Yleistä keskustelua musiikista ›

Hyvä aihe - ja oiva tilaisuus jäsentää omaa päätä. Heti kärkeen todettakoon, että Bon Jovin Keep The Faith ja These Days ovat hienoja levyjä! Hieman aikuisempaan makuun ehkäpä, mutta hyvin soitettua ja tuotettua bändimeininkiä hyvillä biiseillä ja ennen kaikkea: ilman karmivia kasarisoundeja. Sambora on muuten todella tyylikäs kitaristi.
 
Myönnetään, 90-luku on ollut monin paikoin mun kirjoissa rockmusiikin kannalta todella surullinen ja paikoin myös hämärän peittoon jäänyt vuosikymmen. 90-luvulla tuli kyllä yleisesti ottaen kuunneltua tosi vähän 90-luvun musaa - sitä kun pakkosyötettiin joka tuutista, eikä siitä suurin osa erityisen hääviä ollut mun mielestä. Tietty sekin vaikutti, että grunge ja sen johdannaiset eivät koskaan oikein kolahtaneet mulle niiden kulta-aikana - eikä sen enempää myöskään tämä uudempi brittipop Oasikseineen ja Blureineen. Käsittääkseni ns. vaihtoehto- ja indie-rock myös räjähti 90-luvulla ja suurin osa siitä meni silloin täysin ohi. Mää kuuntelin lähinnä Guns n' Rosesia, Metallicaa, Megadethiä, Anthraxia, Panteraa ja Eppu Normaalia ainakin jonnekin sinne ysärin puoliväliin asti. Loppupuoliskollahan innostuinkin jazzista, joka olikin sitten vielä kauempana ysärirockista.
 
Eikä sitä Aqua-Captainjack-Smurffit-osastoakaan ihan vähän tullut, ikävä ei ole pätkääkään. Green Daytä ja Offspringiäkin puski joka saamarin tuutista kyllästymiseen asti: en koskaan ymmärtänyt, miksi tästä ylituotetusta "90-luvun punkista" olisi pitänyt innostua. Linkin Papa Bizkitit ja muut räppimetallit olivat mulle puolestaan tuon eurodance-osaston ohella murheellisimpia muistoja 90-luvun "musiikista".
 
Tämän lisäksi monet isotkin bändit/nimet tuolta ajalta ovat mulle (lähes) täysiä kysymysmerkkejä: hahmoja tai tuotantoa en tunne (juuri) lainkaan: esim. Smashing Pumpkins, Beck, Alice in Chains, Pearl Jam (tässä tosin Eddie Vedderin laulanta esti syvemmän perehtymisen), Cranberries, Pulp, Verve, Manic Street Preachers, Portishead, Radiohead... listaa voisi jatkaa pitkäänkin. Monilta noista on kuullut ehkä sen yhden-kaksi biisiä ja jatkoperehtyminen ei ole tuntunut ajankohtaiselta. Tai ei ainakaan tuntunut tuolloin 90-luvulla. Pitäisi varmaan antaa uusi mahdollisuus, kuten ehkä myös Kingston Wallille (moneskohan kerta...)
 
90-lukua ja sen musaa kykenen oikeastaan tarkastelemaan (ja ymmärtämään!) vasta nyt pikkuhiljaa. Soundgarden vaikkapa: aivan liian hyvää ja omaperäistä luettavaksi pelkäksi grungeksi - jos nyt koskaan luettiinkaan? Foo Fightersin There Is Nothing Left to Lose - aivan julmetun hyvä levy. Ja sitten taas... kyllähän Nirvanallakin on näin jälkeenpäin tarkasteltuna monta hyvää rallia, vaikka en fani silloin ollut enkä nykyäänkään. Ennakkoluulottomia sointukiertoja yms. silti, ei voi valittaa. Ja sitten joku Faith No Moren King For a Day... voi morjens miten hieno ja monipuolinen levy. Samoin RCHP:n BSSM on hieno (toisin kuin leijonanosa tästä supertylsästä Californication- ja sen jälkeen tehdystä MTV-metritavarasta). Samoin Alaniksen Jagged Little Pill. Ja kyllähän nyt myös vaikkapa Lenny Kravitz teki todella hienoa musaa tuolloin.
 
Ja vaikka GNR mun mielestä tekikin ehdottomasti parhaan (ja samalla miltei koko musiikin historian parhaan) rocklevyn jo 80-luvulla, sai bändi jotain hyvää aikaan vielä 90-luvullakin (Civil War, November Rain ja Estranged).
 
Kiva kun sai selventää ajatuksia tästä aiheesta.