Aihe: The Beatles
1 2 3 4 5136 137 138 139 140199 200 201 202 203
Euphonium
28.11.2012 15:38:59
velipesonen: Taisi olla muuten Lennonin ajatus että kukaan ei olisi nokkamies vaan kaikki ikään kuin samassa rivissä, yksi näitä Lennonin hienoja omaperäisiä ideoita jotka hylkivät sekä viihteen, jazzin että rockin konventioita. Ainoa kuuluisa edeltäjä joka mulle tässä suhteessa tulee mieleen on Modern Jazz Quartet, eikä ihme että levyttivät myöhemmin Applelle!
 
Siis mitä? Onhan ennen Beatleseja olllut esimerkiksi lauluyhtyeitä, jotka esiintyivät yhtyeen nimellä.
velipesonen
28.11.2012 15:46:19
 
 
Euphonium: Siis mitä? Onhan ennen Beatleseja olllut esimerkiksi lauluyhtyeitä, jotka esiintyivät yhtyeen nimellä.
 
Nii juu, mutta sehän onkin kuoro.
A man with lots of uncorrected personality traits.
velipesonen
28.11.2012 16:50:21
 
 
baron: The Ventures
The Shadows

 
Pukkasivat pintaan vasta kun Beatlesin "johtajaton" yleisilme oli vakiintunut. Shadows kesällä 60 ja Ventures seuranneena talvena.
 
Myös rautalankabändien fiilinki oli aika raakasti erilainen, ne olivat vähän niin kuin tuote-esittelijöitä, eivät sillä lailla taiteilijoita kuin edes iskelmälaulajat saatika jazzmuusikot.
A man with lots of uncorrected personality traits.
GrooverMan
28.11.2012 17:24:44
baron: The Ventures
The Shadows

 
Beach Boys julkaisi levyn ja tuli myös suosituksi ennen Beatlesia, eivätkä varmasti olleet tietoisia Beatlesin "nokkamiehettömästä" konseptista, eli keksivät sen aivan yhtä paljon kuin Beatles. Tai siis yhtä vähän, olihan noita esimerkkejä vaikka kuinka.
"We can only open the doors - we can't drag people through." - Jim Morrison
Number 9
28.11.2012 17:28:06
GrooverMan: Beach Boys julkaisi levyn ja tuli myös suosituksi ennen Beatlesia, eivätkä varmasti olleet tietoisia Beatlesin "nokkamiehettömästä" konseptista, eli keksivät sen aivan yhtä paljon kuin Beatles. Tai siis yhtä vähän, olihan noita esimerkkejä vaikka kuinka.
 
No jaa. Kyllä Beach Boysseilla selvemmin oli johtaja, toki ei virallisesti, nimessä mainittuna.
"Kyl sitä on onnellisessa asemassa, kyn tykkää vaan hyvästä musasta. Jengi kuuntelee kauheeta paskaa. Niiden elämä on varmaan iha hirveetä"
GrooverMan
28.11.2012 18:07:58
Number 9: No jaa. Kyllä Beach Boysseilla selvemmin oli johtaja, toki ei virallisesti, nimessä mainittuna.
 
Imagollisesti ei ollut.
 
Ja olihan se John Beatlesissa erityisesti tossa alkuvaiheessa johtaja.
"We can only open the doors - we can't drag people through." - Jim Morrison
Number 9
28.11.2012 18:14:39
GrooverMan: Imagollisesti ei ollut.
 
Kyllähän Mike on ainakin yrittänyt esittää sellaista.
Ja toisaalta musiikillinen liideri oli toisaalta aika selvä.
Ja toisaalta Beach Boys on kyllä pitkälle perinteinen lauluyhtye.
 
Ja olihan se John Beatlesissa erityisesti tossa alkuvaiheessa johtaja.
 
John oli johtaja vuoteen -65 ja Helpiin asti. Help ja Rubber Soul menivät tasan ja Paul otti ohjat lähinnä Johnin ylenmääräisen huumeidenkäytön ja kunniahimonsa johdosta.
 
Mutta tämä on jo puitu aikaisemmin.
"Kyl sitä on onnellisessa asemassa, kyn tykkää vaan hyvästä musasta. Jengi kuuntelee kauheeta paskaa. Niiden elämä on varmaan iha hirveetä"
baron
28.11.2012 18:18:26
 
 
Number 9:Ja toisaalta Beach Boys on kyllä pitkälle perinteinen lauluyhtye.
 
Perinteisillä lauluyhtyeillä oli säestäjät erikseen.
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine)
Number 9
28.11.2012 18:25:13
baron: Perinteisillä lauluyhtyeillä oli säestäjät erikseen.
 
Nimenomaan. Parilla albumilla toki soittavat itse, mutta ns. kultakauden levyt n studiomuusikoiden säestämiä. Toki keikoilla soittavat, mutta sielläkin on niin paljon ylimääräisiä soittajia, ettei kukaan huomaisi vaikkeivat soitttaisivat.
Toki ensimimmäisillä keikoillaan soittivat itse, pelkästään, mutteivat kukaan olleet instrumentteinsa mestareita. Tosin Carlin kitaran soundi on loistava.
"Kyl sitä on onnellisessa asemassa, kyn tykkää vaan hyvästä musasta. Jengi kuuntelee kauheeta paskaa. Niiden elämä on varmaan iha hirveetä"
GrooverMan
28.11.2012 18:38:46 (muokattu 28.11.2012 18:40:22)
Number 9: Nimenomaan. Parilla albumilla toki soittavat itse, mutta ns. kultakauden levyt n studiomuusikoiden säestämiä. Toki keikoilla soittavat, mutta sielläkin on niin paljon ylimääräisiä soittajia, ettei kukaan huomaisi vaikkeivat soitttaisivat.
Toki ensimimmäisillä keikoillaan soittivat itse, pelkästään, mutteivat kukaan olleet instrumentteinsa mestareita. Tosin Carlin kitaran soundi on loistava.

 
Tää menee hiusten halkomiseksi, kuten tavallista. Tavalliselle musankuluttajalle sekä Beatles että Beach Boys näyttivät kitaraorkestereilta joilla ei ollut selkeää johtohahmoa, ja sellaisena niitä markkinoitiin.
 
Beach Boys saavutti suosiota ennen Beatlesia, eli tota konseptia ei voi sanoa Beatlesin tai Johnin keksimäksi.
 
Btw, se kuka soitti BB:n "kultakauden" levyillä, tai kuka oli Beatlesin sisäinen johtaja missäkin vaiheessa, ei liity tähän aiheeseen mitenkään.
"We can only open the doors - we can't drag people through." - Jim Morrison
baron
28.11.2012 19:44:36
 
 
Number 9: Nimenomaan. Parilla albumilla toki soittavat itse, mutta ns. kultakauden levyt n studiomuusikoiden säestämiä. Toki keikoilla soittavat, mutta sielläkin on niin paljon ylimääräisiä soittajia, ettei kukaan huomaisi vaikkeivat soitttaisivat.
Toki ensimimmäisillä keikoillaan soittivat itse, pelkästään, mutteivat kukaan olleet instrumentteinsa mestareita. Tosin Carlin kitaran soundi on loistava.

 
Mä oon nähnyt ne Messuhallissa 1967 ja silloin kyllä kaikki muut paitsi Mike Love soittivat.
Tosin niillä oli sitten neljä sellistiä säestäjinä jotka satunnaisesti soittivat muitakin instrumenttejä.
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine)
Number 9
28.11.2012 19:52:49
baron: Mä oon nähnyt ne Messuhallissa 1967 ja silloin kyllä kaikki muut paitsi Mike Love soittivat.
Tosin niillä oli sitten neljä sellistiä säestäjinä jotka satunnaisesti soittivat muitakin instrumenttejä.

 
Sääähh. On voinut olla hieno keikka.
"Kyl sitä on onnellisessa asemassa, kyn tykkää vaan hyvästä musasta. Jengi kuuntelee kauheeta paskaa. Niiden elämä on varmaan iha hirveetä"
juici
28.11.2012 21:25:05
 
 
baron: Mä oon nähnyt ne Messuhallissa 1967 ja silloin kyllä kaikki muut paitsi Mike Love soittivat.
Tosin niillä oli sitten neljä sellistiä säestäjinä jotka satunnaisesti soittivat muitakin instrumenttejä.

 
Sama keikka, jolla Topmost oli lämppärinä?
"Juici meni ravintolaan ja tilas tarjoilijalta: "Jekku ruuan kans!" "Taidatkin olla sellainen anagrammijätkä", kommentoi tarjoilija." -Jabe
velipesonen
28.11.2012 21:48:57
 
 
GrooverMan: Beach Boys saavutti suosiota ennen Beatlesia, eli tota konseptia ei voi sanoa Beatlesin tai Johnin keksimäksi.
 
Voipas koska pitää verrata sitä milloin John sen keksi siihen milloin Beach Boys pamahti tapetille.
 
Btw, se kuka soitti BB:n "kultakauden" levyillä, tai kuka oli Beatlesin sisäinen johtaja missäkin vaiheessa, ei liity tähän aiheeseen mitenkään.
 
Ei niin, de facto -johtaja ja imagollinen johtaja ovat eri asioita.
 
Eipä olekaan puhuttu kuka on de facto -johtaja Beatlesissa. Sehän voi olla periaatteessa myös yhtyeen ulkopuolinen henkilö kuten Brian Epstein. Mulla on käsitys että John oli de facto -johtaja vain loppuvuoteen 60 saakka, sen jälkeen Paul, ihan oikeasti. Paul saattoi antaa siimaa esim. Ringolle. Mutta oliko George bändin pomo silloin kun konsertit päätettiin lopettaa?
 
Niin tai näin, Johnin näkemysten pohjalle koko bändi syntyi.
A man with lots of uncorrected personality traits.
GrooverMan
28.11.2012 22:23:48 (muokattu 28.11.2012 22:25:02)
velipesonen: Voipas koska pitää verrata sitä milloin John sen keksi siihen milloin Beach Boys pamahti tapetille.
 
Mutta milloin Beach Boys keksi tän? Ainakaan Beatles ei vaikuttanut siihen keksimiseen.
"We can only open the doors - we can't drag people through." - Jim Morrison
baron
28.11.2012 22:31:43
 
 
juici: Sama keikka, jolla Topmost oli lämppärinä?
 
En kuolemaksenikaan muista, lämppäri kuka tahansa olikin ei tehnyt lähtemätöntä vaikutusta toisin kuin Beach Boys.
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine)
velipesonen
29.11.2012 05:06:26
 
 
GrooverMan: Mutta milloin Beach Boys keksi tän? Ainakaan Beatles ei vaikuttanut siihen keksimiseen.
 
En tiedä. Meinaan että saman keksinnön voi tehdä useampi henkilö toisistaan tietämättä.
A man with lots of uncorrected personality traits.
Demo Harrison
29.11.2012 13:09:12
Varmaankin tuttu osoite ja tuttu asiaakin Beatles-faneille: http://www.beatlesbible.com/
 
Ajankulukseni rupean nyt itsekin tiirailemaan tuota sivua.
"Näitä laulan joita tiiän..."
Demo Harrison
29.11.2012 13:18:09
"The music of Blackbird features a number of time signature changes. The phrase 'Blackbird singing in the dead of night' is in 3/4, while much of the remainder of the song switches between 4/4 and 2/4. His guitar tuning, too, was unorthodox, with the E strings dropped a tone to D."
 
Oonhan mä tuota soitellut akkarilla aina välillä himassa. A-osan osaan mielestäni suht hyvin, mutta B-osan sointuvaihdoksista en ole toistaiseksi ottanut vielä selvää. Mutta tuo erikoisviritys olikin mulle ihan uusi tieto, lähdetietona siis beatlesbible-sivu.
"Näitä laulan joita tiiän..."
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)