Klassinen ›

"Mutta eikö se ole sama asia? Jos jotakin on syytä arvostaa, niin on kai se silloin myös merkittävää, ja päinvastoin. Minusta ne eivät sulje toisiaan pois, ELLEI sitten katso, että teoksen arvo on sidoksissa sen populariteettiin. Silloin se ei ole sama asia kuin merkittävyys. "
 
Ajankohtaista esimerkkiä käyttääkseni (ks. tämän päivän Hesari) Teemu Mäen "kissantappovideo" on eittämättä merkittävä, mutta ainakin Leena Krohn paheksuu sitä vahvasti, ei suostu luennoinmaan samoissa yhteyksissä kuin Mäki.
 
"No tuo oli lähinnä vain yksi esimerkki, mutta luullakseni kuitenkin teoksen on melkoisen mahdoton olla yhtä aikaa syvällinen ja pinnallinen."
Milan Kunderan kirjat ovat mielestäni sellaisia, ja mielestäni teoksista voi toisinaan hukata aika paljon suhtautumalla niihin kovin syvällisesti (analyyttisesti).
 
Hei millä ihmeellä onnistutte kirjoittamaan väliin ei-kursiivilla? Kirjoitin ennen hakasulkua ja siirsin sitten tekstin väliin, mutta kursiiviksi muuttui.

Milan Kunderan kirjat ovat mielestäni sellaisia, ja mielestäni teoksista voi toisinaan hukata aika paljon suhtautumalla niihin kovin syvällisesti (analyyttisesti).
 
Voi olla... etenkin yrittämällä väkisin hakea syvällisyyttä sellaisesta teoksesta, jossa sitä ei ole. Samassa teoksessa voi toki esiintyä sekä syvällisiä että pinnallisia elementtejä, mutta harvemmin kai ne ovat samoja.
 
Hei millä ihmeellä onnistutte kirjoittamaan väliin ei-kursiivilla? Kirjoitin ennen hakasulkua ja siirsin sitten tekstin väliin, mutta kursiiviksi muuttui.
 
Kaikki mikä on hakasulkeitten välissä muuttuu kursiiviksi, ja muu on tavallista tekstiä.

Enpä tiedä, käsitykseni mukaan Telemanniakin arvostettiin säveltäjänä tuona aikana huomattavasti Bachia enemmän.
 
Voi olla, mutta tämä ei nyt kuitenkaan ollut pointtini, kuten olen jo edellä esittänyt.

Ai kursiiviksi, jumankaude, hiffasin jutun.
 
Hyvä homma..!

Yksi syy miksi klassisesta ei pidetä on kenties se ettei useinkaan klassisessa musiikissa ole sanoja. (noh, onhan monessa mutta niistä on vaikea saada selvää) Kuulija voi helposti samaistua populaarimusiikin sanoituksiin.
 
Populaarimusiikissa on myös se etu taidemusiikkiin nähden että jokainen voi ottaa soittimen ja alkaa soittamaan esim. punkkia mutta ennenkuin taidemusiikkia "saa" soittaa pitää käydä vuosikausia soittotunneilla ja opetella tekniikkaa ja sääntöjä...
 
Tuo on varmasti suurimpia syitä..
Myös se että "klassismi" käsitetään yleensä sinä yhtenä ja samana viulunvingutuksena ja patarummut paukkeena
ja pitempiäkin pidemmillä sonaattimuodollta esitettynä, saa mielessä aikaan jotain
vaikeaa ja tylsää josta EI ymmärrä, jos ei ole perehtynyt mitä sitä oikeastaan edes kuunteleekaan. Ja juuri tuo monien sävellysten "samankaltaisuus". Ainakin valosan yleisön mielestä.
 
Mutta esim.
elokuvissa, ihmiset eivät tule edes ajatelleiksi miltä elokuva kuulostaisi ilman noita mahtavia orkesterisovituksia.
Kuvittele alkavasi katsomaan James Bondia, etkä kuulekkaan tuota hienoa "james bond-theme:ä"...
kyllä jotain puuttuu.
En tiedä tämän esimerkin purevuutta, mutta miettikää ennenkun kuin taas kerran kiroatte,miksi helvetissä klassinen musiikki on olemassa!

noh, palatakseni alkuperäiseen kysymykseen...
 
eihän klassista musiikkia vihata, harvemmin vihataan mitään musiikkia vaan eiköhän vihan kohteena ole lähinnä klassisen musiikin harrastajat, jotka pitää kuuntelemaansa/soittamaansa musiikkia jotenkin ylivertaisena verrattuna muuhun musiikkiin.
 
suurin ongelma musiikin suhteen on se, että tekijät kehittyvät nopeammin kuin kuuntelijoiden korvat...
 
Ja sit sitä vielä tuetaan kauheilla summilla yhteiskunnan puolelta; puuttuu tulosvastuu näinä kauheina aikoina...
 
Tämän olen itsekin kokenut ja kaipa sillä on merkityksensä omiinkin kriittisiin ja provosoiviinkin kannanottoihin oopperasta ja taidemusiikista yleensäkin, kun on kuullut esim. aliarvioivia kommmetteja esim. tanssi ja ravintolamusiikista näiltä joiltakin taidemusiikin soittajilta, laulajilta ja kriitikoilta aikoinaan jopa työpaikallaan.
 
Korostan sitä tässä vielä, että kaikista musiikinlajin genreistä löytyy mieleistä kuultavaa, jos niihin jaksaa perehtyä ja on aikaa ja innostusta niitä tutkia. Eihän elämän sentään pelkkää musiikkia muusikoillakaan aina tarvi olla, eikä kaikesta kuulemastaan pitää.

Yksi syy miksi klassisesta ei pidetä on kenties se ettei useinkaan klassisessa musiikissa ole sanoja. (noh, onhan monessa mutta niistä on vaikea saada selvää) Kuulija voi helposti samaistua populaarimusiikin sanoituksiin.
 
Itse kuuntelen melko vähän klassista musiikkia ja siihen on kaksi syytä. Ensimmäinen on levyjen kirjava taso: tuntuu, että huonoissa stereoissani hyvältä kuulostavaa klassista on todella hankala löytää. Nyrkkisääntönä tuntuu olevan, että mitä isompi orkesteri, sitä suttuisempi soundi. Poikkeuksia toki löytyy.
 
Toinen on tämä sanoituskysymys. Karu tosiasia on, että vaikka monille vanhoille säveltäjämestareille on libretot ja lauluntekstit kirjoittanut joku sen ajan huippukirjailija, nämä tekstit ovat usein jääneet paljon enemmän aikansa vangeiksi kuin säveltäjän musiikki. Sibeliuskin on säveltänyt sellaisia kansallisromanttisen paatoksen täyttämiä tekstejä, että ne 1900-luvun myöhempien tapahtumien kyynistämän katseen tarkastelussa näyttäytyvät lähinnä naiiveina. Nykypäivänä nämä tekstit eivät millään menisi läpi "vakavana taiteena", jollei niillä olisi niin vahvaa asemaa traditiossa. Joku Jääkärimarssi on tästä aika hyvä esimerkki.
 
Tietenkään radion soittolistoilta harvoin kuulee mitään kovin paljon fiksumpaa. Mutta vähän päivänpoppia laajemmalla otannalla populaarimusiikin parista löytyy paljon hienoja tekstintekijöitä. Pidän itse esimerkiksi monista Leonard Cohenin biiseistä, jotka ovat usein musiikillisesti äärimmäisen yksinkertaisia, mutta sanoituksiltaan hyvin taidokkaita, peräti hienostuneita.
 
Populaarimusiikissa on myös se etu taidemusiikkiin nähden että jokainen voi ottaa soittimen ja alkaa soittamaan esim. punkkia mutta ennenkuin taidemusiikkia "saa" soittaa pitää käydä vuosikausia soittotunneilla ja opetella tekniikkaa ja sääntöjä...
 
Näinhän se on. Populaarimusiikin ensimmäinen aksiooma on, että musiikki on tunnelaji, klassisen, että se on taitolaji. Kummaltakin puolelta löytyy taiteilijoita, jotka uskovat, että se on molempia, ja joiden töissä sekä tunne että taito saavat ilmaisunsa.

Musta Koira: Tätä ei todellakaan kannata ottaa henkilökohtaisesti, mutta olisiko parempi siirtyä esimerkiksi runoilijoiden.net -palstalle? Ymmärrän toki näkemyksesi, mutta mielestäni on typerää arvostella klassista MUSIIKKIA sen perusteella, millaiset sanat joku musiikista vähän, jos mitään ymmärtävä kirjailija, runoilija tai muu sanaseppo on siihen liittänyt.

Musta Koira: Tätä ei todellakaan kannata ottaa henkilökohtaisesti, mutta olisiko parempi siirtyä esimerkiksi runoilijoiden.net -palstalle? Ymmärrän toki näkemyksesi, mutta mielestäni on typerää arvostella klassista MUSIIKKIA sen perusteella, millaiset sanat joku musiikista vähän, jos mitään ymmärtävä kirjailija, runoilija tai muu sanaseppo on siihen liittänyt.
 
Keskustelun aiheena oli, että miksei klassisesta pidetä. Voitko muka väittää, että kommenttini ei liittynyt aiheeseen, eli käsitellyt syitä, joiden vuoksi klassisesta ei pidetä?
 
Jos laulussa on sanat tai oopperassa libretto, niin eivätkö ne muka ole osa taideteoksen kokonaisuutta? Jos sanat ovat huonot tai oopperan juoni typerä, kyllä se vaikuttaa kuuntelijan/katselijan kokemukseen. Sanoja vaihtamalla kappaleen tunnelma muuttuu täysin. Pop-musiikin puolella Weird Al Yankovic tekee tällä rahaa.
 
Vaikka toki jälkikäteenkin on sanoitettu musiikkia, niin kyllähän säveltäjät yleensä kuitenkin itse valitsevat tekstit ja kirjailijat ja ovat tässä mielessä vastuullisia tästäkin puolesta. Olisi kummallinen ajatus, että joku säveltäisi ensin oopperan ja kirjoittaisi libreton jälkikäteen. Ei sanoja vain "liitetä" musiikkiin vaan päinvastoin, varsin usein sanat ovat olemassa jo ennen sävellystyön alkua ja ohjaavat ja rajoittavat säveltäjän työtä. Esimerkiksi oopperassa musiikin ja juonen on osuttava yksiin.
 
Jotta tämä nyt menisi kerralla perille, niin väännänpä vielä hieman rautalangasta, kun sitä minulla tuolla romuvarastossa piisaa. Joku kuitenkin kohta muuten kiljaisee, että säveltäjä on aina työssään absoluuttisen vapaa, koska musiikki on puhdas taidemuoto, joka on olemassa kaikesta muusta maailmasta erossa jossain platonisissa sfääreissä. Kuvitellaanpa nyt kohtaus kuvitteellisesta oopperasta "Teetä ja sympatiaa". Petetty rakastaja on kotonaan ja keittää itselleen teetä. Yllättäen sisään astuu hänen kilpakosijansa ja miehet alkavat puukkohippasille. Tällaisessa kohtauksessa dramaattista tunnelmaa tavoitteleva säveltäjä yksinkertaisesti ei voi alkaa paisuttelemaan kohtaa, missä ensimmäinen mies höpisee itsekseen "keitänpä kupposen teetä", vaan hänen on pakko säästellä tehoja kohtauksen loppupuolelle ja taisteluun.

Jotta tämä nyt menisi kerralla perille...
 
Yksikin kerta olisi riittänyt minulle ;)
 
Keskustelun aiheena oli, että miksei klassisesta pidetä. Voitko muka väittää, että kommenttini ei liittynyt aiheeseen, eli käsitellyt syitä, joiden vuoksi klassisesta ei pidetä?
 
En ole niin väittänytkään, mutta suurimmassa osassa klassista musiikkia ei kuitenkaan ole minkäänlaista lyriikkaa, koska se on - niin, musiikkia!

Kuvitellaanpa nyt kohtaus kuvitteellisesta oopperasta "Teetä ja sympatiaa". Petetty rakastaja on kotonaan ja keittää itselleen teetä. Yllättäen sisään astuu hänen kilpakosijansa ja miehet alkavat puukkohippasille. Tällaisessa kohtauksessa dramaattista tunnelmaa tavoitteleva säveltäjä yksinkertaisesti ei voi alkaa paisuttelemaan kohtaa, missä ensimmäinen mies höpisee itsekseen "keitänpä kupposen teetä", vaan hänen on pakko säästellä tehoja kohtauksen loppupuolelle ja taisteluun.
 
Dramaturgien.net?
 
Jos laulussa on sanat tai oopperassa libretto, niin eivätkö ne muka ole osa taideteoksen kokonaisuutta? Jos sanat ovat huonot tai oopperan juoni typerä, kyllä se vaikuttaa kuuntelijan/katselijan kokemukseen. Sanoja vaihtamalla kappaleen tunnelma muuttuu täysin. Pop-musiikin puolella Weird Al Yankovic tekee tällä rahaa.
 
Tietysti ovat osa kokonaisuutta, mutta jos oikein pilkuntarkkoja ollaan, eivät ne edelleenkään liity musiikkiin. Siinä mielessä olet oikeassa, että tuo ON yksi syy siihen, miksi ihmiset eivät pidä "klassisesta musiikista" - hieman sama kuin jos sanoisin, etten pidä kirjallisuudesta, koska loppusoinnuttomat runot ovat typeriä.

Itse kuuntelen melko vähän klassista musiikkia ja siihen on kaksi syytä. Ensimmäinen on levyjen kirjava taso: tuntuu, että huonoissa stereoissani hyvältä kuulostavaa klassista on todella hankala löytää. Nyrkkisääntönä tuntuu olevan, että mitä isompi orkesteri, sitä suttuisempi soundi. Poikkeuksia toki löytyy.
 
Paras klassinen musiikki on sävelletty aikana, jolloin sähköä ei ollut käytössä. Klassinen musiikki kärsii hyvin paljon siinä vaiheessa, kun se pitäisi saada purkista ulos ihmisen korvaan. Useimmat ihmiset eivät ymmärrä niitä musiikin rippeitä ja vääristymiä, mitkä alkuperäisestä ovat jääneet jäljelle. Akustinen klassinen musiikki pitäisi kuulla akustisesti oikeassa ympäristössä.

Paras klassinen musiikki on sävelletty aikana, jolloin sähköä ei ollut käytössä.
 
...ja sitä sävelletään vielä nykyäänkin akustisille instrumenteille, jotka kärsivät valtavasti nauhoituksesta. Esimerkiksi jousisoittimien ääntä on lähes täysin mahdoton siirtää vahingoittumattomana levylle, puhumattakaan että se kuulostaisi alkuperäiseltä perusstereoiden kaiuttimista.

Joskus klassiseen musiikkiin pitää ikään kuin "kasvaa". Itse en nuorempana kuunnellut yhtään klassista. Mutta nyt olen jotenkin löytänyt sen.
 
...ja tähän mun on aivan pakko sanoa että Albinonin Adagio on kaunein, riipivän tuskaisan surullisin sävellys mitä olen koskaan pienen elämäni aikana kuullut. Pohjoisen poika ei hevillä niiskuttele, mutta ei ole kertaakaan ettenkö olisi itkenyt kun olen biisin kuunnellut. Liian kaunis.

Klassisesta musiikista ei pidetä koska monet klassiset kappaleet kuulostavat hyvin saman tapaisilta keskenään, ja niissä käytetään aika pitkälti tiettyjä soittimia, joten monet eivät vain jaksa kuunnella sitä kyllästymättä.

Klassisesta musiikista ei pidetä koska monet klassiset kappaleet kuulostavat hyvin saman tapaisilta keskenään, ja niissä käytetään aika pitkälti tiettyjä soittimia, joten monet eivät vain jaksa kuunnella sitä kyllästymättä.
 
Samoin perustein voisi kysyä, että miten hemmetissä joku voi jaksaa kuunnella rock-musiikkia.

Ei suurta yleisöä kiinnosta musiikki itsessään. He haluavat kokonaisvaltaisen tuotoksen, jossa yhdistyvät imago ja musiikki yms.
 
Hyvin harvoin mikään musiikillinen teos nousee suuren yleisön tietoisuuten pelkästään musiikkinsa avulla. Kaikella pitää olla kasvot. Eikä klassista oikein osata markkinoida. Mozart on kuollut. Hän ei voi naida kuuluisaa näyttelijätärtä ja päästä lööppeihin, eikä häntä voida pukea tyylikkäisiin vaatteisiin ja ottaa kuvia jonkun trendilehden etusivun juttuun.
 
Lisäksi, kuten joku jo taisi sanoa, musiikki jonka suuri yleisö mieltää "klassiseksi", soundaa enemmän tai vähemmän kaikki samalta. Sitä samaa jousta, torvea ja rumpuahan se on. Varmasti joku muusikoiden.netin neroistamme Wagneria hihkaisee kuinka tunnistaa sointiväristä teoksen olevan puhdasta Wagneria (en tosin minä, vaikka klassisesta pidänkin), mutta massoille se kuulosta kaikki samalta. Popissa yhtyeellä on tärkeää olla tunnistettava soundi, jotta fanit erottavat sen helposti ja tuntea itsensä asiantuntijaksi ja tosifaniksi. Klassinen ei anna tällaista tunnetta kuin harvoille.
 
Yksinkertaista.

PorkPieHat: Sinäpä sen sanoit. Plussaa tuli.

Ei suurta yleisöä kiinnosta musiikki itsessään. He haluavat kokonaisvaltaisen tuotoksen, jossa yhdistyvät imago ja musiikki yms.
...
Hyvin harvoin mikään musiikillinen teos nousee suuren yleisön tietoisuuten pelkästään musiikkinsa avulla. Kaikella pitää olla kasvot. Eikä klassista oikein osata markkinoida. Mozart on kuollut. Hän ei voi naida kuuluisaa näyttelijätärtä ja päästä lööppeihin, eikä häntä voida pukea tyylikkäisiin vaatteisiin ja ottaa kuvia jonkun trendilehden etusivun juttuun.
 
Olen tuosta ajatuksenkulustasi samaa mieltä, mutta muutamia kommentteja kuitenkin.
Kyllähän se klassisen musiikin yleisökin aika suuri on: ei oopperataloja ja orkestereja ihan marginaalisella diggailulla ylläpidetä.
Mozarteista ja Mattiloista ja Salosista huolimatta klassinen ehkä nojaa vähemmän henkilökulttiin. Mutta kuitenkin siinä pelaa samoja samastumismekanismeja kuin muussakin diggailussa: samat poppari-idolit liittävät teinejä yhteen, ja käymällä oopperatalossa tavallaan liittyy johonkin yhteisöön.
 
Poppia tai klassista, kukin on enemmän tai vähemmän kiinni itse musiikissa tai sitten noissa lieveilmiöissä.