valtaojan uuden ja Enqvistin uuden myös. Ihan ok, varsinkin Enqvist, mutta Valtaojan aikaisempia oon pitäny jotenki paremmin jäsenneltyinä kokonaisuuksina.
 
Hawkingin elämänkerta ois kans tuossa odottamassa. Pelkään vähän että voi olla tylsähkö, kun on tottunu noita "sekopäisempiä" janttereita lukemaan. Rokkareita, koomikoita, Stevejobseja jne.

Dan Simmons - Flashback
 
2030-luvulle sijoittuva scifi-romaani, jossa omaan mahdottomuuteensa romahtanut USA on vain varjo entisestään, ja sen kansalaiset hukuttautuvat vanhoihin muistoihin uudella Flashback-nimisellä huumeella. Kirjan päähenkilö on entinen rikospoliisi Nick, yksi tällaisista addikteista, joka kutsutaan ratkomaan japanilaisen vaikuttajan pojan murhaa. Alkuasetelma oli mielestäni todella kiinnostava, ja suurin osa kirjasta menikin todella rattoisasti. Lähinnä tekstissä tökki paikkojen kuvailu mm. tien nimien avulla, itselleni ei oikein minkäänlaista mielikuvaa useimmista tapahtumapaikoista kehittynyt. Loppukin ehkä hieman lässähti kun oli odottanut jotain paljon eeppisempää. Kuitenki viihdyttävää luettavaa, jos dystopia-meininki ja scifi ylipäätään kiinnostaa.

Miguel Cervantes - Mielevä hidalgo Don Quijote Manchalainen I
 
Mikä on tämän kirjan nykyaikainen vastine? Ironia ja ilkeys on huippuluokkaa Cervantesin tarinassa, jossa seikkaileva parivaljakko Don Quijote ja Sancho Panza taistelevat milloin mitäkin vastaan. Mutta lähes jokainen vastaantuleva vieras kertoo omat tarinansa ja ne ovat luvalla sanoen välilä aika uuvuttavia. Lähes autistisen Don Quijoten toilailut ovat hilpeää luettavaa, niitä olisi mieluummin lukenut enemmän kuin loputtomia epäonnistuneita rakkauden tekoja polveilevissa kertojien tarinoissa. Varsinkin kun J.A. Hollon käännös onnistuu olemaan tarpeeksi mutkikasta tulkittavaa.
 
Petri Tamminen - Muita hyviä ominaisuuksia
 
Juha Siltala luotasi Miehen kunnia -kirjassaan sitä, miksi suomalainen mies on sitä mitä hän nykyään on. Tamminen avaa saman asian omasta näkökulmastaan itseironisoiden ja avomielisesti. Heittäytyy häpeän alueille puhdistaen samalla näitä tunteita lukijan päästä - tai ainakin tarjoaa mahdollisuuden samaistumiseen, jos ei ole sankarin viittaa päälle päästy heittämään. Ja harvalle meistä on. Parissa tarinassa kirja tipahti kädestä pelkästä naurusta. Itselleenkö siinä lopulta nauroi? Toivottavasti, en minä tiedä.

glx405: Miguel Cervantes - Mielevä hidalgo Don Quijote Manchalainen I
 
... Varsinkin kun J.A. Hollon käännös onnistuu olemaan tarpeeksi mutkikasta tulkittavaa.
 
Tuosta on tulossa tänä vuonna uusi Jyrki Lappi-Seppälän suomennos.

jPekka: Tuosta on tulossa tänä vuonna uusi Jyrki Lappi-Seppälän suomennos.
 
On muuten mielenkiintoista, kun jo käännettyjä kirjoja on alettu uudestaan kääntämään. Esimerkiksi Pentti Saarikoskihan otti kaiketi joskus aikamoisia vapauksia tulkinnoissaan kääntäessään kirjoja.

glx405: On muuten mielenkiintoista, kun jo käännettyjä kirjoja on alettu uudestaan kääntämään.
 
Ei tuo erityisen uusi ilmiö ole. Uusia suomennoksia aikaisemmin suomennetuista teoksista on tehty jo 1800-luvulla.
 
Tuota on kääntäjäporukoissakin pohdittu: miksi käännös tuntuu vanhenevan nopeammin kuin alkuteos? Toisaalta kuulin taannoin, että englantilaiset teatterintekijät ovat kateellisia muille kielialueille, jotka pääsevät tekemään Shakespearensa uusista käännöksistä. Englantilaiset ovat kiinni sanatarkasti paitsi alkuperäistekstissä myös esitystraditiossa.
 
Esimerkiksi Pentti Saarikoskihan otti kaiketi joskus aikamoisia vapauksia tulkinnoissaan kääntäessään kirjoja.
 
Kauniisti asian ilmaisit. 8-)

Zieberheim: Dan Simmons - Flashback
 
2030-luvulle sijoittuva scifi-romaani, jossa omaan mahdottomuuteensa romahtanut USA on vain varjo entisestään, ja sen kansalaiset hukuttautuvat vanhoihin muistoihin uudella Flashback-nimisellä huumeella. Kirjan päähenkilö on entinen rikospoliisi Nick, yksi tällaisista addikteista, joka kutsutaan ratkomaan japanilaisen vaikuttajan pojan murhaa. Alkuasetelma oli mielestäni todella kiinnostava, ja suurin osa kirjasta menikin todella rattoisasti. Lähinnä tekstissä tökki paikkojen kuvailu mm. tien nimien avulla, itselleni ei oikein minkäänlaista mielikuvaa useimmista tapahtumapaikoista kehittynyt. Loppukin ehkä hieman lässähti kun oli odottanut jotain paljon eeppisempää. Kuitenki viihdyttävää luettavaa, jos dystopia-meininki ja scifi ylipäätään kiinnostaa.
 
Pitkästä aikaa tartuin taas kirjallisuuteen ja päätin lukea tämän teoksen. Kirjailija tuo esille tässä oman lähitulevaisuuden kuvitelman, joka on aikas negatiivinen. Päähenkilöä seurataan ja hänellä pitäisi olla jotain tekemistä kaiken kanssa mutta ei sitten loppupeleissä olekaan. Joku kauhea maailmansota siellä on meneillään ja kaikki kuolee eikä mitään toivoa ole, siis tämän kirjan mukaan..

Loijaa: Mia Vänskä - Saattaja
 
Uutta suomalaista kauhukirjallisuutta. Vähänpä sitä on tullut aiemmin luettua - ei kai sitä niin paljon ole tehtykään. Seuraavaksi edessä on tutustuminen Kari Nenosen tuotantoon. Saattaja oli kuitenkin hyvin kirjoitettu tekijän esikoisromaani. Etenkin kirjan alkupuoli, jossa rakennettiin jännitystä, toimi mainiosti. Perinteiset suomalaiset myyttiset elementit, metsä ja vesi, ovat isossa roolissa.
 
Itsekin luin tämän. Hyvin kirjoitettua tekstiä kyllä, ja alkupuoli oli hyvä. Loppua kohti vaan lässähti omasta mielestäni aika pahasti, juonenkäänteet olivat myös suurimmaksi osaksi aika ennalta-arvattavia. Kirja oli kuitenkin mukavaa viihdettä ja se tulikin luettua nopeasti alusta loppuun. Pitäisi varmaan tutustua tuohon Vänskän kirjoittamaan Mustaan Kuuhun.

Zieberheim: Itsekin luin tämän. Hyvin kirjoitettua tekstiä kyllä, ja alkupuoli oli hyvä. Loppua kohti vaan lässähti omasta mielestäni aika pahasti, juonenkäänteet olivat myös suurimmaksi osaksi aika ennalta-arvattavia. Kirja oli kuitenkin mukavaa viihdettä ja se tulikin luettua nopeasti alusta loppuun. Pitäisi varmaan tutustua tuohon Vänskän kirjoittamaan Mustaan Kuuhun.
 
Lopussa mentiin vähän metsään, kieltämättä, mutta kyllä plussan puolelle jäätiin kokonaisuutena. Musta kuu pitäisi lukea kyllä.
 
Sitä odotellessa luin Suomen "Mr. Kauhuksi" tituleeratun, edesmenneen Kari Nenosen teoksen "Ken kuolleita kutsuu". Ideahana siinä on, että tavallinen Helsingissä asuva nuori jannu saa yhteyden johonkin luonnottomaan tietokoneella luomansa ohjelman avulla, ja paluuta ei enää ole..
 
Kirja kerrotaan päähenkilöiden, ja kaikkitietävän kertojan avulla. Pidin kovasti tästäkin teoksesta. Paranormal activitymaista fiilistä oli mahdotonta välttää siinä vaiheessa, kun outoudet alkavat tulla osaksi tavallista, urbaania kaupunkilaisympäristöä ja päähenkilöiden elämää. Minulle tämä teos oli enemmän kauhua, kuin esimerkiksi Stephen Kingin useimmat teokset - osavaikutuksensa lienee sillä, että tapahtuma- ja kulttuuriympäristö tuntui niin tutulta.
 
200-sivuisena melko lyhyt, mutta ei yhtään liian venytetty kirja. Ainakin lukemassani versiossa kirjoitusfontti oli niin pieni, että se vastaa lähemmäs 250 sivun "normi"kirjaa.
 
+ Kirjassa kuvatut tietokonesysteemit herättivät nostalgisia fiiliksiä ja hilpeyttä. Puhuttiin mikrosta ja keyboardista yms. Teoshan ilmestyi ihan 90-luvun alussa..

Leif Persson: Putoaa vapaasti kuin unessa
 
700 sivuinen tiiliskivi taas vuorossa. Tällä kertaa sukelsin Palmen murhan tutkimuksiin. Murha alkoi ikävästi vanhentua rikoksena, joten poliisipäällikko Johansson päätti ottaa ohjat käsiin. Mielenkiintoista ja realistisen tuntuista poliisi-/tutkimustyötä ja kiehtovaa faktatietoa murhasta, josta en oikeastaan aiemmin tiennyt muuta kuin että pääministeri murhattiin eikä sitä selvitetty.
 
Mulla meni vajaa 2 viikkoa tämän lukemisessa. Ei kyllä johtunut siitä, että kirja olisi ollut kökkö, vaan olen tainnut yksinkertaisesti lukea liikaa viime aikoina. ... Kaksi kirjaa odottas hyllyssä lukemista (Childin Affair ja joku mukasivistävä Kafka) eikä todellakaan kiinnostas koskea niihin. Meen lukemaan vanhaa Aku Ankan taskukirjaa ja jos kattos Ylen areenalta Poirotin... Tällaistakin voi sattua :D

En muista.
 
Nyt olen lukemassa Antti Tuurin ''Suuri viljajuna Siperiasta''.
 
Luin joskus parissa vuodessa Stephen Kingin koko Musta Torni-kirjasarjan. Ajattelin aloittaa lukea sitä uudestaan alusta, koska on niin vaikea löytää ''uutta'' mielenkiintoista lukemista. Siinä sitä riittäisikin varmaan taas pariksi vuodeksi!

Doris Lessing - Kultainen muistikirja
 
Melko tuskallista oli päästä alkuu tämän romaanin kanssa, mutta kyllähän tuon sitten sai kumminkin kahlattua suosiolla loppuun. Tavallaan helppo ymmärtää, että tämä on joidenkin mielestä mestariteos, mutta itse en jaksanut kiinnostua tarpeeksi kirjan sisältämien "muistikirjojen" käsittelemistä teemoista. Ilmestymisvuotenaan varmasti hyvinkin rohkeaa matskua.

Ilkka Remes: Ikiyö
 
Tuollainen löytyi lapsuudenkodista ja nappasin mukaan junamatkalle luettavaksi, Taitaa olla neljäs Remeksen kirja mitä olen lukenut ja aika samoilla linjoilla mentiin mitä muissakin tähän asti lukemistani, Eli taas on joku vähän mystinen pahis joka on tekemässä jotakin hirveää mutta samalla outoa mikä selviää kirjan edetessä. Vastapuolella on joku kiinnostava Suomalainen karikatyyri. Lopussa twisti.
 
Ei sillä ihan viihdyttävä tämä oli vaikkei mikään kirjallisuuden merkkiteos. Oikeastaan juonta kiinnostavampaa olivat kuvaukset Kongon siirtomaa-ajoista Belgian vallan alla mitä kirjassa käsiteltiin paljon. Jotkut kirjoitukset saivat minut aikonaan vakuuttumaan, olikohan vielä tällä palstalla, että ns. White guiltia on turha potea. Afrikkalaiset ovat itse sotkeneet asiansa. Se tuntuu nyt kokolailla paskapuheelta kun on etsinyt vähän tämän kirjan inspiroimana informaatiota intterwebistä.
 
Lukeminen kannattaa aina.

Charles Ferguson: Rosvojen valtio
 
Kirja on jatkoa tai oikeastaan laajennus samaan aiheeseen jota käsitteli kirjoittajan dokumenttielokuva Sisäpiirin homma. Kyseessä on siis sen puiminen ketkä tai mitkä ovat nykyisen globaalin taloussotkun takana. Teemat ovat kiinnostavia ja ajakohtaisia, ja kirjoittaja lyö tiskiin paljon mielenkiintoista faktaa tai "faktaa". Ongelmana on tietysti se että lukijan on aika vaikea tietää milloin lähteet ovat kunnossa ja milloin taas maustetaan keitosta vapaammalla kädellä. E: Tarkennusta sen verran, että kirjassa on kyllä melkoisen kattavat lähdeviitteet, kyse on enemmänkin siitä ovatko tulkinnat kuinka tarkkoja tai yksiselitteisiä.
 
Kovin iso ongelma ei kuitenkaan itselle ollut se ovatko kaikki kerrotut asiat tapahtuneet juuri kuten kirjoittaja antaa ymmärtää, pääasia on se että kokonaiskuva on luultavasti aika lähellä totuutta, ja se että kirja on parhaimmillaan melkoisen viihdyttävää ja paikoin hyytävääkin luettavaa.
 
Suurin ongelma on se että joko suomennos on tehty todella hutaisemalla, tai sitten jo alkuperäinen teksti on kömpelöä. Olen lukenut aikaisemmin useitakin saman kustantajan ja suomentajan (Terra Cognita, Kimmo Pietiläinen) populaaritieteellisiä kirjoja, ja yhtä paljoa ei kieliasu ole niissä muistaakseni häirinnyt. Kirja on kirjaimellisesti täynnä suoraan käännettyjä, ei suomennettuja lauserakenteita, heittelyä institutioiden, lakien ym. kirjoitusasuissa, kömpelöä kaksoispiteiden käyttöä, selviä lyöntivirheitä, tautologioita jne. Tuli monin paikoin mieleen joillakin keskustelupalstoilla harrastettava englanninkielisten artikkeleiden kääntäminen ja niiden kieliasu.
 
Itse en ole mikään virtuoosi kirjoittajana, mutta sitäkin mieluummin lukisin hyvällä suomella kirjoitettua tekstiä. Hieman ihmetytti ettei esim. HS:n arvioissa oltu otettu ollenkaan kantaa suomennokseen.
 
Tietysti aina voi englannin kielisten teosten kohdalla hommata alkukielisen version, mutta kertalukemisen arvoiset kirjat lainaa mieluummin kirjastosta, ja ainakin täällä vieraskielisten valikoima on ymmärrettävästi suppea. Kritiikistä huolimatta kannattaa lukea jos Sisäpiirin homma -dokkarin jälkeen aihe jäi kiinnostamaan, ja muutenkin jos kiinnostaa viimeisten parinkymmenen vuoden meno pankkimaailmassa.

Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -sarjasta on menossa viides osa Guermantesin tie 1.
 
Sen verran vaikeaselkoisia, tai paremminkin hitaasti avautuvia, Proustin pitkät hiotut lauseet että lukeminen etenee vauhdilla kaksi askelta eteen ja yksi taakse.
 
Q-teatterissa esitettiin pari vuotta sitten sarjan viimeiseen osaan Jälleenlöydetty aika, jolle käännös saatiin vasta 2000-luvulla, perustuva näytelmä, hieno esitys.

China Miéville - Toiset
 
Mainio palkittu rikostarina lievillä fantasiavivahteilla. Nainen löytyy kuolleena ja rikosta alkaa tutkimaan tyypillinen komisarioukkeli kaupungissa, joka on lomittain jakautunut kahdeksi eri valtioksi ja jossa kukaan toisessa valtiossa elävä ei saa millään tavalla huomioida tai olla tekemisissä toisen valtion asukkaan kanssa koska muuten mystinen, kaupunkien välisessä maailmassa salamannopeasti liikkuva Rikko-niminen joukko puuttuu peliin ja rankaisee. Tarina oli mielenkiintoinen ja eteni jouhevasti. Ehkä vähän liiankin jouhevasti koska päähenkilöt jäivät hieman valjuiksi tarinan mennessä niin vauhdilla eteenpäin. Kirjassa oli mainiosti kuvattu se, miten helvetin turhan vaikeaksi ja monimutkaiseksi hommat voidaan yhteiskunassa vetää ja tuli usein hörähdeltyä typerille kirjan maailman säännöille sekä kauhisteltua sitä, voisiko samanlaista typeryyttä nähdä oikeassa maailmassa.