Aloittelijat ›

Tämähän on mukava keskusteluketju! Kiva lukea muidenkin hieman kypsemmällä iällä soittoharrastusta aloitelleiden ajatuksia.
 
Omakohtainen kokemus lähti liikkeelle vajaa vuosi sitten. Hetkellisessä mielenhäiriössä joulun jälkeen tämä silloin 32v. täti-ihminen käveli F-musiikkiin ja sieltä lähti mukaan Yamahan C-40 nailonkielinen kitara (kun sillä kuulemma useimmat aloittavat).
 
Kotona kitaraa ihmetellessä aivot käteen ja googlella päädyin tänne mnettiin ja löysin sopivan opettajan. Ensimmäisen tunnin anti oli "miten tää kitara viritetään? mites tää mittari toimii?" ja kun kärsivällinen opettaja oli ohjeistanut soittimen oikein päin käteen ja saatu viritysmittariinkin patterit sisään E-molli onnistui melkein rämpäyttää esiin. Kieli keskellä suuta ja kulmakarvat rutussa alettiin ihmetellä miten kitara toimii. Menihän siinä ehkä kaksi viikkoa ennen kuin iski "tämä soitin on niin väärä"-ajatus päähän. Vielä nelisen kuukautta taistelin Yamahan kanssa vaikka mikään ei kuulostanut oikealta eikä tuntunutkaan erityisen kivalta.
 
Opettajaksi valikoitunut otus kun tuntuu olevan Martin-ihmisiä niin tietysti sellaisia sitten suositteli ja sain jopa vähän tunnilla kokeilla opettajalta löytyvää yksilöä - ja oih! mikä ihana ääni! Kitarapajalle eksyin sitten katselemaan olisiko siellä mitään kivan oloista ja kärsivällinen henkilökunta vastaili muutaman tunnin ajan tyhmiin kysymyksiin ja kuunteli "lahjakasta soitantaani" kaupan nurkassa jonne jumituin ihanaisen Martin D-16GT:n kanssa. Mikään muu ei tuntunut niin kivalta ja kuulostanut omaan korvaan niin hyvältä (hintahaitarina nyt kuitenkin oli ettei ihan tolkuttomasti maksaisi). Eihän sitä voinut sitten sinne kauppaan jättää vaan kotiin piti viedä.
 
Eipä se vielä tässä vajaassa vuodessa ole kitara minulle salaisuuksiaan paljastanut ja kaulakin tuntuu melkoiselta mysteeriltä kun jossakin selkärangassa on kuva pianon koskettimista lapsuuden peruina - ei meinaa siirtyä millään kitaran kaulalle sävelet, mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa kun jaksaa yrittää. Nyt alkaa jo jotain pientä duuriasteikkoa löytymään ilman hirvittävää tuskaa ja pari perus sointujen vaihtoakin alkaa jo sujua niin ettei tarvitse ihan silmiä päästään joka käänteessä hävetä kun näkee naapureita jotka seinän takana saavat nauttia harjoituksista.
 
Mahtava harrastus joka tuntuu imevän jatkuvasti enemmän vähäisestä käytettävissä olevasta ajasta. Joka päivä siihen kitaraan pitää vähän koskea vaikka ei aikaa millään tahtoisi löytyä. Oman kokemuksen mukaan välineillä todellakin on väliä! Tuskinpa olisin jaksanut taistella nailonkielisen halpiksen kanssa näin pitkään, nykyistä akustista ei tekisi mieli ollenkaan laskea käsistä se kun laulaa niin kauniisti vaikka soittaja ei mikään virtuoosi olekaan. Ja ehkä sitä joskus sähkökitaraakin sitten... Rokkia kun kuitenkin pitäisi saada soittaa :)
 
Tuntuu olevan suurimmalle osalle kirjoittelijoista bändisoittaminen toivelistalla - varsin ymmärrettävästi. Oma tavoite on kuitenkin tulla parhaaksi mahdolliseksi sohvakitaristiksi joka omasta kodista löytyy ja jos joskus sattuu kaveri kitaran kanssa ilmestymään kylään voidaan vähän kokeilla yhdessäkin jotakin räpistellä. Vielä ei jostain syystä ole suurempaa hinkua tullut muita sotkea omiin soittokuvioihin mukaan, ehkä sekin hetki joskus vielä koittaa - jos tästä aivotoiminnan lamauttavasta esiintymiskammosta onnistuu pääsemään edes osittain eroon.
 
Iloisia soittohetkiä kaikille teille muillekin jotka silloin lapsena/nuorena unohditte soittoharrastuksen aloittaa ja nyt on intoa ja motivaatiota tahkota ukkonooat läpi että sormet suostuu liikkumaan! Tämä sohvakitaristi jatkaa harjoituksia ainakin hymy naamalla :)

Haudi, 34 v. nyyppä täällä.
 
Mun kohdalla on sama juttu kuin monella edellä kirjoitelleella, junnuna tuli soiteltua muutamien vuosien ajan rumpuja kunnes homma sitten jäi. Kävin muutamilla soittotunneillakin, mutta ei napannut, mä halusin vaan olla Lars Ulrich ja mennä kotiin soittamaan masterofpuppetsia.. se kaduttaa. Oikeastaan silloin teinivuosina kiinnosti enemmän kalja ym. oheistoiminta ja soittohommat jäi hyvinkin pois sen takia kun tajus että olisi pitänyt oikeasti reenata pysyäkseen bändikavereiden tahdissa.
 
Nyt ~17v myöhemmin meni liikuntaharrastukset hetkeks telakalle jalkavamman takia ja jotain piti keksiä ettei pälli sula. Muistin että broidilla on sen muksujen sähkörummut joutilaana, siispä ne lainaan. Highway To Hell soimaan, kapulat käteen ja voi helevetti mikä fiilis! Eihän se sujunut mitenkään komeesti, mutta niin hauskaa mulla ei ole ollut pitkään aikaan. Ja ennenkaikkea huomasin että nyt jaksoi alkaa keskittyä ihan oikeaan reenaamiseen, liekö ikä tuonut lisää kärsivällisyyttä tai jotain. Netistä löytyi rudimentteja ja tekniikkaharjoituksia jollaisista mä en ollut ikinä kuullutkaan. Soittamisen riemu ja uuden asian oppimisen ja kehittymisen tunne oli just sellainen asia jota mä olen kai tietämättäni kaivannut elämääni.
 
Sitten vielä ihan sattumalta järjestyi tarjolle treenikämppä järkevällä vuokralla ja laadukas pönttösetti lainaan. 3-5 kertaa viikossa tulee harjoiteltua, ja vaikka mä tiedän ettei musta enää tule Lars Ulrichia (ainakaan toivottavasti), niin musta vois vielä tulla ihan hyvä bändisoittaja ja sen eteen tässä nyt tehdään töitä ihan tosissaan. Ja joskus aikoinaan kun mietin soittamisen uudelleenaloittamista niin mulle tuli jotenkin sellainen luovutusfiilis, että puolta nuoremmat jätkät vetää sellaista settiä etten mä ikinä pystyis, ihan turhaa aloittaa. Ja paskan marjat. Ehkä ikä on tuonut vähän sitäkin perspektiiviä, että hyvä bändi on hyvä bändi vaikka siinä ei soittaiskaan yhtään kitarasankaria tai rumpujumalaa. Pääasia että on hauskaa, eikä se katso ikää tai kokemusta. Onneks pääsin yli siitä ajatuksesta että olisin muka liian vanha.

Komppaan yllä olevaa. Uuden oppiminen, kehittyminen ja soittamisen riemu on ihan mahtavaa! Lisäksi tuo keskittymiskyky tosiaan on huomattavasti parempi nyt kuin joskus pentuna. Silloin sitä oli vaan sellainen jotta "nää, en osaa ekalla yrittämällä, NEEEXT..." Nyt jaksaa sitten niitä nysväyksiäkin harjoitella paremmin, vaikka tylsistyttäisikin. Vuoden sisällä ällötykseni metronomia kohtaan on huomattavasti laantunut :D
 
En tiijä oisko minusta kunnon pianistia tullut, vaikka vanhemmat olisivatkin suostuneet sen pimputtelusta innostuneen 5-vuotiaan pikkufelinen tunneille laittamaan, ehkä ennemminkin johonkin Aaroniin ja "hitaaseen" oppimistahtiin kyrpiintyneenä en soittas ollenkaan tänä päivänä. Ja se kummallinen nuottien opettelu metodi noissa musiikkiopistoissa yms. En jummarra miks sekin pitää tehdä niin vaikeasti...

Hieno homma, että meitä varttuneempia on näin paljon. Oma soittoni jatkuu edelleen, kolmas vuosi menossa. Tosin välillä tuntuu, että taidot ovat edelleen aika alkeellisella tasolla, välillä soi vähän paremmin.

Kivaa kuulla myös ketjun aloittajalta ettei homma ole uuvahtanut vuosien varrella!
 
Itse koin juuri tässä jibi-fiiliksen pari päivää sitten kun ajankuluksi kaivoin esiin helpon rämpyttelybiisin jota keväällä muistan tahkoneeni kuin riivattu sormet solmussa eikä tietoakaan mistään rytmistä. Saatikka että olisi voinut lauleskella soiton mukana - ja nyt se onnistuikin sen kummemmin edes miettimättä! Oli melkoinen voittaja olo vaikka ei sen kummemmasta kuin kolmen soinnun rullaamisesta laulelun taustalla ollutkaan kyse :)
 
Nyt jaksaa taas räpeltää uudella innolla sormet solmussa soittoharjoituksia. Kyllä sitä näköjään jotain tarttuu vanhaankin pollaan vaikka ei aina siltä tunnukaan.

Tulipas oikein hyvä mieli viikonloppuna, kun kävin vanhempieni luona kyläilemässä. Isäpappa 54 wee tuli viereen katsomaan, kun pimputtelin rempulasyntsalla pianoläksyjä. Kyllä joo, oikeat soittajat eivät tollaiseen kajoaisi, mutta harrastelijoilla menee ihan hyvin nekin. Isukki sitten halusi itsekin koettaa 15 vuoden soittotauon jälkeen ja ihan kelvollisestihan nuo Whither shade of palet ja Vanhat holvikirkot sieltä lähti jonkinmoisen tuumaustauon jälkeen. Eipä se iskäkään hienosti ole koskaan osannut soitella, vasurilla sointuja ja oikealla melodiaa, mutta silti. Soittamisen ilohan se on tärkeintä! Korvakuulolla ja sormimuistilla hienosti lähti biisejä eikä ollut mistään sormien jäykkyydestä tietoakaan :) Omat soittoharjoitukset jäivät kovin vähiin, mutta eipä tuo haittaa, sen verran kiva oli kattoo toisen innostusta. Jospa se tuosta nyt enemmänkin innostuis soittelemaan :) Pitää sitten koha uuden pianon itelleni ostan, nakittaa isille tuo nykyinen ja opettaa vähän pianonsoiton saloja. Hähää!

Itse koin juuri tässä jibi-fiiliksen pari päivää sitten kun ajankuluksi kaivoin esiin helpon rämpyttelybiisin jota keväällä muistan tahkoneeni kuin riivattu sormet solmussa eikä tietoakaan mistään rytmistä. Saatikka että olisi voinut lauleskella soiton mukana - ja nyt se onnistuikin sen kummemmin edes miettimättä! Oli melkoinen voittaja olo vaikka ei sen kummemmasta kuin kolmen soinnun rullaamisesta laulelun taustalla ollutkaan kyse :)
 
Aikonaan luin jostain, että ihan yhtä tärkeää kuin treenata, niin on olla välillä treenaamatta ja antaa asioiden hautua mielessä.

Aikonaan luin jostain, että ihan yhtä tärkeää kuin treenata, niin on olla välillä treenaamatta ja antaa asioiden hautua mielessä.
 
Noinhan se vähän taitaa mennä, sitä vain jumittaa niin helposti niiden soittoläksynä olevien, taitojen ylärajalla kiikkuvien kappaleiden kanssa, ettei tunnu mitään edistystä tapahtuvan. Sitten taustalla onkin tarttunut yksinkertainen komppaaminen helpoilla avosoinnuilla vähän kuin vahingossa :)
 
Tosin tämä on juuri se järjestys miten tykkään harjoitella. Hermot menisi jos pitäisi noita "leirinuotiorallatuksia" tunneilla opiskella ja päivittäin jankata. Hakkaan mieluummin päätä betoniin hankalamman biisin kanssa ja riemuitsen niistä kikseistä jotka saan kun polla sitten vihdoin sujahtaa betonin läpi ja homma alkaakin toimia - vaikka se vaatiikin aikaa ja kärsivällisyyttä :D

Komppailen ihan perus alottelijan valintoja, CCR:ää ja Juicea ja mitä muuta nyt vastaan tulee kivoja laulubiisejä - Rosvo Roope taisi viimeisinpänä tulla rallattelulistalle :) Näillä "taidoilla" ei vielä mitään mutkikasta yritetä, mutta muutamaa sointua rämpyttämällä saa jo laulamiseen ihan eri meininkiä. Eipä se kitara yksinään kovin kummoiselta kuulosta.

Mulla ei laulaminen onnistu sitten millään. Se kuulostaa ihan hirveältä ja eikä soittaminen ja laulaminen yhtäaika vain suju. Pitäisi varmaan treenata enemmän, mutta toisaalta laulaamiseen ei ole mitään intohimoa, tai edes kovin suurta halua. Kitaraa taas voisin soittaa 24/7, jos vaan olisi mahdollisuus.

Tind3: Mulla ei laulaminen onnistu sitten millään. Se kuulostaa ihan hirveältä ja eikä soittaminen ja laulaminen yhtäaika vain suju. Pitäisi varmaan treenata enemmän, mutta toisaalta laulaamiseen ei ole mitään intohimoa, tai edes kovin suurta halua. Kitaraa taas voisin soittaa 24/7, jos vaan olisi mahdollisuus.
 
Ei tarvitse kun miettiä kauppalistaa kesken soiton niin menee kaikki uusiksi :)
 
http://www.youtube.com/watch?v=-AfPa1_vOzg

Tind3: Hieno homma, että meitä varttuneempia on näin paljon. Oma soittoni jatkuu edelleen, kolmas vuosi menossa. Tosin välillä tuntuu, että taidot ovat edelleen aika alkeellisella tasolla, välillä soi vähän paremmin.
 
Aikalailla Samoissa mennään...

vkl: Aikalailla Samoissa mennään...
 
Samois on legendaarinen akustisen mustalaisjatsikitaroinnin koti. Joskus unta olen nähnyt että jotain tuollaista osaisin joskus soittaa, ehkä ensi elämässä.
 
http://www.youtube.com/results?search_query=samois

Tind3: Pitäisi varmaan treenata enemmän, mutta toisaalta laulaamiseen ei ole mitään intohimoa, tai edes kovin suurta halua. Kitaraa taas voisin soittaa 24/7, jos vaan olisi mahdollisuus.
 
Eipä sitä laulaa tarvitse jos ei se omalta tunnu :)
 
Mulla taitaa vaan olla se laulaminen se keskeisin juttu musiikkiasioissa ja ei oikein tahdo motivaatiota löytyä harjoitella soittamaankaan mitään missä ei sitten lopussa pääse laulamaan mukana - tosin kun ei tuota taitoa vielä hirveästi ole karttunut voi se kitarointiharjoittelu ennen laulamaan pääsyä kestää kuukausitolkulla. Siihen nuo "nuotiorallatukset" on hyvää lääkettä, saa vähän laulaa ja soitella välissä ja sitten taas otsa ruttuun ja kiroilemaan jäykkien sormien ja kadoksissa olevien komppien kanssa.
 
Niin kauan jatketaan kun on hauskaa! Vielä ei ainakaan näy mitään merkkejä, että tämä kitarakärpäsen purema alkaisi mihinkään haihtua, pahenee vaan ja enemmän pitäisi löytää aikaa soitella. Kaverit ihmettelee että miten se nainen nyt noin sekos siihen soittimeen - kitarahan se vaan on :D

Yritän silti treenata laulamista aina välillä, vaikka en suunnittelekaan esiintymistä laulajana. Uskon sen hyödyntävän myös soittajana kehittymistä. Silloin tällöin äänittelen suorituksiani ja kuuntelen niitä yksin yön pimeydessä. Ei se kaunista ole.

Nyt on jo 40v. ikää.Tää on vaan tuskastuttavan hidasta opetella pelkän netin välityksellä.Youtubea,sit näitä sivuja,joista löytyy biiseihin tabit.
Enivei.Olen kaikesta huolimatta tyytyväinen päätökseeni opetella.Kun ostin sen ekan kitaran se oli Fenderin resonaattori.Miksi,koska se kuulosti niin hienolta.En osannut ottaa minkäänlaista ääntä kys.soittimesta,joten pyysin myyjää esittelemään sitä.Hieno laite..tää on mun.Kahden kuukauden jälkeen kuitenkin alkoi selviämään,et tuntuis olevan liian lyhyet sormet.Ei muutakuin tänne vaihtoilmoitus ja kohta jo löytyikin tilalle kapea/ohut kaulainen ESP/Ltd EC-256.Sittemmin olen vaihtanut mikit S.Duncanin Jeff Beckiin ja Pearly Gatesiin.
Ja nyt kun asiasta etsitään jotain todella positiivista,niin naapurit on tunnistanut mitä rämpytetään.Toinen sanoi:"Taidat tykätä Ac/Dc:stä?" ja toinen "Voisko Ramstainia soittaa hiljempaa?"(Asun ok-talossa ja vahvistin Vox Mini 3)
Vaikka yksin opettelu on hidasta,on se sitäkin palkitsevampaa huomata ihan itse miten jonkun asian saa tehtyä.Ja eipähän oo ihan sieltä helpoimmasta päästä instrumenntejä.
Mulla on vieläkin tuo Esp/Ltd(on myynnissä),mutta pölyyntyy nurkassa.Märkäuni seisoo nyt telineessä,Gibson Traditional 1960 Zebra ja tulossa Marshall Class 5-01,
mutta vasta vuodenvaihteen tienoilla.Vahvistin kauppa sovittu täällä vaikuttavan nimimerkin kanssa.
 
Että näin täällä.Aika tarkkaan 2 vuotta nyt takana kivistä ja kapeaa polkua :)

Tind3: Silloin tällöin äänittelen suorituksiani ja kuuntelen niitä yksin yön pimeydessä. Ei se kaunista ole.
 
Tuohon voin samaistua :D Aloin tehdä pokkarikameralla videoita omasta edistymisestä tasaisin väliajoin heti kun aloitin tämän kitara-harrastuksen kun opettaja sitä suositteli. On muuten mainio tapa pysyä maanpinnalla omien taitojen suhteen kun kuulee/näkee "hienon" suorituksen ulkopuolisena ilman soitinta kädessä. Motivoi kummasti harjoittelemaan enemmän.
 
Käsittämätöntä kyllä oma esiintymiskammo ulottuu yksin olohuoneessa toteutettaviin videoihin asti - jostain syystä sitä menee joka kerran paniikkimoodiin ja kädet tärisee ja ääni tukkeutuu vaikka ei ketään ole mailla halmeilla, ainoastaan kamera tuijottamassa. Ei tarvi toivoa esiintyvänsä julkisesti ihan äkkiä kenellekään. Jatkan silti videoiden tekemistä, ehkä se jossain vaiheessa ei sitten enää tunnu niin kammottavalta :)

MissFox: Käsittämätöntä kyllä oma esiintymiskammo ulottuu yksin olohuoneessa toteutettaviin videoihin asti - jostain syystä sitä menee joka kerran paniikkimoodiin ja kädet tärisee ja ääni tukkeutuu vaikka ei ketään ole mailla halmeilla, ainoastaan kamera tuijottamassa. Ei tarvi toivoa esiintyvänsä julkisesti ihan äkkiä kenellekään. Jatkan silti videoiden tekemistä, ehkä se jossain vaiheessa ei sitten enää tunnu niin kammottavalta :)
 
Eikä tarvita edes kameraa. Biisin soittaminen voi onnistua itsekseen ihan hyvin, mutta siinä vaiheessa kun, painan Garagebandin äänitysnappulaa, niin eipä enää onnistukaan.
 
Olenkin miettinyt, että mitenköhän jonkun kotisoitossa onnistuneen soolon kanssa kävisikään lavalla...

Mä oon soittanut kitaraa nyt 5 vuotta. Bändihommia 1 vuoden verran, ja olen nauhoittanut 30 kitara-covervideota youtubeen.
 
Suosittelen kaikille aloittelijoille oman soiton nauhoitusta, koska silloin yrittää parhaansa, ja tulee harjoiteltuakki ne biisit ennenku ne julkaisee julkisesti.
 
Tietenkin paras skenaario on toi bändissä soittaminen, mutta jos ei oo mahdollista, niin suosittelen lämpimästi tuota youtube-vaihtoehtoa :)
 
Kyllä ne soolot lähtee livenäki, jos ne kotona menee "kuin vettä vaan". Mietit vaikka semmoista skenaariota että sut tullaan keskellä yötä herättää, että vejäppä se soolo, ja jos se lähtee tuosta vaan, niin kyl se livenäki onnistuu.