Yleistä keskustelua musiikista ›

Hargon: Ysärirockissa parasta oli se, että kaikkien ei tarvinnut sahata tekorankkaa särötettyä tukutuku-kitarasahausta joka biisissä.
 
Oli sellaisia bändejä kuin The Verve, Goo Goo Dolls, Hurricane #1 ja Semisonic. Kyllä, kuuntelin jumalauta jopa Semisonicia. Kavereille en kehdannut tunnustaa ostaneeni Feeling Strangely Fine -levyä.
 
Bon Jovikin teki parhaan biisinsä (It's Hard Letting You Go) ja levynsä (These Days) 90-luvulla.
 
Bon Jovi - It's Hard Letting You Go: http://www.youtube.com/watch?v=HoRjvYzqdrQ
 
Minultakin löytyy tuo Feeling Strangely Fine. Closing Timehan on yksi 90-luvun rock-klassikoista!

Bon Jovi teki tosiaankin parhaan musiikkinsa 90-luvulla. "Dry County" sekä "Save a Prayer".
 
Ketjua lukiessaan tajuaa, kuinka paljon 1990-luku sisälsi LOISTAVAA musiikkia. Rock-konservatistit poistukoot hiljaa, jolleivat tätä ymmärrä.

Hyvä aihe - ja oiva tilaisuus jäsentää omaa päätä. Heti kärkeen todettakoon, että Bon Jovin Keep The Faith ja These Days ovat hienoja levyjä! Hieman aikuisempaan makuun ehkäpä, mutta hyvin soitettua ja tuotettua bändimeininkiä hyvillä biiseillä ja ennen kaikkea: ilman karmivia kasarisoundeja. Sambora on muuten todella tyylikäs kitaristi.
 
Myönnetään, 90-luku on ollut monin paikoin mun kirjoissa rockmusiikin kannalta todella surullinen ja paikoin myös hämärän peittoon jäänyt vuosikymmen. 90-luvulla tuli kyllä yleisesti ottaen kuunneltua tosi vähän 90-luvun musaa - sitä kun pakkosyötettiin joka tuutista, eikä siitä suurin osa erityisen hääviä ollut mun mielestä. Tietty sekin vaikutti, että grunge ja sen johdannaiset eivät koskaan oikein kolahtaneet mulle niiden kulta-aikana - eikä sen enempää myöskään tämä uudempi brittipop Oasikseineen ja Blureineen. Käsittääkseni ns. vaihtoehto- ja indie-rock myös räjähti 90-luvulla ja suurin osa siitä meni silloin täysin ohi. Mää kuuntelin lähinnä Guns n' Rosesia, Metallicaa, Megadethiä, Anthraxia, Panteraa ja Eppu Normaalia ainakin jonnekin sinne ysärin puoliväliin asti. Loppupuoliskollahan innostuinkin jazzista, joka olikin sitten vielä kauempana ysärirockista.
 
Eikä sitä Aqua-Captainjack-Smurffit-osastoakaan ihan vähän tullut, ikävä ei ole pätkääkään. Green Daytä ja Offspringiäkin puski joka saamarin tuutista kyllästymiseen asti: en koskaan ymmärtänyt, miksi tästä ylituotetusta "90-luvun punkista" olisi pitänyt innostua. Linkin Papa Bizkitit ja muut räppimetallit olivat mulle puolestaan tuon eurodance-osaston ohella murheellisimpia muistoja 90-luvun "musiikista".
 
Tämän lisäksi monet isotkin bändit/nimet tuolta ajalta ovat mulle (lähes) täysiä kysymysmerkkejä: hahmoja tai tuotantoa en tunne (juuri) lainkaan: esim. Smashing Pumpkins, Beck, Alice in Chains, Pearl Jam (tässä tosin Eddie Vedderin laulanta esti syvemmän perehtymisen), Cranberries, Pulp, Verve, Manic Street Preachers, Portishead, Radiohead... listaa voisi jatkaa pitkäänkin. Monilta noista on kuullut ehkä sen yhden-kaksi biisiä ja jatkoperehtyminen ei ole tuntunut ajankohtaiselta. Tai ei ainakaan tuntunut tuolloin 90-luvulla. Pitäisi varmaan antaa uusi mahdollisuus, kuten ehkä myös Kingston Wallille (moneskohan kerta...)
 
90-lukua ja sen musaa kykenen oikeastaan tarkastelemaan (ja ymmärtämään!) vasta nyt pikkuhiljaa. Soundgarden vaikkapa: aivan liian hyvää ja omaperäistä luettavaksi pelkäksi grungeksi - jos nyt koskaan luettiinkaan? Foo Fightersin There Is Nothing Left to Lose - aivan julmetun hyvä levy. Ja sitten taas... kyllähän Nirvanallakin on näin jälkeenpäin tarkasteltuna monta hyvää rallia, vaikka en fani silloin ollut enkä nykyäänkään. Ennakkoluulottomia sointukiertoja yms. silti, ei voi valittaa. Ja sitten joku Faith No Moren King For a Day... voi morjens miten hieno ja monipuolinen levy. Samoin RCHP:n BSSM on hieno (toisin kuin leijonanosa tästä supertylsästä Californication- ja sen jälkeen tehdystä MTV-metritavarasta). Samoin Alaniksen Jagged Little Pill. Ja kyllähän nyt myös vaikkapa Lenny Kravitz teki todella hienoa musaa tuolloin.
 
Ja vaikka GNR mun mielestä tekikin ehdottomasti parhaan (ja samalla miltei koko musiikin historian parhaan) rocklevyn jo 80-luvulla, sai bändi jotain hyvää aikaan vielä 90-luvullakin (Civil War, November Rain ja Estranged).
 
Kiva kun sai selventää ajatuksia tästä aiheesta.

Jucciz: Tämän lisäksi monet isotkin bändit/nimet tuolta ajalta ovat mulle (lähes) täysiä kysymysmerkkejä: hahmoja tai tuotantoa en tunne (juuri) lainkaan: esim. Smashing Pumpkins, Beck, Alice in Chains, Pearl Jam (tässä tosin Eddie Vedderin laulanta esti syvemmän perehtymisen), Cranberries, Pulp, Verve, Manic Street Preachers, Portishead, Radiohead... listaa voisi jatkaa pitkäänkin. Monilta noista on kuullut ehkä sen yhden-kaksi biisiä ja jatkoperehtyminen ei ole tuntunut ajankohtaiselta. Tai ei ainakaan tuntunut tuolloin 90-luvulla. Pitäisi varmaan antaa uusi mahdollisuus, kuten ehkä myös Kingston Wallille (moneskohan kerta...)
 
No on sulla ainakin melkoinen aarrearkku pengottavana. Olen ehkä vähän kateellinen.

Stradlin: No on sulla ainakin melkoinen aarrearkku pengottavana. Olen ehkä vähän kateellinen.
 
Niin ne monet sanoo. Täytyy joskus ajan kanssa tutustua "teinivuosieni musiikkiin", josko siellä ois enemmänkin hyvää kuin mitä silloin käveli vastaan. Tokihan musamaku on muutenkin laajentunut, joten vaikka joku ei silloin olisi uponnutkaan, saattaisi ehkä upota nyt. Seurataan tilannetta.

90-luvusta jää itselle aina mieleen tietyt asiat parhaiten: monipuolisuus, loistavat albumit, ikimuistoiset laulajat...

Timitzii: 90-luvusta jää itselle aina mieleen tietyt asiat parhaiten: monipuolisuus, loistavat albumit, ikimuistoiset laulajat...
 
@ GNR - Itselle uppoaa GNR'n molemmat Illusionit täysin. Pidän jopa ehkä enemmän kuin debyytistä.

Timitzii: @ GNR - Itselle uppoaa GNR'n molemmat Illusionit täysin. Pidän jopa ehkä enemmän kuin debyytistä.
 
Itse luettelinkin jo ne kolme biisiä, jotka mielestäni Illusioneilta mainitsemisen arvoisia ovat. Kyllähän niistä silti EP:n saisi, pitkähköjä kun ovat. Yli 25 täytebiisiä ei edelleenkään naurata. Tulihan noita ilmestyessään kuunneltua, mutta jälkikäteen jo pitkään ajateltuna näin. Appetitella ei huteja ole - ja Adlerin groove jotain ihan muuta kuin Sorumin paskanjäykkä soitto.

Jucciz: Itse luettelinkin jo ne kolme biisiä, jotka mielestäni Illusioneilta mainitsemisen arvoisia ovat. Kyllähän niistä silti EP:n saisi, pitkähköjä kun ovat. Yli 25 täytebiisiä ei edelleenkään naurata. Tulihan noita ilmestyessään kuunneltua, mutta jälkikäteen jo pitkään ajateltuna näin. Appetitella ei huteja ole - ja Adlerin groove jotain ihan muuta kuin Sorumin paskanjäykkä soitto.
 
Joskus laskettiin niiden ranttum-takatum -fillien määrää illusioneilla, mutta en muista lukua.

Lennu: Joskus laskettiin niiden ranttum-takatum -fillien määrää illusioneilla, mutta en muista lukua.
 
Sommuuten rektum-takatum :) Varmaan aika monta kun jo November rainissa on olikse 27.

Mitä muuta tässä nyt tehnyt paluuta, paitsi Soundgarden ja RATM? Näilläkin paluun syy johtuu vielä samasta asiasta...

Jucciz: Itse luettelinkin jo ne kolme biisiä, jotka mielestäni Illusioneilta mainitsemisen arvoisia ovat. Kyllähän niistä silti EP:n saisi, pitkähköjä kun ovat. Yli 25 täytebiisiä ei edelleenkään naurata. Tulihan noita ilmestyessään kuunneltua, mutta jälkikäteen jo pitkään ajateltuna näin.
 
Pakko olla täysin eri mieltä. Mielestäni Appetitelta LÖYTYY filler tai pari: "Anything Goes" sekä "Outta Get Me" ovat kuunneltavia ralleja, mutteivät nouse loppulevyn tasolle.
 
Illusionit sisältävät kyllä täytehetkensä ("Right Next Door to Hell", "Shotgun Blues", "Pretty Tied Up", "Don't Damn Me" sekä kuvottava "My World"), mutta nekin toimivat kyllä kokonaisuutena. Ehkä olen kuunnwllut vain levyä niin paljon, mutta 90% levystä iskee kovaa.
 
Adlerista on myönnyttävä. Pidän kaverista bändin jäsenenä, mutta kyllä Adlerin soitanta oli tiukempaa ja kiinnostavampaa silloin ennen.

Dropped C: Mitä muuta tässä nyt tehnyt paluuta, paitsi Soundgarden ja RATM? Näilläkin paluun syy johtuu vielä samasta asiasta...
 
Ainakin Suede, Blur, Stone Roses, Cranberries, Stone Temple Pilots, Smashing Pumpkins, Skunk Anansie, Faith No More, The Verve (joka tosin on taas hajonnut). Pulp, No Doubt... Onhan noita paluun tehneitä ysäribändejä läjäpäin.
 
Pretty Tied Up ja Don't Damn Me täytebiisejä? Ollaan varmaan kuunneltu eri Illusioneita.

Dropped C: Mitä muuta tässä nyt tehnyt paluuta, paitsi Soundgarden ja RATM? Näilläkin paluun syy johtuu vielä samasta asiasta...
 
Mikä asia?

Jucciz: Itse luettelinkin jo ne kolme biisiä, jotka mielestäni Illusioneilta mainitsemisen arvoisia ovat. Kyllähän niistä silti EP:n saisi, pitkähköjä kun ovat. Yli 25 täytebiisiä ei edelleenkään naurata. Tulihan noita ilmestyessään kuunneltua, mutta jälkikäteen jo pitkään ajateltuna näin. Appetitella ei huteja ole - ja Adlerin groove jotain ihan muuta kuin Sorumin paskanjäykkä soitto.
 
Äläs ny. Kyllä niistä yhteensä yli yhden käden sormilla laskettava määrä on hyviä biisejä.

danny: Pretty Tied Up ja Don't Damn Me täytebiisejä? Ollaan varmaan kuunneltu eri Illusioneita.
 
Itselle nuo ovat helposti unohdettavia ralleja, vaikkakin silti ihan kuunneltavia sellaisia.

hjukke: Mikä asia?
 
Se, että 90-luku on jo retroa?

pimp: Se, että 90-luku on jo retroa?
 
Mun mielestä molemmat on joka tapauksessa tehneet siinä mielessä ansaitun paluun,
että meiningissä on edelleen potkua eikä velton uudelleenlämmitetyn
makaroonilootan maku. Toki Ratmilta vielä omien kirjojen mukaan
tyylipuhtaaseen paluuseen vaaditaan ja toivotaan vahva uusi levy.

+ oivaa, raakaa livemeininkiä!